ENSIO OLUT JA RAKENNESUUNNITTELIJA OLLI VAARA

Kotkalainen suomalaisista toimistaan eläkkeellä oleva monitoimimies Ensio Olut oli ollut töissä jo jonkin aikaa talonmiehenä Smolnan nunnaluostarissa Pietarissa, kun sinne haettiin vaativien restaurointitöiden johtoon pätevää rakennesuunnittelijaa. Toimeen valittavalla tuli olla myös vahva työnjohdollinen tausta; kokemus luostarirakentamisesta katsottiin hakijalle eduksi.

Rakennesuunnittelija
Gustave Eiffel

Ensio Olut, jolla olisi ollut muu toimeen vaadittu pätevyys, mutta hän ei pitänyt itseään oikein minkäänlaisena rakennuskonstruktöörinä, ilmoitti oitis kaverilleen rakennesuunnittelija Olli Vaaralle, joka oli juuri jäänyt eläkkeelle edellisistä hommistaan, vapaana olevasta vakanssista. Ja tämähän innostui heti.

Valamon luostari

Olli Vaaralla oli, moninaiden työtodistusten sekä Wärtsilän Teknillisessä Oppilaitoksessa suoritettujen insinööriopintojen ja myönnettyjen rakennusinsinööritodistusten lisäksi, mm. suositukset Valamon luostarista Arkkimandriitta Sergeiltä, joka oli tunsi Olli Vaaran jo takavuosilta, jolloin Olli Vaara työskenteli rakennustöiden työnjohdollisten toimien lisäksi rakennesuunnittelijana Heinävedellä Valamon luostarin rakennushankkeissa, ja näin oli aivan selvää – jopa aivan ”kirkossa kuulutettu”, tällainen leikkisäkin sanonta tässä yhteydessä lienee sopiva – että Olli Vaaran valinta ko. toimeen oli selvä.

WTOL

Olli Vaaralla ei ollut – toisin kuin Ensio Oluella – minkäänlaisia vaikeuksia päästä sisään nunnaluostarin arkeen; talonmies Ensio Oluthan oli mm. uskotellut kahdelle luostarin nuorelle noviisille, sisar Annalle ja sisar Agrippinalle, kun nämä olivat maalaamassa alastomina luostarin ruokailutilaa, että hän on sokea.

Vaikka Ensio Olut selvitti Olli Vaaralle parhaansa mukaan luostarin päivä- sekä viikkorytmin, yksi pieni arkinen yksityiskohta oli jäänyt selvittämättä: teknisen henkilökunnan kylpyvuorot, jotka olivat arki-iltapäivisin klo 12:30 – 16:00, paitsi keskiviikkoisin, jolloin iltapäivä olisi varattu pelkästään sisarille, koska heidän oli keskiviikkoaamupäivisin siivottava Smolnan Katedraalin käytävät.

Kuten arvata saattaa, Olli Vaara, koska ei ollut vielä selvillä tästä aikataulusta, luuli, että miesten vuoro olisi joka arki-iltapäivä, oli heti kolmantena keskiviikkonaan käynyt jo löylyssä ja oli altaalla heti yhdeltä iltapäivällä.

Rakennesuunnittelija
Olli Vaara pääsiäis-
munasillaan

Ja, kuten myös arvattua oli, sisaret Anna ja Agrippina tulvat saunan pukuhuoneeseen hieman yli yhden, ja, kuten Olli Vaara oven läpi kuuli, tytöt olivat tulossa altaalle ennen löylyyn menoa. Ja rakennesuunnittelija Olli Vaara oli munasillaan allasosastolla.

Olli Vaara mietti, mitä tehdä. Ei ollut soveliasta miehen näyttäytyä munasillaan nunnille, saati noviiseille, eikä muuta poistumistietä, kuin pukuhuoneen kautta, ollut.

Olli Vaara keksi, että koska ei ollut luultavaa, että nämä nuoret neidot olisivat nähneet elävää alastonta miestä, ja hän, vaikka hän jo eläkeläinen oli, oli vartaloltaan yhä sopusuhtainen, ja koska hän oli viettänyt kesän pelkissä shortseissa, hän oli pronssinruskea, niin hänpä tekeytyi altaan reunalle pronssipatsaaksi!

Antiikin kreikkalainen 
pronssipatsas; 
huomaa patsaan 
jalkojen klassinen
kontraposto -asento!

Sisaret ilahtuivat kovin, kun tulivat altaalle, että sen reunalle oli tuotu, muuten niin askeettiseen tilaan, koristeeksi pronssipatsas.

–        Katso, Agrippina, antiikin aikainen vanha roomalainen pronssipatsas, sisar Anna huudahti.

–        Ei se saata olla roomalainen – mehän olemme kreikkalaiskatolisessa luostarissa – kyllä sen täytyy olla antiikin kreikkalainen. Patsaan kreikkalaisuuden puolesta puhuu myös tuo patsaan kontraposto asento - jalka hieman toisen edessä - antiikin roomalaiset patsaat sen sijaan seisovat aina jalat ritirinnan, taidehistoriaan perehtynyt Agrippina siihen.

Narusaippuoita
kaksin kappalein
              

   –        Ja katso, nyt siitä nousee tuollainen ripustustappi; se on varmaankin tarkoitettu narusaippuoiden ja pyyhkeiden ripustamiseksi! Kätevää, sisar Anna vuorostaan.

    –        Onkohan siihen kytketty liiketunnistin, vai –    mikä se nyt oli,  sähkösilmä! Niin, sähkösilmä, se se oli –     koska se nousi vasta, kun me tulimme sisään, Agrippina taas.

     –        Minä uskon, että siinä on sähkösilmä, se on –   tules Agrippina lähemmäs katsomaan, niin minä näytän –  varmaan tuossa pienessä reiässä tuossa tapin päässä, tämä tässä se silmä varmaan on, totesi puolestaan sisar Anna.

Sisaret löylyssä

Löylyssä sisar Agrippina jatkoi:

          –        Huomasitko, kuinka kaikkea oli antiikin Kreikassa jo ajateltu! Kun minä siinä patsaassa olevasta ripustustapista puristin, siis siitä, missä se sähkösilmä on, siitä tuli kerta-annos hiustenhoitoainetta! Kätevää, kyllä ne antiikin kreikkalaiset osasivat!

Hiustenhoitoainetta, 
tässä valmiiksi
myyntipakkauksessa