LOKAKUUN VIIMEINEN PÄIVÄ

Potra poika

Tässä kerron, kuinka suomalaiseen kulttuurin kuulumatonta kelttiläis saksilaista kummittelua yritettiin istuttaa Suomeen. 

Vaikka minäkin olin tuossa ikään kuin osasyyllisenä syntymällä Jyväskylässä Köhniön asevelitaloalueen omakotitalon yläkerran vuokra-asuntoon Keski-Suomen Pienviljelijäyhdistyksen piirikionsulentin, agrologi Paavo Wilhelm Walfrid Nurmen ja vaimonsa, aiemmin Helsingin Kutomo ja Kravatilla kutomaopettajana toimineen jatkosodan rintamalotan Anna (Anni) Beatan (os. Kiiski)i toisena poikana, tosin synnytys tapahtui Mattilan kartanossa olleessa synnytyslaitoksessa 31.1950 n. klo5:15; tarkempaa aikaa en osaa sanoa, koska minulla ei ollut tuolloin kelloa ranteessani 

Sitten yli 70 vuoden taakse, siihen ns. Halloweeniin, joka vaan on satutettu juuri minun syntymäpäiväkseni, johon ajankohtaan minulla ei aikusten oikeesti ole siis osaa, ei arpaa. Ja kerronpa samalla muutakin. Siis:

Kun Helsingin Sotainvalidien naisosastossa vuonna 1950 saatiin 31. lokakuuta kuulla, että hallaisessa Jyväskylässä oli aamulla Suomeen syntynyt potra poikalapsi, Hannu Paavo, josta tulisi aikojen myötä Ensio Oluen kirjoittaja, he riemuitsivat iloiten niin suureesti, että järjestivät Kalastajatorpalla jopa vallan ilojuhlan.

Kalastajatorppa

Vaan mikä tuon ilojuhlan nimeksi, se oli julma pulma. Juhlapäivän nimeksi joku paikalla ollut esitti ”Ensio Oluen tulevan kirjoittajan syntymän riemuisa ilta- ja yöjuhla”, mutta se katsottiin vallan liian pitkäksi ja saikin kannattajakseen vain jokusen paikallaolijan.

Kekrilihapullia

Naisosaston sihteeri suositti juhlan nimeksi ”Hallainyö”, koska hänen tietämänsä – hänhän oli ylen sivistynyt ihminen – mukaan maailmalla yleisesti vietetään juuri tuona iltana 31.10. Halloweenia, ja ”Hallainyö” olisi siitä ”Halloweenista” hyvin suomalaiseen suuhun sopiva käännös. Asiasta äänestettiin, ja nimi ”Ensio Oluen tulevan kirjoittajan syntymän riemuisa ilta- ja yöjuhla” jäi vähemmistöön; ”Hallainyö” voitti.

Korsettimainos
1950-luvun alun
"Hopeapeilissä"

Vanhan perisuomalaisen juhlapäivän Kekrin tienoille sattuneen uuden juhlapäivän lopullisesta nimestä ei kuitenkaan vielä tuolloin tehty lopullista päätöstä, ja niinpä vähemmistö vietti Kalastajatorpalla ”Ensio Oluen tulevan kirjoittajan riemuisan syntymän ilta- ja yöjuhlaa”, ja enemmistö ”Hallainyötä”. Kaikkein sivistyneimmät käyttivät tuosta iltatilaisuudesta kuitenkin seuraavan viikon Hopeapeili -naistenlehden reportaasissa Tokalon kasvovoiteen, sekä Lux-saippuan – kuten yhdeksän filmitähteä kymmenestä – ja Triumphin korsettimainosten ryydittämänä nimitystä ”Halloween Party”, ja näin nimitys ”Halloween” jäi elämään suomalaisten mieliin nimityksen ”Hallainyö” sijaan.

No niin, tässä olikin suomalaisen Halloweenin koko historia. Mennäänpä sitten maailmalle.

Boylen Namut ja Mellit

Makeisten ja karkkien markkinat notkahtelivat Yhdysvalloissa vielä 1900-luvun alussa ennen joulukiireiden alkua loka-marraskuussa. Karkkimarkkinoiden notkahtelun estämiseksi ”Boylen Namut ja Mellit” -nimisen utahilaisen karamellitehtaan myyntijohtaja William ”Bill” Blockhead keksi vuonna 1908 käsitteen Halloween saadakseen lapset pukeutumaan peloittaviksi pelleiksi, ja maan alta nousseiksi, osin mädäntyneiksi ruumiiksi ja kulkemaan näin pukeutuneina ovelta ovelle karkkeja kerjäten.

Peloittava pelle

 ”Bill” Blockheadin paras oivallus oli ryhtyä vuonna 1910 käyttämään mainonnassaan sanoja "trick or treat", eli ”temppu tai namu” saaden näin iskostettua ihmisten mieleen, että ennen Halloweenia on ostettava varastoon runsain mitoin ”Boylen Namut ja Mellit”  -karamellitehtaan namuja jaettavaksi makeisia kerjääville lapsosille. 

Yhdysvaltain perustuslain
lisäyksen kieltämä orja

Ensimmäinen ”tempun tai namun” uhri oli vuonna 1912 chicagolainen, jo eläkkeellä ollut pankkiiri Andy Betrayer, joka ei ollut ostanut ”Boylen Namut ja Mellit” -karamellitehtaan makeisia, vaan kilpailijan karkkeja. Kun naamioituneet lapset sitten soittivat tämän eläkeläispankkiirin ovikelloa, ja oven auettua lausuivat nämä sanat. Andy Betrayerin tarjotessa lapsosille kilpailevan karamellitehtaan namusia lapset torjuivat tarjouksen, tuikkasivat pankkiirin talon palamaan, ja tulipalossa talon mukana paloivat hengiltä sekä eläkeläispankkiiri Andy Betrayer, että hänen perheensä. Tämän jälkeen Halloweenin viettäminen säädettiin Yhdysvaltain perustuslain 14. lisäyksellä pakolliseksi. Edellinen, 13. lisäys kieltää orjuuden.

Halloweenin vietto on siis edelleen pakollista Yhdysvalloissa, mutta esimerkiksi Britanniassa Halloweenin viettopakkoa ei ole saatu pääministeri David Cameronin sitkeistä yrityksistä huolimatta työväenpuolueen vastustuksesta johtuen alahuoneessa läpi.

Vladimir Putin se vaan
tykkää ratsastaa!

Muita maita, joissa on pakko juhlia Halloweenia, on mm. Ranska, Belgia ja Venezuela. Mielenkiintoista sen sijaan on, että Halloween on kokonaan kielletty Kanadan Nova Scotiassa ja Balabanovossa Venäjällä. ”Temputtaminen tai namuttaminen” johtaa kummassakin näistä paikoista aina pitkiin vankeusrangaistuksiin, ja miehitetyllä Krimillä, jossa astui Halloweenin viettokielto Putinin mahtimääräyksellä vasta nyt tänä vuonna voimaan, törkeimmissä tapauksissa jopa välittömään teloittamiseen.

Kammoittava
Halloween-
porkkana

Lopuksi pieni Halloweentietoisku: Halloween on vain kerran vuodessa. Karkausvuodella ei ole vaikutusta Halloweenin ajankohtaan. Niiden talojen heittely mädillä kananmunilla, joista lapset eivät saa namuja, aloitti elämänsä koiranpaskan heittelynä kohta vuoden 1910 paikkeilla, mutta mädät kananmunat ottivat -80-luvun lopulla koiranpaskojen paikan, koska niitä on helpompi kuljettaa, tarttuvat koiranpaskoja paremmin seinään eikä niiden löyhkä tartu niinkään heittäjään, paremminkin kohteeseen.

”Temppu tai namu” -lasten ampuminen on laitonta useimmissa maissa.

Kurpitsa sai korvata Halloweenin alkuaikoina käytetyn porkkanan, koska ”kammoittavien ilmeiden” kaivertaminen johonkin niin pieneen elintarvikkeeseen kuin porkkana vaatii kohtuutonta sorminäppäryyttä. Oranssi teema kuitenkin säilyi ja kurpitsaa käytettiin porkkanan sijaan ensimmäisen kerran vuonna 1926. Tuota peruselintarviketta on ollut pakko sakon uhalla käyttää amerikkalaisten pihojen Halloweenkoristeena aina siitä lähtien! 

Onni Vilkkaan linla-auto

Noista namuista vaan mieleen; Ensio Olut toimi joskus -70-luvulla Kotkassa Onni Vilkkaalla paikallisliikenteen linja-autokuskina. Turvalassa nousi kyytiin pikku-Pirjo - se sama tyttö, josta sittemmin kasvoi Pimpo-Pirjo - äiteineen tikkunekku kädessään. Epäonnekseen pikku-Pirjo pudotti autoon noustessaan tikkunekkunsa linja-auton lattialle, nosti sen ja alkoi nyppiä sormin sitä puhtaaksi, jolloin lija-auton kuljettaja Ensio Olut:


"No voi, voi, onkos pikku-Pirjon namuun tullut nyt karvoja." Johon taas pikku-Pirjo:


"Nyt te Entio Olut-tetä mennyt titten lopullitetti ihan vallan hattukti, eiköt Entio Olut-tetä muitta, että miähän oon vatta viiti vuotta!"

KIVIJALKAKAUPPA

Kivijalka

Kivijalkakauppahan on, kuten ainakin me vanhempi ikäpolvi tiedämme, kauppa, jossa myydään kivijalk... eiku siis on kauppaliike, joka sijaitsee kerrostalon katutasossa.

Kivijalkakauppa on liiketila, joka on helposti saavutettavissa kadulta. Kaupan näyteikkunat toimivat kaupan mainoksina, joiden avulla pyritään houkuttelemaan ohikulkijoita ostoksille. Kerrostalon muissa kerroksissa voi olla esimerkiksi asuinhuoneistoja, toimistoja ja muita kauppaan liittymättömiä huoneistoja. Talo on yleensä rakennettu ensisijaisesti muuhun kuin kaupan käyttöön.

Tukkukaupan talo Kotkassa 1800-luvun
puolelta. Talon katutasossa
kivijalkakauppoja. 
Talon A-rapussa oli aikoinaan 
myös Rosalia Mäkisen, 
"Kotkan Ruusun" 
parturiliike

Kivijalkakauppa on tiiviisti rakennetuissa kaupunkiympäristöissä tavallinen kauppatilan muoto. Erillisiä kaupoiksi tehtyjä rakennuksia esiintyy laajemmin kaupunkikeskustojen ulkopuolella.

Termiä kivijalkakauppa käytetään - kuten kuuluukin ja oikein on - vertailukohtana kauppakeskuksille, automarketeille ja sun sellaisille, sekä tavarataloille. Kivijalkakaupalla tarkoitetaan lähellä olevaa pienikokoisempaa kauppapistettä, lähikauppaa, parturiliikettä, suutaria, kun taas kauppakeskus, automarket ja tavaratalo kuvaavat kauempana sijaitsevia suuria kaupan ja palveluiden keskittymiä.

Tyllerö

Aiempina aikoina, aikoina, jolloin yksityisautot olivat herrasväen huvia, normaalien kaupunkilaisten kulkuneuvona kaupassa käyntiin oli yleensä apostolinkyyti. Kun jääkaappejakaan ei ollut monella, oli oman asuintalon tai naapuritalon kivijalassa ollut maitokauppa, lihakauppa, tai muu sellainen lähikauppa, kuten tämän päivän termi kuuluu, tuiki tarpeellinen. Jokainen pojankossi ja tytöntyllerö osasi ottaa maitohinkin mukaan ja käydä katutason maitokaupasta sen hinkin täyteen maitoa, ja jos vieraita oli tulossa, niin lisäksi pienen mitan kermaa.

Kauppias tai kaupan täti leikkasi hirveän isosta hiivapaketista karhulangalla viidellä markalla hiivaa, eli suunnilleen nykyisen hiivapaketin kokoisen palan, jos äiti oli ryhtymässä pullan leivontaan.

Siansivua läskisoosiin sai lihakaupasta; makkaraa ostettiin harvemmin, koska se oli kaupallista lihajalostetta ja siten kalliimpaa kuin läski. Joskus lihakaupasta saattoi ostaa sian päätä puolikkaan ja jalostaa siitä kotona sianpääsylttyä, tytinää.

Kalle Anttila oli alkujaan
postimyyntikauppias, joka perusti
Anttila-nimisisä tavaroiden
hypistelykauppoja 

Nämä nykypäivän mainosnikkarit, jotka ovat keksineet nimittää kirnupiimääkin ”kirnumaidoksi”, jotta se Flora kelpaisi nykyisten nirppanokkaisten kaupungin kermaperseiden leivän päälle, ovat sitten keksineet, että jos netti- eli verkkokauppias ryhtyy myymään tavaraansa myös suoraan tiskiltä niin, että asiakas pääsee hypistelemään myytäviä tavaroita, hän on sitten perustanut ”kivijalkakaupan”, koska se liikehuone sijaitsee rakennuksessa, jossa on yleensä betonista valetut perustukset.

Ei, ei ja ei! Sanottakoon tätä uudismyymälää sitten betoniperustuskaupaksi, tai ihan miksi vaan, mutta ei ”kivijalkakaupaksi”!

Tähän vielä eräs tarina, joka kertoo tapahtumista eräässä kivijalkakaupassa , tai siis paremmin kivijalkaliikkeessä, eräässä satamakaupungissa, jolla on nimikin kuin eräällä kookkaalla petolinnulla; tällä kertaa kyseessä saattoi olla parturikampaamo, tuskin maitokauppa, tai lihakauppa. Moni lienee kuullut tämän, joten tämä tarina saattaa hyvinkin olla totta.

Sorsa

Sorsa tuli parturikampaamoon ja kysyi: ”Onko tänään viinirypäleitä?”

”Meillä ei ole, eikä myydä viinirypäleitä, tämä on parturikampaamo”, liikkeenharjoittaja valisti.

Sorsa sanoi: "Ai jaa", lähti pois, mutta palasi seuraavana päivänä ja kysyi taas: ”Onko tänään viinirypäleitä?”

”Täällä ei myydä viinirypäleitä, eikä tule myyntiin viinirypäleitä, tämä on parturikampaamo”, parturikampaaja vastasi taas.

Sorsa sanoi: "Ai jaa", lähti taas pois, mutta palasi jälleen seuraavana päivänä ja kysyi: ”Onko tänään viinirypäleitä?”

”Meillä ei myydä tänään eikä koskaan viinirypäleitä, usko jo se, tämä on parturikampaamo! Jos tulet vielä kerrankin kyselemään täältä viinirypäleitä, niin niin naulaan sinut räpylöistäsi lattiaan neljän tuuman nauloilla!”

Sorsa sanoi: "Ai jaa", lähti taas pois, mutta palasi jälleen seuraavana päivänä ja kysyi: ”Onko tänään neljän tuuman nauloja?”

”Ei täällä meillä ole tänään, eikä huomenna, eikä koskaan tule olemaan neljän tuuman nauloja, eikä minkään pituisia nauloja, tämähän on, usko jo, parturikampaamo!”

Kampaus

”Ai jaa, no onko tänään sitten viinirypäleitä?”

SORBUSTA EI SAA VIINAKAUPASTA, MUTTA SITÄ VOI TEHDÄ ITSE!

 

Marjat pihlajan

Pihlajanmarjat ovat nyt parhaimmillaan, joten siitä vaan niitä keräilemään ennen kuin räkätit ja tilhet ynnä muut sellaiset närhet pistelevät ne poskiinsa. Martat ja muut neuvontajärjestöt ovat kärkkäitä neuvomaan pihlajanmarjahillojen ja -marmeladien tekoon, mutta eivätpä pihlajanmarjaviinin valmistusta, mutta Ensio Olutpa neuvoo, koska Sorbusta ei enää saa viinakaupasta! Siis:

Sorbus

Pihlaja, eli sorbus acuparia, yksinkertaisemmin ihan vaan sorbus.

Ohje ei ole tarkka, koska Ensio Olut teki tätä sorbusta viimeksi yli 30 vuotta sitten, mutta näin minä muistelen:

Käymisastia

Aivan ensimmäiseksi täytyy hankkia 32 l:n käymisastia, johon käy vesilukko, saavi 50 l ja lappoletku.

Pihlajanmarjat ovat toisissa puissa makeampia kuin toisissa. Maistamalla se selviää.

Osta – ennen sai ainoastaan apteekista, nykyisin ruokakaupoistakin valmiina pakkauksina, joissa on kaikki – viinihiiva, hiivaravintosuola, tanniini ja viinin selkeytin. En kuitenkaan suosittele käyttämään näitä ruokakauppojen valmispakkausten aineita, vaan tilaamaan käymisaineet netistä, esim. https://www.lappo.fi/product/28/kuivattu-viinihiiva-bioferm-champ.

Pullahiiva ei siis toimi – pullahiivalla voi tehdä vain enintään kiljua – viinihiivat käyttävät viinin parhaimmillaan 17 til.-% asti, eli meklo ärtsyä viknkua siitä tulee.

Kerää saavillinen pihlajanmarjaterttuja ja perkaa tertut marjoiksi. Keitä mehumaijalla pihlajanmarjoista n. 10 l mehua, laimenna mehu kiehuvalla vedellä saaviin n. 1:3. Lisää sokeria ehkä 6 - 8 kg. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Lisää viinihiiva, hiivaravintosuola ja tanniini. Sitten voimakas sekoitus ja liina saavin päälle.

Viinihiiva

Hiivan täytyy ensin ”heräillä” lämpimässä 1 vrk, eli käyminen ei ala heti.

Käyminen alkaa kuohuvalla käymisellä – jos liemen laittaa heti käymisastiaan, se tursuaa yli, ja siitähän vasta sotku seuraa.

Kun kuohunta tasaantuu, siirrä liemi lappoletkulla käymisastiaan - ei kuitenkaan piripintaan, vaan pari litraa vajaaksi - ja laita se vedottomaan paikkaan tasaiseen huoneenlämpöön – hyvä olisi kääriä astia vaikkapa huopaan – ja annettava käydä vesilukon kera kunnes pulpahdusten väli alkaa olla parisen minuuttia, eli 2 – 3 kk. Tarkasta ainakin kerran viikossa, että vesilukossa on vettä.

Kierrekorkkisia viinapulloja. 
Ehkä on hyvä varata riittävä pullojen 
määrä jo etukäteen, ettei täydy tyhjentää 
ihan koko kolmenkymmenen viinilitran 
pullottamiseen tarvittavaa
pullopaljoutta viinin 
käymisaikana

Käymisen laannuttua viini viedään kylmään ja lisätään selkeytin. Viikko, pari ja dekantointi lapolla toiseen astiaan, esim. siihen saaviin, vielä muutama päivä ja viini puhtaisiin pulloihin ja korkit - mieluiten tuoreet, eli vain kerran korkatut viinapullon kierrekorkit - päälle vahalla varmistaen. Tuoreita viinapullonkorkkeja kannattaa kysellä lähiravintolan baariminnalta tai -mikolta; antavat kyllä, kun selittää, mihin käyttöön ne tulevat.

Sitten viinit kellariin. Pihlajanmarjaviini muuttuu vanhetessaan syvän sinipunaiseksi ja vuosien vieriessä luotamme pois, kuin virtana viivähtämättään, maku eikun paranee. Turha siis ryhtyä viinintekoon pikakännin toivossa.

Sama ohje käy myös omenaviinille, mutta mieluiten tuorepuristetusta, sterilisoidusta omenamehusta.

Mutta kun nyt toimit ripeästi, niin sitten Isona Jouluna:

VETENALAISET VEHKEET

 

Vieraan vallan pienoissukellusvene
ja pienoissukeltaja

Ruotsin merivoimat epäilevät, että heidän vesialueelleen on jälleen tunkeutunut vieraan vallan sukellusalus, ehkä jopa vallan useampi pienoissukellusvene.

Ruotsin terveysviranomainen on kehoittanut ruotsalaisia ottamaan – kenellä sellaisia vielä -80-luvun pienoissukellusvenejahdin jäljiltä komeroiden nurkissa tallessa on – vedensuodattimet, joilla silloin saatiin suodatettua pienoissukellusveneet pois juoma- ja kylpyvedestä, varmuuden vuoksi käyttöön.

Aktiivihiilisuodatin

SkyddC

Kellä ei vanhaa pienoissukellusvenesuodatinta tallella kotonaan ole, kehoittaa ko. viranomainen kutakin huoneenhaltijaa hankkimaan ensihätään aktiivihiilisuodattimia – esimerkiksi Byggmax-rautakauppaketjulla on tällä viikolla aktiivihiilisuodattimet erikoistarjouksessa – kunnes Ruotsin puolustusvoimain tutkimuskeskus, Totalförsvarets skyddscentrum (SkyddC), ehtii kehittämään uuden, ajanmukaisen, uusimpienkin pienoissukellusvenemallien käyttövedestä poissuodattamiseen soveltuvan suodatinmallin kotitalouksien käyttöön.

Whisky on the rocks

Ensio Olut – toisin kuin useiden nuorempien ikäluokkien edustajat – muistaa elävästi sen, kun Neuvostoliiton U 137 -sukellusvene, NATO-luokituksettaan Whisky-luokan vene ajoi karille Ruotsin rannikolla Karlskronan laivastotukikohdan edustalla noin kilometrin päässä laivastotukikohdasta lokakuussa 1981. Ehtipä tämä sukelluspaatti olla kivellä Ruotsin merivoimien sitä havaitsematta viisitoista tuntia. Eräs kalastaja sen sitten sieltä yhytti, otti onkensa ylös vedestä ja siitä souteli laivastotukikohtaan, jossa ilmoitti, että siellä on nyt ryssä ajanut sukelluspotskilla kiville. ”Jag tycker nu, att du bara skojar med mig”, sanoi laivastotukikohdan apupäivystäjä merisotamies Pelle Svensson (vallan yleinen salanimi Ruotsissa) epäuskoisena kalastajalle, mutta ilmoitti kuitenkin asiasta eteenpäin alikersantille, jonka salanimeä ei edes Ensio Olut ole saanut sitkeistä salaista tiedusteluista huolimatta urkittua tietoonsa.

Pienoissukellusvene

Tämän tapauksen jälkeen Ruotsin Merivoimat löysi Ruotsin itärannikolta merenpohjasta seuraavien vuosien saatossa runsain määrin vieraita potkuriääniä sekä pienoissukellusveneiden merenpohjalla liikkumiseen soveltuvien telaketjujen jättämiä jälkiä. Näitä sukellusaluksia ruotsalaiset jahtasivat sitten kaiken muun muassa syvyyspommein, mutta pinnalle ne eivät niitä kuitenkaan saaneet.

Uuden, vuoden 2015 alusta voimaan tulevan alkoholilainsäädännön mukaan NATO ei muuten sitten enää saa käyttää U 137 -sukellusveneestä nimitystä ”Whisky-luokan vene” – tämä tuli jotenkin vaan tässä välissä mieleen – koska kyseinen nimitys johdattaa Suomen nykynuorison vääjäämättä kyseisen alkoholijuoman äärelle ja sitä myötä suoraan turmioon, jos ei jopa vallan hunningolle!

Hylje

Sittemmin -90-luvulla kyseiset edellä mainitut löydetyt ”pienoissukellusveneiden telaketjujen jäljet” havaittiin hylkeiden simpukoita metsästäessään jättämiksi jäljiksi ja ”vieraat potkuriäänet” minkkien keskinäisiksi kisailuääntelyiksi.

Ja takaisin vuosikymmenten takaa taas nykyaikaan.

Ruotsin merivoimien julkaiseman
valokuvan osaisonnuksessa
nähdään, että vieraan
vallan vedenalainen vehje oli jo
edesmenneen DDR:n television
nukkumatin sukellusvene

Takuuvarman yleisövihjeen saatuaan Ruotsin merivoimat julkaisi hätääntyneen siviilihenkilön lähettämän, Tukholman saaristossa otetun valokuvan, jossa näkyi jotain epämääräistä, ja mobilisoi kaiken saatavilla olevan merikelpoisen kaluston epäillyn sukellusveneen etsintöihin. Mitään ei taaskaan löytynyt.

Maa-, meri- ja ilmavoimat

Etsitty vieraan vallan sukellusvene, näin oletettiin, oli mennyt tietenkin ihan risaksi ja makasi nyt liikkumattomana meren pohjamudissa. Tätä olettamusta vahvisti toisen siviilihenkilön näkemä salaperäinen mustapukuinen, jonkun saaren rantavedestä maihin päin kahlaava mies. Ruotsin meri-, ilma- ja maavoimien yhdistynyt ampfibio-osasto löysikin pian kyseisestä saaresta tämän salaperäisen mustapukuisen miehen; hän oli paikallinen ruotsalainen kalamies.

"Ja vittu, miä lähen ite"

Ruotsin kuningaskunnan kuningas Kalle XVI Kustaakin sai tiedon sukellusvene-epäilyistä, ja meni vallan pähkinöiksi. 

Madde

”Fy fittan, se on nyt varmaan se Putin, nyt ne ryssät taas hyökkää! 

Edellisen sukellusvenejupakan aikoihinhan syntyi muistaakseni se meidän Madde; mitähän kummaa tästä sitten sikiää?”

Hätääntyneen siviilihenkilön lähettämä valokuva osoittautui sittemmin pilailuksi; eikä kuvan maisemakaan ollut edes Tukholman saaristosta päinkään.

Ruotsin hydrologisen ja
meteorologisen instituutin (SMHI)
tiedoittaja Cecilia Zatterlöf Kristensen

Ruotsin hydrologisen ja meteorologisen instituutin (SMHI) vedenalaisten asiain kuunteluosaston salakielten purkuryhmä sai Ruotsin merivoimilta tutkittavakseen Ruotsin aluevesiltä tallennettuja salakielisiä, veden alta lähetettyjä, selvästi kohti Kaliningradia suunnattuja signaaleja. 

Purettuaan salakielen salauskoodin Ruotsin hydrologisen ja meteorologisen instituutin (SMHI) tiedoittaja Cecilia Zatterlöf Kristensen tiedoitti, että signaalin lähettäjä on oikeesti konventionaalinen eli tavanomainen miehittämätön uppotukki. Ihan aikusten oikeesti!

Uppotukki

Pian tämän uppotukkitiedon saatuaan Ruotsin merivoimat purki tämänkertaisen sukellusveneiden etsintäorganisaationsa ja kontra-amiraaliksi ylennyt Ruotsin merivoimien komentaja, tämä samainen Pelle Svensson (sama salanimikin) totesi ykskantaan, että taas nää meitin vetenalaiset tutkimukset meni ihan vituiks.

SYÖT SIÄ, JUOT SIÄ, NAIT SIÄ, VAI MEET SIÄ SAUNAA

 

Rouva Ursula Kaukosäädin on
utelias ihminen, mutta
ei koskaan nalkuta

Kotkalainen, Ensio Oluen hyvin tuntema 42-vuotias mies Kauno Kaukosäädin on jättänyt tässä edellisellä viikolla Kymenlaakson käräjäoikeuden Kotkan kansliaan avioerohakemuksen, jotta Kymenlaakson käräjäoikeus

myöntäisi hänelle avioeron hänen vaimostaan Ursula Kaukosäätimestä (os. Lähiseutu) perustellen hakemuksensa seikalla, että vaimo ei ole nalkuttanut hänelle vielä kertaakaan heidän yli kymmenen vuotta kestäneen avioliittonsa aikana.

Ensio Olut tapasi Kauno Kaukosäätimen tässä pari päivää sitten iltapäivä viiden maissa aivan sattumalta Kotkan Euromarketin katolla sijaitsevalla parkkipaikalla ja Kauno Kaukosäätimen avioerohakemus tuli puheeksi.

Galette

Ei, Ensio Olut ei ollut käynyt ostamassa Euromarketista Karjala-keskikaljaa, vaan kotkalaisen leipomo-konditoria Galetten tuoreita, maukkaita ja ennen kaikkea terveellisiä täysjyväsämpylöitä nautittavaksi Saludo-kahvin kanssa Valio Oltermanni® Cheddar-juuston kera.

”Vallan hävettää puhuakin siitä, mutta viimeiset kymmenen vuotta on ollut minulle yhtä helvettiä,” Kauno Kaukosäädin aloitti.

”Kuvittelepa nyt, ystävä hyvä, kun minä olen ollut kavereiden kanssa esimerkiksi "saunomassa" tai vaikkapa, sanotaan nyt, että vaikkapa ”kalalla”, minulla ei ole sitten niin minkäänlaista syytä kertoa vaimolle mitään uusia keksittyjä tarinoita, kun sitten tulen kännissä kotiin myöhään yöllä. Ei ole väliä kuinka myöhään tulen kotiin, ja kuinka kännissä, hän sanoo aina kotkalaisittain suunnilleen näin: ”syöt siä, juot siä, nait siä, vai meet siä saunaa” – ei tietenkään aina aivan näin sanoin, mutta tässä järjestyksessä – ja kysyy sitten, miten se "sauna"-, tai ”kalareissu” meni. Mitäs siihen sitten sanot, kun toinen hyväksyy kaikki selitykset!”

                               Kauno Kaukosäädin rientää kotiin
                                         

”Seuraavana päivänä, kun kaikki kaverit sitten kehuvat, miten kovilla, tai vähillä kälätyksillä he selvisivät edellisenä yönä, ja minkälaisia ihmeellisiä selityksiä he sillä kertaa olivat kukin vaimolleen kertoneet, minulla ei ole niin yhtikäs mitään kerrottavaa – ja silloin minusta tuntuu, että minä olen aivan umpitollo ja aikamoinen ääliö!”

Kauno Kaukosäädin ei kertomansa mukaan ole koskaan saanut kokea tällaisia aviollisia iloja koko yli vuosikymmenen kestäneen avioliittonsa aikana.

Ensio Oluen sanoessa, että jos ei ole tämä ole juuri sitä, mitä jokainen avioimies halusi elämältään, niin mitä sitten, Kauno Kaukosäädin löi hanttiin ja voimakkaasti kyseenalaisti Ensio Oluen ajatuksen.

Kommunismi

”Tuo tuollainen on juttu pelkkää huuhaata ja idealismia, siis puhdasta puppua. Aivan kuten kommunismi; teoriassa, ajatuksena kommunismi kuulostaa erittäin hyvältä, mutta käytännössä se on täysin typerä idea”, Kauno Kaukosäädin väitti vastaan.

”Avioliitto ilman nalkuttavaa vaimoa kuulostaa ajatuksena erittäin hyvältä, mutta käytännössä se on kestämätöntä. Olen kanssasi samaa mieltä sen verran, että vaimon nalkutuksen määrällä pitäisi olla joku roti ja määrä; kuitenkin, millainen on sellainen aviovaimo, joka ei nalkuta miehelleen edes yhtä kertaa kymmenessä vuodessa? Onko se sellainen mikään avioliitto, minä kysyn vaan?”

Ensio Olut kysyi Kauno Kaukosäätimeltä, oliko tämä yrittänyt millään tavalla saada asioita oikeille raiteilleen ja keksiä konstia estääkseen avioeron. Kauno Kaukosäädin väitti, että hän on yrittänyt tehdä kaikkensa, jotta hänen avioliittonsa toimisi.

Sisävessa

"Olen säännöllisin väliajoin antanut vaimolleni Ursulalle vinkkejä, että hänen pitäisi vastustaa tekojani edes silloin tällöin. Olen tehnyt hänelle tuon tuosta tiettäväksi, että hänen pitäisi torua minua, jos esimerkiksi heitän vaatteeni pitkin tuolien selkämyksiä, jätän wc:n renkaan ja istuimen ylös, piereskelen sängyssä, tai vaikka raavin pallejani julkisesti, mutta ei koskaan, ei siis koskaan hän ei ole sanonut edes yhtä poikkipäistä sanaa”, Kauno Kaukosäädin ruikutti.

”Olen jopa kehottanut häntä kysymään nalkutusvihjeitä kavereideni vaimoilta, jotka ovat tunnettuja nalkuttamistaidoistaan, jotta hän voisi poimia heiltä joitakin viisauksia, mutta turhaan. Edes siitä, kun kerroin hänelle olin menossa viikonloppureissulle kavereitten kanssa Viipuriin ja minulta lipsahti

Kumiukko-kortonkeja

 matkalaukkua pakatessaani kuin vahingossa jättipaketti kolan ja masikan makuisia Kumiukko-kondomeja saniteettilaukusta sohvalle. Minä hätäpäissäni keksin, että Tallinnaan nämä Kalju Küllille lahjaksi vien, kun näitä ei Virossa näissä jättipakkauksissa myydä, hän uskoi senkin eikä ryhtynyt yhtään urputtamaan.”

”Minulla oli tuossa kesemmällä, tuossa Meripäivien tienoilla – miten sen nyt sanoisi – sellainen lyhytaikainen flirtinsekainen asiakassuhde erään kotkalaisen huolintafirman myyntisihteerin kanssa. Eräänä päivänä meidän intohimomme, kuten arvata saattaa, voitti meidät, ja minä – kun ensin tietenkin olin soittanut vaimolleni ja kertonut, että menen Santalahteen pelaamaan työkavereiden kanssa 

Myyntisihteeri

kierroksen golfia – päädyin työpäivän jälkeen tuon myyntisihteerin sänkyyn hänen kotiinsa. Uupunut kun iltapäivän toimista olin, minä nukahdin "pillun päälle", kuten täällä Kotkassa tavataan sanoa, tuon naisen sänkyyn ja heräsin vasta illalla noin kahdeksalta. Kun sain vaatteet päälleni ja kengät jalkaani, hipsin Isopuiston läpi autolleni. Siinä kulkiessani kiireissäni oikaisin juuri kastellun nurmikon yli ja kenkiini tarttui ruohoa ja multaa. Enempää ajattelematta ajoin kotiin ja lampsin kurakengin sisään.”

”Vaimo ei tietenkään taaskaan moittinut minua kuraisista kengistäni; sanoipa vain: ”Kas kultaseni, tulit jo kotiin. Oliko hyvä golfkerros?” ”Rakkaani”, vastasin, ”en voi enää valehdella sinulle. Minulla on ollut seksisuhde erään kotkalaisen huolintafirman myyntisihteerin kanssa. Nukahdin tänään iltapäivällä hänen sänkyynsä ja heräsin vasta vähän vaille kahdeksan.” Vaimo vilkaisi minun kenkiäni ja sanoi: ”Älä ukkokulta yritä, olet ollut, kuten puhelimessa kerroit, pelaamassa golfia!” Se oli minulle viimeinen pisara se; rajansa kaikella!”

Käyttäytymistieteen tutkijaprofessori Olli Vaara Ensio Oluen kerrottua tästä Kauno Kaukosäätimen avioerotapauksesta vallan innostui kertomaan:

Tanskalainen geneetikko
Skøre Slægtsforsker

”Tiedemaailma kyllä tunnistaa tällaisen käyttäytymisen; tosin tuollainen käyttäytyminen on melko harvinaista. Erikseen voin mainita tanskalaisen sukututkijan, geneetikko Skøre Slægtsforskerin, joka on tunnistanut tanskalaisilta naisilta geenin, joka estää nalkuttamisen, mutta hän ei ole tuonut sitä yleisölle julki, koska hän pelkää, että Tanskan Lääkäriliitossa voitaisiin pilkata häntä, irviä hänen tutkijankykyjään ja naureskellen kutsua pöllähtäneeksi poppaukoksi. Tästä voisi tulla – jos siis Skøre Slægtsforsker julkaisisi tutkimustuloksensa ja löytönsä – vieläkin kiistanalaisempi juttu, kuin ihmisen kloonauksesta.”

Ensio Olut on yrittänyt ottaa asian tiimoilta yhteyttä rouva Ursula Kaukosäätimeen, mutta tämä ei ole suostunut kommentoimaan koko asiaa.

Kuitenkin Ursula Kaukosäätimen äiti, Hellä Lähiseutu paljasti, että viimeisen 6 tunnin aikana hänen tyttärensä Ursula Kaukosäädin on saanut jo yli 200 avioliittotarjousta; suurin osa matkustelevilta liikemiehiltä.