maanantai 26. syyskuuta 2011

ENSIO OLUT JA RUOTSIN KUNINKAALLISET UUTISET



Ruotsin kruununprinsessa Victoria, eikä ihan kuka tahansa Ruotsin kruununprinsessa Victoria,
Victoria Ingrid Alice Désirée Bernadotte
vaan Victoria Ingrid Alice Désirée Bernadotte - on useampi nimi turva sen - siis Ruotsin prinsessoista se isoleukainen, kävi tässä männäviikolla Åbusessa, siis Turkkusessa, Turuus, tai no, kuten turkkulaisitain sanotaan, Turus. (vert: ”Olet sää viel antanu kenellekään?” ”En, paitti kyl mää kerran Turus.” ”Nii, kyl määki Turus!”). Se ei ollut Ensio Oluen mielestä uutinen.


Eikä sekään, että sillä Victorialla oli mukanaan voimistelusalin omistaja Daniel Joku, ollut uutinen.

Eikä se, että tämä kyseinen Victoria oli antanut tälle voimistelusalin omistaja Daniel Jollekin, ollut uutinen.

Mutta se on uutinen, että tuon toimituksen loiske ja lätinä oli kantautunut Tukholmasta Turkuun asti! Ja Turun mammat olivat yhä innoissaan 
Turun mammoja
- vaikka itse toimituksesta oli jo kulunut hyvän aikaa - että ihan ovat siellä Ruotsinmaalla perillistä tehneet; ja vieläpä sillä ihan vanhanaikaisella tavalla!

Eikä sekään, vaikka ihan Helsingin Sanomien toimittaja oli asiasta kertonut, että ”Kruununprinsessa oli pukeutunut beigeen päällystakkiin, vanhan roosan sävyiseen asuun, ja ruskeisiin saapikkaisiin. Takki peittää esikoistaan odottavan kruununprinsessan orastavan vauvavatsan”, ollut uutinen.

Mutta se olisi ollut uutinen, jos kruununprinsessa ei lainkaan olisi ollut pukeutunut.
PerSu


Se ei ole uutinen, että joku persu-Kike Turusta antoi tälle Viktorialle itse omin käsin suomeksi kirjoittamansa kirjan. Se olisi uutinen, jos mikä, jos tämä Viktoria lukisi sen kirjan!

Tukholmalaista sekajätettä
Mutta se olisi uutinen, että jos Viktoria ei lajittelisikaan sitä vastuullisesti Tukholman Kuninkaanlinnan roskiskatoksen paperinkeräykseen, vaan sen huolimattomasti ja samassa pussissa kalanperkeiden kanssa energiajakeeseen, på svenska ”energislöseriet”, heittäisi.

Ruotsin prinsessoista se söpö 

Eikä sekään olisi uutinen, että prinsessa Madeleine,  Ruotsin prinsessoista se söpö, olisi käynyt ryyppäämässä. Eikä vielä sekään, että Madde olisi käynyt ryyppäämässä Suomessa. Kukapa ei olisi.
Madde ja hassu hattu

Mutta se olisi ollut uutinen - jos lehdistö olisi saanut tietää - kun prinsessa Madeleine tuli Kotkaan joku vuosi sitten Meripäivien aikaan ihan muina tyttöinä naamioituneena hassuun hattuun - Meripäivillä on niin paljon hassuja hattuja, ettei edes nyt yksi Ruotsin riikinruotsia puhuva, kännihinen prinsessa erottunut joukosta - ja pörräsi sitten pari päivää Ensio Oluen kanssa, joka ei puhu puolestaan yleensä minkäänlaista ruåtsia, ei ainakaan ihan selvin päin.

Paljon hassuja hattuja Kotkan Meripäivillä

Vaan kuka siitä olisi lehtimiehille mitään puhunut, kun Ensio Olut ei halunnut julkisuuden henkilöksi noin suin päin ryhtyä, ja Madde-paralta meni parahultaisesti kai lähimuisti.


Jos olisivat lehtimiehet kysyneet, niin Ensio Olut ei olisi puppua puhunut!


 Mutta kun kukaan ei tullut kysymään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti