Ritari Ässä ja itse itseään ajava auto Kitt |
Kehitettyään
jo hyvin pitkälle itse itseään ajavaa autoa poistamalla Ritari
Ryss... eiku ton Ässän ihmeauto Kittistä lähes kaikki
inhimilliset hallintalaitteet – siis ainakin ratin, vaihdekepin ja
polkusimet – teknologiajättiläinen Google työskentelee nyt
luodakseen itsestään itseään kuoliaaksi läpsivän hyttysen, joka
läppää itsensä hengiltä juuri sillä hetkellä, kun se aikoo
pistää imukärsänsä ihmiseen.
Innoviomaton hyttynen |
Tämä
Googlen uusin innovaatio on sopusoinnussa yhtiön ottaman linjan
kanssa, jonka tarkoitus on helpottaa ja yksinkertaistaa ihmisten
jokapäiväista elämää poistamalla tarpeen tuhlata juurikaan aikaa
tai energiaa ottaakseen osaa arkipäiväisiin päätöksiin tai
tarpeeseen tehdä fyysistä työtä.
Tämä uros- eli koiraspuolinen mehiläinen, kuhnuri, ei ole vielä saanut |
Googlen
insinöörin, genetiikan tohtori Brian Posehn'in johtamalla pienellä
tutkijaryhmällä on meneillään tällainen projekti, josta tohtori
Posehn paljasti Ensio Oluelle tämän tiedustellessa jutun juonta
tässä vaiheessa sen verran, että idea lähdekoodiin itseään
hengiltä läpsivästä hyttysestä tuli hänen mieleensä, kun hän
oli nähnyt
Sir David Attenborough |
National Geographic -kanavalta Sir David Attenboroughin
BBC:lle tuottaman ja juontaman luontodokumentin, jossa näytettiin,
kuinka mehiläiskuhnurit, siis nuo urosmehiläiset kuolevat heti, kun
ovat paritelleet.
"Toisin
kuin urosmehiläiset, jotka todennäköisesti kuolevat ekstaasin
hurmoksessa, itsensä hengiltä läpsivät hyttyset tappavat itsensä
ihan pelkästä syyllisyydestä", selitti tohtori Posehn.
"Olemme onnistuneet tekemään joitakin geneettisen tason
muutoksia, jotka tulevat muuttamaan hyttysten tapaa ajatella ja
tuntea."
Googlen insinööri, genetiikan tohtori Brian Posehn |
Tohtori
Posehn kertoi vielä, että vaikka nämä geneettiset muutokset
aiheuttavat hyttysille rankkaa, aina vääjäämättä itsemurhaan
asti johtavaa syyllisyydentunnetta niiden alkaessa imeä ihmisten
verta, ne voivat jatkaa muiden eläinten veren imemistä sitäkin
suurempaa riemua ja vahingoniloa tuntien.
"Tämä,
että ne voivat imeä muiden eläinten verta ilman itsemurhavaaraa,
varmistaa niiden selviämisen hengissä tästä edelleenkin; tämä
on tärkeää ajatellen esimerkiksi hyönteisiä syöviä lintuja.
Emme tietenkään halua tappaa kaikkia hyttysiä. Meidän mottomme
onkin 'Älä ole paha pienille'", tohtori Posehn selitti.
Muu eläin. Tässä esimerkiksi hullu hevonen |
Googlen
tuotekehitystiimi vahvisti Ensio Oluelle, että ensimmäiset
hyttysten geneettisen koodauksen tulokset ovat olleet vallan
rohkaisevia. Itse asiassa jotkut hyttysistä tulivat liiankin
herkiksi ja synkkien itsesyytösten riivaamiksi vaikkapa vain
tuntiessaan ihan vaan vahingossa halua vahingoittaa ihmistä.
"Niistä
tuli paljon herkempiä kuin me ihmiset - kaikkein hermoherkimmät hyttyset yrittävät läpsiä itseään hengiltä heti, kun vain näkevätkin ihmisen," tohtori Posehn kertoi lisäten, "Se on tuo hyttysen geeniperimän sorkkiminen yhtä tarkkaa puuhaa, kuin hyttysten nainti - milli vinoon, niin se on silmässä!"
Tämä
viimeisin Googlen tekemä keksintö ja innovaatio on saanut erittäin
myönteisen vastaanoton ihmisiltä eri puolilta maailmaa.
Margaret Chan |
"En
voi kunnolla sanoiksi loihtia tunnetta, kuinka kiitollinen olen
Googlelle", sanoi Maailman terveysjärjestön WHO:n pääjohtaja
Margaret Chan kotonaan Hongkongissa kuultuna itse itsensä tappavien
hyttysten kehittämisprojektista yrittäessään samalla läimäistä
kädelleen istunutta hyttystä hengiltä. "Elämämme tulee
olemaan tulevaisuudessa paljon helpompaa! Toivottavasti ne pystyvät
kehittämään siellä Googlessa myös itse itsensä hengiltä
hakkaavia huonekärpäsiä."
Kuitenkin
vain ihmeen harvat sosiologit ovat huolissaan tällaisen kehityksen
pitkän aikavälin vaikutuksista ihmisten suhtautumisessa hyttysiin
ja päinvastoin.
Kuuluisa tamperelainen sosiologian maisteri Simo Frangen |
"Tämä
tällainen saattaa viimein kärjistyä huonompaan käytäntöön
koskien meidän ja hyönteisten kahdenvälistä kanssakäymistä.
Aluksi hyttyset läpsäisevät itsensä hengiltä pelkästä
syyllisyydestä, mutta pian tämä saattaa juurtua niin syvälle
näiden hyönteisten psyykeen, että muutaman hyttyssukupolven päästä
ne saattavat jopa välttää mitä tahansa inhimillistä kosketusta,"
kuuluisa tamperelainen sosiologian maisteri Simo Frangen ilmaisi akateemisen viisaasti pahimman pelkomme ja hätämme siitä, miten kaikki moderni
teknologia on pahasta.
Vain harvat ihmiset pystyvät lentämään ilman superhyttystä |
Näiden
futurististen hankkeiden kasvattaessa Googlen arvostusta maailman
kaikkien kansojen keskuudessa tohtori Brian Posehn'in pieni
tuotekehitystiimi on ilmoittanut, että heidän seuraava projektinsa
on kehittää supervahva, kesy superhyttynen, joka pystyy lentämään
hyötykuorman kanssa, kannatellen esimerkiksi vaikkapa ihmistä.
Annelore Pussygalore |
Lopuksi
kaiken edellä olevan kuivan asiatiedon poistamiseksi kovalevyltä
vanha blondivitsi. (Jos olet lukenut tai kuullut tämän jostain
aiemmin, voit lopettaa aivan hyvin lukemisen tähän ja läpsäistä
itseäsi.)
Plondi-Riitta
kysyi neuvoa puhelimessa ystävättäreltään Pimpo-Pirjolta
tietokoneeseen liittyvään ongelmaan, koska hänen tietokoneensa
näytölle ilmestyi joka kerta, kun hän yritti tulostaa jotain
asiakirjaa, ilmoitus, että tietokone ei löydä tulostinta.
Jos tietokone löytää tulostimen, se voi tulostaa vaikkapa tissit t-paitaan! |
”Missä
sinun tulostimesi sitten on”, Pimpo-Pirjo kysyi.
”Tuossahan
se on kirjahyllyssä tietokoneen vieressä, aivan näkyvillä”,
Plondi-Riitta vastasi.
”Kokeilepas
nostaa se siihen pöydälle sen tietokoneen näytön eteen; mene
tiedä, jos sillä sinun tietokoneellasi on putkinäkö eikä se se
näe sivulle...”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti