ENSIO OLUT JA PIKKUHOUSUT

Seksologian tohtorin ja vertailevan erotiikan päivystävän dosentin Ensio Oluen nähtäville ilmestyi tietokoneen näytölle kuin tyhjästä seuraava lehtijuttu. Suora lainaus:

Iltalehti:

Kauppaan terveellisesti
jätetyt pikkuhousut

"Jätä pikkuhousut kotiin - se on terveellistä?

Tiistai 22.5.2012 klo 14.41

Pikkuhousuttomuudesta on paitsi käytännön hyötyä, se saattaa olla myös terveellistä, uskoo seksologi.

Pikkuhousuitta kulkeminen voi lisätä seksuaalista itsetuntoa. 

Kun alushousuja ei käytä, säästyy ylimääräiseltä pyykkikuormalta eikä tarvitse huolehtia vaatteiden alta näkyvistä pikkuhousunrajoista. Kommandona kulkeminen voi kuitenkin myös kasvattaa seksuaalista itsetuntoa ja lisätä seksihaluja, kertoo Cosmopolitan-lehti.

– Poistamalla intiimialueidesi suojat, pääset kosketuksiin luontaisen aistillisuutesi kanssa, sanoo losangelesilainen kliininen seksologi Ava Cadell.

Cadell uskoo myös, että pikkuhousuttomuus lisää miehen seksihaluja, sillä naisen erittämät feromonit vapautuvat helpommin ilman alusvaatteita.

Cosmopolitan-lehden haastatteleman Cedars-Sinain sairaalan naistentautien erikoislääkärin Lisa Mastersonin mukaan pikkuhousuttomuudella on kuitenkin varjopuolensa; alushousujen käyttämättömyydestä saattaa pahimmillaan seurata satiaisia ja infektioita. Suurta vaaraa ei kuitenkaan Mastersonin mukaan ole, jos muistaa huolehtia hyvästä intiimihygieniasta.

IL" 

   Lainaus päättyi.

Satikutianen (Pthirus pubis)

Nii’in, satiaisiapa satiaisia, ja lisäksi vielä infektioita; Amerikan ulkoilmahan on vallan sakeanaan satiaisia ja infektioita, jotka vaan väijyen odottavat, milloin avuton alushousuton naisihminen astuu ulos asuntonsa ovesta!

Palataanpa ajassa takaperin 1800-luvulle ja siitä vieläkin taaemmas, aina aikaan, jolloin Ensio Olut oli – kuten tunnettua – vielä kovin nuori. Tuolloin naiset eivät juurikaan käyttäneet minkäänlaisia alushousuja – nimettömiä, kuten niitä vielä 1960-luvulla häveliäästi nimitettiin – puhumattakaan pikkuhousuista, eli ”pikkareista”.

Seuraa lainaus Taina Myöhäsen folkloristiikan alan Pro Gradu – tutkielmasta

Helsingin yliopisto

Kulttuurien tutkimuksen laitos, toukokuu 2004. Suora lainaus taas:

”Heikinmäen mukaan ensimmäinen merkintä naisten alushousuista Suomessa löytyy turkulaisen ravintoloitsijan, neiti Maria Marghareta Holmbergin perunkirjasta vuodelta 1817. Vastaavia merkintöjä löytyy myös muiden aikansa suurkaupungeissa, Helsingissä ja Turussa, eläneiden säätyläisnaisten perunkirjoista. Näiden merkintöjen pohjalta voi olettaa, että suurimpien kaupunkien varakkailla naisilla oli alushousuja käytössä jo 1800-luvun alun vuosikymmeninä.

Naisten alushousujen käyttö oli aluksi harvojen tyyli. Edelleen perunkirjamerkintöjen pohjalta Heikinmäki on tehnyt havainnon, että Helsingissä 1830-luvulla vain noin 10 prosentilla naisista mainitaan olleen jäämistössään alushousuja. Maininnat kuitenkin lisääntyvät tasaisesti vuosikymmenten myötä, ja noin parikymmentä vuotta myöhemmin ensimmäinen maininta naisten alushousuista löytyy hämeenlinnalaisesta perunkirjasta.”

   Lainaus päättyi taas.

(lähde: http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/hum/kultt/pg/myohanen/nimettom.pdf )

(Lisättäköön tähän pieni Ensio Oluen korjaus Taina Myöhäsen käyttämään termistöön; kysessä ei ole perunkirja, vaan perukirja).

Tämä tutkielma todistaa, ettei ainakaan Suomen pienemmissä kaupungeissa, kuten esimerkiksi Kotkassa, joka tosin perustettiinkin vasta vuonna 1879, puhumattakaan köyhällä maaseudulla, ei pidetty 1800-luvulla, eikä vielä 1900-luvun alkupuolellakaan ulkoilmassa väijyviä satiaisia ja infektioita kovin suurena uhkatekijänä.

    Tuolta neitseelliseltä ajalta periintyy myös sanonta, alunperin ehkä jostain Savon seutuvilta, tai Laatokan pohjoispuolisesta Karjalasta: "siitä on nyt liikkeellä kahenlaista ilimoo. ko entisellä tytöllä, toine nostaa helemoo, ja toine puhaltaa lunta pilluun".

Tässä neidolla on, ei punapaula,
ei, ehei, vaan tuo Iltalehden
uutisjutussakin 22.5.2012
epäterveelliseksi mainittu
asuste, pikkuhousut

Sen sijaan – perustuen seksologian tohtorin ja vertailevan erotiikan päivystävän dosentin Ensio Oluen empiirisiin tutkimuksiin (Empiirinen tutkimus (kreik. Empeiria,) eli kokemusperäinen tutkimus, perustuu tutkimuskohteen havainnointiin tai mittaamiseen) – sotien jälkeisenä aikana 1940-luvulta aina 1960-luvulle, kun pikkuhousujen käyttö naisten keskuudessa oli jo melko yleistä, vaarana oli – ei vieläkään satiaiset – vaan, johtuen huonolaatuisista vyötärökuminauhoista, kompastuminen nilkkoihin pudonneisiin pikkuhousuihin.

Taiteilijan näkemys pudonneista
alushousuista Amerikasta ajalta
ennen valokuvauskoneen
keksimistä. Tuolloin
kadutkin olivat
kultaa!

Varsinkin ankaran puritaanisessa (so. siveellisessä) Amerikassa, jossa ostokset kannettiin, ja kannetaan yhä, kaupasta kantokahvattomissa paperipusseissa, tämä alushousujen nilkkoihin putoaminen oli yleinen ongelma ja monenlaisten, ei suinkaan sairauksien, vaan fyysisten sekä myös henkisten vammojen aiheuttaja.

Myös autoliikenteessä koettiin moniaita vaaranhetkiä, kun kuljettajien keskittyminen herpaantui hetkeksi pois ajosuoritteesta.

Suomessa ei lainsäätäjä ole määrännyt naisille pikkuhousupakkoa, mutta moraalinen pakko niiden käyttämiseen on ollut voimassa vuosikymmeniä.

Moralismin huippu saavutettiin -60-luvulla, kun mm. ainakin Lahden Suurlavalla poliisi suoritti suurratsian, jossa tarkastettiin, onko kaikilla tytöillä alushousut hameen alla. Ei ollut. Tämä episodi tapahtui siihen kulta-aikaan, kun naiset eivät Suomessa vielä käyttäneet sukkahousuja, niitä erotiikan tappajia, jotka kotoisin ovat itsestää perkeleestä - Ensio Olut ei muuta sano - vaan pukeutuivat

Sukkanauhat takaisin!

 saumallisiin liivisukkiin, koska saumattomia nailonsukkia yhtenä kyr... eiku siis tuona putkena suoltavia pyöröneulekoneita - jotka nekin ovat itsestään perkeleestä kotoisin - oltu vielä tuotu suomalaisten sukkatehtaiden tehdassaleihin. Saumasukkien kera naiset pukeutuivat sukkanauhavyöhön tai -liiveihin. Monet muodikkaat naiset pukivat vielä tuolloin ylleen korsetinkin. Oi noita ilon ja onnen aikoja!

Sukkanauhat takaisin!

Ensio Olut ei ollut tuolloin Lahden Suurlavalla paikanpäällä, mutta voi mielessään kuvitella juurevat lahtelaiskonstaapelit ja komisariukset konttaamassa tanssilavan lattialla kurkistelemassa taskulampun kanssa tyttöjen helmojen alle.

     Hannu Karpon tv-ohjelmassa, vai oliko se Hymy-lehdessä, siitä poliisikunnan suurella ja asian vakavuuden huomioonottavalla hartaudella suorittamasta hameiden alle kurkkimismanööveristä oli kuvareportaasi, niin Ensio Olut sen muistaa. 

Tämän päivän poliisit eivät enää virka-aikana kurki tyttöjen hameiden alle; ei niin, etteikö heillä tervettä halua enää siihen olisi, vaan kun kaikki aika menee ajelessa ympäriinsa kaksivärisellä pakettiautolla etsimässä huumehörhöjä sun muita roismoja.

Koska kuvaa konttaavasta lahtelaispoliisista
väijymässä tyttöjen mekkojen alle ei kuvan
julkaisemisesta koituvan oikeustoimiuhan
varjolla voi julkaista, niin tässäpä
pari kuvaa Englannin poliisista
-60-luvulta mittaamassa
tyttöjen minihameita.
Mukavaa hommaa
sekin; ainakin
poliiseista.

Tuosta muistuikin mieleen, että ei ainoastaan seksologian tohtori ja vertailevan erotiikan päivystävä dosentti Ensio Olut tervehdi ilolla – huom! pelkästään ammatillisista syistä – tuota tämän jutun alussa olevaa Iltalehden julkaisemaa uutista, vaan tiettävästi myös Plondi-Riitta sekä Pimpo-Pirjo ovat iloisia siitä, että nyt he voivat jättää pikkarit kotiin.

Plondi-Riitalla eikä Pimpo-Pirjolla linja-autossa, ei myöskään missään muussa julkisessa kulkuneuvossa enää tule kiire riisua alushousujaan, kun kuulevat takanaan istuvien, luultavasti pummilla ajavien teinityttöjen kiekuvan, ja Plondi-Riitta joutuu usein huomauttamaan Pimpo-Pirjolle loppukiekaisujen kera:

Koska tuota kyseistä ammattikuntaa pian
ei ole ehkä enää olemassa, niin tässäpä
kaksi iloista vi... eiku matkalipun
tarkastajaa kaukaa tuolta
Ameriikan kultamaasta.

”Alahan sinäkin - ja vallan kiirulla sittenkin - riisua pikkuhousujasi, etkö kuullut, kun takapenkin tytöt sanoivat, että nyt ne vitun tarkastajat nousivat  taas tähän julkiseen kulkuneuvoon!”

  

EUROOPAN UNIONI JA AVIORIKOS

Suomen pysyvä edeustusto
Euroopan Unionissa
Brysselissä

Rouva Pirjo Olut on paljon kotimaastaan poissa olemaan joutuva virkanainen, meri- ja maaliikenteen erityisasiantuntija Suomen pysyvässä edustustossa Euroopan Unionissa Brysselissä.

Rouva Pirjo Olut oli alkanut epäillä, että hänen miehensä Ensio Olut pettää häntä hänen ollessaan viran hoidon takia niin paljon poissa kotoa.

Rouva Pirjo Oluen epäilyt vain vahvistuivat, kun hän yritti moneen kertaan soittaa Ensio Oluen kännykkään, ja kun siihen ei vastattu, etsi kesken kiireisen, raskaan kokouspäivän käsiinsä lankapuhelimen ja soitti, kun ei muistanut kotinumeroaan, ensin numerotiedusteluun, ja luetteli miehensä nimen kirjain kirjaimelta, koska ranskankieliset ovat siinä suhteessa kummallisia, etteivät ymmärrä selvää suomea. 

   Belgialainen numerotiedustelu löysi Suomesta kotvan eri lähteistä etsittyään vain yhden lankapuhelinnumeron haulla "Ensio Olut, Kotka, Finland".

Le Soir

Rouva Pirjo Olut kirjoitti numeron paikallisen ranskankielisen ”Le Soir” –sanomalehden kulmaan, ja soitti sitten ylöskirjaamaansa lankanumeroon. Siellä vastasi puhelimeen nainen, jota Pirjo Olut ei tunnistanut.

-     Haloo, Riitta puhelimessa, kuului hieman epävarma vastaus langan toisesta päästä.

-     Kuka ihmeen ”Riitta” siellä on puhelimessa, rouva Pirjo Olut tiedusteli tiukkaan sävyyn.

Kotiapulainen Riitta
Jokuvainen

-     Riitta Jokuvainen, kotiapulainen, nainen langan toisessa päässä vastasi.

-     Mutta kun meillä ei ole kotiapulaista, rouva Pirjo Olut sanoi ääni kireänä.

-     Talon isäntä palkkasi minut eilen aamulla, kotiapulainen vastasi.

-     Ja missä tämä ”talon isäntä” nyt on, rouva Pirjo Olut ivaa äänessään.

-     Makuuhuoneessa, sängyssä nuoren naisen kanssa; talon isäntä sanoi, että nainen on hänen nuorikkonsa, vastavihitty vaimonsa.

-     Voi herssimunleidi sentään, ja anna mun kaikki kestää, vai niin se pukki sanoi! Minä olen Pirjo Olut, olen hänen vaimonsa, olen ollut jo kaksitoista vuotta, tiedä se!

-     Niin sanoi. Mutta mistä minä…

-     Haluatko tienata 50.000 euroa, rouva Pirjo Olut kysyi kotiapulaiselta hyvin rauhallisella, lähes jäätävällä äänellä.

-     Kyllä, kaikin mokomin. Mitä minun pitää tehdä ansaitakseni tuon rahasumman, kotiapulainen vastasi.

.22 kaliberin Walther PPK

-     Puhelinpöydän lukitussa laatikossa on .22 kaliberin Walher PPK-pistooli, josta numerot on viilattu pois, ja ammuslipas; laatikon avain on siinä pöydän yläpuolella taulun takana. Avaa laatikko, lataa ase, mene makuuhuoneeseen ja ammu se huoripukki ja se kalkkuna, jonka kanssa se siellä vehtaa, rouva Pirjo Olut ilmoitti tylysti.

Rouva Pirjo Olut kuuli, kuinka kotiapulainen avasi puhelinpöydän laatikon ja latasi aseen. Sitten kuului askelia ja kaksi pistoolin laukausta. Kohta kotiapulainen palasi puhelimeen ja kysyi:

-     Mitä minä teen ruumiille?

-     Heitä ruumiit pihan uima-altaaseen, ja hautaa ase ruusupenkkiin, rouva Pirjo Olut käski.

Kotiapulainen laski luurin pöydälle, seurasi taas tauko ja kuului askelia. Kotiapulainen palasi puhelimeen:

-     Mutta rouva, kun tässä talossa ei ole pihalla uima-allasta, eikä ruusupenkkiäkään, pelkkää asfalttia vaan; tämä on kerrostalo.

Lankapuhelin

-     Onhan tämä numero nyt varmasti +358 5 845 7638?

VALLAN IHAN HIRVEETÄ, MUOLIMA SE EI LOPUKKAAN IHAN VIELÄ!

Heräkkee, muolimanloppu tulloo!

Maailmanlopun piti tulla – näin väitti amerikkalainen uskonlahkoradio Family Radio Worldwide – 21.5.2011, ei tullut.

Tuomiopäivän ennustaja
Harold Leirintäalue

Jos samaisen amerikkalaisen radioaseman radiosaarnaajan Harold Campingin korjattua laskelmaa olisi ollut uskominen – koska maailmanloppu ei tullutkaan toukokuussa, laskelmaa täytyi tietenkin korjata – oikean maailmanloppupäivän piti olla perjantaipäivä 21.10.2011. Suunnitelmia olisi ollut turha tehdä tämän pidemmälle. Vaan eipä tullut maailmanloppu, ei.

Kalenterin keskellähän Partaukko 
näyttää ennustajille kieltä!

Seuraava, tällä kertaa mayojen kalenteista ennustettu maailmanlopun päivämäärä on 21. tai 23.12.2012, mutta voi kauheeta, Joulupukki tulee pelottelemaan maailman lapsia vielä ensi Joulunakin, ja seuraavana, ja niin edelleen hamaan maailman tappiin, koska ennustuksen perustana oleva mayakalenteri onkin 200 vuotta nuorempi, kuin oletettu on. Tämän mukaan – jos tieto pitää paikkansa – maailmanloppu tuleekin vasta vuonna 2212!

"Voi tätä riemun päivää, maailmanloppu
ei tulekaan vielä, ainakaan tänne
Xultúniin!"

Sitten iski se jymypaukku: löytyi edellistä vanhempi mayakalenteri. Guatemalassa sijaitsevan Xultúnin mayakaupungin kaivauksilta löytyi huone, jonka seinällä on vanhin nyt tunnettu mayakalenteri, jonka hieroglyfien mukaan maailmanloppu on siirretty ainakin 7.000 vuoden, tai miljardien, jos ei vallan biljoonien, kukaties triljoonien, ehkä jopa kvadriljoonien vuosien päähän, eli maailmanloppu osuu – Ensio Oluen laskelmien mukaan se osuu vuodelle 4.000.000.000.000.300.000.002.012 (neljä kvadriljoonaa kolme miljardia ja kaksituhatta kaksitoista), saattaa olla joku miljardi vuotta yli, tai ali, mutta päivä on 21.12. klo 12:21:12, tai joku muu päivä jotain muuta kuukautta, viikonpäivä on joka tapauksessa keskiviikko ja klo12:21:12 – aikaisintaan miljardin vuoden kuluttua.

Mayakunkun takaahan kurkkaa
ihan selvästi afroamerikkalainen!

Xultúnin hieroglyfit ovat peräisin 800-luvulta jaa (jälkeen ajanlaskun alun), eli ne ovat useita vuosisatoja nuorempia kuin kaarnalle kirjoitetut mayakoodeksit (koodeksi on käsin kirjoitettu kirja, joka on tuotettu myöhäisantiikin ja keskiajan välisenä jaksona).

Voi olla, että maailmanloppu tuleekin jonain muuna viikonpäivänä, kuin keskiviikkona, mutta Ensio Olut on tehnyt, ja moneen kertaan tarkastanut erittäin tarkat laskelmat, ja tietää nyt ihka varmana, että se maailmanlopun päivä on keskiviikko.

Tästä koodeksista Ensio Olut sen laski:
keskiviikko klo 12:21:12!

Jos kuitenkin käy niin, että maailmanloppu ei tulekaan keskiviikkona 21.12. vuonna 4.000.000.000.000.000.300.002.012 klo 12:21:12, niin Ensio Oluen täytyy hieman tarkentaa laskelmiaan.

Maailmanloppu Kuusta käsin

Tarkkaa vuotta, tahikka monesko päivä ja mitä kuukautta, Ensio Olut ei viitsi sitten siinä epätodennäköisessä tapauksessa edes ryhtyä laskemaan; niin yksikertaista laskutoimitusta vartenhan maailma on väärällään amerikkalaisia radiopappeja.

Sitten tositarina elävästä elämästä:

Ensio Olut oli valmisbetoniyrittäjävuosinaan -90-luvulla kerran Tampereella yhtiökumppaninsa kanssa ostelemassa sopivaa kuorma-autoa, jonka rungolle voisi asentaa pyörivän 8 kuution betoninkuljetussäiliön.

Sattui eräs tamperelainen käytetyn raskaankaluston myyjä uskomaan kai, että maailmanloppu tulee jo heti seuraavana päivänä, kun kaupatessaan Ensio Oluelle vanhaa täysperävaunullisen puutavarayhdistelmän loppuun ajettua vetoautoa myyntipuheessaan hehkutti:

Vanha tukki-Mersu.
Kuvan auto ei kuulu tähän juttuun,
ja on niin ollen täysin viaton!

”Tällä autolla on ollut vain yksi omistaja, tämä on ollut vahalla kansakoulunopettajattarella kesäautona. Tällä autolla ei ole koskaan poikettu pois asfalttitieltä. Tiukka tarjoushinta tästä loistoyksilöstä – näin hyviä, ja betoniautoksi näin sopivia, on tarjolla harvoin – on 350.000 mk. Eikä tarvitse, kuin runkoa vähän jatkaa, niin betonipytty vaan päälle, ja betonin ajoon! Tämä tarjous on vain sinulle, ja huom, vain tänään!”

Kuvassa on samanlainen betoniauto
ja betonipytty, jonka Ensio Olut osti

Ensio Olut ei uskonut, että maailmanloppu tulisi ennen seuraavaa päivää, eikä ostanut sitä -70-lukulaista, kaikki korpitiet kolunnutta tukki-Mersun reuhua – jota oli, sen lisäksi, että se oli ollut vain ikäneito-kansakoulun opettajattaren kesäautona, käytetty kuulemma vain joskus ihan vähän maitoautona – vaan osti Lahdesta seuraavalla viikolla, koska maailmanloppu ei silloin vieläkään ollut tullut, Lahden Säästöpankin haltuun joutuneen valmiin, hyväkuntoisen, pari vuotta käytetyn Lohjan Betonin väreissä olleen Scania-merkkisen, neliakselisen betoninkuljetusauton, jossa oli 8 m³ pytty valmiiksi päällä, n. 200.000 markalla.

ENSIO OLUT SYYTTÄÄ JOSTAIN JOTAKUTA, MUTTA KETÄ, JA MISTÄ?

 

Ensio Olut ei yleensä osoita syyttävän sormella ketään, eikä syytä mitään mistään, mutta koska toisetkin, niin miks’ei myös Ensio Olut.

Syyttävän sormi

Iltalehden verkkoversiossa oli alle merkittynä päivänä seuraava uutinen:

 

”Rikolliset syyttivät rötöksistään Lauri Tähkää”

Maanantai 21.5.2012 klo 08.52

”Viikko sitten maanantaina Jämsän käräjäoikeudessa kuultiin erikoinen selitys sille, miksi kaksi miestä päätyi rikollisille teille.

Kaksi virolaismiestä perusteli mökkivarkauksiaan sillä, etteivät ehtineet Himoksella viime joulukuun 3. päivänä esiintyneen laulaja Lauri Tähkän keikalle ajoissa. Kun miehet ehtivät paikalle, keikka oli jo päättynyt.

Pettymyksen tunteensa he päättivät purkaa mökkivarkauksiin. Miehet kävivät leirintäalueella yöpyneiden konserttivieraiden mökeissä. Kolmen mökin ovet olivat auki, ja miehet veivät syyttäjän arvion mukaan 6 000 euron edestä muun muassa kännyköitä, vaatteita, elektroniikkaa sekä alkoholia.

Varkaus selvisi vasta huhtikuussa, kun miehet jäivät muun jutun tutkinnan yhteydessä kiinni Helsingissä. Miehet tuomittiin Jämsän käräjäoikeudessa 1,5 kuukauden tutkintavankeuden jälkeen 6 kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Asiasta uutisoi Jämsän Seutu.

Tähkä itse kommentoi uutista Facebook-sivuillaan.

– Hyvät Ystävät! Toivomme hartaasi koko Revohkan voimin, että tulette ajoissa keikoillemme! T: Tähkä Revohka & Teknikot.”

LEENA YLIMUTKA
leena.ylimutka@iltalehti.fi

 

Rukiin tähkiä

Niille, jotka eivät tiedä, kuka tämä Lauri Tähkä on, kerrottakoon, että hän on pohjanmaan murteella laulava laulaja, jonka nimi on Jarkko Tapani Suo (Ensio Olut katsoi tämän Wikipediasta; ei muuten olisi tietänyt). Erityisesti keski-ikäiset naiset tykkäävät tästä Jarkko Tapani Suosta. Ensio Olut ei tykkää, mutta ei syytä siitä Lauri Tähkää, vaan nuottikorvaansa.

 

Lähes vallan yli ymmärryksen käyneistä pähkäilyistään huolimatta Ensio Olut ei keksi yhtä ainutta tekoaan, josta voisi syyttää ketään muuta, kuin itseään.

 

Paavo Väyrynen

Mennäänpä siis sitämyötä muihin henkilöihin; otetaan esimerkiksi Suomen valtakunnansyyttäjä Paavo Väyrynen. Tässä muutamia Googlen hakusivulta haettuja poimintoja, ihan vaan haulla ”Paavo Väyrynen syyttää” saatuja tuloksia:

 

”Paavo Väyrynen syyttää Kiviniemeä vaalitappiosta”, ”Paavo Väyrynen syyttää nörttejä tappiostaan”, ”Paavo Väyrynen syyttää taas Kokoomusta”, ”Paavo Väyrynen syyttää vaalitaistelussa muita ehdokkaita”, ”Paavo Väyrynen syyttää Haaviston kannattajia”, ”Paavo Väyrynen syyttää keskustaväkeä ikärasismista”, ”Väyrynen syyttää MTV3:a kieroilusta”, ”Väyrynen syyttää kokoomuksen Sauli Niinistöä”, ”Paavo Väyrynen syyttää mediapeliä”, ”Paavo Väyrynen syyttää Paavo Lipposta ja Sauli Niinistöä”… jne.

 

Laittakaapa paremmaksi, jos pystytte!

 

Kummola?

”Kalervo Kummola syyttää Ruotsia”. No, tästä päästäänkin sitten jääkiekkoon. Eipä siitä sen enempää.

 

Miksi hitossa ihmisen täytyy kirjoittaa aiheesta, josta ei saa revittyä mitään hauskaa? Kai se on vaan joku vimma?

 

Mutta laitetaanpa kuitenkin tähän tällainen, kun muutakaan en keksi; tiedä häntä, onko tämäkään hauska – mikä lie, joku tollanen vanha vitsi taitaa vaan olla:

 

Isä-Ensio Olut ja hänen kolme poikaansa

Köyhän hurukselalaisen työttömän pientilallisen Isä-Ensio Oluen perheessä oli kolme poikaa, oli kuopus, Pikku-Kolmio Olut-poika, keskimmäinen oli Pikku-Toisio Olut-poika ja esikoinen Pikku-Ensio Olut-poika.

 

Poikien äiti, Äiti-Pirjo Olut (ent. Vierre, os. Hiiva), vei poikansa kevään korvalla maalikylille Karhulaan valelääkärintarkastukseen yksityiseen valelääkärikeskukseen, koska se oli halvempaa, kuin lääkärintarkastus oikealla yksityislääkäriasemalla. Pojat vaikuttivat terveiltä, mutta olivat talven jälkeen vaan kovin apeita ja kalpeita.

 

Äiti-Pirjo Olut olisi tietenkin vienyt pojat terveyskeskukseen terveyskeskuslääkärin vastaanotolle, mutta sinne ei ollut saanut aikoja; oli yrittänyt kevään mittaan monta kertaa soittaa, ja tilata aikaa, mutta ajanvarauksen automaattinen puhelinvastaaja oli ilmoittanut vain, että uusia aikoja aletaan jakaa vasta joskus kesäkuun alussa. Heinäkuulle.

 

”Pojat ovat muuten aivan terveitä”, valeyleislääketieteen valetohtori Olli Valevaara sanoi, ”mutta poikia vaivaa raudanpuute; heidän ruokavalioonsa täytyisi lisätä rautaa.”

Oluiden perhe oli niin kovin
köyhä, ettei Äiti-Pirjo Oluella
ollut varaa hankkia edes uusia
alusvaatteita, vaan hänen oli
käytettävä ihan vallan vaan
amerikantädin köyhäinavuksi
lähettämiä vanhoja -50 -luvun
mekkoja, sukkanauhaliivejä
ja saumasukkia!

 

Äiti-Pirjo Olut lähti poikineen kotiin miettien, miten rautaa voi lisätä ruokaan, kun ei tullut valetohtori Olli Valevaaralta kysyneeksi.

Kotona Äiti-Pirjo Olut sitten sai oivalluksen ja lähetti Isä-Ensio Oluen kylälle rautakauppaan ostamaan pussillisen teräksisiä lintuhauleja. Äiti-Pirjo Olut lisäisi sitten poikien ruokaan lintuhauleja, niistähän sitä rautaa saisi.

 

Parin päivän päästä Pikku-Kolmio Olut-poika tuli valittamaan äidilleen, että kun hän pissii, kikkelistä tulee pieniä teräshauleja.

 

”Niin kuuluukin tulla”, Äiti-Pirjo Olut sanoi, ”minä olen lisännyt niitä pieniä teräshauleja sinun ruokaasi, että saisit lisää rautaa; siitä pitää syyttää valelääkäri Olli Valevaaraa, hänhän hän neuvoi lisäämään ruokaan rautaa.”

 

Emalipotta

Kohta tuli Pikku-Toisio Olut-poika ihmetteli äidilleen, että kun hän istuu kakalla, niin potassa alkaa käydä sellainen rapina ja ropina, että emalit vallan siitä siinä ropinassa lohkeilee.

 

”Niinhän sitä kiltti tällää, että potta rapisee!”, Äiti-Pirjo Olut sanoi, ”Minä olen katsos lisännyt lintuhauleja ruokaasi, että saisit lisää rautaa. Siitä potan emalien lohkeilemisesta täytyy syyttää valelääkäri Olli Valevaaraa, se se neuvoi lisäämää ruokaan rautaa. Onneksi meillä ei ole ollut varaa liittyä Hurukselan vesiosuuskuntaan, eikä meillä siten ole viemäröintiä, eikä meillä näin muodoin ole sisävessaa, eikä siellä sellaista posliinikeijaa, vessanpyttyä, kuten varakkaammilla!”

 

Turre, naapurin sekarotuinen koira

Illansuussa perheen vanhimmainen, ässä- ja ärrä- ja dee-vikainen Pikku-Ensio Olut-poika tuli sisään ja sanoi peloissaan ääni vapisten:

 

”Äiti-Piljo Olut kuule, minä olin ätken tuolla taunan takana tunkkaamatta ja taitin tiinä tamalla ampua ten Tullen, ten meilän naapulin tekalotuiten koilan!”

 

PIENI PUNAHILKKA JA ENSIO OLUT -NIMINEN SUSI

OPETTAVAINEN SATU

Pieni Punahilkka isoäidin
metsämökin ovella

Olipa kerran nuori tyttö, nimeltään Pieni Punahilkka. 

   Pieni Punahilkka asui synkeän metsän reunassa. Metsä oli täynnä monia uhanalaisia lintuja, mm. pöllöjä, ja ylen harvinaisia ​​kasveja, jotka todennäköisesti tarjoavat parannuskeinon syöpään ja moniin muihin sairauksiin, jos vaan jollakulla olisi aikaa ja halua tutkia niitä.

Pieni Punahilkka asui huoltajansa – Pieni Punahilkka käytti puheessaan huoltajastaan nimitystä ”äiti” – luona. 

     Pieni Punahilkka tiesi, että tällä ”äiti”–käsitteellä tarkoitetaan alunalkujaan munasolua kantanutta synnyttäjää; tämä ei missään nimessä tietenkään tarkoita, että Pieni Punahilkka olisi ajatellut vähemmän lämpimästi tätä edellä mainittua henkilöä, huoltajaansa, vaikkakaan hänellä ei todellisuudessa ollut tähän läheistä biologista yhteyttä.

Eikä Pieni Punahilkka tietenkään aikonut halventaa tällä perinteisiä kotitalouksien tasa-arvokäsityksiä, ja hän oli pahoillaan, jos tämä vaikutelma tästä välittyy.

Vasullinen luomuhedelmiä

Eräänä päivänä äiti pyysi Pientä Punahilkkaa ottamaan vasuunsa luonnonmukaisesti viljeltyjä hedelmiä (Emin sikiäimestä hedelmöityksen jälkeen kehittynyt elin, jossa ovat kasvin siemenet) ja kannullisen raikasta lähdevettä, ja viemään ne isoäidilleen, joka asui pienessä syrjäisessä metsämökissä synkeän metsän toisella laidalla. 

PAU

”Mutta äiti, en voi tehdä Posti- ja logistiikka-alan unionin työehtosopimuksen alaista työtä, ja viedä toimeentuloa PAU ry:n jäseniltä, jotka ovat taistelleet vuosia hankkiakseen oikeuden kuljettaa kaikki lähetykset kaikkien ihmisten kaikkein syrjäisiinpiinkin metsämökkeihin?”

Pienen Punahilkan äiti vakuutti, että hän oli käynyt PAU ry:n puheenjohtajan Heidi Niemisen luona Helsingissä John Stenberginranta 6:ssa ja saanut tältä erityisen myötätuntoisen vastaanoton. Pienen Punahilkan äiti oli siellä täyttänyt tätä kuljetustehtävää koskevan poikkeuslupalomakkeen.

”Mutta äiti, etkö sorra minun naiseuttani pyytämällä veljeni sijaan minua tekemään tämän kuljetustyön?”

Pienen Punahilkan äiti huomautti, että naisten oli mahdotonta sortaa toisiaan, koska kaikki naiset olivat kaikki yhtä sorrettuja, kunnes naiset olisivat vapaita kaikesta miesten aiheuttamasta sorrosta.

Sortaja sortamassa naista

”Mutta äiti, eikö sinun tulisi pyytää juuri siksi veljeäni kuljettamaan isoäidille hedelmäkori ja vesikannu, sillä hän on mies, siis sortaja; eikö hänen pitäisi oppia, millaista on olla sorrettu?”

Puniksen veli

Pienen Punahilkan äiti selitti, että koska Pienen Punahilkan veli oli mm. Seta ry:n jäsen, häntä ei siten suoranaisesti voitu laskea miehiin, siis sortajiin. Sitä paitsi luonnonmukaisesti viljeltyjen hedelmien ja raikkaan lähdeveden vienti isoäidille ei ollut millään muotoa stereotyyppistä naisten työtä, vaan teko, joka auttaisi herättämään tunnetta kuulumisesta yhteisöön.

Isoäiti puolustamassa
naiseuttaan

”Mutta eikö ole ahdistavaa olla isoäiti, joka ymmärtää olevansa on sairas, eikä siis kykene itsenäisesti edistämään omaa naiseuttaan?”

Pienen Punahilkan äiti selitti, että hänen isoäitinsä ei oikeastaan ​​ole sairas tai kykenemätön millään tavalla; tämä ei tarkoita, että vaikka isoäiti täyttääkin nämä ”sairauden” tuntomerkit, hän olisi millään tavalla huonompi, kuin ne, joita kutsutaan ”terveiksi”.

Niinpä Pienestä Punahilkasta tuntui, että olisi vallan oiva toimi, että hän toimittaa isoäidilleen puhdasta, terveyttä edistävää syötävää ja raikasta juotavaa; ja niin hän täytti vasunsa puhtailla, luonnonmukaisesti viljellyillä hedelmillä, täytti vesikannun raikkaalla lähdevedellä. ja lähti hyppelemään metsäpolkua pitkin synkeän metsän läpi.

Pelottava synkeä metsä

    Joidenkin mielestä synkeä metsä on pelottava ja vaarallinen paikka, mutta Pieni Punahilkka tiesi, että tämä on järjetön pelko, joka perustuu kulttuurisiin paradigmoihin. 

(Selkokielellä selitettyä paradigma tarkoittaa oikeana pidettyä, yleisesti hyväksyttyä ja auktoriteetin asemassa olevaa teoriaa tai viitekehystä, kuten esimerkiksi evoluutioteoriaa tai suhteellisuusteoriaa). 



   Tämän atavistisen (alkukantainen, primitiivinen) pelon synkkää metsää kohtaan on juurruttanut joihinkin meistä patriarkaalinen (isän valtaan perustuva) yhteiskunta, joka ryöstää luonnon ja maailman hyödynnettävissä olevia, mutta rajallisia luonnonvaroja, ja uskottelee, että luonto on täynnään vihollisia; todellisuudessa tämä riistoyhteiskunta pyrkii poissulkemaan luonnosta sietämättömät kilpailijat.

Kaappi

 Jotkut ihmiset välttävät kulkemista metsässä peläten varkaita ja mielipuolia, mutta Pienestä Punahilkasta tuntui, että todella luokattomassa yhteiskunnassa kaikkien syrjäytyneiden ihmisten olisi mahdollista ”tulla ulos kaapeistaan" (tavaroiden säilytykseen tarkoitettu umpinainen ovellinen huonekalu, jossa on yleensä hyllyjä tai orsia, joihin tavarat asetetaan) ja elää roolimalleinaan metsän vapaa, yksinkertainen elämäntapa ja yksilön sekä yhteisön siitä saama voima. 

Metsuri raivaamassa vesaikkoa

Matkalla isoäidin mökille Pieni Punahilkka kohtasi iloisen metsurin raivaamassa vesaikkoa energiapuuksi ja näin toimin turvaamassa metsän luonnonvarojen kestävän käytön.

Ohitettuaan metsurin työssään Pieni Punahilkka vaelsi pois polulta voidakseen tutkia joitakin kanervikossa kasvavia harvinaisia kukkakasveja.

Iso susi, jonka nimi on
Ensio Olut

Pieni Punahilkka hätkähti nostaessaan katseensa kanervikosta ja löytäessään itsensä seisomassa silmätysten suuren suden (Canis lupus) kanssa. 

  Susi, jonka nimi, kuten jo varmaan arvaatte, oli tietenkin Ensio Olut, kysyi, mitä oli Pienellä Punahilkalla korissa.

Pienen Punahilkan äiti sekä alakoulun opettaja olivat varoittaneet koskaan puhumasta vieraille, mutta hän luotti kykyynsä hallita omaa orastavaa seksuaalisuuttaan, ja päätti käydä vuoropuheluun Ensio Olut-susihukkasen kanssa.

Pieni Punahilkka vastasi: ”Minä olen viemässä isoäidilleni solidaarisena eleenä joitakin terveellisiä välipaloja sekä juotavaksi raikasta lähdevettä.”

Pieni Punahilkka ei ole näissä
saduissakaan pitkään yksin
näin pukeutuneena

Ensio Olut-susi sanoi: ”Tiedätkö, kulta pieni, ei ole turvallista pienen tytön kulkea metsässä aivan yksin?”

Sen pituinen se.

Seuraavana päivänä Pieni Punahilkka hyppeli taas metsäpolkua pitkin ja Ensio Olut -niminen susi tuli taas vastaan. Ensio Olut -niminen susi tiedusti Pieneltä Punahilkalta: "Minne Punis on nyt menossa?"

"Tuonne metsälammelle pillua pesemään", Pieni Punahilkka vastasi kohteliaasti. 
Johon Ensio Olut -niminen susi: "Voihan vittu, no jo on nämä sadut muuttuneet!" 

Sadun jälkipuintia:

Siinä toisessa Punahilkka-sadussa Punahilkka vie mummolle alkoholijuomaa, toisin melko mietoa, mutta alkoholijuomaa kumminkin. Jos mummolle vie alkoholijuomaa, luuston haurastumisesta ehkä oirehtiva mummo saattaa kännipäissään kaatuilla, ja särkeä lonkkanivelensä. Siispä raikas lähdevesi ja osteoporoosi on sopivampi yhdistelmä.

Se, että susi söisi pureksimatta ensin mummon, pukeutuisi mummoksi, ja hotkaisisi sitten Punahilkan on silkkaa väkivaltapornoa! 

Eikä se porno tähän siinä Perussuomalaisten suosimassa versiossa lopu, vaan sitten tulee sattumalta paikalle metsästäjä, halkaisee puukolla ja puuduttamatta vielä elävän suden mahan, mahasta pomppaa esiin hyvävointisina ja - kas kummaa - vaatteet päällä niin mummo, kuin Punahilkkakin! Metsästäjä täyttää suden mahan kivillä, harsii mahan kiinni, ja heittää yhä elävän suden juuri siihen metsälampeen, jossa Punahilkka käy huolehtimassa henkilökohtaisesta hygieniastaan, ja ehkä mummokin hakee kahvivetensä, jos ei tiedä, mitä Punahilkka on juuri tehnyt sen samaisen lammen rannalla!

Vielä sudesta ja metsästäjästä:

Oikeassa elämässä metsästäjä ei olisi heittänyt sutta karvoineen kaikkineen metsälampeen, vaan olisi ensin nylkenyt, ja sitten vasta heittänyt, sillä sudennahkarukkaset, kun käteen vielä laittaa kintaat, ja sitten siihen päälle sudennahkarukkaset, niin eipä talvipakkasilla kätöset palele!

Nyt se vasta on sitten sen pituinen se.