OLIKO JOULUPUKKI TUHMA JOULUNA 2012?

Perinteinen joulukuusenkoriste

Oli Jouluaatto, joulupuu oli tuotu sisään ja koristeltu kauniiksi perinteisin joulukoristein. Kinkut, laatikot ja joulukalat sekä rosollit oli syöty. Enää vain Joulupukki oli tulematta.

Lapsukaiset, nuo kirkassilmät, silkohapset niin kovin ovat usein Joulun alla peloissaan, että jos vaikka se Joulupukki ei tänä vuonna tulekaan tähän taloon, kun vähän, vaikka ihan vähän vaan, on tullut oltua tuhmana.

Normaalia, tervettä uteliaisuutta

5-vuotias Pikku-Ensio Olut oli kesällä ollut tuhma, kun oli ulkovaraston takana kurkistanut naapuritalon Pikku-Riitan mekon alle. Seinänaapurin 4-vuotias Pikku-Olli Vaara oli nähnyt tapauksen, mutta ei ollut kertonut tästä äidilleen, joten hän oli tavallaan kanssatuhma.

Pikku-Olli Vaara kilttinä

Pikku-Olli Vaara oli ollut tuhma, kun vasta marraskuussa oli oppinut potalle. Tosin Pikku-Olli Vaaran äiti oli tämän jälkeen joka kerta kehunut poikaansa, että niin sitä kiltti tällää, että potta rapisee. Mutta tuo kesäinen tapahtuma kaiversi yhä Pikku-Olli Vaaran mieltä, joten hän Joulun alla kerran potalta noustuaan kysyi äidiltään:

–        Äet hoi, tietääkö Joulupukki, että miä näin, kun Pikku-Ensio Olut kurkisti naapuritalon Pikku-Riitan mekon alle, enkä miä kertonut siitä siulle?

–        Saattaa Pukki tietääkin, mutta siun täytyy kysyä sitä Joulupukilta isseltään, kun Pukki sitten aattona tulee.

–        Joulupukki siis kuitenkin tulee tähänkin taloon, vaikka miä olin Pikku-Ensio Oluen kanssatuhma, kun näin, enkä kertonut?

–        No tuleehan Pukki toki, Pikku-Olli Vaaran äiti lohdutti poikaansa.

Joulupukin
ajoporo?

Jouluaattoilta koitti, ja pian, kun Isä-Olli Vaara kuuli poron kellon kilkkaavan –    vaikka Pikku-Olli Vaara ei jännitykseltään tuota kuullut  –   ja Isä-Olli Vaara kiirehti Joulupukin ajoporoa pidättelemään, Pukki tuli, kuin tulikin. Kun Pukki oli jakanut lahjat, Pikku-Olli Vaara rohkaisi mielensä ja kysyi Pukilta:

    –        Tietääkö Joulupukki, että miä näin, kun Pikku-Ensio Olut kurkisti kesällä naapuritalon Pikku-Riitan mekon alle, enkä miä kertonut äiskälle, että miä näin? Oliko se vallan tuhmasti tehty?

    –        No ei Pukin mielestä. Oikeastaan, jos siä olisit kertonut siitä, siä olisit nyt kantelupukki.

    –        Entäs Pikku-Ensio Olut, oliko hää tuhma, kun kurkisti naapuritalon Pikku-Riitan mekon alle? Kai se sentään oli tuhmasti tehty?

–        Ei sekään oikeastaan, jos Pikku-Riitta ei siitä mitenkään mieltään pahoittanut. Tuo tuollainen on vaan tervettä uteliaisuutta. Jos taas Pikku-Riitta olisi siitä mielensä pahoittanut ja alkanut vaikka itkemään, niin sitten se olisi ollut tuhmaa.

Keventynein mielin Pikku-Olli Vaara kehui Joulupukille, kuinka hän jo osaa käydä potalla ihan itse ja yksin.

–        No menepäs ja käy potalla nyt ihan yksin, että Joulupukki uskoo.

Joulupukki kurkistaa

Pikku-Olli Vaara riensi vessaan ja istui potalle, mutta huomasi pian potalle päästyään, ettei hänellä nyt olekaan hätä, ja veti housunsa takaisin ylös.

Olohuoneeseen tullessaan Pikku-Olli Vaara näki, kuinka Joulupukki oli kurkistamassa äidin hameen alle.

–        Onkos Joulupukki nyt tuhma vai vaan terveen utelias, Pikku-Olli Vaara kysyi.

–        Ei ku miä en ollut aivan varma, toinko siun äiskälles oikeankokoiset pikkuhousut joululahjaksi; miä vaan tässä vähän tarkastin.

Joulupukki on hyvin tarkka intiimihygieniasta

Joulupäivänä sitten pojat, Pikku-Olli Vaara ja Pikku-Ensio Olut tapasivat pihalla. Pikku-Olli Vaara puhui intoa täynnä, kuinka Joulupukki oli tarkistanut hänen äitinsä pikkuhousujen numeron, mutta Pikku-Ensio Olut pisti heti paremmaksi kertomalla, kuinka lahjojen jaon jälkeen Joulupukki oli pihalla jopa katsonut  ja varsin vallan haistanut heti ulkona, jotta oliko Pikku-Olli Vaaran isosisko Pimpo-Pirjo huolehtinut säällisesti alapesusta! 

Katsokaas lapsoset, kyllä Joulupukki tietää, missä osoitteissa ne kaikki kiltit lapset asuvat; ja varsinkin, missä ne tuhmat tytöt!

Joulupukki, tuo"märkähattu* lappalainen"
 rokkaa lumihangessa kahden kesyn

lajityypittämättömän hirvieläinlehmän, 
eli vaatimen kanssa; hirvaita, eli sonneja
 ne eivät ole, koska hirvaat

–  ne urospuoliset hirvieläimet –   

pudottavat sarvensa talveksi!

"*märkähattu lappalainen" on mm. Kalevalassa
käytetty ilmaus eläimeen sekaantuvasta
pohjoisen napapiirin pohjoispuolella
asuvasta porohonhoitoa harjoittavasta
alkupräisasukkaasta

–        Enempää en ehtinyt katselemaan, eikä oikeastaan kiinnostanutkaan, koska Joulupukki toi mulle uuden tablettitietieksan ja siihen sen uuden Anrgy Birtsisn, ja minulla oli kiire sitä pelaamaan, Pikku-Ensio Olut kertoi kysyttäessä ja jatkoi: 

–        Kuitenkin, kun miä myöhemmin katsoin ulos ikkunasta, niin siellä se Joulupukki lumihangessa vaan iloisesti rokkasi! En kyllä ymmärrä, että miksi!

Hulluja noi aikuiset! 

Vielä haluan ihan vaan varmuuden välttämiseksi näin Jouluaaton aattona kertoa, että jos kohtaatte harmaapitkäparrakkaan kepin kera kulkevan vanhan miehen, mistä voitte varmasti tietää, että tuo taivaltaja on rakennusinsinööri Ensio Olut, eikä Joulupukki? 

No kas, Joulupukilla on lahjoja.


Ja vielä Joululaulukin. Saa laulaa mukana

ENSIO OLUT: VALLAN IHAN HIRVEETÄ, MUOLIMA SE EI LOPUKKAAN IHAN VIELÄ!

 VALLAN IHAN HIRVEETÄ, JOS SE MUOLIMA EI LOPUKKAAN IHAN VIELÄ!

(Alkuperäisen jutun saa luettavaksi näpelöihtemällä noita otsikoita tuossa yläpuolella)

VAAN TULEEKO SE MAAILMANLOPPU SITTENKIN?

Ensio Olut löysi viime sunnuntaina netistä oheisen kuvan ympyränmuotoisesta ”esineestä”, jota kukaan ei kai ole huomannut tulkita. Niinpä Ensio Olut ryhtyi tuota tulkitsemaan.

Salaperäinen pyöreä kuva

Kuvion sisimmällä kehiöllä on 21 kuviota, tasan; se viittaa päivämäärään 21! Kolmannella kehällä on tuollaisia tummahelmaisia tötteröitä – punahelmaisia ei lasketa tässä vaiheessa – helmat ulospäin tasan kaksitoista, eli se tarkoittaa joulukuuta. Kuvioita on ympyrässä yhteensä niin monta, että se luku jaettuna piin likiarvolla 3,14 ja tämä tulos sitten kertaa vuoden päivien lukumäärä tulos on 2012 ja jakojäännös on tasan 04,1212!

21.12.2012 klo 12:21:12! Onko tuo se viimeisen tuomion hetki?

Nyt on aika varakkaiden luopua – köyhät älkööt vaivautuko – turhasta maallisesta seteliomaisuudestaan, koska maailmanlopussa se kuitenkin tuhoutuu.

Punainen postilaatikko

Paras tapa päästä eroon setelirahoistaan – mieluiten viidensadan euron seteleinä – on kantaa ne kiireen vilkkaan ainoaan maailmanlopun kestävään turvalliseen paikkaan, eli Ensio Oluen postilaatikkoon; tiedättehän, tuo punainen tuossa talon nurkalla Leninin patsasta vastapäätä. 

Sitten, kun se laatikko täyttyy, voi loppuja laittaa myös naapureiden postilaatikkoihin.

Vaiko sittenkin...

Parasta on myös ottaa kinkku oitis pakkasesta sulamaan, jotta sen ehtisi paistaa ja syödä se ihan vaan varmuuden vuoksi pois kuleksimasta ennen ensi perjantaita!

TALVET ON KIELLETTÄVÄ LAILLA!

Kotkan kaupungin aura-auto

Tällainen lumentulo – lumentulo yleensäkin – on sitten niin yhtä vitt… huttua! Vallankin tähän vuodenaikaan, jolloin päivätkin ovat vaan kaks pimmeetä vastakkain!

Ajatelkaapa nyt vaikkapa aura-auton kuljettajaa; aura-auton kuljettajaparka joutuu sysipimeänä myrsky-yönä viimeistään kello kahdelta nousemaan lämpimästä vuoteestaan ja kiirehtimään töihin kello kolmeksi ehtiäkseen poistamaan lumet aamuäreiden työmatkalaisten kulkureiteiltä.

Millä aura-auton kuljettaja sitten itse menee töihin, kun maas on hanki ja järvet jäässä, ja silmä sammunut auringon? Kuplavolkkaria mainostivat muinoin, että sillä, mutta totuus oli toinen.

Zündappi

Ensio Olut oli myös joskus silloin lähes lapsena TVH:n aura-auton lähes kuljettaja. Ei siinä auttanut muu, kuin pistää lähes kaikki vaatteet ja pompat, mitä vaan löytyi, päälle, vetää karvareuhka tiukasti korville, työntää eteisen lämpimästä vanha Zündapp-mopo ulos hyytävään kylmyyteen ja tuikeaan tuiskuun, polkea Zündappi polkimista käyntiin, laittaa läpinäkyvä, edestä avoin plastiikkatötterö naamalle, ettei viima nenää ajon aikana vallan naamaan kiinni jäädyttäisi, ja sitten hurauttaa mopolla tiemestaripiirin talleille läpi tuulen ja tuiskun.

"Eteenpäin!" sanoi Ensio Olut lumessa

Velka-Sisu ja kärkiaura

Aura-autot olivat tuolloin 60-luvulla – noina ammottavina aikoina – nykyisiin verrattuna ”mopoja”; Suomen valtion Maailmanpankista saaduilla lainarahoilla hankittuja kaksiakselisia ”Velka-Sisuja” ja "Velka-Vanajia", joissa hyrski nokalla peräti 125 hv Leyland-diesel! Joku vanhempi "Roikkonokka-Sisu" oli joukossa.



Tiet olivat pääosin kapeita, mäkisiä ja mutkaisia, ja aurat olivat kärkiauroja, joissa oli hardox-teräksiset sukset - tallat alla.

Loskanpaiskija

Nyt niillä on jo kalliit nelivedot, hydrauliset aurannostolaitteet, alueaurat, paskanloiskijaterät, sun muut vehkeet. Vetäviä akseleitakin voi olla alla jopa neljääkin enemmän tai vähemmän. Yleensä enemmän. Ja moottoritehotkin hipovat pilviä!

Pyörökuormaaja

Mehumaija

Jos mikä yö ei pyrytä lunta, niin sitä on ryhdyttävä kuormaamaan pyörökuormaajilla, mehumaijoilla sekä oikeilla kaivinkoneillakin pois katujen varsilta ja ajamaan kuorma-autoilla yötä, päivää myöten pilkkopimeässä keinovalaistuille, joskus myös pimeille lumenkaatopaikoille. Se ei ole mitään ilmaista hommaa se, vaikka mitään pysyvää jälkeä ei tuleville sukupolville – ei edes seuraavaan vuoteen – tuosta jääkään. Toista on esimerkiksi kallionlouhinta!

Talkkari

Valoisana vuodenaikana lumityöt olisivat leppoisaa puuhaa - öisinkin! Ainakaan omakotitalojen asukkaat sekä talkkarit – tai mitä huoltomiehiä ja -naisia ne nykyisin ovat – eivät panisi pahakseen, jos saisivat levittää aurinkorasvaa nahkaansa ennen yöttömään yöhön lumenluontiin lähtöään.

Kuka tykkää tosissaan lumesta? Ei niin kukaan! Eivät edes paikallisradion kuuluttajattaret, joiden on tekopirteästi toitotettava, että voi, voi, onpas ihanaa, kun maa tulee valkeaksi! 

Ja se on kyllä hutun vale, se ”valkea maa”. Ei maa ole, eikä koskaan tule olemaan valkea; maa pysyy eri ruskeiden sävyissä tästä aina maailman tappiin maan värisenä. Ensio Olut, jos kuka, sen tietää, Ensio Olut on kymmeniä vuosia maata kaivanut / kaivattanut maanrakennusalan erikoisasiantuntija, vanhan ajan oikean Tekun käynyt tien- ja vesirakennusinsinööri, eikä kuunaan ole nähnyt, että maa olisi valkeaksi muuttunut; semmoista on vallan turha kenenkään väittää!

Harmaata möhnää

Lumi ei ole edes kaunista, se on alkuun valkoista väritöntä möhnää, joka pian likaantuu harmaaksi möhnäksi, johon ilmestyy keltaisia epämääräisiä jälkiä, ja pahempaakin! Lunta ei pidä näistä keltaisista kohdista syödä! Mutta milläs sysipimeässä näet, minkä väristä lumi missäkin kohtaa on?

Talviurheilua varten on rakennettu hiihtoputkia ja jäähalleja ylt’ympäriinsä. Näistä vaan valot pois pyörryksiin, niin onpa siinä oivat harrastustilat niille, joille ei pelkkä pimeä riitä, vaan heille pitää olla puoli vuotta pimeän lisäksi kylmää!

Talvet – ainakin lumitalvet ja pakkaset - on kiellettävä lailla! Jos ei Suomi Eduskuntineen yksin pysty siihen, niin jos avuksi EU. Tai sitten YK!

Lumiukon nenähän ON porkkanaa!

Ainakin lumiukot on kiellettävä, koska niiden porkkananenät muistuttavat usein, aivan niin, oikein, porkkanaa.

Loppusanoiksi tähän tarinaan sopinee erään vaunuporarin toteamus kovalta pakkastalvelta maaliskuun alkupäiviltä vuonna -87 Naantalista, kun Ensio Olut oli vastaavana mestarina Turku – Naantali moottoriliikennetien työmaalla välillä Lietsala – Kuparivuori, jolloin yksi sun toinen valitti 27°C pakkasia: ”Älkää pojat aina valittako; toista se oli Tavisotatalvena, kun pakkasta oli yli 50 astetta - ja räntää tuli taivaan täydeltä!”