ELÄMÄ ON KUIN MIGREENI

Kirjoitan nyt elämästäni vertauksin. Mihinpä vertaisinkaan elämääni muuhun kuin klassiseen migreeniin.

Ei niin, että elämäni olisi tähän ikään päästyä ollut vastenmielistä kuin migreeni – ei sinne päinkään, enemmältikin päinvastoin. Minun elämäni on vaan käyttäytynyt migreenikohtauksieni kaltaisesti. Aloitanpa tarinan murrosiästä.

Migreenin ensioire, osa
naamasta puuttuu

Minun migreenini heräsi varhain, jo tuskin murrosikäisenä teinipoikana. Kerran eräänä lauantaina saunasta tultua en yllättäen nähnyt kenenkään kasvoja kokonaan, en vaan yksinkertaisesti nähnyt naamoja vaikka kuinka yritin ja kohta huomasin, että näkökenttääni keskelle oli ilmaantunut ihmisten naamojen kohdalle sumeanharmaa läikkä. Oletin viisaasti, että se johtui varmaan vaan kovasta löylynotosta, hikeä on vaan valunut silmään ja tuo menisi pian silmää hieromalla ohi.

Migreenin sahalaitakuvio,
eli aura keskellä näkö-
kenttää

Migreenin aura leviää

Sitten samaan syssyyn ilmaantui klassiselle migreenille tunnusomainen – enhän minä sitä tosin tuolloin tiennyt – oire, ensin keskelle näkökenttää, sitten sen toiseen laitaan levisi sähisevä sahalaitakuvio, joka näkyi, vaikka laitoin sen puoleisen silmän kiinni. No minä luulin, että okei, tämä oli sitten tässä, ihan selvä juttu, nyt minä sitten tulen ihan varmasti sokeaksi – ensin näkökenttä osin sameutui, hieroin silmää ja nyt sitten perään prakaavat jo näköhermot.

Tunsin suurta helpotusta, kun sähinä silmissäni loppui; ehkä minä en olekaan sokeutumassa.

Päästä juurineen irronnut simä

Meni vain muutama minuutti ja toisen silmän takaa alkoi särkeä julmasti, niin julmasti, etten minä ollut osannut aiemmin edes olettaa, että niin kovaa kipua voi kenelläkään olla. Helpotukseni siitä, etten olekaan tulossa sokeaksi vaihtui kauhutuntemukseen, että nyt, jos ei muuta, niin ainakin silmää juuritaan päästä ja sitten varmaan - jos pelkkä silmän irtoaminen ei yksin riitä - pää menee kahtia ja jos ei halkikin vallan!

Viisitoistavuotias kun on jo niin miestä, että kärsin tuskan valittamatta, mutta kun sitten tuli kiire oksentamaan, niin äiti jo huomasi, että taitaa poika olla kipeä. No, minä sitten kerroin, minkälainen oli meno. Äiti tiesi kertoa, että ei siihen kuole, vaikka siltä tuntuu, se on vaan tavallista migreeniä.

”Vaan tavallista migreeniä”, enhän minä ollut edes kuullut koko sanaa ”migreeni”, saati tiennyt sen ”tavallisuudesta”. Sittemmin opin tietämään ja tuntemaan migreenin paremmin kuin hyvin, sillä alkuun migreenikohtaukset toistuivat muutaman kerran lähes viikoittain, mutta harvenivat onneksi sitten.

Harvenivat ja harvenivat joo, mutta lisäoireeksi tuli valon- sekä metelinarkuus migreenikohtauksien aikana, ja koska tuosta ei tuntunut olevan vielä tarpeeksi, niin alle parikymppisenä kaiken muun hyvän päälle pahimmillaan puutui säryn yhteydessä toinen puoli päästä, puolet kielestä ja jonkun kerran jopa sen saman puolen käsikin.

Torajyviä rukiissa

Migreenilääkkeinä käytettiin – ja lääkärit määräsivät- tuolloin -60-luvulla vielä rukiin torajyvistä uutettua ergotamiinia, tuota luonnon omaa - luomua siis - LSD:tä.

Auttoiko tuo lääke, mene tiedä, joskus sellaisen nappasin, kun näköoireet alkoivat. Ei, en päässyt lentoon enkä nähnyt psykedelisia kuvioita, kuten Beatles, mutta pian aikuisikään päästyäni migreenikohtaukset kävivät sitten onneksi harvinaisemmiksi ja lisäoireet poistuivat takaperiosessa järjestyksessä alkaen puutumisista niin, että viimein vain näköhäiriöt ja särky jäivät jäljelle.

Meni erinäisiä vuosia, etten kärsinyt migreenistä lain, mutta sitten kerran eräänä sunnuntai-iltana ajellessani Lahden suunnalta kohti Helsinkiä ilmaantui näkökenttääni tuo harmaansutturainen läiskä ja sahalaitakuvio. No, minä auton siitä tien sivuun levähdyspaikalle parkkiin ja odottamaan näkökentän selkenemistä ajatellen, että kyllä tässä päänsäryn kanssa aina nyt yhteen Helsinkiin ajellaan, kunhan vaan näkee kunnolla eteensä.

Mistäs minä enää voin
tietää, onkos minulla
nyt se migreeni päällä,
vaiko eikökö, kun tältä
tytöltä näkyy myös 
 koko naama?

Mutta ihme ja maailman kumma, päänsärkyä ei tullutkaan! Eikä ole tullut sittemminkään, vaikka on ollut migreeniin liittyviä näköhäiriöitä kuukausittain, parhaimmillaan jopa viikoittain. Nyt on pari kertaa käynyt niin, että sahalaitakuviota ei ole silmiin tullutkaan tuon suttuisen läiskän jälkeen.

Ja jos tuo migreenin alkuoireen harmaansutturainen läiskä näkökentässäkin vielä jää pois, niin mistä vitusta sitä sitten enää tietää, milloin on migreeni päällä?

OHJEITA MERIPÄIVÄVIERAILLE

Taas on tulossa tänne Kotkansaarelle Kotkan Meripäivien viettoon hyvän matkaa kolmattasataatuhatta ihmistä.

Olkaat kaikki tervetulleet, mutta muistakaa, että täällä myös asuu ihmisiä, meitä kotkalaisia, myös Meripäivien aikana.

Älkää siis huutako kaiken yötä ihmisten ikkunoiden alla, älkääkä ainakaan yrittäkö kurkkia sisään ihmisten ikkunoista, kuten eräs pöljä teki tuossa kymmensisen vuotta sitten, sillä asunnossa saattaa asua – kuten täällä – äkäinen setä.

Älkääkä te perskuleen kakarat yrittäkö vaahdottaa Sibeliuspuiston suihkulähdettä, sillä se on niin vanha pila, niin vanha, ettei teistä ollut tehty vielä edes hankintasuunnitemaa saati -sopimusta; rakennesuunnittelijakin taisi olla vielä valitsematta, kun se oli vaahdotettu jo ensimmäistä kertaa.

Ja rahaa sitten repullinen mukaan – ainakin – kyllä sille täällä aina jotain käyttöä löytyy! Kotiinviemisiksi voit sitten ostaa viimeisillä rahoilla sen rahoista tyhjentyneen repun sitten täyteen vaikka possoja!

Esimauksi laitan tähän muutamia kuvia aiempien vuosien Kotkan Meripäivien avajaisten Meripäiväparaatista. 

Parasta nähtävää tämä on tietenkin torstaina neljän jälkeen 28.7. livenä kadun varrella katseltuna.

Kotkan Vesipäivät

Oi mikä soma valkoisen vekkihameen helman heilahdus ja siro ja suloinen on säären nousu Kotkan naisvoimistelijoilla! Täst tällasest se ”Ensio Olutkii” tykkäis, jos ei olisi pelkkä blogikirjoittajan mielikuvitushahmo!

Ens torstaina se hulina sitten taas alkaa. Että siitä vaan hulisemaan heti alusta alkaen oitis!

Ohjelmassa on lauluva ja on soittova, tervetulova!

Niin, ja tappelu alkaa sitten tavalliseen aikaan; puukot, puntarit ja muut astalot on luovutettava pois järjestyksenvalvojille Meripäivien porteilla. Eikä maassa makaavaa sitten potkita; se sellainen on lapsellista!

VALLAN KARMEAA ON MENO LÄNSIRANNIKOLLA!

Pyllikki Minoque Jazzin lauteilla

Raumalaiset syöksyivät sankoin joukoin Jazzeille ja söivät useita porilaisia kaikilla mausteilla. Ihmemies-Erkki - munituskanalan omistaja Laitilasta -  raumalaisten syötyä kaikki porilaiset joutui syömään lihapiirakan munalla.

Synkistä uutisista huolimatta:

Sitten tähän vielä sitä -80-luvun lopun kiperätä kaperata kankun heittoa, kankun heittoa, kankun heittoa, eikä siinä silloin ollut mitään heikunkeikkua niin kuin nykyajan nuorilla!




Toivoo ”Ensio Oluen” kirjoittaja.

ERIKA VIKMANIN TERHAKKAAT TISSIT

Brasilian joukkue vuodelta 1963

Nyt on tätä pallopeliä taas tullut suut ja silmät täyteen. Ensio Olut on saanut muun muassa kuulla, että se se oli vasta hienoa katsella, kuinka esimerkiksi Brasilian maajoukkue joskus -60-luvulla piti palloa hallussaan joskus jopa 90% peliajasta. Häh? Piti palloa hallussaan? Eikö – niin kuin Ensio Olut on kai väärin luullut – tässä pallopelissä, josta nyt on kai ollut puhe, siis jalkapallopelissä, on tarkoitus tehdä maaleja, eikä pitää palloa hallussaan?

Pallo hallussa

Voihan tietysti olla, että tämän puheen aiheena onkin ollut rytminen kilpavoimistelu, jossa joukkueen on pidettävä palloa hallussa mieluummin koko suorituksen ajan, että saisi suorituksesta hyvät pisteet.

Tämä potku-/jalkapallo on katsojalle nykysäännöin sitten vallan pitkäveteistä seurattavaa. Pallopelistä jalkapallolle vetää pitkäveteisyydessä vertoja vain se peli, jossa heilutetaan sitä puista fallosta, siis pesä- eli jokojokopallo. Niinpä Ensio Olut esittääkin jalkapallopeliin muutamia pieniä sääntömuutoksia.

Ja nyt tähä väliin sopiikin hieman tällaista jazzin renkutusta ja laulun luikutusta:

Nythän palloa saa potkiskella sinne sun tänne neitimäisesti pelaajalta toiselle pitkin kenttää mielin määrin kuinka pitkään vaan haluaa. Tähän on saatavissa muutos, kun kenttä jaetaan keskilinjan lisäksi poikkisuunnassa esimerkiksi kymmenen metrin lohkoihin.

Pallon potkistelua

Sitten se sääntömuutos: keskilinjan ylitettyään hyökkäävän joukkueen on edettävä, eli miltään hyökkäyslohkolta ei saa syöttää taaksepäin. Jos pallo siirtyy hyökkäävän pelaajan toimesta – vaikka ihan vaan ”vahingossa” - taaksepäin, hyökkäävien pelaajien – siis niiden, jotka ovat ylittäneet keskilinjan – on jäätävä kentälle sille lohkolle, missä oli ja hyökkäysvuoro siirtyy vastapuolelle, joka saattaa pallon takaisin peliin sivurajaheitolla.

Potkittuaan pallon yli keskilinjan hyökkäävän joukkueen on laukaistava pallo kahden minuutin kuluessa kohti maalia, tai hyökkäysvuoro siirtyy vastustajalle. Maali- ja kulmapotkusäännöt säilytetään, mutta paitsiosääntö poistuu; näin peliin saadaan säpinää!

Tasapelistä ei jaeta pisteitä eikä potkita palloa maaliin enää peliajan jälkeen. Kansainvälisissä turnajaisissa, kuten EM, MM ja Olympialaisissa kisoissa pelissä ilman maaleja jäänyt joukkue suljetaan aina automaattisesti pois kisoista. Siis jos ottelussa kumpikaan joukkue ei saa yhtään maalia, kumpikin pumsautetaan raakasti vaan ulos.

Alina, venäläinen jalkapalloilija

No niin, tämä tuli kai jo selväksi; rytminen kilpavoimistelu ja jalkapallo ovat eri lajeja! Nämä sääntömuutokset otettanee käyttöön jo Rion Olympialaisissa elokuussa, jos FIFA korruptioskandaaleiltaan ehtii.

Sitten muihin kisoihin.

Seinäjoella pidetään vuosittain sellaiset tangolaulamisen kilpailut, joissa valitaan tangolaulamisen kuningas ja kuningatar.

Sukupuolisesti
suuntautunut
kuningas

Tangolaulamisen kuninkaan valintaan Ensio Olut ei osaa sanoa juuta ei jaata, koska jokainen kisaan osallistuja osaa aivan varmaan jokaisen tangolaulun sanat, tuntee nuotit ja osaa tarvittaessa laulaa jok'ikisen tangolaulun nuotilleen oikein.

Romanitaustasta näkyy tangolaulamisen kuningaskisassa olevan hyötyä – ja sukupuolisesta suuntautumisesta samaan sukupuoleen; naisäänestäjät varsinkin tuntuvat pitävän viimemainitusta tangolaulajan ominaisuudesta – ja homot.

Tangolaulamisen kunigattaren valinta onkin sitten jo kimurantimpaa, koska tangolauluvalintaraadin on osattava sulkea pois valitaan niin helposti vaikuttavat eimusiikilliset tekijät.

Kuten tarkkaavaiset katsojat ehkä ovat huomanneet, tangolaulajatar ilmehtii naamallaan ja mutristelee suutaan tangolaulun edetessä osoittaen, että eläytyy tangolaulun sanomaan – ja vielä tehostaakseen tätä viittoilee vapaalla kädellään milloin tuonne malliin ”tuol' on iltatähti, sille laulan”, ja milloin puolestaan sitten taas tänne. Näitä eleitä sanotaan tangolaulupiireissä eläytymiseksi ja tulkinnaksi, ja ovat juuri niitä eimusiikillisia tekijöitä.

Krista on - kuten
huomaamme -
erittäin hyvä laulaja

Ensio Olut ei sen sijaan koskaan lankeaisi tuollaisiin halpoihin teatteritemppuihin jos tulisi milloin kutsutuksi minkäänlaisen naislaulukilpailutuomariston jäseneksi.

Laulun tulkinnalle Ensio Olut antaa pitkät hitot ja kiinnittää huomionsa aina vain ja ainoastaan siihen oleelliseen, eli laulajattaren helman pituuteen; mitä lyhkäsempi mekko, sen parempi laulaja.

Erika Vikman ja kisan
terhakkaimmat tissit

Nythän tänävuonna Seinäjoen Tangolaulumarkkinoilla tangolaulukuningatarfinalisteillä oli kaikilla mekot varpaisiin asti, mutta tuomaristopa ei tästä hämääntynyt lainkaan vaan osoitti jälleen kerran ammatillista kyvykkyyttä jättämällä tällaiset eimusiikilliset seikat vallan sikseen ja valitsi tangolaulukuningattareksi sen, jolla on terhakkaimmat tissit.

Samaan aikaan Seinäjoen tangolaulukuningatarfinaalin kanssa Amsterdamissa yleisurheilun EM-kisoissa miesyleisurheilijat eläytyivät ja tulkitsivat mieskiekonheittoa.

Eläytymistä ja tulkintaa