Näytetään tekstit, joissa on tunniste Energiaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Energiaa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

”JOULUPUKKI VOI TAPPAA MEIDÄT KAIKKI!”






Korvatunturin asukki
Madrid 2.12.2019 – Juuri pidetyn YK:n Madridin ilmastokokouksen yhteydessä lähes kaikki maat saivat ympäristönsuojelijoilta murskaavaa kritiikkiä pyrkimyksistään vähentää fossiilisten polttoaineiden vaikutusta maapallon ilmastoon, mutta yksi maa, nimittäin Suomi, ja erityisesti sen pohjoisen napapiirin yläpuolinen osa, ja Korvatunturi asukki vasiten sai tuta ympäristöaktivistien varsin tulkivenkatkuisen viharyöpyn.

Joulupukin "tonttuorjia"
"Fossiilisten polttoaineiden käyttö Korvatunturin asuinsijoilla on karannut käsistä täysin", selitti klimatologi ja kynttiläkauppias Darren Greentree osoite: Brisbane, Queensland, Australia, ruotsalaisen 16 vuotiaan ilmastoaktivisti Greta Thunbergin nyökytellessä nyrpeän näköisenä vieressä päätään. "Jos Joulupukki ei aio osoittaa todellista hillintää seuraavan kymmenen vuoden aikana, on se liian myöhäistä. Lastemme lasten vuoksi emme saa antaa yhden miehen, ja hänen tonttuorjien armeijansa käsiin antaa tällaista valtaa planeettamme tulevaisuudesta."

Britannialaista lentoliikennettä
edesvastuuttomasti
nurinpäin

"Sellainen edesvastuuton lentely porovaljakolla yhden vuorokauden aikana ympäri maailmaa kuormittaa ilmakehämme – tätä meidän kaikkien yhteistä, ainoaa ilmakehämme – varmaan moninvertaisesti enemmän, kuin koko Britannian lentoliikenne kokonaisena vuotena.”
Greta Thunberg nyrpeän näköisenä

Tätä menoa Joulupukki tappaa vielä meidät kaikki!” huusi teini-ikäinen ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg sujuvaksi amerikaksi tähän väliin.

Valtameritutkija uima-altaassa
"Suoraan sanottuna," sanoi puolestaan Helen Valforskare, ruotsalainen valtameritutkija, ja jatkoi: "Mielestäni Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin sekä YK:n ihmisoikeusneuvoston pitäisi käydä katsomassa siellä Korvatunturilla, minä olen käynyt – sekä kesällä, että talvella- ja minä tiedän! En olisi lainkaan yllättynyt, jos he löysivät sieltä Korvatunturilta vakavia ihmisoikeusloukkauksia - ja älkääkä väittäkö minulle, että ne tontut eivät ole ihmisiä; ehkä ne ovat, ehkä ne eivät ole, mutta jos menee vaikka vaan 50 metrin etäisyydelle joidenkin näiden Korvatunturin korvakäytävien suuaukoista, säälii näitä olioita – tonttuja – jotka kesäisin häärivät siellä hiki pipossa verenhimoisten hyönteispilvien seassa. Minä olen nähnyt sen. Talvella, kun siellä on taas kylmempää kuin ryssän helvetissä; 
Korvatunturi, ei puita, risuja vain
lämmittääkseen näitä korvakäytäviä tontut ovat kaataneet melkein kaikki puut, risuja vain jäljellä, eikä aurinkopaneeleita missään!"

Joulupukki pysyi enimmäkseen hiljaisena tuon ryöpytyksen aikana ottaen vastaan häntä kohtaan tehdyt hyökkäykset osoittaen ulospäin vain kulmiaan kurtistamalla, mutta muuten näennäisesti tyynenä kyllä kuuntelevansa.

Rottinkituoli
Eräs ilmastokokouksen osanottaja, Gary Grinchworth Irlannin Ilmatieteen Laitokselta, kävi puolustamaan Joulupukkia: "Totta puhuen, täällä on ilmastokeskustelijoissa paljon kusipäitä juuri nyt. Siis paljon! Helvetti, en voi edes enää sanoa teistä ihmisistä, joita olen kutsunut ystävikseni, hittovie, muuta kuin, että te olette vain yksiä hölöttäviä imbesillejä, jotka jokeltaessanne jonninjoutavia saastutatte ja roskaatte kulkiessanne kaduilla rinta omahyväisesti kaarella, kuin rottinkituolilla ikään vuorokaudet ympäri."


Lahjojen jako
"Onko se Joulupukin vika, että hänen on jaettava kaikkien maailman lasten sekä aikuistenkin lahjat yhdessä vuorokaudessa? Hän tekee siinä vain työtään! Sikäli, mikä tonttuihin tulee, tontut elävät ihan vapaaehtoisesti omilla maillaan, ja lämmittävät Korvatunturin korvakäytävät nykyisin tonttujen sekä porojen sonnasta jalostetulla biokaasulla, koska siellä niin pohjoisessa ei yksinkertaisesti kasva juurikaan puita. Korvatunturilla ei pysty tuottamaan aurinkosähköäkään talvella, koska siellä on kaamos! Tuulimyllyjä ei voi pystyttää, koska Korvatunturi on rajavyöhykkeellä, ja mokomat häiritsisivät puolustusvoimien ilmavalvontatutkia.”


Jonkinlaiseen sopusointuun vihdoin kokouksessa päästyä yksi sitkeä toimittaja onnistui houkuttelemaan Joulupukin odottamaan kongressikeskuksen katolle savupiipun juurelle ennen ”tämän Vaka Vanhan Valkoparran” - kuten hän mielellään itseään nimittää - kotimatkalle lähtöä.

"Katsovatko nämä ihmiset edes uutisia?" Joulupukki kysyi. ”Onko esimerkiksi sinulla mitään käsitystä – mitään, edes ohuinta aavistusta - kuinka paljon fossiilisia polttoaineita tarvitaan kattamaan näin suuren väkimäärän, mitä maailmassa jo nyt on, vaikka vaan yhden vuorokauden tarpeet?" Joulupukki ryysti vihaisesti räkää nenästään ja sylki klimpin savupiippuun. ”Muuta tarvitsee keksiä – ja on jo keksitty!”
2. Maailmansota, ja hiiltä palaa ähmällä!

"En ole juuri koskaan, vaikka satoja vuosia olen tehnyt tätä paskaa, eipä ole vastaani tullut näin huonoa kohtelua", Joulupukki jatkoi: "Älä ymmärrä minua väärin - kivihiilen tuotannon osui huippu meille 1940-luvulle natsien aloittaman sotatoiminnan seurauksena. Mutta hiiltä käytettiin silloin ähmällä kovin runsaasti vain muutamassa maassa. Totta on, että nyt on ongelma maailmanlaajuinen. Luuletko, että olisin koskaan pitänyt tontut asumassa kylmissä, pimeissä korvakäytävissä väkisin? Ja vitut, en minä ole sadisti. 
Biokaasulla toimiva Caterpillar genis
Ja nythän siellä on sonnasta jalostetulla kaasulla toimiva keskuslämmitys ja CATERPILLAR G3406 NA 150 KW biokaasugenis tuottaa sähkön; on siellä nyt sekä pelit sun pensselit."

Joulupukki nousi ylös savupiipun tikkaita. Saapuessaan juuri piipun päälle hän kääntyi vielä katsomaan taakseen lausuakseen lähtiäisiksi terveiset median edustajalle eteenpäin kerrottavaksi:
"Vai että poroilla ja reellä minä lentelen? Ja pah, sanon minä, ne lentävät porot ja reet ovat sellaisia tyhmille lapsille syötettäviä puppujuttuja, siis valemedioiden  sekä mainosfirmojen levittämää disinformaatiota, suoranaista valhetta vallan. Muorin tekemän lanttulaatikon antamin voimin minä Aattoiltana ehdin moneen paikkaan samaan aikaan; kas, se lanttulaatikko kun kehittää syötynä biokaasua, joka sitten purkautuu niin suurella nopeudella ja voimalla, että aika-avaruuskin siinä vallan kaareutuu; sitä kaasupurkausta sanotaan meillä Korvatunturilla "Joulun Tuoksuksi". Suosittelen lopuksi kaikille, niin lapsille, kuin aikuisillekin, että alkakaa olla erittäin, erittäin kilttejä, tai Joulupukki saattaa tuoda teille kusipäisille kakaroille vain risuja, capiche? Vakavasti, se ei olekaan mikään vitun vale, se."
Joulupukki on singahatanut

Tuon lausuttuaan Joulupukki astui häntä noutamaan tulleeseen, saasteettomasti ydinsähköllä vedestä tuotettua vetyä polttoaineena käyttävään - koska sitä "Joulun Tuoksua" kehittävää lanttulaatikkoa on saatavilla vasta Jouluaattona - saastuttamattomaan helikopteriinsa, singahti taivaalle, ja katosi sankkaan, pahaenteiseen Madrdin savusumuun.



tiistai 6. elokuuta 2019

AMPUMASEURA "AMERIKAN AMPUJAT"

Tiedoksi: Kuvan henkilö
ei ole nyt mies!





Mitä minä sitten teen, kun kotipihaani jonain päivänä ryntää 30-50 puolivilliä sikaa? Miten mies sitten muka voi puolustaa perhettään puolivillejä sikoja vastaan, jos mies ei voi vapaasti omistaa edes rynnäkkökivääriä?”








Puolivillit siat ryhmittyneinä ja valmiina
ryntäämään viattoman valkoihoisen
amerikkalaisperheen kotipihaan
Termi ”puolivillit siat” on Twitterissä usein käytetty trendisana, kun amerikkalainen twiittaaja haluaa kiihkeästi puolustaa amerikkalaisten rynnäkköaseiden perustuslaillista omistamisoikeutta.



Yhdysvalloissa viikonlopun tuhoisten joukkoampumisten vanavedessä jälleen kerran siellä raivoava asevalvontakeskustelu vaatii rynnäkköaseita koskevan kiellon nostamista taas pintaan. Vaikka nämä, ja aiemmat ampumatapaukset ovat saaneet monet amerikkalaiset pitämään vuonna 1791 hyväksyttyä Yhdysvaltain perustuslain toista lisäystä, jonka mukaan Yhdysvaltain perustuslaki takaa kansalaisten oikeuden omistaa ja kantaa ampuma-asetta, aikansa eläneenä jäänteenä.
Rynnäkkökiväärillä laittaa 3-5 minuutissa
kätevästi ihan vaan kotipihassa 30-50
puolivillä sikaa kylmäksi!



Termin ”puolivillit siat” käyttö alkoi, kun aatteeltaan libertaariksi, so. valtiovallan minimoijaksi tunnustautuva Willam McNabb -niminen mies Arkansasista otti osaa keskusteluun hyökkäysaseista (asevoimat ovat ilmoittaneet, että hyökkääjät olivat käyttäneet suuritehoisia kivääreitä sekä El Pasossa että Daytonissa) esittämällä twiitissään yksinkertaisen kysymyksen: ”Perusteltu kysymys maaseudun amerikkalaisille: Millä muulla tavalla pystyn pelastamaan pihalla leikkivät pienet lapseni, kuin ampumalla hengiltä ne pihaani hyökkäävät 30-50 puolivilliä sikaa rynnäkkökiväärillä 3-5 minuutissa?”



National Health Service
Twitterissä remeltämään pian näistä ”30-50 puolivilleistä sioista”. Käyttäjät Britteinsaarilla vitsailivat, että ”puolivillit siat”-puolue oli mielipidetiedusteluiden mukaan Britannian suosituin, ja että brittiläinen liberaalidemokraatti, aiemmin työväenpuolueen kansanedustaja Chuka Umunna oli liittynyt puolivillien sikojen puolueeseen. Ja, ”että hei, mehän voisimme keskittyä lähettämään EU:lle 30-50 puolivilliä sikaa viikossa sen sijaan, että kehittäisimme koko saarivaltion kattavaa National Health Serviceä!”



Niin valtava on tuo ongelma, että
kaikki eivät mahdu kuormaan!
USA:ssa 7893 ihmistä otti tuotapikaa kantaa tähän ”sikajuttuun”. Willam McNabb’in alunperin enempi retorinen kysymys levisi nopeasti sähköisissä medioissa ja innoitti lukemattomia internet-ilmiöitä, meemejä. Mutta jos mielikuva 30-50 puolivillisiasta kuljeksimassa takapihalla tuntuu sinusta ihmeelliseltä, surrealistiselta vallan, eikä pelkästään huonosti peitellyltä peiteilmaisulta, se saattaa johtua siitä tosiseikasta, että sinä et asu Yhdysvaltain Etelän maaseudulla, jossa suuret luonnonvaraisten lihasikojen parvet vaeltelevat kai valtoimenaan metsissä. Eräs The Guardian -lehden USA:n painoksen kuulema asiantuntija puhuu ”todella valtavasta ongelmasta, jota ei mitkään korkeatkaan aidat estä”.



Vaikka McNabbin twiitti on tarjonnut tarjonnut hillitöntä huumorinaihetta monille, tosiasia on, että suuret luonnonvaraisten, puolivillien sikojen ryhmät ovat todellinen ongelma kaikkialla Yhdysvalloissa.



Missouri Life -lehden toimittaja Evan Wood, joka on käsitellyt sikaongelmia omassa kotivaltiossaan, on kertonut The Guardianille: ”Puolivillien sikojen laumat ovat itse asiassa valtava ongelma sekä yksityisillä, että julkisilla mailla. Siat elävät yleensä enintään 60 lihasian laumoissa. Nämä laumat ovat erittäin haitallisia viljelijöille, koska ne syövät ensin pelloilta maan päältä kaiken kasvun sekä tonkivat kärsillään sitten maan mullin mallin ja sitten ne perkeleet syövät vielä juuret.”

                                               Vihaiset linnut pistävät puolivillit
                                               siat tuosta vaan ihan sileiksi!


Jos tuo ei ole tällä kertaa ihan riittävästi noista ulkomaan puolivilleistä sioista, niin josko kuitenkin vielä tämä ehta kotimainen sikajuttu mahtuisi?



Eskarin ope?
Esikoulun opettaja päätti testata, kuinka moni kaupungin lapsista tiesi, miten maalaistalon eläimet ääntelevät. Hän pyysi lapsia nostamaan kätensä ylös, jos he tietävät oikean äänen.



Kuka tietää mitä lehmä sanoo?” hän kysyi. Pikku-Pirjo viittasi ja sanoi ”Ammuu!”



Oikein hyvä, Pikku-Pirjo, niinhän se lehmä sanoo”, opettaja kiitteli. Sitten opettaja kysyi: ”Miten lampaat sanovat?” ”Bähäää” Pikku-Riitta tesi.



Opettaja kyseli niin kanat, kuin kukotkin sekä vielä hevosen, ja kaikkien kotieläinten äänet tunnettiin. Viimein hän kysyi: ”Entä tietääkö kukaan, miten sika sanoo?”



Kaikki luokan oppilaat viittasivat innokkaasti. Opettaja valitsi Pikku-Ensio Oluen luokan takarivistä vastaamaan. Pikku-Ensio Olut nousi seisomaan, veti syvään henkeä ja huusi:
Rosvo ja poliisi





Naama seinää vasten ja kädet niskan taakse, tai saat sähköä, sinä nartun penikka!”





sunnuntai 12. toukokuuta 2019

JUNAT EIVÄT MUUTU


VR1




Junat eivät ole juurikaan muuttuneet, 
kuten sanottu!
Nyt täyspitkä, sensuroimaton filmi!

Muu joukkoliikenne sen sijaan kyllä.

 Suomen suurimman joukkokuljetusyhtiö Koiviston auton omistama halpalinja-auto-liikenneliike Onnibus harkitsee linja-autolaivastonsa täydentämistä.



Koiviston auton konsernijohtaja Antti Norrlin "pilotoi" tätä vielä neuvotteluvaiheessa olevaa uushankintasuunnitelmaa Ensio Oluelle Lahdessa tässä taannoin:
Norwegian Boeing 737 Max 8



"Suunnitelmissamme on hankkia halpalentoyhtiö Norwegianilta nyt aluksi pari, kolme lentokiellossa olevaa Boeing 737 Max 8 -lentokonetta. Koneista poistetaan siivet sekä pyrstö ja koneiden rungot tullaan päällystämään yltympäri aurinkokennoilla ja niihin asennetaan tavaratilaan akut; näin ne muunnetaan ympäristöystävällisellä, uusiutuvalla aurinkoenergialla toimiviksi, taajuusmuuttajien ja sähkömoottoreiden voimalla liikkuviksi pitkien matkojen joukkokuljetusvälineiksi".



737 Max 8 linja-auton penkit

Näihin 737 Max 8 -koneisiin saa parhaimmillaan mahtumaan 200 istumapaikkaa, joten kyytiin mahtuu lähes kolminkertainen määrä matkustajia, kuin nykyisiin linja-autoihimme. Matkatavaraa ja rahtiakin mahtuu mukaan ruhtinaallisesti. Kuljettajakoulutus aloitetaan heti, kunhan Trafilta saadaan päätös kuljettajapätevyysvaatimuksista. Meillä ei ole vielä tietoa, saako 737 Max 8:ia ajaa tavallisella linja-autokortilla, vai vaaditaanko siihen lentokapteenin lupakirja".



Uudet ajoneuvot on tietenkin tyyppikatsastettava modifioinnin jälkeen. Omasta vapaasta tahdostaan nimettömänä pysyttelevä esilausunnon antanut A-Katsastuksen katsastusinsinööri Lahden Hennalasta pelkää asiasta kuultuna, että mitä jos ajoneuvo vaikka kesken testiajon alkaa yllättäen sakkaamaan, niin mitä silloin, vedetäänkö ylös, vai työnnetäänkö alas? Lisätäänkö kaasua, vaiko vähennetäänkö? Tähän on saatava selvät, yksiselitteiset ohjeet ennen kuin kukaan sellaista uskaltaa ryhtyä katsastamaan.



Lentsikan rappuset
Uusien Onnibus 737 Max 8 -linja-autojen liikennöinnissä esiin tulee muitakin ongelmia esimerkiksi linja-autoasemilla ja matkakeskuksissa. Ainakin aluksi, ennen kuin liikennepaikoille ehditään rakentaa kiinteät rampit, joiden viereen ajoneuvo ajetaan, pysähtymispaikoille tarvitaan erityiset lentokentiltä tutut siirrettävät portaikot.
Luikumäki

Jo nyt eräs potentiaalinen matkustaja valitti: "On se nyt hölmöä, että matkustajien täytyy odottaa, että portaat on siirretty Onnibussin ovelle, jotta pääset kyytiin ja kyydistä pois. Sitä sellaista luikumäkeä pitkinkö siitä kyydistä on poistuttava? On se vaan vähän hullua".



Määräysten mukaisesti 
meikattu Norwegianin
lentoemo
Koiviston auton konsernijohtaja Antti Norrlin kertoi Ensio Oluelle, että Norwegianilta siirtyvät 737 Max 8 lentokoneiden mukana Norwegianin lentoemäntien ulkonäkövaatimukset tulevien Onnibussi 737 Max 8 bussiemätien noudatettaviksi. Norwegianin sääntöjen mukaan lentoemäntien on meikattava, mutta ei miten tahansa. Minimivaatimuksena on kevyt meikkivoide, sävyttävä kosteusvoide tai puuteri sekä silmämeikki.



Silmämeikin pitää olla kevyt ja luomivärien sävyjen hillittyjä. Meikin on sovittava työasuun ja ihonväriin. Säännöt määräävät myös huulipunan sävyt, kynsien muodon ja pituuden, kynsilakan värin.



Tulevaisuuden Onnibussin
bussiemo
Tulevaisuudessa Onnibussin 737 Max 8 bussiemäntien, kuten Norweigianin lentoemäntien, on käytettävä kenkiä, joiden korko on vähintään seitsemän senttiä, mieluummin enemmän. Matalien kenkien käyttämiseen tarvitaan lääkärintodistus.



Korkokenkien käyttövaatimusta Antti Norrlin perusteli sillä, että bussiemäntien on kurkoteltava joskus myös korkealle; matalilla kengillä ei kovin ylös uletu.



Itsenäiset, siis ei Koiviston auton omistamat linja-autoyhtiöt, ja taksiautoilijat varsinkin valittavat tulevasta epäterveestä liikenteen kilpailuasetelmasta Onnibussin tulevaa 737 Max 8 -liikennöintiä vastaan.



Kun, tai jos 737 Max 8:en kuljettamiseen ei riitä tavallinen linja-auton kuljettajapätevyys ja Norwegianin lentoemäntien ulkonäkövaatimuksia tullaan soveltamaan Onnibussin bussiemäntiin, niin matkoilla tullaan tarjoilemaan aivan varmasti myös alkoholia.

Takseja Karhulassa.
Ei alkoholitarjoilua
matkan aikana



Miten miä, yksin taksia ajava taksisuhari, pystyn tarjoilemaan kyyditettävilleen ajon aikana pirssissä viinaa; ja kun varsinkin ravintoloiden sulkemisaikaan asiakkaat ovat yleensä valmiiksi jo niin saatanan kännissä, että ne eivät joskus edes ti, minne helvettiin ovat menossa; että niillekö, perkele, miä tässä nyt meikit naamalla ja korkokengissä vielä lisää viinaa tarjoilemaan”, taksikuski – hänkin omasta vapaasta tahdostaan nimettömänä pysyttelevä – Kotkan Karhulasta kiroili kuultuaan Onnibussin tulevaisuuden suunnitelmista.





maanantai 28. toukokuuta 2018

PLANEETTA X – NIBIRU



Täysikuu, yötaivaan lamppu
Näin täydenkuun aikaan kuuluisi tietenkin kirjoittaa kuu- ja muuhulluista, mutta kukaan tuskin jaksaa alvariinsa lukea tämän Sipilän vetämän hallituksen sote-sekoiluista. Joten kas, kirjoitan vain näistä  kuuhulluista ja muusta siihen liittyvästä.

Kuuhullut uskovat tiettävästi myös näihin henkiparantajiin ja selvänäkijöihin (ei siis selvännäkijöihin), jotka tuntuvat vallanneet nuo television taivaskanavien öiset lähetysajat. Nämä uskovaiset uskoakseni soittelevat näille poppaukoille ja -ämmille yöllisiin lähetyksiin, kuten pornopuhelinnumeroihin soittelijat ennen vanhaan, ennen ilmaisia pornonettejä, ja maksavat puheluistaan sievoiset rahasummat – eiväthän tv:n lähetysajat mitään ilmaista huvia tarjoa. Toisin on nettiporno! Ensio Olut suositteleekin suosimaan paremminkin nettipornoa.

                             Onhan tämä nyt sitä 
                             nettipornoa, onhan?
                            Niburu on näyttäytynyt 
                              USAn itärannikolla!

Astrologi
Ennen kuin päästään otsikon aiheeseen koukataan vielä pieni kierros kääpiöplaneetta Pluton kautta horoskooppeihin. Horoskooppihan on – tai ei siis ole, kuten humoristit sanovat, isonnusputki, jolla etsitään Kotkasta kadonnutta laivatyttöjen ammattikuntaa – vaan huuhaa-ammattikoulun loppututkinnan suorittaneen astrologin ennustus tulevasta. Astrologi pystyy ennustamaan täysin vedenpitävästi muun muassa vastasyntyneen poikalapsen kalun tulevan asennon, sitten kun poika täyttää kuusitoista pelkästään Pluton sijainnista Vesimiehen tähtikuviossa lapsen syntymähetkellä.

Agrologi


Agrologi (AMK) on – kerrotaan se nyt tässä, ettei tule sotketuksi astrologiin - luonnonvara-alan ammattikorkeakoulututkinnon (aiemmin maatalousoppilaitos) suorittanut henkilö, siis ihan aikusten oikeat koulut käynyt ammattijyväjuhani, kun taas astrologia on pelkkää huuhaata.



Hänet tunnistaa insinööri-
oppilaaksi mittakaava-
viivaimesta, eli
suhdekepistä
Ensio Olut ei tietenkään malta olla – sen vanhan, ihan oikean Wärtsilän Teknillisen opiston (WTO), Joensuun Tekun -70-luvulla käyneenä ihan oikeana rakennusinsinöörinä – kertomatta, mitä eroa on meillä vanhan Tekun käyneellä oikealla opistoinsinöörillä ja insinöörillä (AMK). Meillä silloisilla insinöörioppilailla opintojen pääpaino oli matemaattisilla aineilla, näillä nykyisillä – ovatko he nyt teekkareita (AMK), vai mitä - pääoppianeet taitavat olla ympäristöoppi ja askartelu. Että Tekuun edes pyrkimään pääsi, täytyi olla takana vähintään vuosi ennakkoharjoittelua tutkintoon tähtäävältä alalta, eikä kesäkuukausina pidetty neljän kuukauden kesälomaa, vaan niitä sanottiin välikesiksi, jolloin oltiin tulevan ammattialan töissä. Miten lienee nykyisin (AMK)?

Nyt vihdoin sitten varsinaiseen otsikossa mainittuun aiheeseen:

Nibiru, Nancy Liederin olettama planeetta, jonka hän on epätieteellisin perustein väittänyt törmäävän maahan. Planet X, yhdysvaltalainen progressiivista fuusiometallia soittava yhtye. Nämä tiedot on kopioitu Wikipediasta. Koska Ensio Olut ei tähtää yhteiskuntatieteiden maisterintutkintoon Jyväskylän yliopistossa, tämän kopioinnin voi tässä mainita. Lainaallaanpa sitten lisää - eihän Ensio Oluen omasta päästä pysty tekemään edes telkänpönttöä, kottaraispöntön hät'hätään nyt ehkä.

Nibiru, eli Planeetta X
ja Maapallo
Nibiru, josta on käytetty myös nimitystä Planeetta X, on oletettu planeettamainen taivaankappale, jonka on väitetty törmäävän Maahan tai ohittavan sen hyvin läheltä 2000-luvun alkupuolella. Käsitystä, että tällainen törmäyskatastrofi olisi lähitulevaisuudessa odotettavissa, eivät kuitenkaan tue mitkään tieteelliset todisteet, vaan tähtitieteilijät, 
avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja heidän joukossaan tietenkin, ovat hylänneet sen pseudotieteenä tai Internet-hoaxina, huijausviestinä.

Avaruustähtitieteen
emeritusprofessori
Esko Valtaoja
Loppuu se
Maailma
pienemmälläkin
Vuosituhansien ajan on liikkunut väite, jonka mukaan muinaisten sumerilaisten löytämä liikkuva planeetta Nibiru törmäisi kohtalokkaana päivämääränä maapalloon tappaen kaikki sen ihmiset. Missään ei kuitenkaan kerrota, miksi aina, jokaisessa maailmanlopussa, tuhoutuu vain ihmiskunta, miks'ei esimerkiksi vain mäntypistiäiset - tai hirvikärpäset. NASA kommentoi väitteitä jo vuonna 2012, kun astrobiologi David Morrison kertoi saaneensa asiasta ihmisiltä runsaasti kyselyitä. 



Elokuvasta "Neljännen
asteen yhteys"
Väitteen Nibirusta ja sen tulevasta törmäyksestä esitti vuonna 1995 Nancy Lieder, ZetaTalk-verkkosivun perustaja. Lieder väittää olevansa Yhdistyneet Galaksit  huippukokouksessa huutoäänestyksellä yksimielisesti valittu ufokontaktihenkilö, joka kykenee vastaanottamaan Zeta Reticuli-tähtijärjestelmän asukkailta aivoissaan olevan implantin avulla. Hän väittää, että hänet on valittu varoittamaan ihmiskuntaa kappaleesta, joka tunkeutuu Aurinkokunnan sisäosiin saaden Maan pyörimisakselin ja navat äkkiä siirtymään toisiin paikkoihin ja tuhoten suurimman osan ihmiskunnasta.



Salaliittoteoreetikot, uskonlahkot ja muinaiset ihmisryhmät ovat kautta aikojen ennustaneet maailmanloppua mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Aivan viime vuosina uhka on yleensä liitetty avaruuteen. Yksi vuosien ajan liikkeellä olleista teorioista liittyy tähän Nibiru-planeettaan.



NASA julkaisi tiedotteen, jonka mukaan maailmanloppu ei tulisi ainakaan joulukuussa 2012.



Nibiru nousi jälleen keväällä 2017 uudelleen esiin, ja tällä kertaa hurjien väitteiden mukaan planeetta ilmestyisi aurinkokuntaamme lokakuussa 2017 ja törmäisi maapalloon kohtalokkain seurauksin. Salaliittoteoreetikkojen mukaan planeettaa on vaikea havaita, koska sen valtava massa lähestyy maata Etelänavan suunnalta. Planeetan lähestymisen väitetään suistavan maapallon akseliltaan ja aiheuttavan tuhoisia myrskyjä ja maanjäristyksiä.




Reisillehän nämä maailmanloput
on aina tupanneet menemään
             

Mistä sen ihan varmaksi tietää, josko maailmanloppu ei tullutkaan lokakuussa 2017, ja kaikki, mitä me luulemme nyt – me, sinä ja minä itse mukaan lukien - todeksi, eikä olisikaan – kuten Ensio Olut olettaa - vain jonkun ylitekoälyn jossain hirmusuperhypertietokoneessa huvikseen pyörittämää ohjelmaa.

Tosiasiassa ei etelänavan suunnalla ole mitään sokeaa pistettä, jonka varjoista salakavalasti pystyisi Maata lähestymään hurjasti Maata suurempi taivaankappale.

Mutta jos se Nibirun pirulainen, se Planeetta X, onkin niin ovela, että se hyökkääkin salaa yöllä; eihän sitä pimeällä kukaan huomaa.

"Tommonenko siitä sitten tuli -
 eihän meikkä tässä kehtaa
valistaa edes kasvojaan
enää kenellekään!"

Antiikista periytyvän oletuksen mukaan – ja tähänkin jotkut höperöt uskovat, samoin kuin siihen, että joku ”Jumala” -niminen näkymätön haamu olisi luonut maailmankaikkeuden ihan tuosta vaan ja pelkästä tyhjästä kuutena päivänä ja vetänyt sitten seitsemäntenä sikeitä - Auringon takana on sitten vielä toinen maapallon kaltainen planeetta, Terra Nova, jonka kiertorata on sama kuin Maan. Siten silläkin voisivat vallita elämälle suotuisat olosuhteet. Teoria on kuitenkin hyvin hataralla pohjalla. Vähän samaan tapaan kuin, että Kuun takapuolella olisi aina pimeää.

Kaikkihan tietysti muistavat Apollo 13 epäonnisen kuulennon ja sanat: ”Houston we've had a problem.”  

Jos ovat niin nuoria, että eivät, niin kai ainakin siitä tehdyn elokuvan muistavat, tai ovat kai joskus kuulleet, että siitä on tehty elokuva.


Apollo 13 pojat
No, Apollo 13 oli tarkoitus olla kolmas Kuuhun laskeutunut lento. Sen sijaan lennosta tuli kuuluisa vakavan ja miehistön henkeä uhanneen teknisen vian vuoksi. Ongelmista huolimatta lento pääsi palaamaan Maahan käyttäen matkalla kuumoduuli Aquariusta matkailuvaununa ja siirtyen komentomoduuli Odysseukseen vasta ennen Maan ilmakehään syöksymistä. Koska kaikki suunnistukseen käytettävä hieno 1970-luvun alun viimeisintä huutoa ollut elektroniikka oli lujasti kiinni Odysseyksen kojetaulussa, astronauteilla oli Aquariuksessa käytössään vain jo purjelaiva-aikakaudella merenkulkijoiden käytössä ollut sekstantti, Jack Swigertin tarkka mekaaninen Omega Speedmaster-kello ja ehkä kiikari. Vatupassia heillä ei  - toisin, kuin joissain tiedoissa on väitetty - kuitenkaan kapselin asennon tarkkailemiseksi käytössään siellä luultavasti ollut, koska vatupassi ei toimi painottomuudessa.

Kun tuon kuulennon komentaja Jim Lovellilta kysyttiin lehdistötilaisuudessa jälkeenpäin, että kuinka he olivat osanneet suunnistaa pelkillä näköhavainnoilla niin kaukaa Kuun takaa Maahan, Jim Lovell vastasi: ” Onneksi Maassa oli silloin päiväaika, yöllä Fred Haise olisi saattanut pimeässä ajaa Maan ohi!”

Sekstantti

Vielä tähän lopuksi yksi tosiasia siitä Planeetta X:stä, Nibirusta. Jos tähän Aurinkokuntaan olisi joskus harhautunut tuollainen Neptunuksen kokoluokkaa oleva ylimääräinen planeetta, niin Jupiter olisi sen heittänyt ylivoimaisella koollaan ja gravitaatiovoimallaan jo aikoja sitten planeettojen huitsin Nevadaan - ja saattanutpa vielä sanoa samoin, kuin päätäi yhyttäessään satiaisen kulmakarvoissa: ”Painu siitä vittuun vettä kelaamaan!”