ENSIO OLUEN ISOSISKON PIANOTUNTI

  Kotkan Lyseon kolmannen luokan filosofian oppitunnilla opeteltiin, mitä todellisen tiedon, siis joko itse nähdyn, tai kuullun, pohjalta voi päätellä, mitä todennäköisesti  tulee tapahtumaan.

  "Luulo ei ole tiedon väärtti", opettaja toisti vanhan fraasin, ja pyysi oppilaita kertomaan esimerkkejä tiedosta ja sen pohjalta tehdystä todennköispäätelmästä. Pikku-Ensio Olut sai kertoa ensimmäisenä. 

Ja pikku- Ensio Oluthan kertoi:

Pianonsoittoa
Apelius Sikateemiassa

-      Minun isosiskoni Pirjo opettelee pianonsoittoa meillä kotona. Häntä opettaa yks Olli Vaara, se opiskelee Sibelius Akatemiassa.  

-    Se Olli Vaara on kaksi vuotta vanhempi meidän  Pirjoa, mutta on se on hyvä soittamaan pianoa.

Pirjo soittaa Kissan polkkaa
jo aika taitavasti - ja katsokaa,
kymmensormijärjestelmällä!

-     Meidän Pirjo on aika huono pianonsoittaja, vielä. 


-    No kerran minä sitten katsoin avaimenreiästä, kun meidän Pirjo soitti pianotunnilla oikein huonosti.






-     Minä näin, kuinka Pirjo nosti mekkoaan ja riisui pikkuhousunsa, sitten Olli Vaara, se Pirjon pianonsoitonopettaja, laski housunsa. Tämä on varmaa tietoa, koska siis itse katselin ja näin tapahtumat tähän asti... 

Tästä pikku-Ensio Olut
osasi  jo päätellä, mitä
tulisi todennäköisesti
tapahtumaan!

-     Sitten mun kaveri, pikku-Pekka Hoo, tuli meille ja päätimme mennä ulos rullalautailemaan, enkä minä siis ehtinyt katsella pitempään. 

-    Näkemäni perusteella kuitenkin osaan päätellä, että todennäköisesti meidän Pirjo ja tämä Olli Vaara - koska eihän meidän Pirjo opi soittamaan - aikoivat kumpikin paskentaa meidän pianoon...

ENSIO OLUT JA SIAMIALAISET KAKSOSET

Vasemmanpuoleinen
siamilaisista
kaksosista

Kerran tultuaan olusille Kotkan Sportti Pubin baaritiskin äärelle Ensio Olut huomasi baaritiskin kulmauksen takana kaksi neitosta ja alkoi keskustella näiden kahden jumalaisen kauniin neidon kanssa. Ensio Olut sai puhuttua tytöt matkaansa. Vasta matkalla Ensio Oluen kämpille Ensio Olut huomasi, että neidot olivat lantionseudulta navasta alspäin yhteenkasvaneet siamialaiset kaksoset. 

Kun oli vihdoin päästy sänkyasteelle ja Ensio Olut aikoi ensin polkaista toista ja sitten toista. Ensio Oluelle pälkähti mieleen, että toinen tytöistä varmaan pitkästyy katsellessaan vieressä, kun hän tallaa toista. 


Niinpä Ensio Olut kysyi siltä toiselta tytöltä, josko tämä halusi tehdä jotain ajankulukseen.

Vetopasuuna

-      Sinulla näkyy tuolla nurkassa olevan vetopasuuna; minä voisin soitella sillä tässä odotellessani, tyttö vastasi.

Ensio Olut haki vetopasuunan ja kumpikin tyttö soitteli sitten vuorollaan vetopasuunaa.

Parin vuoden kuluttua tytöt käydessään jälleen Kotkassa sattuivat kävelemään Ensio Oluen asunnon ohi. Oikeanpuoleinen tyttö ehdotti, että he kävisivät tervehtimässä Ensio Olutta.

Vasemmanpuoleinen siihen:

-      Mitä luulet, noinkohan tuo Ensio Olut vielä muistaa meidät?

TAPAHTUI KOTKAN LYSEOSSA 50-LUVULLA

Kotkan lyseo

Kotkan lyseon ensimmäisellä C-luokalla oli maantiedon tunti; opeteltiin vesireittejä. Asiaa kun oli paljon, oli nuoren opettajattaren aloitettava kirjoittaminen aivan taulun yläreunasta. Opettajattaren ollessa selin luokkaan, alkoi poikajoukosta kuulua hihitystä. Hihittäjä oli etupenkin pikku-Urho.

-      Mitä pikku-Urho hihittää, opettajatar kysyi.

Opettajan alushame näkyy!

-      Minä näin, hi-hi, opettajan alushameen!

-      Hävytön! Mene nurkkaan seisomaa ja seisot nurkassa aina minun tunneillani tällä viikolla!

Opettajatar oli kohta unohtanut äskeisen välikohtauksen ja kurotti taas kirjoittamaan taulun ylälaitaan. Taas luokasta kuului hihitystä. Nyt hihittäjä oli etupenkin pikku-Viljo.

-      Mitä pikku-Viljo hihittää, opettajatar kysyi.

Tuskin pikku-Viljo tällaista
näkymää näki, mutta
1950-luvulla ei olut
kamerapuhelinia
joten meidän on
tyytyminen
tähän

-      Minä näin, hi-hi, sekä opettajan alushameen että sukkanauhat!

-      Hävytön! Mene ulos luokasta seisomaan oven taa, ja seisot siellä luokan oven takana minun tuntieni aikana viikon ajan!

Vihoissaan opettajatar painoi liidulla niin kovasti tauluun, että liitu katkesi ja pätkä putosi lattialle. 

Kun opettajatar kumartui nostamaan liitua, pikku-Ensio Olut löi kirjansa reppuun, löi repun pykälään ja lähti menemään luokan ovea kohti.

Tähänkö näkymään loppui
Pikku-Ensio Oluen
opintie lyseossa?

-      Mihinkäs se pikku-Ensio Olut aikoo nyt kesken tunnin? opettajatar kysyi.

-      Päätellen siitä, mitä miä äsken näin, haaveet tällaisesta kansakoulua korkeammasta  kouluopetuksesta ja ylioppilaslakki tässä Kotkan lyseossa taisi miun osaltani olla sitten tässä.

ENSIO OLUT, RANKKA LAPSUUTENI

Ensio Olut oli pienenä,
kohta sotien jälkeen,
huomiota herättävän
kaunis lapsi!

Me sotien jälkeen syntyneet sukupolvet, ns. suuret ikäluokat, boomerit, kuten muotisanatietoinen  nykynuoriso meitä haluaa nykyään nimittää, me tiedämme, kuinka rankkaa se elämä silloin oli! Kahvinkorvikkeeseen kaadettiin kermankorviketta, ”Atlantaa”, ja imellytykseksi sokerin korviketta, sakariinia.

Koska ajat olivat kovat, kukaan ei ollut kotona edes silloin, kun Ensio Olut syntyi; kaikki kun olivat maksamassa sotakorvauksia. Oli vain lappu jätetty pöydälle: "Jos satut äidin poissa ollessa syntymään, Ensio Olut, niin uunissa on puuroa, ota itse, poika, puuroa uunista, mutta älä polta näppejäsi, käytä torpan ainoaa kodintekstiiliä, tiskirättiä. Lautasia on astiakaapissa ja lusikoita lusikkalaatikossa.
                                                         Äiti" 


No, Ensio Olut - vaikka edes nimeään ei ollut vielä saanut - otti puuroa uunista, koska ei ollut saanut henkensä pitimiksi ruokaa suuhunsa moneen kuukauteen; mitä nyt juuri ja juuri napanuoran varassa oli tuohon asti hengissä sinnitellyt.

Kouluakin sittemmin käytiin – hyvä, jos piikkopaita oli päällä, ja tuohivirsut jalassa. Meillä köyhempien lasten vanhemmilla toisin oli antaa meille koulukkaalle tuohivirsu vain toiseen jalkaan. Virsujen tuohet oli vedetty ainoasta pihakoivusta, ainoasta, koska muut pihapuut oli kaadettu sotakorvausten maksamiseksi. No, siinä sitten riennettiin kinkkaamalla kilsa, pari, oppikartanolle, että tuohikontti vaan hulmusi selässä!

Jos ei milloin ollut edes sitä piikopaitaa, niin kinkattiin munasiltaan, mutta kouluun into oli kova!

Tällaisia ne olivat,
tuohivirsut, 
sekä -kontit

Julma metsänpeto

Talvella, kun umpihanki peitti maan ja tähdet tuikkivat kalvaassa pakkasyössä, sujautettiin jo aamuvarhain oikea jalka lylyn mäystimeen, kalhulla, sillä lyhkäisemmällä suksella, lykittiin vauhtia, ja sauvalla, jonka päässä oli keihäs, pidettiin vinossa olevat ketut ja muut julmat metsäpedot loitolla.

Tuohikontissa oli eväänä pelkkää kuivaa pettuleipää ja vedellä jatkettua kurria. Pettua saimme ystävälliseltä naapurilta, jonka vaimo laittoi leipään vain puolet petäjäistä, joten heiltä riitti pettua myös meidän perheemme hengenpitimiksi.

Kaikki havupuuthan, joista olisi saatu kaltattua pettua, oli kaadettu meidän matalan torppamme - torppa oli niin matala, että siellä mahtui syömääkin vain lettuja ja lahnoja - mailta ja niistä olimme me pienet torpanpojat – vanhempiemme ollessa päiväläisinä naurispalkalla suomenruotsalaisen paronin, suurtilallisen naurispelloilla – sahanneet justeerilla lautoja, joista rakennettiin venäläisille Suomen telakoilla sotakorvauksiksi puisia kalastuskuunareita.

Riihi

Vanhempien palkaksi saamia nauriita sitten iltaisin koulun jälkeen pahimpaan nälkään matalan torpan hiilloksella paisteltiin päreen palaessa; jokainen perheenjäsen piti vuorollaan pärettä muiden syödessä hampaissaan, koska Ensio Oluen vanhemilla ei ollut varaa hankkia pärepihtiä. 


Ne nauriit olivat aivan sanan mukaisesti kaskinauriita, koska torppa oli jälleen kerran sattunut palamaan kaskea poltettaessa – sen palaneen torpan hiilloksella niitä nauriita sitten paiseltiin – ja perheen oli ollut taas muutettava harmaaseen riiheen asumaan.

Meidän täytyi keittää päivästä toiseen tynnyritolkulla punamultaa, lätkiä sitä sitten riihen seinään, jottei riihi vallan olisi hapantunut, jos että vaikka joku kesä ei raekuuro kulkisikaan, jos vaikka siellä sitten joskus ruista varstomaan…

Mutta urheiluinnostus virisi kansassa kasuvassa, ja ihan amatööripohjalta. Tuo puissa kiipeily pum-sotaa käyden - siinä sodassa me pikkupiltit ammuimmekin pelkällä etusormella, koska emme voineet edes veistää lahosta jätepuusta pyssyjä, kun valvontakomissio oli kieltänyt puukot - ja pilpun lyönti, sekä ehkä myös joskus kymmenen tikkua laudalla - jos milloin löysimme metsänpohjalta niin monta tikkua, kaikki poltettavaksi kelpaavat oksanpätkätkin kun oli meidän ollut kerättävä muutoin kylmenevän kotilietemme lämmikkeeksi - täyttivät vapaa-aikamme, jota meillä oli tosi vähän, koska meidän piti vetää ruosteen raiskamaa perunamultausauraa - hevostahan ei meidän köyhässä torpassamme ollut, jos olisikin ollut, niin se olisi jouduttu luovuttamaan sotakorvauksina, niin kuin ummessa olevat lehmätkin - päivät pääksytysten, vaikka halla pani perunanvarret aina jo kohta Juhannukselta!

Wilhelmiina Enokintytär Unkila; 
erittäin köyhän, matalan torpan lapsi 
- niin matalan, ettei siellä mahtunut 
syömäänkään muuta kuin lettuja vaan,
 ja lahnoja - suorittaa tässä volttia 
taaksepäin kaksin kerroin kerien. 
Vaikka tyttöressulla ei ollut varaa 
edes voimistelupukuun, hän oli siitä 
huolimatta erittäin suosittu voimistelija 
Kalkkisten Katajan voimistelupiireissä, 
ja Päijät-Hämeessä laajemmaltikin.

Vaan sitten kehittyi naisvoimistelu. Tuo jaloista liikuntamuodoista jaloin!

Vaikka vanhemmilla ei ollut varaa hankkia neidoille edes voimistelupukuja, niinkös yhtään tuota jaloa harrastusta tuo haittasi. Mitä vielä, eipä sitten kiristänytkään mistään!

Esimerkiksi Wilhelmiina Eenokintytär Unkila Torppareiden ja Mäkitupalaisten Nuoriso- ja Urheiluseura Kalkkisten Katajasta heitti usein tuon ajan ilmavaa spesiaaliliikettään ”voltti taaksepäin kaksin kerroin kerien; joskus melkein niskat taittaen”. Huomaa neidon hymy!

Kekkonen

                                                                                                         

Eivätkä siihen aikaan urheiluseurat 

avustaneet presidentinvaaliehdokkaita, 

koska Presidentti oli tietenkin aina Kekkonen!

                      

BRYSSELIN LENTOVUORO

Finnairin lennon ensimmäinen luokka oli jo täyteenbuukattu, kun Eurokansanedustaja V-nen saapui lentokentälle. Mies kiilasi jonon ohi lipunmyyntiin ja vaati virkailijaa ehdottomasti ja vieläpä kiireellä järjestämään hänelle paikan ensimmäiseen luokkaan.

Finnairin lähtöselvitys

-      Valitan, mutta Teidän on mentävä jonon päähän, minä palvelen ensin näitä matkustajia, ja sitten Teitä, kun teidän vuoronne tulee. Saatte turistiluokan paikan tähän koneeseen, tai seuraavalle lennolle ensimmäiseen luokkaan, sillä tämän lennon ensiluokan paikat tulevat täyteen, lentovirkailija opasti Eurokansanedustajaa.

-      MINÄ EN halua seisoa JONOSSA. Järjestäkää minulle ENSIMMÄISEN LUOKAN paikka, ja TÄHÄN koneeseen. Ja, ja ONKO TEILLÄ AAVISTUSTAKAAN, KUKA MINÄ OLEN? Eurokansanedustaja korotti äänensä niin, että kaikki matkustajat aivan varmaan kuulivat.

Virkailija ei hätkähtänyt Eurokansanedustajan polleaa käytöstä, vaan tarttui mitenkään kiirehtimättä ja ystävällisesti hymyillen yleisökuulutusmikrofoniin ja kuulutti:

-      Anteeksi, voisinko saada hetkeksi kaikkien matkustajien huomion! virkailijan iloinen ääni kaikui läpi odotusaulojen. 
-    Täällä on eräs matkustaja, JOKA EI TIEDÄ, KUKA HÄN ON. Henkilöä, joka tunnistaa tämän miehen, ja voi auttaa tätä muistinsa menettänyttä miesparkaa kertomalla hänelle, kuka hän on, pyydetään ottaman yhteyttä Finnairin lipunmyyntiin!

Lentoaseman matkustajat räjähtivät remakkaan nauruun, mutta Eurokansanedustaja mulkaisi virkailijaa, kurottui tiskin yli ja sähähti maailmanmiehenä mikrofonin ollessa vielä auki:

Muna

-      IME ÄMMÄ MUNAA!

-      Valitettavasti Teidän on vain jonotettava; palvelen kyllä Teitäkin, kun ehdin, virkailija vastasi hymyillen ystävällisesti sulkematta mikrofonia.

TEE SE ITSE KALLIONLOUHINTA:

Kaikkihan tietävät, että louhintaliikkeiden hinnoissa on melkoisesti ilmaa. Siispä louhintahommat kannattaa suorittaa itse; siinä säästää selvää rahaa.

Tässä on esimerkiksi pieniiin
louhintatöihin sopiva pora,
Kango 500 XS

Aivan aluksi on kiveen koverrettava reikä; mieluummin useita. Reiän teko sujuu aivan kätevästi aivan tavallisella sähkötoimisella isohkolla iskuporakoneella. Esimerkiksi Hiltin tai Kangon valikoimista löytyy varmaan kukkarollesi sopiva malli.






Atlas Copcolla on varsin mukavia, käteensopivia louhintatyökaluja käsiporista aina raskaisiin poravaunihin.

Esim. tämä klassinen polttomoottorikäyttöinen
Atlas Copco Copra sopii kotipihan suurempiin
louhintatöihin

Ennen kiven rei’ittämistä on syytä tehdä louhintasuunnitelma, eli tutkia tarkkaan, onko louhittava kivi todella Sinun pihallasi. Toiseksi on syytä suunnitella, mille taholle haluaa louheen - juuri tämän louheen vuoksi puhutaan ‘louhinnasta’ - lentävän. Tätä sanotaan ammattikielessä ‘heiton suunnaksi’.

Reikä / reiät porataan sitten vinosti ‘heiton suuntaan’. Kun reiät on porattu ja tulpattu puutapein, päästäänkin jo räjähteen eli ‘myrkyn’, kuten me ammattimiehet sanomme, tekoon.

Tähän olisi tietysti pitänyt laittaa havainnollistamiskuva louhintasuunitelmasta, mutta siinä olis vain ollut "etuja", "välejä", "yliporausta", "pohjapanosta" ja sellaista; ketä se nyt todellista louhintapioneeria kinnostaa.

Koska valmiita räjähdysaineita ei voi ostaa, kummallista kyllä, kaupasta ilman viranomaisen myöntämiä lupia, on dynamiitti valmistettava itse. Se ei ole onneksi kovin vaikeaa; tarvitset vain muovikulhon, muovisen sekoituslastan, puoli litraa nitroglyseriiniä - tätä saa vain erikoisluvalla erikoisen hyvienvarustelluista apteekeista - kaksi litraa kuivaa kissanhiekkaa - hiekaksi kannattaa valita sellaista laatua, joka sitoo kissanjätökset kokkareiksi - tämä on tärkeä ominaisuus leivottaessa dynamiittipötkyjä. Jos hiekka on päässyt kostumaan, eli kissa on ehtinyt ennen Sinua, hiekan kuivaaminen käy kätevästi pullapellillä ihan tavallisessa leivinuunissa. Liesituuletin on syytä pitää täysillä kuivaustoimituksen aikana. Ja ehkä sen jälkeenkin.

Ruokaöljyjä

Vielä tarvitset ruskeaa käärepaperia ja pari, kolme ruokalusikallista ruokaöljyä ja pullasudin paperin öljyämiseen. Muuta et tarvitse, ihan totta.

Räjähtävän tulilangan, tällä ampu syttyy varmasti, valmistamiseen tarvitset lisäksi muutaman metrin puuvillanarua ja tuorekelmua. Tulilankanallin ja aikatulilangan valmistaminen ei oikein onnistu kotikonstein.

Jos kuitenkin käy niin, että apteekkarilla ei olekaan juuri nyt varastossaan nitroglyseriiniä, elikkä hänen apteekkinsa ei ole hyvinvarusteltu, niin eipä hätää ei; menet lääkäriin ja valitat sydänvaivojasi hänelle. Lääkäri kirjoittaa Sinulle tuota pikaa nitroja.

Kun olet käynyt kymmenellä eri lääkärillä ja Sinulla on näin kymmenen nitroreseptiä, menet uudestaan apteekkiin ja ostat kerralla kaikki nämä nitrot. Samalla apteekkireissulla ostat myös tuon puoli litraa glyseriiniä. Kotona sitten kaadat nitropillerit mortteliin, jossa jauhat ne hienoksi. Sitten mittaat  noin puolet ostamastasi puolesta litrasta glyseriiniä nitroglyseriinin valmistukseen.

Ylimääräisestä glyseriinistä voit tehdä emännän käsivoidetta sekoittamalla siihen sitruunamehua.

Ja takaisin nitroglyseriiniin. Liuota nyt huolella jauhamasi nitrot siihen osaan glyseriiniä, josta et tee käsivoidetta. Näin, nyt Sinulla on puoli litraa nitroglyseriiniä. Huom! Vältä lämmittämästä seosta liuotuksen aikana; nitroglyseriini on hyvin herkkää ainetta pamahtamaan, varsinkin kuumana!

Tuorekelmu on yllättävän monikäyttöistä!

Sitten dynamiitin ja räjähtävän tulilangan valmistukseen. Kasta puuvillanaru nitroglyseriiniin ja kiedo naru sitten pituussuunnassa tiiviisti tuorekelmuun; näin tulilanka pysyy tuoreena. Kaada kuiva kissanhiekka muovikulhoon ja sekoita joukkoon loput valmistamastasi nitroglyseriinistä. Korostan, että myös sekoituslastan tulee olla muovia - näin ei räjähdysaine paukahda kipinöinnin, jollaista voi esiintyä käytettäessä metallista kulhoa ja sekoituslastaa - vaikutuksesta ennenaikaisesti.

Levitä pöydälle useampi kerros ruskeaa käärepaperia levittäen ruokaöljyä jokaisen paperikerroksen väliin; näin ei nitroglyseriini imeydy paperiin, vaan pysyy kissanhiekan joukossa. Leivo juuri sekoittamasi massa pitkänomaiseksi pötköksi paperin toiseen reunaan; ei aivan reunalle, vaan lähelle reunaa. Jaa pötkylä sitten kolmeen yhtä pitkään pätkään ja leikkaa myös paperiarkki kolmeksi näiden osapötkylöiden välistä. Nyt vain käärit pötköt jokaisen omaan paperiarkin kolmannekseensa ja kierrät rullien päät kiinni, kuin karkkipötköt ikään. Näin Sinulla on kolme reilun kilon pötköä n. kaksikymmenprosenttista dynamiittia; tällä määrällä louhit jopa kymmenen kuutiota kalliota.

Huomattavastikin suuremmat pintakivet särkyvät tällä dynamiittimäärällä sepeliksi, ja sepeliähän tarvitaan jokaisessa kotipihassa.

Ja sitten varsinaiseen panostamiseen, eli ‘kiven myrkytykseen’.

Kallionlouhinnassa porareiän olisi syytä olla riittävän syvä, vähintään noin 1 m, muuten panos saattaa tulla liian pintaan, kivi ei tällöin rikkoudu kunnolla, vaan ‘ampu korkkaa’, kuten me ammattimiehet sanomme, eli panos lentää ylös reiästä rikkomatta kiveä juuri lain.

Mittaa kiveen kovertamasi reiän syvyys puukepillä - mieluummin useampaan kertaan - näin saat työhösi naapureiden silmissä ammattimaisemman vaikutelman.

Panostaja mittaamassa
puukepillä porareiän
syvyyttä

Jos reikä on mielestäsi kyllin syvä, laske räjähtävän tulilangan toinen pää reiän pohjaan asti ja leikkaa sitten pätkä valmistamaasi dynamiittipötköstä, sellainen kolmannes - kaksi kolmannesta reiän syvyydestä ja tunge sitten panos käyttämälläsi mittakepillä tiiviisti reiän pohjalle.

Panoksen suuruuden laskemiseksi on kaavojakin, mutta aloittelija voi käyttää sormituntumana 0,5 kg dynamiittia / louhittava kalliokuutio.

Reikää ei siis täytetäkään, yllätys, yllätys, kuten huomaat, täyteen dynamiittia, vaan loppuosa reiästä täytetään hiekalla; käytetty kissanhiekkakin käy; se jopa tivistyy kuivaa hiekkaa paremmin. Tätä hiekkatäyttöä nimitetään ‘etutäytteeksi’.

Sitten laukaisuun: Sinulla pitäisi olla nyt muutama metri valmistamaasi räjähtävää tulilankaa reiän ulkopuolella. Oikaise tulilanka, laita sen pää kivelle, ota toinen kivi, vasara olisi kyllä parempi, käteesi ja huuda suureen ääneen: ”AAAMPU TULEEEE!” ennen kuin isket vasaralla, tai kivellä, jos vasaraa ei ole kuitenkaan käsillä, tulilangan päähän, huudat: ”JO PALAAAAA!”

Louhetta

Ammun jälkeen Sinulla, tai paremminkin niillä, jotka jäivät Sinua suremaan, onkin sitten louhetta sievästi pitkin pihaa.

Vasaralla naputtelemalla louheesta voi tehdä sitten sepeliä - rittävän pitkään naputtelemalla jopa kivituhkaa - pihapiirin kunnostukseen ja kaunistukseen!

Ensi kerralla ehkä kerron, kuinka virität kätevästi vaikkapa vanhasta Toyota Corollasta säpäkän katusportin poistamalla etusäleikön eli 'maskin', kuten termi kuuluu, siirtämällä tuulettimensiivet, eli ‘flektin’, kuten me ammattimiehet tuon ilmaisemme, potkuriksi jäähdyttimen, eli ‘syylarin’ etupuolelle.

Tai sitten ihan jotain muuta.

Ensio Olut

PUUHAILE ITSELLESI MANKELI

Olet jo pitkään ihmetellyt, miksi Sinun vaatteesi ovat aina nuhruisen näköisiä ja ryppyisiä, kun muut kulkevat siloisissa asuissa kesät talvet. Syy on yksinkertainen: Sinä olet köyhä, joten Sinulla ei ole mankelia.

Kodinkonekaupat ovat kautta aikojen pitäneet mankeleiden hinnat pilvissä, ja näin mankelit ovatkin jo sukupolvien ajan kuuluneet sukukalleuksina samaan kategoriaan myöhäiskustavilaisten piironkien ja rokokoo-seslonkien kanssa. Sukulaissuhteesikin ovat mahdollisesti tulehtuneet perinnönjaon yhteydessä mankelin takia; siskotyttö / velipoika on saanut mankelin, ja Sinun osaksesi on jäänyt vanha risa pappa-Tunturi, tai 60-luvun alun Solifer -mopo.

Kärsinyt pappa-Tunturi

Mutta eipä huolta, mankelin voit toki tehdä aivan itse; eikä se ole edes vaikeaa, kun noudatat minun ohjeitani!

Mankelin teko on syytä aloittaa telojen valmistuksesta. Näiden rakentamiseen Sinun on haettava vesi- ja viemäriliikkeestä, tai rautakaupasta kaksi 60 cm pätkää, halkaisijaltaan 110 mm muovista viemäriputkea - mieluummin PEH -putkea, kuin PVC -putkea, PVC -putkessa on toisessa päässä muhvi, joka on sahattava mankelia tehdessä pois, ja näin mankelista tulee liian kapea Putkiin ostat vielä päätytulpat, 4 kpl yhteensä; alan liikkeissä tietävät kyllä. Seuraavaksi mittaat työntötulkilla mopon etu- ja taka-akselin paksuuden, sitten hankit rautakaupasta 1 m:n pituiset mopon akselien vahvuiset kierretangon pätkät sekä 4 kpl niihin sopivia muttereita ja aluslevyjä kumpaankin.

Vielä tarvitset 4 kpl 250 mm:stä pituista 8 mm:n kierretangonpätkää, mutterit ja aluslevyt niiden kumpaankin päähän, ja yhden ylimääräisen parin muttereita taka-akselin paksuiseen kierretankoon.

Vielä ostat samasta kaupasta säkin Parmu -kuivabetonia ja 4 kpl hyllyjen seinäänkiinnityskulmaa, tiedäthän, sellaisia ruuvattavia, ja niihin ruuvit. Ja siinä kaikki! Mitään muuta ei tarvitse ostaa kaupasta valmistaaksesi mankelin; sinullahan on jo mopo. Ilmastointiteippiä Sinulla varmaan on kotona. Jos ei vielä ole, hanki sitä rulla; ilmastointiteipille löytyy aina käyttöä. Naapurin rakennustyömaalta saat varmaan pummattua jonkun verran 7/8” -lautaa, ja muutaman hukkapätkän kakkosnelosta, pari metriä 2 mm:n surrilankaa, ja kourallisen 3” tai 4” nauloja. Vasarahan Sinulla toki on, ja pari jakoavainta.

Ja sitten töihin! Tee putkien päätytulppiin aivan keskelle akselikierretankojen kokoiset reiät ja poraa kakkosnelkkuun vähän isommat. Laita tulppa kummankin putkenpätkän toiseen päähän ja työnnä kierretanko sen läpi niin, että 10 cm kierteestä jää ulkopuolelle. Suojaa ulosjäävä kierre ilmastointiteipillä. Tue sitten kumpikin putki lankunpätkillä pystyasentoon ristikolle ladottujen kakkosnelosten päälle siten, että kierretangon pää menee lankkuun poraamasi reiän läpi alempien lankkujen väliin.

Kakkosnelkun nykyiset mitat eivät enää ole nuo 2” x 4”, vaan 50 mm x 100 mm, joten kahden lankun yhteenlaskettu paksuus on juuri tuo 10 cm. Kierrä ilmastointiteippiä putkien yläpäistä ylös työntyvien kierteiden suojaksi.

Seuraava työvaihe on putkien täyttäminen betonilla, eli betonivalu, niin kuin me ammattimiehet sanomme. Sekoita ämpärissä Parmu -säkin ohjeiden mukaisesti 12 l betonia ja täytä kumpikin putki tällä betonilla samalla kevyesti vasaralla putkea koputellen; näin saat ilman pois putkista, ja betonista tulee tiivistä.

Kun putket ovat täynnä, paina kierretankojen yläpäät tulppien läpi, heiluttele kierretangot putkien keskelle, ja paina tulpat putkien suille. Pyyhi kostealla rätillä betoniroippeet ja sementtiliimavalumat huolella pois putkien ulkopinnoilta ja jätä sitten betonivalu rauhassa sitoutumaan, meidän ammattimiesten termein sanottuna, eli ‘kuivumaan’, kuten amatöörit sanovat, noin viikoksi. 

Ja nyt mopon kimppuun. Oletkin varmaan miettinyt, mihin mopoa mankelin teossa tarvitaan. No, voimanlähteeksi tietenkin!

Pura moposta pyörät pois ja irrota pyörien navoista laakerit. Irrota myös takaiskunvaimentimet sekä takapyörän hammasratas; tätä tarvitset voimansiirtoon mankelin teloille. Jos Sinulla ei itselläsi ole hitsausvehkeitä, mene lähimmälle autokorjaamolle se hammaspyörä sekä yksi taka-akselille sopiva mutteri mukanasi ja pyydä siellä asentajaa hitsaamaan mutteri hammaspyörän keskelle.

Ketjuveto

Asentaja laskuttanee Sinua tästä parilla eurolla, mutta kahvi ja viinerikin voivat riittää palkkioksi. Keskikaljaa älä asentajalle tarjoa; ainakaan ennen hitsaushommaa. Paitsi, jos asentajan käden vakauttaminen sitä ehdottomasti vaatii.

Ennen kuin betoni mankelin teloissa on saavuttanut loppulujuutensa - mihin menee noin kuukausi - ehdit rakentaa mankelin telineen.

Telineen, eli mankelin rungon päihin tarvitset kaksi metrin pituista kakkosnelosen pätkää kumpaankin ja muutaman kymmensenttisen lankunpalasen, eli ‘nutikan’. Teippaa kummankin pään kaksi lankkua syrjittäin yhteen ja sitten nämä pariksi. Poraa syrjiin läpimitaltaan 8 - 8,5 mm reiät läpi 15 cm:n korkeudelle; yhtyeenteippauksella varmistat, että reiät tulevat samalle korkeudelle.

Lohkaise nutikoista pari milliä irrottamiasi laakereita kapeammat palikat ja poraa niiden keskelle myös reikä; nämä tulevat päätylankkujen väliin, jolloin myös samaisten lankkujen väliin tulevien alempien laakereiden ‘ulkokooli’, kuten me ammattimiehet laakerin ulkokehää nimitämme, puristuu tiukasti lankkujen väliin, kun ne liitetään toisiinsa kiristäen reikien läpi työnnetyillä ostamillasi läpimitaltaan 8 mm:n kierretangoilla. Toiset, ylemmät kiinnitysreiät on syytä porata vasta, kun telat ovat saavuttaneet käsittelylujuuden; tällöin saat mitoitettua ne oikealle korkeudelle.

Kun betoni on saanut sitoutua vähintään 6 vrk, telat ovat käsittelykunnossa. Telojen akseleihin kiinnitetään laakerit. Laakereiden sisäpuolelle kierretankoon ruuvataan ensin mutteri ja aluslevy.

Ilmastointiteippisuojaukset on tietysti poistettava ennen tätä toimenpidettä. ‘Sisäkooli’, kuten laakereiden sisäkehän ammattinimike kuuluu, saadaan tiukasti kierretankoakseleihin, kun akseleiden ympäri kiedotaan riittävästi ilmastointiteippiä.

Laakeripesät täytetään vaseliinilla ja laakereiden ulkopuolelle laitetaan taas aluslevy ja ruuvataan mutteri tiukalle pitäen jakoavaimella laakerin takana olevaa mutteria paikoillaan; näin saadaan laakeri tiukasti kiinni akseliin ja rasva pysyy laakerissa.

Mankeloimiseen tarvittava painokuorma saadaan mopon kunnostetuista takaiskunvaimentimista.

Hieman kunnostusta vaativat vanhat
mopon takaiskarit

Iskunvaimentimet asetetaan painamaan ylemmän telan akselia alaspäin. Ne viritetään mankelin rungon päätylankkuihin ja niiden yläpäätä sitovaan nutikkaan niin, että ne puristavat mankelin teloja yhteen väh. 20 kg:n voimalla. Iskarit saadaan pysymään lankkujen välissä surraamalla pariin kohtaan surrilankaa tiukasti lankkujen ympäri.

Ylempiä laakereita varten tehdään lankkuihin pitkänomaiset kolot ja lankuista tulee veistää sen verran pois, että iskunvaimentimet pääsevät toimimaan vapaasti.

Tämä ei ole timpuri.
Ihan vaan vihjeeksi:
timpurilla on keltainen
kypärä ja haalarit

Nyt vaan naapurin rakennustyömaalta hakemaan timpuri, eli kirvesmies apuun kootaksesi lankuista mankelin rungon. Tietysti voit yrittää kokoamista itsekin, mutta muista: minähän sanoin.

Tällä on kypärä
ja haalarit.
Mutta hei, tuohan on
sähkömiehen kypärä!

Valmiin mankelin kiinnität - tai kirvesmies kiinnittää - kätevästi ruokapöytään - umpipuinen pirtinpöytä on paras - hyllykulmaraudoilla pöydän pitemmälle reunalle n. 20 cm reunasta, ja nimenomaan sen oikeaan päähän niin, että akseleiden pitemmät päät jäävät pöydän reunan ulkopuolelle. Vetorattaan - eli hammaspyörän, kuten me ammattikielellä sitä nimitämme - ruuvaat sitten joko alempaan tai ylempään akseliin riippuen siitä, kumpaan suuntaan mankelin voimanlähde, eli mopo, paremmin sopii; joko etuhaarukka seinään päin, tai tupaan päin.

Jos seinään päin, niin on parempi, niin vetoratas ruuvataan alempaan akseliin. Lyhennä rautasahalla toista akselia niin, että vetoratas sopii paikoilleen. Vetorattaan takapuolelle tulee mutteri ja sen kiristys tehdään, kuten laakereitakin asennettaessa tehtiin. Mopon takahaarukka mankelin akselille ja ketjut paikoilleen, ja kas, mankeli on valmis!

Tieliikenneasetuksen
mukaiset peruutuspeilit

Vielä on syytä asentaa mankeliisi tielikenneasetuksen vaatimat - vaikka tieliikenneasetus ei koskekaan mankeleita - kunnolliset peruutuspeilit, jotta voit tarkkailla mankeloinnin etenemistä.



Sitten vaan, kun kuukausi työn aloittamisesta on kulunut, kaksitahtibensaa tankkiin, mopo käyntiin ja kaasua.

Mankeloimatonta
pikkupyykkiä

Ei kun mankeloimaan.

Mankeloituun
alusasuun
pukeutunut
neito

Ykkösvaihteella mankeloit tarkkuutta vaativan pikkupyykin ja paitasi, että särmäät pukusi sekä omat / vaimon / tyttöystävän (tarpeeton ylipyyhitään) sukkahousut.













Kakkosvaihteella sitten sujautat nopsasti sileäksi suuremmankin valkopyykin!

Lakanapyykki narulla

Mankeloituja
lakanoita
omenapuussa

Ruoanlaitossakin uusi mankelisi on oivaksi avuksi!

Itsetehtyä tuorepastaa

Mikäpä onkaan maukkaampaa, kuin juuri itsemankeloidusta tuorepastasta tehty lasagne tai tagliatelle!



Näin hauskaa Sinulla ei ole ollutkaan! Paitsi silloin, kun siskon rinnat jäivät mankelin väliin.

Ensi kerralla kerron, kuinka näpertelet muutamasta Melitta -suodatinpussista, kuminauhan pätkästä ja parista vanupuikosta näppärän suodattimen, joka suodattaa pesäpallon pois tiedotusvälineistä ja samalla pienoissukellusveneet kylpyvedestä. .

Ensio Olut

YDINJÄTE - ARVOKAS RAAKA-AINE LAPSILLEMME!

Mm. tämä teksti ja kuva löytyi googlesta kuvahaulla: "Atomin ydin":

Ekaterina Mapyenko, 23 vuotta
Tässä on asian ydin!

VENÄLÄISET OSAAVAT YDINVOIMAN MARKKINOINNIN

Ensio Olut on sitä sukupolvea, joka rakensi tämän Suomen sotiemme ruumiillisesti, ja varsinkin henkisesti särkyneiden vanhempiemme uhrausten sekä töiden pohjalta, sellaiseksi, kun se nyt on.

Paljoon pyrimme, pystyimme ja teimmekin. Ensio Olut ja me muut ryhdyimme oitis, kun keskikalja vapautui: toimeen: me teimme katuja, maanteitä, tukimuureja, siltoja, laitureita – ja, niin kuin on mm. tehnyt opiskelukaverini ja elinikäinen ystäväni, toinen rakennusinsinööri Olli Vaara, luostareita ja jopa kokonaisia satamia – ja milloin muuta emme keksineet, halkaisimme maata, kalliota muiden kulkea, rakensimme taloja ym., mutta parempaan emme pystyneet.

Nyt Ensio Olut on nyt jo eläkkeellä - Olli Vaarakin jäi - ja tuntee itsensä joskus vähän turhaksi, vaikkakin yrittää parantaa, ja yhä vaan parantaa tätä maailmaa. Mitä me jätämme tuleville sukupolville? Tuulimyllyjäkö?

 Ei, vaan arvoksta raaka-ainetta! Ydinjätettä!

Tämänkaltaissa suuurissa 
säilykepurkeissa ydinjäte
 tallennetaan myöhempien 
sukupolvien käytettäväksi

Mistä sitä tietää, jos vaikka joku tulevista sukupolvista keksisi, kuinka arvokasta ja korvaamatonta ydinjäte vielä kerran on. Siksi on hyvä, että ydinjäte sijoitetaan turvalliseen Suomen peruskallioon.

Ensio Olut teki tiistaina kattavan otannan suomalaisten myönteisistä mielipiteistä ydinvoimaan:

Rak.ins. Ensio Olut oli kysyttäessä puolesta, kuten myös rak.ins. Olli Vaara; hän ainakaan ei kiihkeästi vastustanut.

Rak.mest. Pekka H., jonka myös Ensio Olut  hyvin tuntee, oli puolesta, ja sanoi, että Manu, jonka Pekka H. taas tuntee, on kuulemma samaa mieltä myös. Yhden kyselyyn vastanneista puheesta ei saanut niin mitään tolkkua, koska juhannuksesta oli niin lyhyt aika vasta. Mitä nyt kolme kuukautta.

Kysymysyasettelu kaikessa yksinkertaisuudessaan kuului: laitetaanko Kymin ja  koko muunkin Suomen metsät pilkkeiksi ja istutetaan tilalle silmänkantamatomia öljypalmuplantaaseja, jolloin kymiläiset – nuo meille kotkalaisille läheisempää sukua, kuin luulemmekaan - olevat kädelliset, leikkisät luonnonvaraiset Suomen orangutangit saattavat menehtyä sukupuuttoon, vai laitetaanko tänne muutama ydinvoimala?

Leikkisää kymiläistä
nykynuorisoa?

Tulevaa Kymin maisemaa?

Kuten otannasta selvisi, suuri enemmistö suomalaisista kannattaa ydinvoimaa; ja vain yksi ei ymmärtänyt kysymystä.

Kukaan kyselyyn osallistuneista ei vastustanut ydinvoimaa ja samalla kanattanut öljypalmuplantaaseja.

Muiden vastaus oli, että Hyvää Vappua vaan! Tai muuta sen kaltaista.

Ensio Olut pyytääkin kansanedustajia huomioimaan tämän kattavan mielipidetiedustelun tuloksen äänestäessään ydinvoimalaluvista!

Nyt tämä Greenpeace – vai mikä ihmissyöjäjärjestö se oli – vielä pystyttää kuulemma oikein monoliitin, johon se louhituttaa kaikkien ydinvoiman puolesta äänestäneiden kansanedustajien nimet.

Greenpeacen
iloiset ihmissyöjät
valmistavat
ateriaa

Onko tämä iloinen ihmissyöjäjärjestö huomannut, että me kunnon kansalaiset tulemme pitämään sitä lähes pyhänä, ihan palvontapaikkana!



Tähän väliin on ihan pakko laittaa yksi vanha itsi:
"Kylpä onkin kovvoo hommoo", sanoi savolainen greenpeacelainen ihmissyöjä, kun ruotsalaista vahuuseläkeläistä söi.

Laiha, täysin iloton 
greenpeacelainen 
kasvissyöjä 

Mutta voi, voi, Ensio Olut oli  ihan väärässä, ja tunnustaakin noyrästi sen: ei Greenpeace olekaan iloinen ihmissyöjä-, vaan iloton kasvissyöjäjärjestö!

Anteeksi kovasti!                                                                                                         Ensio Olut