ILOISTA MÄMMIÄ!

Nyt on taas se innolla odotettu ilon ja riemun aika vuodesta, kun jok'ikinen suomalainen saa vetää Mämmiä tuokkostolkulla naamaan ihan häpeilemättä; ja saattaapa maistattaa sitä ulkomaanpelleillekin, mutta vain vähäisiä määriä, etteivät pääse Mämmin makuun, ja omi Mämmiä itselleen!

Uskokaa nyt jo hyvällä te kaikki ulkomaanpellet: Mämmi on suomalainen pääsiäisherkku, ja se kirjoitettaan isolla alkukirjaimella, siis näin: ”Mämmi”!

Ensio Oluen sukupolvea oleva
suomalainen suurhiihtäjä
syö Mämmiä

Mämmiä saavat syödä vain suomalaiset, kuten esimerkiksi Ensio Oluen sukupolven suomalainen suurhiihtäjä Juha Mieto, joka pystyy ilmeen värähtämättä vetämään kahdeksan – jopa joskus tusinankin – tuokkosellista Mämmiä päivässä, eikä ole siitä vielä mottiskaan! Halkomotteja sen sijaan syntyy; aina motti per Mämmituokkosellinen!

Tiedusteltaessa, miten Ensio Oluen sukupolven suomalainen suurhiihtäjä Juha Mieto ehtii kaikki nämä Mämminsä syömään, Juha Mieto vastaa, notta soon sillai, kun kahrella kärellä ja pää kahtahalle tutisten ja sinisen mairon kanssa, niin notta kyllä sen ehtii.

Aitoa suomalaista Mämmiä eivät siis ulkomaalaiset saa syödä – sellainen ei kerta kaikkiaan käy, ei käy! Mitä nyt ropeen reunasta niitä kuivuneita rääppeitä saavat ehkä hiukan, ihan vähän raapia; mutta vain valvotusti!

Romme Bageri AB

Ruotsalaiset, kuten tavallista, ovat omimassa suomalaista mämmiä, ovat nääs ryhtymässä valmistamaan ”mämmiä” Romme Bageri AB –nimisessä leipomossa Borlängessä nimellä ”Memma, äkta Svenska påsk pudding, Genuine Swedish Easter Pudding”;  koe-erän ovat jo nämä veijarit lähettäneet täksi Pääsiäiseksi New Yorkilaiseen Seventh Avenuella sijaitsevaan Carnegie Delin perustamaan leivonnaisravintolaan, johon on tämän ruotsalaisen ”påskmemman” maistelijoita riittänyt vallan jonoksi asti. Leipurina tuossa ravintolassa toimii nykyisin uskoaksemme kiinalaissyntyinen We Make Our.

Påskmemman jonotusta 7th Avenuella 
New Yorkissa.
Katsokaapa tarkkaan,
mitä lukee tuossa markiisissa
kuvan oikeassa laidassa! Siinä lukee: 
"NOW MÄMMA! ÄKTA SVENSK BUDDING"

Niin, leipuri We Make Our, niinhän siinä lukee, tuossa sen ravintolan markiisikatoksessa: ”We Make Our Own Pastries”, eli suomennettuna ”We Make Ourin omia leivonnaisia”. Ei tarvitse epäillä Ensio Oluen kielitaitoa, Ensio Olut hallitsee – kuten huomaatte – myös tämän Nevjorkin Rooklynin paikallismurteen!

Påskmemmaa

Eräs suomalainen leipomo – Ensio Olut ei nyt halua tällä tässä mitenkään osoitella sormella minnekään suuntaan – jos nyt ylipaltaan minnekään – mutta sillä oli jonkinlainen kompus ruotsalaisen haaskalintu Maraboun (lat. Leptoptilos crumeniferus) nimeä kantavan karamellitehtaan kanssa – antoi svedupelleille pikkusormen, se työnsi sen mämmiropeeseen ja siihen ropeen päälle tekstin: 

Marabou 
(Leptoptilos crumeniferus)

”Äkta Memma, påskdessert”, eikä muuta sitten tarvittu; jo ruotsalaiset heti valmistamassa ”mämmaa”, ja viemässä sitä Amerikkaan! Siellä sitten sitä sokerin ja kermavaahdon kanssa tarjoilevat.

Tämä on kuitenkin onni, sillä jenkkejä ei saakaan päästää oikean suomalaisen Mämmin makuun; muistammehan, kuinka on käynyt esimerkiksi LSD:n ja kokaiinin kanssa – ensin niitä pidettiin lääkkeinä, mutta sitten Ameriikan hipiet yhyttivät ne, ja nyt niillä rikastuvat huumeparonit sun muut salakuljetusgangsterit!

Ameriikan hippie

Tiedä, mitä ne Ameriikan hipiet keksisivät laskumämmipäissään, kun saisivat tietää, että Mämmiä ei ole tarjolla enää Pääsiäisen jälkeen, ja uhkaisivat hirveät Mämmin himon vieroitusoireet näitä Amerikan mämmäreitä! Ruotsalainen hushålls sirapilla makeutettu ja vaaleanruskeaksi värjätty vetelä memma saattaa hetkellisesti oireita lieventää, mutta sen vaikutus ei kestä pitkään.

Ruotsin siirappia

Oikeaan suomalaiseen Mämmiin ei siirappia lisäillä, ei – mitä nyt hiukan joskus saattaa ihan vaan epähuomiossa joukkoon lorahtaa – vaan Mämmi tehdään mämmimaltaista imeltämällä, sitten keittämällä ja lopuksi syvän tummanruskea väri ja koostumus Mämmiin saadaan uunissa paistamalla. 

Suomalainen Mämmi nautitaan oikean kahvi- tai kuohukerman kera ilman sokeria; mitä nyt joskus saattaa – ihan vaan epähuomiossa – päälle sokuria vähän rivahtaa.

Kokki Kolmonen nauttii
mämmiä sivistyneesti

Evoluutio ei yksinkertaisesti ole valmistanut Ameriikan hippieitä kestämään suomalaisen Mämmin houkutusta Suomen kansallisen pääsiäismämmiajan – eli ajanjakson Loppiaisesta toiseen Pääsiäispäivään – ulkopuolella, koska eivät osaa, eivätkä pysty nauttimaan Mämmiä vain silloin ja tällöin sivistyneesti sekä kohtuudella, vaan jäävät salakavalasti kerran Mämmiä maistettuaan mämmikoukkuun, jolloin Mämmiä on vedettävä naamariin kaksin käsin ja pää kahtaalle tutisten koko ajan vuoden ympäri!

Neito Rosebud ”Little Bunny”
Cornflower
1990 -luvun alussa

1990 –luvun alkupuolella Uudenvuoden aikaan tuli Suomeen – tämä opettavainen tarina tukee ns. porttiteoriaa, jonka mukaan, ”kun pirulle antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden”, jotta lukekaa tämä tarkkaan ja harkiten – siis, 1990 –luvun alkupuolella Uudenvuoden aikaan tuli Suomeen nuori amerikkalainen opiskelijaneito Rosebud ”Little Bunny” Cornflower, raikas ja viaton, kuin keväinen niitty aamukasteessa, opiskelemaan Suomen arkeologiaa ja keskiaikaista historiaa osallistuakseen samalla keskiaikaisen Turun, Aboa Vetus, kaivauksiin ja tutkimuksiin.

Aboa Vetus

Neito Rosebud ”Little Bunny” Cornflower oli opiskellut jo pari vuotta Uppsalan Yliopistossa. 
(Är det då det knullande Upplands Läns Uppsala i Sverige? 
Nu Google, dra ditt ”knulla, knulla” i huvuden, joo’o, eller i din,  ditt huvud. DET JAG menar… ja, mikä ihmeen vitun, "Knulla, jo, ja, jag vet det, " Ulla knullar med Gunnar små, lilla Barbro tittar på ; knulla, knulla lilla Ulla, och lilla Ulla knullar ... ", ja jag vet det, jag läste mig svenska, Jo, det var Collin, det var vissa fall under stenåldern, då Ensio Olut gått i skola i oppikoulussa, inte mig så, men sätter ett visir över , va är det ny, över brädden? Fittan är Fitta .  Nu, Hej Google Översättare, knulla betyder inte "klädda sej", i Finland det betyder bara "knulla", meinaa panemista . Ja, ja Ensio Olut ger upp, för jämlikhet ära: om svenska pojken säger "fy fittan" han menar at "ge mig Kuk"! Ensio Olut kan ge upp, knulla är i Sverige någon form av klänning ... eller hur? Sätter visiret över… I Finland åtminstone för mig, även om det kan vara en kuk, om det ska så, bli så; men bara in Sverige. Huruvida det är så om det kommer det så?)

Neito Rosebud ”Little Bunny” Cornflower sai opiskelija-asunnon vanhoista ylioppilastaloista Rehtorinpellontieltä. Kerran sitten neito Rosebud ”Little Bunny” Cornflower piipahti alkuillasta Satakuntalais-Hämäläisen Osakunnan pirskeisiin, ja siellä vanhempi arkeologian opiskelija, toijalalainen (nyk. Akaa) Reino Ravatti tarjoili kertakäyttömukeista 10-Mämmiä. Neito Rosebud Cornflower maistoi uteliaisuuttaan Mämmiä ensin kielenkärjellisen, parin tunnin päästä neito Rosebud ”Little Bunny” Cornflower oli syönyt sitä koko lusikallisen ja puolen yön jälkeen oli jo kokonainen kertakäyttömukillinen tyhjentynyt.

10-Mämmi

Aamulla neito Rosebud ”Little Bunny” Cornflower heräsi lieksalaisen graduaan valmistelevan biologianopiskelija Antero Kuikkosen sängystä. Biologianopiskelija Antero Kuikkonen oli poiminut ihan ympärimämmissä olleen neito Rosebud ”Little Bunny” Cornflowerin hortoilemasta Rehtorinpellontieltä keskeltä ajorataa turvaan omalle kämpälleen ja laittanut neidon sänkyyn nukkumaan. Siveänä ja kainona pohjoiskarjalaisena opiskelijapoikana lieksalainen biologianopiskelija Antero Kuikkonen oli itse nukkunut lattialla.

Neito Rosebud ”Little Bunny” Cornflowerin suu napsui herättyä, ja niinpä hän kysyi, josko biologianopiskelija Antero Kuikkosella olisi edes vähän 10-Mämmiä jääkaapissa, että saisi sillä kissanpaskanmaun suusta.

Perinteistä kokkelia

-         Ei ole, mutta kokkelia, Äitikän junalla Lieksasta lähettämää, sitä on, biologianopiskelija Antero Kuikkonen oli siihen.

Neito Rosebud ”Little Bunny” Cornflower maistoi varovasti biologianopiskelija Antero Kuikkosen tarjoamaa kokkelia, eikä oikein ensi alkuun pitänyt sen kirpeän happamasta mausta, mutta söi sitä siitä huolimatta, koska sillä tuntui lähtevän suusta kissanpaskanmaku.

Neito Rosebud ”Little Bunny” Cornflower alkoi tuon kevättalven mittaan pistäytyä tuon tuosta Mämmillä ”Sika-Humalaisen Osakunnan” tilaisuuksissa, mutta nautti niissä Mämmiä kohtuudella, ja riensikin niistä usein kokkelille biologianopiskelija Antero Kuikkosen kämpille.

Pääsiäisen jälkeen Mämmin saanti tyrehtyi ja Vappuun mennessä Neito Rosebud ”Little Bunny” Cornflower oli muuttanut jo pysyvämmin kiinaamaan biologianopiskelija Antero Kuikkosen opiskelijaboksiin, koska biologianopiskelija Antero Kuikkosen Äitikkä lähetti pojalleen aina lisää kokkelia, kun entinen alkoi käydä vähiin.

Lieksan kirkko

Kesäkuun alussa biologianopiskelija Antero Kuikkonen sai gradunsa valmiiksi ja muutti neito Rosebud ”Little Bunny” Cornflowerin kanssa kihlattuaan tämän Äitikkänsä luokse Lieksaan lähelle kokkelin alkulähdettä, Lieksan Meijerin naapuriin Aholantielle, ja Juhannuksena nuoret jo astuivat Lieksan kirkossa avioliiton pyhään säätyyn.

Lada 1200

Elettiin elokuuta 1993, oli torstai ja 12. päivä, kun neito Rosebud ”Little Bunny” Cornflower ja nyt valmis biologian maisteri Antero Kuikkonen lähtivät Lada 1200:llaan viikonloppumatkalle Ouluun. Nuoripari vuokrasi leirintäaluemökin Nallikari Campingalueelta, jossa nauttivat iltapalaksi tuttuun tapaan kokkelia.

Nallikari

Koska biologian maisteri Antero Kuikkonen ja neito, nyt siis pikkurouva Rosebud ”Little Bunny” Cornflower-Kuikkonen olivat kuulleen sanonnan ”ookkonää Oulusta, pelelkääkkönää polliisia, syökkönää jellonia, juokkonää kokkelipiimää, kaappaakonää lentokonneita”, heillä ei ollut varattuna enää aamupalaksi kokkelia, koska he olettivat, että tokihan Oulun Kauppatorilta saa ostaa kokkelia.

Toripolliisi

Biologian maisteri Antero Kuikkonen ja neito, tai niin, pikkurouva Rosebud ”Little Bunny” Cornflower-Kuikkonen matkasivat Potnapekan kyydillä Nallikarista Olun Kauppatorille mielessään ostaa sieltä muutaman annoksen oululaista kokkelia.

Potnapekka

Mutta ei, Oulun Kauppatorilta ei löytynyt ensimmäistäkään kokkelinmyyjää. Kokkelinhimoissaan pariskunta etsiytyi Kauppatorin reunalla sijainneeseen keskikikaljakuppilaan, joka tunnettiin paikkakunnalla nimellä ”Kallan matala”, ja tilasivat kumpikin – koska sielläkään ei ollut kokkelia tarjolla – ainakaan toispaikkakuntalaisille, annoksen ainoaa saatavilla olevaa huikopalaa, rössypottua.

Biologian maisteri Antero Kuikkonen maisteli varovasti tuota epäilyttävän näköistä keitosta, mutta pikkurouva Rosebud ”Little Bunny” Cornflower-Kuikkonen veti lautasensa tyhjäksi hyvällä halulla, ja vetipä vielä biologian maisteri Antero Kuikkosenkin annoksen loppuun.  Biologian maisteri Antero Kuikkonen osti Kauppatorin nakkikioskilta sitten itselleen lihapiirakan kahdella nakilla ja kaikilla mausteilla.

Rössypottua

Ennen sunnuntai-iltapäivää 15.8.1993 klo 15:35, jolloin nuoripari lähti paluumatkalle kotiinsa Lieksaan, pikkurouva Rosebud ”Little Bunny” Cornflower-Kuikkonen ehti vetää naamaansa neljä täyttä lautasellista rössypottua.

Kotona Lieksassa ei tietenkään saanut mistään rössypottua, mutta kokkelia, sitä riitti. Pikkrouva Rosebud ”Little Bunny” Cornflower-Kuikkonen oli kuitenkin jäänyt koukkuun rössypottuun ja palasikin yksin linjakkaalla marraskuun alussa Ouluun, oli tuota pikaa sotkeentunut syvälle ja pääsemättömiin oululaiseen rössypottujengiin, joka käytti nimeä ”Rössypottuseura (RPS)”. 

Holovi Pub, Kaukovainio, Oulu

Nyt rouva Rosebud Cornflower-Kuikkosesta, tuosta kerran niin raikkaasta ja viattomasta neidosta, ihanasta, kuin keväinen niitty aamukasteessa, ei voi käyttää enää lempinimeä ”Little Bunny”, vaan biologian maisteri Antero Kuikkosen otettua hänestä eron, hän on saanut kaupungin asunnon Oulun Kaukovainiolta Kanahaukantieltä ja keittelee siellä kaksionsa keittiössä rössypottua käyden vain silloin tällöin ulkona; silloin rouva Rosebud Cornflower-Kuikkosesen voi löytää jommastakummasta ”Kakestsun” baareista, joko Holovi Pubista, tai Wanhasta Mestarista.

"Rössypottua, tahtoo rössypottua!"

Ilman tuota kesäistä Oulun matkaa ja perjantaita 13.8.1993 rouva Rosebud Cornflower-Kuikkonen saattaisi olla vielä tuo kasteenraikas ”Little Bunny”, ”Pupunen”, vaan ei enää; tänään eronneen leski, rouva Rosebud Cornflower-Kuikkonen on harmaa ja keski-ikäistynyt äreä, opiskelunsa keskenjättänyt, sosiaaliavustuksilla toimeentuleva ämmä, jonka päätoimi on kytätä naapureita.

Pari kertaa viikossa rouva Rosebud Cornflower-Kuikkosesen voi tavata Kastellin koulun ja lukion aidan, eli ”Kastellin häkin” vierellä kauppaamassa itse kerrostalon keittiössä keittämäänsä rössypottua koululapsosille.

Sen pituinen se tarina; ensin oli kielellinen Mämmiä Turussa, sitten siirtyminen kokkelipiimään ja Lieksaan, ja viimein keittelemään rössypottua kotikeittiöön Ouluun. Ottakaa hyvät ulkomaan lapsukaiset tästä surullisesta tarinasta opiksenne, älkääkä edes huviksenne maistako Suomessa Mämmiä, vaikka sitä teille täällä kuinka hövelisti tyrkytetään; Mämmi johtaa ulkomaalaisen lähes aina turmion tielle, joka pääteasema saattaa olla Oulu!

PÄÄSIÄISENÄ JÄNISKIN PEHMENEE

Vihainen "Ensio Olut" -jänis

Pääsäinenkin on amerikkalaistunut, valitettavasti. Lapset laitetaan naamiaispuvuissa kerjäämään karamelleja ja muuta makeaa vallan vieraille veräjille. ”Ensio Olut” –jänis on tästä kovin, kovin vihainen, eikä avaa ovea!

Lasten kaunis äiti noitana
luudalla.
Luuta ripustettu ihan vaan
varmuuden vuoksi
naruilla kattoon

Mutta jos lasten kuvankauniit äidit, kuin pääsiäisnarsissit ikään – sen sijaan, että lähettävät lapsensa noita-akkoina tällaisille ”karkki tai kepponen” –keikoille – ottaisivat luudat alleen ja lentää lehauttaisivat niillä Ensio Oluen rappusille, niin jopa Ensio Oluen ukset oitis aukenisivat!

Äidit, jos Ensio Oluen toiveista huolimatta lähetätte lapsenne Palmusunnuntaina kerjuulle, niin peskää edes mukuloidenne naamat ja opettakaa heille tämä lähes ainoa ja oikea – ja jopa vallan Ensio Oluen hyväksymä virpomaloru:

Virpomavitsa

Mie se virvon viisahasti

taputtelen taitavasti

rikkahaksi rakkahaksi,

ison talon isännäksi,

viien piian pitäjäksi,

neljän lehmän kaitsijaksi!

Isännälle ihravatsa.

emännälle perä leviä,

veikoille hyvät hevoiset,

tyttärille kesällä sulhaisia!

Vitsa siulle, palkka miulle!

Suklaapuput

Hyviin tapoihin kuuluu vielä kysyä, saako virpoa. Älkääkä mukulat odottako, että suklaapupuja, tai muuta palkkaa lohkeaa millä tahansa risulla. Sen puoleen, virpomapalkkaa saa perinteen mukaan tulla perimään vasta Pääsiäispäivänä.

Sitten oikea tositarina eräästä Pääsiäisestä – ihan aikuisten oikea. Ei siis ”esiteinien”, joista Ensio Olut vanhasta tottumuksesta käyttää ainakin tässä yhteydessä yhä termiä ”lapset”:

Siihen aikaan, kun Ensio Olut – oikeastaan tämän kirjoittaja, mutta käytetään kuitenkin tässä yhteydessä erittelemättömistä syistä kirjoittajan pseudonyymiä ”Ensio Olut”, vaikkakin minä -muodossa – asui muuallapäin – ei siis täälläpäin – naapurissa parin talon päässä asui kohtuuhyvin toimeentuleva vanhoillislestadiolainen pariskunta, jolla oli monenpituisia ja -ikäisiä lapsia niin, että niistä ei ainakaan Ensio Olut pystynyt lukua pitämään – jotain viisi, tai kymmenen – tai jotain siltä väliltä. Vaimo oli yhteiskoulun kieltenlehtori ja miehellä oli kirjapaino heidän omakotitalonsa kellarissa. 

Lintulaudan mittapiirustus

Pienemmät lapsista olivat kai päivähoidossa, mutta kylällä puhuttiin, kuinka joku oli nähnyt perheen koulua käyvien lasten käyneen talvella koulun jälkeen nälissään leipää lintulaudoilta.

Pallogrilli

Tuo kyseinen Pääsiäinen oli melko myöhäisenä ajankohtana, tai sitten oli aikainen kevät – kuka niitä nyt enää niin vanhoja keväitä tarkkaan muistamaan – maa oli kuitenkin Palmusunnuntaina paljas ja rajanaapurin äijän kanssa olin kohta aamusta aikeissa pallogrillissä makkaraa grillaamaan, kun kaksi tuon edellisen naapurin vanhinta lasta tuli pihaan koivunoksat – joihin oli laitettu vain pienet suikaleet kreppipaperia – käsissään. Rajanaapuri oli juuri kotoaan sahtia hakemassa.

-         Ostaisitko, setä, näitä tällaisia, vanhempi lapsista, toisella kymmenellä oleva tyttö kysyi minulta näyttäen vitsoja katsellen vasta grilliin laitettuja makkaroita.

-         Ei niitä, lapset hyvät, myydä; niillä virvotaan tuoreeks terveeks tulevaks vuueks, ja toivotaan karkkia palkaksi, sanoin.

Pikku-Lilla nakkikioskilla

      -         Ei me oikeastaan karkkia haluta, me ollaan kaksistaan kotona ja meillä on karsea nälkä. Vanhemmat tulee kotiin vasta iltapäivällä ja jääkaappi on tyhjä, eikä meillä ole yhtään rahaa; me mentäis kylälle nakkikioskille ostamaan jotain syötävää. (Pitserioita ei onneksi vielä Suomen sisämaassa tuohon ammoisaan aikaan ollut).

      -         Jos minä kuitenkin teille makkaravoileipää, niin ei nakkarille tarvitse mennä, sanoin, kuin kysyäkseni ja lähdin voileiväntekoon.

Lasten katse kirkastui ja voileivät upposivat heihin hetkessä. Annoin vielä kummallekin jo kuumenneet makkaranpöröt talouspaperissa käteen. Tyttö kiitti ja niiasi, poika kiitti ja pokkasi – tuo tuollainen oli joillakin hyvin kasvatetuilla lapsilla – jopa monilla nuorillakin – tuolloin vielä tapana – veivät risut roskapönttöön ja lähtivät iloisina hypellen makkarat kätösissään kotiinsa.

Sanoin vielä, ettei minua pidä puhutella sedäksi, vaan ihan pelkästään minun omalla etunimelläni – ei tietenkään ”Ensioksi”, joka ei siis ole minun oikea etunimeni.

Tytöstä kasvoi ylioppilaaksi tultuaan vallan pitkäsäärinen ilo silloin jo keski-ikäistyneen rakennusinsinöörin silmälle namu, silmäkaramelli, joka kulki, vanhempiensa vastustuksesta huolimatta, tai, kuka sen tietää, juuri sen tähden, minihameessa – ja moikkaili iloisesti aina minut nähdessään.

Beyoncékin on silmäkarkki!

Ja tämä tarina on siis tosi.

Vielä tähän loppuun aivan äsken tullut uutissähke:

Duracell-pupu

”Tänään on maailmaa järkyttänyt uutinen Duracell-pupun ennenaikaisesta poismenosta. Duracell-pupu oli menehtyessään vasta kuusi vuotta vanha.

Viranomaiset uskovat, että kuolinaika oli melko tarkasti eilen illalla klo 20.45.

Tämä iloisen vaaleanpunainen pupu oli tunnettu siitä, että hän meni ja meni aina vaan, vaikka muut puput olivat pysähtyneet jo aikoja sitten.

"Pinkin" muistolle

”Pinkki”, kuten ystävät häntä kutsuivat, oli tapahtumahet­kellä pupuystävien ja tyttöystävänsä seurassa.

Kuolinsyyn tutkija sähköjänispatologi Olli Vaara, on antanut medialle ruumiinavauksen jälkeen tiedotteen, että kuolinsyy on seksuaalisesta ylirasituksesta johtuva äkillinen sydänkohtaus. Joku oli asentanut hänelle patterit väärin päin, ja häneltä tuli, tuli, tuli ja yhä vain tuli...

Viranomaiset eivät ole täysin poissulkeneet henkirikoksen mahdollisuutta.”

VIILUNHAISTAJA ENSIO OLUT

"Savotta"

Kotkan Viilutehdas KVT Oy solmi maaliskuussa 2013 Kotkan kaupungin tilapalvelun kanssa vuokrasopimuksen, jolla se sai Kotkan kaupungilta vuokralle tyhjilleen ja ilman käyttöä jääneet Mussalon ”Savotan”, eli Kymenlaakson ammattikorkeakoulun puunjalostuslaboratorion tilat ja laitteet ryhtyäkseen 

Koivupölkkyjä

– kuten näppärimmät lukijat jo firman nimestä ehkä arvannevat – höyläämään puupölkyistä viilua.

Viilun höylääminen on ihan kivaa puuhaa, mutta sen markkinointi maailmalle vaatii erityisosaamista, joka ei käy aivan joka pojalta. Erityisosaamiseen tarvitaan erityisosaajaa ja erityistietämystä; eikä sellaisia kasva ihan jokaisen puun juurella! Mikä neuvoksi?

Kotkan Viilutehdas KVT Oy:n toimitusjohtaja soitti Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy:öön puupölkkyosaston kehittämispäällikkö Olli ”Pölkky” Vaaralle, josko tämä tietäisi jonkun erityisosaajan, jolla olisi tietämystä ja erityistaitoa, että voisi vähän neuvoa.

Cursor Oy:n puupölkkyosaston kehittämispäällikkö Olli ”Pölkky” Vaara kävi nopeasti läpi puupölkkytavaraerikoisasiantuntijatiedostonsa ja vastasi:

-         Koko Suomesta näkyy löytyvän vain yksi tähän tehtävään riittävän pätevä henkilö; tuttu mies, jo eläkkeellä oleva Dansk Skov Institute – nimisen Tanskan aarniometsäalueella Rold Skov’ssa sijaitsevan maailmankuulun pölkkypuutavarayliopiston sylinterihatuin ja kera miekkain myöntämän puuviilunmarkkinointitohtorin arvon saanut Ensio Olut. 

Opasteita Rold Skov'essa

   Tämä puuviilunmarkkinointitohtori Ensio Olut on tehnyt Dansk Skov Institutessa -70-luvulla väitöksen aiheesta ”Viilun aistinvarainen arviointi ja markkinointi”. Hän on hankkinut alan kokemusta haistelemalla pölkkypuutavaran markkinoita eripuolilla maailmaa. Kävisikö tämä?

-         Voitko pyytää – jos kerran on tuttu mies ja kaikkea – jos tämä puuviilunmarkkinointitohtori Ensio Olut ehtisi tulla tänne ”Savottaan” jo huomenna, sanotaan vaikkapa kello varttia vaille kaksi, niin keskustelisin mielelläni hänen kanssaan. Asuneeko tuo missä kaukana, ja onko kovin kallista tuon miehen apu?

Varttia vaille kaksi

-         Ihan se täällä Kotkassa asuu; enkä usko, että on kalliskaan.

Olli ”Pölkky” Vaara sai sovittua Ensio Oluen kanssa, että huomenna kello varttia vaille kaksi on vallan sopiva aika.

Ensio Olut pyysi lisäksi, että Kotkan Viilutehdas KVT Oy:n toimitusjohtaja, jos firman varastoista sattuisi löytymään, toisi tapaamiseen näytteitä – ei pekästään näitä jokapäivän tuttuja – koivua, mäntyä, tai kuusta, vaan mielellään näytteitä myös Suomessa harvemmin käytetyistä viiluista, niin hän samalla näyttäisi, kuinka niitä arvioidaan aistinvaraisesti.

Kun Ensio Olut oli kertonut Kotkan Viilutehdas KVT Oy:n toimitusjohtajalle, mitä kerrottavaa hänellä oli, otti hän asiakirjasalkustaan silmät peittävän siteen, pyysi toimitusjohtajaa tuomaan esille viilunäytteet, kunhan hän on sitonut silmänsä, niin hän sokkona pelkän hajun perusteella jopa metrin päästä määrittelisi, mitä puulajia mikin viilunäyte on, ja missä se on kasvanut ja missä höylätty.

Kotkan Viilutehdas KVT Oy:n toimitusjohtaja haki viilut yksi kerrallaan toisesta huoneesta ja nosti ensimmäisen esille.

Ebenpuu

    -         Helppo, ihan helppo: Ebenpuuta, tieteellinen nimi on Diospyros macassar, kasvanut Sulawesi-saarella, höylätty Etelä-Saksassa Stuttgartissa, Ensio Olut vastasi heti saatuaan hajun ensimmäisestä viilunäytteestä.

Kumipuuviilua

 -         Jaa, hieman harvinaisempi viilu Suomessa; kumipuu, Hevea spruceana, kasvanut Malesiassa, karsittu, kun on lopettanut pomppimisen, noin kaksi viikkoa kaatamisen jälkeen, höylätty viiluksi Etelä-Kiinan Guangzhoussa, Ensio Olut hersytti huumoria, haistettuaan toisen viilun.

-         Guatambu, eli Ivory Wood, ”Norsunluupuu”, Balfourodendron riedelianum, kasvanut Paraquain pohjoisosissa ja höylätty Córdobassa, Argentiinassa. Tätä puulajia ei juurikaan ole käytetty Suomessa, kuului vastaus kolmannen näytteen kohdalla.

Ensio Olut ja pitkänhuiskea reskontra

Kun oli käyty läpi kaikki vähän toista kymmentä viilunäytettä ja Ensio Olut oli luetellut erehtymättä niiden tiedot, kuten edellä, Kotkan Viilutehdas KVT Oy:n toimitusjohtaja ei voinut, kuin hämmästellä huuli pyöreänä Ensio Oluen tietämystä. Silloin yhtiön pitkänhuiskea reskontra Pirkko Perä (ei mitään sukua Pekka Perälle; kirjoittajan huomautus) astui huoneeseen hämmästyen sanattomaksi auvoisan tietämättömänä siellä meneillään olevasta tietonäytöksestä.

-         Jaa, että sieltä tuli vielä yksi näyte. No, nyt panit vaikean. Hmm, hyvä, saankin haistaa vielä tätä näytettä myös toiselta puolelta, Ensio Olut lausui reskontra Pirkko Perän jo kääntyessä lähteäkseen häiritsemästä.

-         Ei, tämä ei ole…, Kotkan Viilutehdas KVT Oy:n toimitusjohtaja ehti aloittaa, kun Ensio Olut jo keskeytti ottamatta sidettä silmiltään:

Rymättylä

-         Äläpäs nyt sotke minun ympyröitäni; minun täytyy keskittyä, koska sinä yrität nyt hämätä minua peittämällä tämän näytteen luonnollisen tuoksun keinotekoisella kielon tuoksulla, mutta minä yritän kuitenkin. 

-        Jotenkin minun mieleeni tulee vaan Rymättylä. Rymättylä, Rymättylä, Rymättylä, ja mitäs ihmettä sieltä Rymättylästä tuleekaan mieleen…?

Ensio Olut oli kotvan hiljaa ja mietti, ennen kuin jatkoi:

Sillilaiva Saukko

 -         Nyt minun on surukseni tunnustettava, että puulaji ei nyt kyllä selviä, mutta tämä lienee näyte kuitenkin ollut jo -60-luvulla romutetun rymättyläläisen sillilaiva Saukon huussin ovesta! Kuitenkin olen aivan varma, että tätä on höylätty ainakin täällä Kotkassa! Olenko oikeassa?