tiistai 27. syyskuuta 2011

ENSIO OLUT SAHARAN AUTIOMAASSA



Ensio Olut oli yksin kamelillaan ylittämässä Saharan autiomaata. 
Ensio Olut kamelin kanssa
auringonlaskun aikaan Saharassa

Kun Ensio Olut oli ratsastanut pari viikkoa, alkoi hänen jo kovin mieli tehdä naista. 

Kun naista ei ollut saatavilla, Ensio Olut oivalsi, tovin mietittyään, että kamelihan oli tamma!

Laukkaava kameli
No, Ensio Olut siitä liu’utti itsensä kamelin takapuolen päälle, mutta putosi keikkuvan kamelin päältä maahan, ja kameli puolestaan täyttä laukkaa, häntä suorana karkuun.

 Pätkänmatkaa juostuaan Ensio Olut sai kamelinsa kiinni ja nousi ratsaille.

Kohta tuli taas pillu mieen ja Ensio Olut yrittämään uudestaan; sama tulos.
Ruskettunut Ensio Olut juoksee
kamelia kiinni
 Taas kameli juosten kiinni ja matka jatkui.

Väsynyt kameli
Kamelikin alkoi väsyä tällaiseen menoon, mutta Ensio Olut ei vaan onnistunut. 

Ensio Olut alkoi jo lannistua.


Vihdoin, kun kuukausi oli kulunut, Ensio Olut tuli Saharan autiomaan vastavalmistuneelle ohimenotielle. Kotvan tietä pitkin ratsastettuaan Ensio Olut näki horisontissa tien laitaan pysähtyneen auton.

Kolme jumalaisen kaunista
vähäpukeista blondia



Lähemmäs päästyään Ensio Olut löysi auton luota kolme jumalaisen kaunista vähäpukeista blondia.




Kaunein
-     Jos pystyt korjaamaan automme, jotta voimme jatkaa matkaa, saat pyytää meiltä mitä tahansa, ihan mitä vaan, mitä meillä on tarjota; me annamme sitä Sinulle ilomielin, kaunein blondeista aneli.


Onneksi Ensio Olut ymmärsi yhtä jos toistakin autojen päälle, joten auto oli hetkessä korjattu.

Kurvikkain

-     Voi kiitos, Sinä ihana mies! Miten voimme korvata Sinulle tämän autoremontin; rahaa, tai ruokaa meillä ei ole, kurvikkain blondeista kysyi.


Ensio Olut mietti hetken aikaa ja sanoi sitten:
Kameli Saharan ohimenotiellä





-     No, kun teitä on siinä kerran kolme, pystytte varmaan kolmistaan pitämään tätä mun kamelia hetken aloillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti