LUE VALLAN VAAN ENSIO OLUTTA, NIIN LUULET ENEMMÄN KUIN OLET LUULLUTKAAN! TEKSTEISSÄ ON JOSKUS MYÖS HIEMAN ULKOMAANKIELTÄ, JOTTA ULKOMAASSAKIN VOI LUKEA ENSIO OLUTTA!
Laitanpa tähän jälleen tämän lihapiirakan teko-ohjeen ajalta ennen pizzan keksimistä kuin muistoksi tulevain:
UUNIPELLIN KOKOINEN LIHAPIIRAKKA
2 pkt (2 x ½ kg = 1 kg) voitaikinaa
800 g sikanautajauhelihaa
2 isoa sipulia
1 valkosipulinkynsi - ainakin
2 dl ohrasuurimoita tai puuroriisiä
1 lihaliemikuutio
2 - 3 kananmunaa keitettynä
mustapippuria
suolaa
1 dl ihan oikeaa kermaa
1 kananmuna voiteluun
Ja tehdään näin:
Ota voitaikina sulamaan. Ruskista jauheliha ja silputut sipulit, mausta ja lisää kerma. Keitä ohrasuurimot tai puuroriisi lihaliemellä maustetussa vedessä. Keitä munat kovaksi ja viipaloi.
Kauli 1 paketti taikinaa leivinpaperille uunipellille, levitä jättäen paljaaksi n. ½ cm reunoilta ensin puuro, sitten jauheliha ja päälle viipaloidut kananmunat. Voitele taikinan reunat kananmunalla ja nosta toinen puoli voitaikinaa vähän uunipeltiä suuremmaksi levyksi kaulittuna kanneksi ja painele haarukalla sauma tiiviiksi. Voitele piirakka munalla ja pistele haarukalla runsaasti höyryreikiä.
Paista uunissa 200 °C:ssan. 25 min.
Jauhelihan sijaan täytteeksi käy myös esim. tuore lohi viipaloituna, savulohi – eritoten purkkilohi sopii tähän kuin nenä naamaan – tonnikalatai muukin kala tillin kera. Ja sienet, jos sienipiirakkaa tekee mieli. Noista nyhtökauroista sun härkiksistä en mene sanomaan en juuta, en jaata. Kannattaa yksineläjänkin tehdä koko pannullinen ja laittaa annospaloina pakkaseen; sulatettuna ja lämmitettynä ihan yhtä hyvää kuin vasta tehty.
Nimismiehen kiharat voivat olla kampaamojen aikaansaannosta, sekä Sauli Niinistöstä kertova muistelmateos. Niin, onhan se jukaistu vallan kirjana, mutta nyt tässä jutussa ei perehdytä tuohon, vaan yhdyssanana kirjoitettuihin nimismiehenkihroihin, noihin kumipyörien, eritoten ilmatäytteisten vetävien kumipyörien aiheuttamiin poikittaisiin epätasaisuuksiin Suomen sorateillä.
Nimismiehen kiharat
Kyllähän linjarirattaatkin - tuosta linjarirattaiden ajasta tuo sanonta onkin jo alkuisin -hakkasivat soratiet poikittaisurille, mutta sen sijaan Asikkalan, Asikkalan puiset rattaat, puiset rattaat, puiset rattaat,Asikkalan, Asikkalan puiset rattaatei ollenkaan.
Asikkalan, Asikkalan puiset rattaat
Aloitetaanpa kuitenkin vallan Ruotsinvallan ajasta.
Koska en tiedä, kuka tuo silloinen Ruotsin kuningas lienikään - enkä edes välitä tietää - laitan tähän nykyisistä ruotsalaisista prinsessoista sen, jolla on pienempi leuka
Ruotsin kuningas, kuka hän sitten lienikin, oli vuosien 1347 ja 1442 käskykirjeellään määrännyt alamaisensa – ei siis ystävät ja kylänmiehet, kuten puheiden aluissa on vallanpitäjillä ollut tapana muka rahvaan ylimpänä ystävänä hallintoalamaisia puhutella – raivaamaan, ja pitämään kulkukelpoisina teitä, sekä tekemään siltoja jokien yli ainoastaan se mielessään, että veronkerääjät pystyisivät hoitamaan hommansa.
Ja ken olikaan tuo veronkerääjä? Kruununvoutipa tietenkin. Ja kruununvoudin apuna toimi talonpoikien pitäjänkäräjillä keskuudestaan valitsema pitäjänkirjuri, jonka täytyi – kuten tittelikin osoittaa - olla siis se pitäjän ainoa kirjoitustaitoinen talonpoika.
Myöhemmin pitäjänkirjurin tehtävät yhdistettiin käräjien nimittämän nimismiehen tehtäviin, ja näin nimismies sai palkakseen muutaman kapan enemmän viljoja, kuin pelkästä nimismiehenä tai pitäjänkirjurina toimimisesta. Talonpoikien taas puolestaan ei tarvinnut maksaa kahdelle viranhaltijalle täyttä palkkaa. Win-Win-tilanne siis.
Nimismies Jaatila
Sama kuninkaan määräys siirtyi Ruotsin lakiin vuonna 1734, ja siitä edelleen tsaarinajan Suomeen.
Lain valvonta siirtyi sitten kihlakunnanoikeudelle, ja sitä toteutti sen nimittämä nimismies eli vallesmanni.
1800-luvun puolenvälin tienoilla tiet jaoteltiin yleisiin ja yksityisiin. Valtio vastasi yleisistä, ja tiekunnat yksityisistä, kuten kyläteistä, jotka olivat manttaalinomistajain vastuulla osuuksiensa mukaan. Valtiohoitoteistä vastasi alkuun jo Kuningas Kustaa IV Adolfin perustama koskenperkaamisen johtokunta. Vuonna 1860 johtokunnasta tuli Tie- ja vesikulkulaitosten ylihallitus, joka tunnettiin myös nimellä ”Vesivaltio”.
”Vesivaltion” toimenkuvaan kuului maanteiden, rautateiden, kanavien, satamien ja lennätinlinjojen hoitaminen.
Sodankylän tiemestari Oskar Seimilä kera auton ja vaimon
Tienpito valtiollistettiin vuonna 1921 ja 1925 syntyi Tie- ja vesirakennushallitus, ja tiepiirijako vakinaistettiin. Ensimmäiset tiemestarit palkattiin vuonna 1928.
Nimismies valvoi edelleen yksityisten ja kyläteiden kiharoita, kunnes kuntiin tuli tielautakunnat itsenäisyyden ensivuosikymmenellä vähitellen sen mukaan, miten missäkin päätöksiä saatiin aikaiseksi.
Nimismiehet voivat huokaista helpotuksesta kaiketi vasta vihdoin 1930-luvulla, ja jättää kiharoiden vahtimisen toisten huoleksi! Nimismiesten viratkin lopetettiin sitten 2000-luvun alussa.
Katu Kotkassa
Tiekunnille jäi vastuu yksityisteiden tienpidosta. Kunnat puolestaan saivat, ja saavat hoitaa omat katunsa ja tiensä miten parhaiten taitavat.
Liikenne- ja aluehallinnon uudistuksessa vuonna 2010 Tiehallinnon tiepiirit siirtyivät ELY-keskuksiin
TVH:n Jyry-Sisu. Tällaisella kirjoittajakin ajeli ensimmäiset kilometrinsä saatuaan kuorma-auton ammattiajokortin
(elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksiin). Tienpitäjänä TVH oli vaihtunut vuonna 1990 TVL:lään, ja sitten siitä tuli Tielaitos, ja sitten Tieliikelaitos - vai kummin päin se nyt oli - josta puolestaan tuli yleisen nimenmuutosinnostuksen aallossa 2008 Destia. Destian osti sitten sijoitusyhtiö Ahlström Capital vuonna 2014 pois valtiolta turhaan kuleksimasta.
Nimismiehenkiharat
Vanhat hyvät ajat, jolloin saimme nauttia nimismiehenkiharoista – nyt siis yhdyssanana, ja ilman sitä nimismiestä - ovat palanneet, sillä vain harvoilla kunnilla on mistä jakaa avustuksia yksityisteiden kunnossapitoon. Suomen hyvä hallitus onkin Ensio Oluen kuuleman mukaan kohta siirtämässä yksityisteiden tieavustukset kunnilta KELA:n hoidettaviksi.
