tiistai 14. helmikuuta 2017

SUKLAATI JA TERVATURISTIT




Ensio Olut on kuullut, että maailmalla kerrotaan höpöjuttuja jostain ”Lumikista” ja ”seitsemästä kääpiöstä”; tuohan on kokonaan ihan satua, lapsosille kerrottavaa juttua, jota ei varmaan kukaan aikaihminen usko. Näin se ihan aikuisten oikeasti Ensio Oluen muistin mukaan ainakin joiltain osilta meni:
Delta Rhythm Boys
alkuperäiskokoonpanossa


Oli vuosi 1999 ja kesäkuu, ei siis niin - ainakaan Ensio Oluen mielestä - kovinkaan kauan sitten, kun  kuuluisa amerikkalainen lauluyhtye The Delta Rhythm Boys oli taas Suomessa keikkarundilla – ei tietenkään sillä alkuperäisellä kokoonpanolla, eihän eletty enää mustavalkoista aikaa, kuten Ensio Oluen nuoruudessa alkuperäiskokoonpanon keikkailuaikaan 1970-luvun Suomessa. 

Sitten vuoden 2000 helmikuussa syntyi Päijät-Hämeen keskussairaalassa – ei siis missään kaukana seitsemän kukkulan takana – vielä lukioikäiselle tytölle tyttövauva. Tapaus ei ehkä millään tavalla liittynyt, eikä kukaa ole edes niin väittänyt, The Delta Rhythm Boysien Vääksyssä Hotelli Tallukassa yhdeksää kuukautta aiemmin heittämään keikkaan. Tyttövauva oli syntyessään sairaalloinen ja niin ryppyinen rääpäle, ettei hänen uskottu selviävän elämään. Lapsi sai hätäkasteessa nuoren, kovin Fazerin Sinisestä pitävän äidin toivomuksesta sitten nimen ”Suklaati”, koska ensimmäinen nimiehdotus ”Fazerin Sininen” ei hätäkasteen suorittaneen kätilön mielestä ollut kelvollinen nimeksi.

Suklaati toukkana


Muutamassa päivässä Suklaati-tyttö kuitenkin potristui kummasti, ja kun vastasyntyneen ryppyisyys oikeni, saivat kätilöt huomata, että Suklaati oli kuten nimensä, ihan maitosuklaan värinen. Teiniäidin oli kuitenkin luovuttava lapsestaan, koska lapsen isovanhemmatkin olivat haluttomia huolehtimaan ”jonkun neekerin alkuun panemasta mustasta” - kuten he asian ilmaisivat - ”äpärästä”; olihan heillä työttöminä jo täysi työ huolehtia omasta viisipäisestä lapsikatraastaan. Ja kun värillinen lapsi ei kelvannut adoptioon yhdellekään pariskunnalle, Suklaati sijoitettiin perheryhmäkotiin jonnekin päin Suomea.

Peilikuva



Perheryhmäkodin äiti piti itseään niin kauniina, että kyseli peilikuvaltaan joka aamu, että kuka se onkaan ainakin tämän kylän kaunein. Ja vastasi aina itselleen, ”Minähän se”.


Nokia Lumia 900
Markkinoille tuli älykännyköitä. Perheryhmäkodin äiti osti heti vuonna 2002 itselleen Nokia 7650 -kamerakännykän ja opetteli ottamaan sillä selfieitä. Koska tuossa ei ollut kameraa kuin ainoastaan takapuolella, kuvien osumatarkkuus ei tyydyttänyt häntä, joten hän jatkoi kyselyä peilikuvaltaan. Vuodet vierivät ja äiti hommasi vuonna 2012 kaksikameraisen Nokia Lumia 900 -kännykän ja ryhtyi jakamaan kuviaan sosiaalisessa mediassa. Kovin hänen kuvistaan siellä tykättiin,  häntä siellä jopa kommentoitiin kauniiksi. Ainakin muutama naapurikylän niilo oli kommentoinut.


16-vuotias Suklaati
Sitten vuonna 2016 perheryhmäkodin äiti hankki itselleen heti helmikuussa iPhone 7 -puhelimen ja antoi myöhästyneenä 16-vuotissyntymäpäivälahjana vanhan Nokia Lumiansa Suklaatille. Suklaati laittoi sitä lykkyä sitten huhtikuun lopulla yhden kuvansa Instagramiin myös. Vain yhden, ja vain Instagramiin.


Ujona ja vaatimattomana tyttönä Suklaati ei osannut odottaa sitä tykkäämisten ja kommenttien tulvaa, mikä tuosta seurasi; palvovia kommentteja tulvi ympäri maailman aina Norjasta Naurusaarille ja Ahvenanmaalta Amerikkaan. Muutama tykkäys tuli jopa Pohjois-Koreasta!


Perheryhmäkodin äiti ei ollut tätä tykkäämisten tulvaa vielä huomannut, kun laittoi somesivuille jälleen kerran uuden selfiensä ja jäi katsomaan, kuinka hänen kuvastaan taas tykättäisiin. Mutta ei edes kukaan niistä aiemmista takuuvarmoista tykkääjistä, niistä naapurikylän niiloista, ei peukuttanut perheryhmäkodin äidin kuvaa. Sitten perheryhmäkodin äiti huomasi somessa kasvattinsa Suklaatin kuvan ja tulistui vallan, kun näki, miten Suklaatista oli tykätty. Yli 1.000.000 tykkäystä vain parissa päivässä, eikä se siihen tyrehtynyt.

Perheryhmäkodin äiti
on löytänyt somesta
Suklaatin kuvan
Yhdessä omalta kylältä tulleessa kommentissa luki, että Suklaati on kaunein, ei vain tuon kylän, vaan ehkä koko maan, jossei jopa maailman kaunein tyttö. Tämä oli sentään jo liikaa perheryhmäkodin omahyväiselle äidille; hänhän oli omasta mielestään yhä se kylän kaunein tyttö. Perheryhmäkodin äiti otti Nokia Lumia 900 -kamerakännykän pois Suklaatilta ja heitti sen seinään. Tytölle jäi vain hänen oma, vanha, mutta rakas ja kestävä Nokia 3310 -kännykkänsä.


Naapuripikkukaupungin
hörhöt
Vihastuksissaan perheryhmäkodin äiti kirjoitti yöllä MV (Mitä Vittua) -nettilehden, Magneettimedian ja parin muun maahanmuuttokriittisen valeuutismedian sivuille, että Suklaati on vain suomalaistytöksi naamioitunut mamu ja ehkä jopa muslimikin vallan. 

Eräs oman kylän pikkurikollisista ja muusta yhteiskunnan jätteestä koostuvan, työtä vieroksuvan, väkivaltaisen Soldiers of Odin -”kodinturvajoukon” johtohahmo oli lukenut tämän perheryhmäkodin äidin vuodatuksen ja uskonut sen ilman kritiikkiä, niinpä tämä oman kylän Soldiers of Odin päätti naapuripikkukaupungin hörhöjen kanssa yksissä miehin ja koko joukolla ajaa nuoren Suklaati-tytön keinoja kaihtamatta heti pois kotoaan ja koko kotikylästään.


Muuten saamaton tallukka, vätys ja hissukka perheryhmäkodin isä oli etukäteen varoittanut luettuaan aamun ensitunteina ohikulkiessaan perheryhmäkodin äidin avoimeksi jättämän tietokoneen näytöltä vielä silloin lähettämättä olleen viestiluonnoksen Suklaatia tulevasta vaarasta. Suklaati ei jäänyt odottamaan näiden hörhöjen iskua, vaan pakkasi vähän omaisuutensa selkäreppuun ja pakeni ehtimättä edes aamupuuroa syömään noin kilometrin verran metsän läpi läheiselle entiselle kanta- nykyiselle valtatielle. Kun nämä ”kodinturvaajat” polttopulloineen saapuivat perheryhmäkodin pihamaalle, perheryhmäkodin äiti riensi heitä vastaan kertoen ja kädellään suuntaa viitaten, että Suklaati oli paennut tuon metsän läpi tuosta. No, urheat soturit siitä tytön perään, mutta eivät tavoittaneet Suklaatia, 

Myrskyn kaataman männyn juurakko
eksyvätpähän metsäretkellään niin täysin, että poliisin ja puolustusvoimien yhteisvoimin mobilisoima etsintä- ja pelastusryhmä löysi viimeisen klanipään pelosta täysin sekapäisenä, "äiti auttaa" sopertelevana, sikiöasentoon myrskyn kaataman männyn juurakon suojaan käpertyneenä vasta etsinnän neljäntenä päivänä.


Suklaati sen sijaan riensi puolessa tunnissa suorinta reittiä metsän läpi valtatielle ryhtyen rohkeasti liftaamaan, koska ainakaan polttopulloiskussa kuoloa pahempaa ei liftikyydistä seuraisi. Nälkäkin jo kouri kovalla kourallaan tytön tyhjää masua.


Sinisenmusta Opel Ascona 2.0 i
Muutama yhdistelmä ja kuorma-auto – rahtarit eivät tätänykyä juurikaan saa ottaa liftareita kyytiin – ja muukin auto sujahti ohi, mutta sitten – olisiko se ollut viides tai ehkä kuudes henkilöauto – hehkuliivi kuskinistuimen selkänojalla penkin takana roikkuen autoa kuljettavan vanhemman harmaapartaisen miehen sinsisenmustan, lähes musta porrasperäinen Opel Ascona 2.0 i pysähtyi ja Suklaati sai kyydin.


Mies heitti valkoisen kypäränsä apumiehen paikalta auton takapenkille ja kehotti tyttöä nostamaan reppunsa myös sinne. Kuljettajan kysyessä tytön matkan määränpäätä tyttö vastasi, ihan minne vaan, mutta kuitenkin pois sieltä, mistä hän oli tulossa. Sitten Suklaati kertoi kuljettajalle tarinansa ja kuljettaja, kumma kyllä, laittoi radion hiljaiselle ja malttoi kuunnella tytön kertomusta ajaessaan.


Liikenteenohjaaja.
Kuva kiltin työmaapäällikön 
arkistosta v:lta 1983
Tultiin suoranpätkälle autojonon päähän, kas, siellä oli suoran toisessa päässä liikenteenohjaus ja autoja tuli letkassa vastaan. Kuljettaja soitti pari pikaista puhelua; ensimmäiseen näytti vastaavan liikenteenohjaaja, kuljettaja nosti autonsa katolle keltaisen vilkun, liikenteenohjaaja näytti puhuvan taas puhelimeensa, vastaantulevien autojen tulo loppui ja kuljettaja ohitti odottavien autojen jonon. 

Ohitettavien osoittaessa mieltään autontorvien toitotuksella Suklaati ihmetteli, miksi he saavat ohittaa jonon kun muut eivät saa. Kuljettaja vastasi osin ulkomaaksi, että ”Katsos tyttö, kun minä olen tämän työmaan kiltti työmaapäällikkö, that's why. Nuo tuolla”, kiltti työmaapäällikkö sanoi osoittaen eteenpäin, ”tosin sanovat - ja ovat aina sanoneet, jo vuosikymmenet ovat sanoneet – minua näillä asfalttityömailla keskenään vaan Ukoksi. Koska ne luulevat – ovat aina luulleet - etten minä sitä tiedä, niin sano sinäkin minua ihan vaan vaikka pirruuksissas Ukoksi. Voit sinä sanoa minua kiltiksi työmaapäälliköksikin, ihan kummin vaan haluat. Oikeaa nimeä minulla ei kai enää olekaan muuten kuin ainoastaan virallisissa yhteyksissä.”
Levityspää paidattomaan aikaan
1980-luvulla 
Kuusankosken
Venäläistöyryllä.

Asfaltinlevitin Blaw Knox 90,
Elgin perä, eli palkki, eli liitta.
Kuva kiltin työmaapäällikön 

arkistosta v:lta 1983


Kiltti työmaapäällikkö pysähtyi levityspään kohdalle, haki autonsa peräkontista paketin metrimakkaraa - hampparinkäyrää, kuten hän sitä vanhasta muistista nimitti - laittoi makkaran paistopussiin ja otti peräpaksista vielä hehkuliivin, antoi hehkuliivin Suklaatille ja käski Suklaatin laittaa se päälleen kun nousee autosta, nappasi takapenkiltä valkoisen kypärän päähänsä ,veti oman hehkuliivinsä päälleen, varoitti tyttöä kuumasta asfaltista ja käveli makkarapaketin kanssa vielä päällystämättömän kaistan poikki itse päällystettävälle kaistalle kuumalle massalle.


Hetken päästä kiltti työmaapäällikkö palasi autolleen kantaen varovasti kahdella sormella kuumaa, pitkistä paistopussia, otti autostaan sanomalehden ja muovipullon mustakorkkista Kotisinappia, levitti lehden konepellille, avasi paistopussin ja sanoi Suklaatille, että murjaseppas, tyttö, tuosta pikimiesten ja -naistenkin – tervaturistien, kuten reissuhommia tekevät asfalttityöntekijät itseään tapaavat kutsua – perinneruokaa, röppömakkaraa ja laita siitä sinappia päälle, niin nälkä, jos ei muuta, niin ainakin siirtyy.

Kiltti työmaapäällikkö istumassa
edellisen Asconansa konepellillä
1980-luvulla 
koneasema-alueella
Alivieskassa


Ja lisää on tuolla tien luiskassa asfalttimassassa paistumassa, jos tämä ei riitä”, kiltti työmaapäällikkö sanoi ja söi itsekin.


Ja entäs sitten”, kiltti työmaapäällikkö kysyi Suklaatilta, ”mihinkäs nyt, kun sinulla ei ole oikeastaan mihin mennä? Minä ehdotan, kun tuon Hammin, siis tuon etujyrän jungakuski on nainen, Hilja - emme me enää, kuten huomaat, kaikki tänä päivänä miehiä ole, vaikka pikimiehistä puhutaankin - että olisit yön yli huomiseen hänen parakissaan koneasemalla, niin saat aikaa miettiä; pääset hänen kanssaan saunaan ja pesulle, jos vaan sinulle käy? Minä jo äsken puhuin hänen kanssaan, eikä hänellä ole mitään sitä vastaan. Saunan jälkeen mennään sitten syömään; minä tarjoan”.

Pikimiesten parakkileiri
Vihtijärvellä -80-luvulla.
Kiltin työmaapäällikön
asuntovaunu oikealla,

keltainen on sauna ja
VPK on tuomassa
saunalle vettä

Ei, kiltti työmaapäällikkö ei - kuten joku voisi luulla - vienyt itseään viisikymmentä vuotta nuorempaa Suklaatia asuntovaunuunsa ja ryhtynyt "kehdon ryöstäjäksi", kuten vain paria vuotta kilttiä työmaapäälikköä vanhempi laulutaiteilija Ilkka "Danny" Lipsanen ryhtyessään nuoreen tangokuningattareen, ei. 


Seuraavana päivänä Suklaati oli mietittyään ja keskusteltuaan illalla Hiljan parakissa Hiljan kanssa, että hän ei voi eikä halua mennä takaisin perheryhmäkotiin, vaan hän voisi muuttaa asumaan Hiljan perheeseen - ja koulukin tulisi käytyä Hiljan saman ikäisen tyttären kanssa. Tähän järjestelyyn tarvittaisi vain sosiaaliviranomaisen suostumus.


Hamm-täryjyrä
Paikallisen sosiaalisen toimen viranhaltija esitti Suklaatin nähtyään, että asia kuuluu varmaankin maahanmuuttoviranomaisten hoidettavaksi, mutta uskoi viimein, että Suklaati on Suomessa suomalaiselle naiselle syntynyt Suomen kansalainen. Suklaati pääsi lähtemään jo perjantaina Hiljan mukana uuteen kotiin. Muut seikat varmentuivat sittemmin.


Kun Suklaati sai tietää, että kiltillä työmaapäälliköllä ei ollut omia lapsia, saati sitten lapsenlapsia, hän lupautui mielellään ryhtyvänsä kiltin työmaapäällikön lapsenlapseksi, koska hänellä ei puolestaan ole isovanhempia. Suklaati-tyttö lupasi nimittää kilttiä työmaapäällikköä jatkossa ”Ukoksi”.
Eihän perheryhmäkodin
äiti nyt vallan susiruma 

ollut, pois se meistä, 
ei sinne päinkään!


Tuota perjantaita seuraavan viikon alussa illansuussa perheryhmäkodin äiti, saatuaan viikonloppuna selville ja luultuaan, että Suklaati olisi vielä koneasemalla, saapui räyhäämään kiltille työmaapäällikölle. Kävi kuitenkin niin, että kuultuaan Suklaatin olevan jo muuttanut uuteen kotiin, hän ihan omasta tahdostaan joutui ainakin kolmen tervaturistin yhden yön morsiameksi. Eihän nyt vallan susirumakaan ollut, vaikk'ei ollutkaan maassa kaunehin.


Kiltti työmaapäällikkö jäi vuoden 2016 urakointikauden jälkeen eläkkeelle, mutta ”Ukko” sai Suklaatilta ystävänpäiväkortin ja varmaankin saa isänpäiväkortinkin ainakin seuraavana vuonna.


Perheryhmäkodin äiti synnytti vuodenvaihteen tienoilla potran pienen ”tervaturistin”. Perheryhmäkodin isä puolestaan ihmettelee varmaan vieläkin, mistä ihmeestä noita aina tulee. Täytyisiköhän jonkun kertoa jo hänelle, miten niitä lapsia oikein tehdään? Ei kai.


Ja sen pituinen se.

Onko tämä satua, vaiko totista tottako vallan, mene häntä ja tiedä.


maanantai 6. helmikuuta 2017

ÄLÄ KERRO SATUJA


Mikä onkaan
Mikillä mielessä?


Kautta aikojen on totuutta vääristelleet kulloisetkin – niin aiemmat kuin nykyisetkin vallassaolijat ja heidän hännystelijänsä. Näitä muunnetun historian sepittäjiä tuleekin nimittää satuilijoiksi.



No, Minnipä tietysti!
Vai mitä luulit?
Eivät ainoastaan valtaapitävät vaan myös taloudellisen tai jonkun muun henkilökohtaisen edun tavoittelijat ovat muunnelleet tai jättäneet osan totuutta kokonaan kertomatta. Näitä osatotuuksia ja valhetarinoita sanotaan saduiksi. Yksi tunnetuimmista sadunkertojista on ollut Walt Disney Aku Ankkoineen ja Mikki Hiirineen – näitä tällaisia kummallisesti pukeutuneita eläimiä ei yksinkertaisesti oikeassa elämässä ole olemassa, ne ovat siis keksittyä puppua eli satua - ja Disneyn kuoleman jälkeen tätä rahantakomista pupunkertomisperinteellä on menestyksekkäästi jatkanut upporikkaan Disney-yhtiöiden omistama Walt Disney Pictures.



Nyt on kuitenkin tullut viimein aika kohottaa satujen salaisuuden verhoa; ja tuon verhon kohottajana on – no kukas muu, kuin tietenkin Ensio Olut.



Nämä satujutut tapahtuvat yleensä jossain hiton ”Kaukaisissa maissa, suurten merten takana”. Ja paskan marjat, tosijutut, joita sadunkertojat sitten vääristelevät, tapahtuvat täällä Kotkassa – jos ei nyt ihan tuossa nurkan takana, niin enintään Pyhtäällä.



Tuhkimon äitipuoli
nuoruutensa
aikaisessa työ- /
 rooliasussaan
Otetaanpa esimerkiksi Tuhkimon tarina. Walt Disney käänteli ja väänteli tarinan rahanhimossaan elokuvaksi, joka ei oikeastaan pätkääkään muistuta todellisuutta ilkeine äitipuolineen ja koppavine sisarpuolineen. Oikeassa elämässä Tuhkimon tämä uusi äiti, sanotaan nyt häntä sitten vaikka äitipuoleksi, oli pilkkireissulla heikkoihin jäihin hukkuneen, jo toistakymmentä vuotta aiemmin nuoresta vaimostaan Tuulikista - joka oli Tuhkimon biologinen äiti - leskimieheksi jääneen kotkalaisen junasuorittajan leski ja kolmen tyttären yksinhuoltaja. Tämä Tuhkimon uusi äiti, Vuokko-Irmeli, ei erotellut, kuka tyttäristä oli omatekemä ja ken taas edesmenneen aviomiehen, Keijon uusperheeseen tuoma.



Vuokko-Irmeli teki kolmea työtä elättääkseen ja kouluttaakseen omatekemät aviottomat tyttärensä Annastiinan, 19 v. ja Kerttulin, 18 v., sekä tämän Janitan, perheen viisitoistavuotiaan nuorimmaisen, jota siis kutsuttiin Tuhkimoksi. Tuhkimo-hellittelynimen oli Janitalle antanut tytön Keijo-isä jo Janitan ollessa taapero.



Tuhkimon sisarpuolet
Annastiina ja Kerttuli
Annastiina ja Kerttuli eivät olleet ylpeitä eivätkä lainkaan nokkavia pikkusisartaan kohtaan, vaan opastivat aina tarpeentullen Janitaa, Tuhkimoa, naiseksi tulemisessa ja auttoivat muussakin, koska äiti Vuokko-Irmeli ei työkiireiltään useinkaan ehtinyt. Tytöt lainasivat tietenkin toistensa ja äitinsä vaatteita, kuten siskokset yleensäkin.



Kotkan Reserviupseerikerho järjesti maaliskuisena rokkibändi Popedan perjantaisen ravintolakeikan jälkeisenä lauantai-iltana 25.3. Kotkan Seurahuoneen ravintola Amarillossa naamiaspippalot, joita mainostettiin kutsukorteissa hienosti ”Naamiaistanssiaisiksi, joissa tanssia rytmittää soitin- ja lauluyhtye Popeda”. Myös Vuokko-Irmeli tyttärineen oli saanut kutsun ja illalliskortin näihin ”Tanssiaisiin”.



Tuhkimo oli iältään aivan liian nuori päästäkseen anniskeluravintolaan ja Vuokko-Irmeli – vaikka iloluontoinen ja nuori, vielä alta nelikymppinen naisihminen onkin - liian kiireinen ehtiäkseen näihin rientoihin, mutta Annastiina ja Kerttuli olivat toki lähdössä bileisiin.
Tuhkimo valmistuneena
"Naamiastanssiaisiin"



Vuokko-Irmelin lähdettyä illansuussa siivoamaan kotkalaisfirmojen konttoreita Siivouspalvelu Eijamo Ky:n iltatyötekijänä – Vuokko-Irmeli jakoi aamuisin Kymen-Sanomia ja muita Sanoma Oy:n lehtiä Kotkansaarella, päivätyönään hän oli K-Supermarket Hyvätuulen kassaneiti ja iltatöinään siis Siivouspalvelu Eijamo Ky:n konttorisiivooja – vanhemmat siskot huomasivat, että Tuhkimo oli allapäin ja pahoilla mielin, koska hän oli liian nuori päästäkseen illalla anniskeluravintolaan. Mutta eipä hätä ollut tuon näköinen – ei edes pieni eikä punainen – koska Tuhkimo oli muodoiltaan jo lähes aikanainen ja tytöt olivat kokeneita meikkaajia, meikkitaiteilijoita melkein, niin ei aikaakaan, kun Tuhkimo ei ollut enää heidän pikkusisarensa, viisitoistavuotias teinityttö Tuhkimo, vaan upea kaunotar Janita, 21 v.!



Tytöt valitsivat äidin, Vuokko-Irmelin vaatevarastoista Tuhkimolle kaikkein seksikkäimmän naamiaisvaatekerran, lyhkönen mekko, jossa antava dekoltee, sukkanauhaliivit, saumasukat ja siniset, kiiltävät satiinialuspöksyt – Vuokko-Irmeli oli ollut nuorempana seksityöläisenä Kotkan Punaisessa Talossa, mutta Annastiinan ja Kerttulin tultua maailmaan vuoden välein, ja kun Keijokin, Tuhkimon isä, oli ilmestynyt kuvioihin mukaan Vuokko-Irmeli oli hakeutunut oikeisiin töihin.



Perintöpessaari
Kun tytöt olivat jo lähdössä, Kerttuli tuli ajatelleeksi ehkäisyä. Heillä, siis Annastiinalla ja Kerttulilla oli jo hormonikierukat, mutta Tuhkimollapa vielä ei; eikä kondomeja kenelläkään. Tuhkimo kuitenkin sanoi, että ei huolta, hänellä on pöytälaatikossaan tallessa muistot omasta äidistään Tuulikista, ne ainoat, jotka hänelle jäivät, mustavalkoinen passikuva sekä pessaari ja sen kuljetin. Hänen kohdunnapukkansa on aivan saman kokoinen, kuin äidillään, joten se perintöpessaari pysyy napakasti paikoillaan, hän on kokeillut, jotta hänpä kipaisee laittamaan sen heti paikalleen varmuuden vuoksi valmiiksi.
315 kVA:n muuntaja



Amarillon ovimies toki tunsi Annastiinan ja Kerttulin – kukapa terve kotkalainen mies ei – ja tiesi tytöt täysi-ikäisiksi, mutta ei tunnistanut seksiä kuin 315 kVA:n muuntaja hyrisevää Janitaa teinityttö Tuhkimoksi. Kun Annastiina ja Kerttuli vielä kaiken päälle esittelivät Janitan muka Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa sähkötekniikan diplomi-insinööriksi opiskelevaksi serkkutytökseen, portsari ei epäillyt Janitan ikää, vaikka tällä ei ollut esittää henkkareita ja tarkastettuaan tyttöjen illalliskortit toivotti ”Arvon Ladyt” tervetulleiksi.


Rockyhtye Popeda
Janitan astuessa ravintolasaliin reserviupseerijoukossa kävi kohahdus ja eräs seitsenkymmenvuotias rakuuna, reservin yliluutnantti - jonka ainakin omasta mielestään pitäisi olla arvoltaan vähintään reservin majuri, jos ei eversti vallan - ponkaisi pystyyn ja teki kantapäät yhteen kopsauttaen asennon. Juuri keikkaansa aloittavan Popedan komppikitaristi Costello Hautamäki huomasi tämän ja löi
Popeda M20B GAZ
 ”Haluatko mua tosiaan”-kappaleen alkutahtien sijaan intron ja alkukompin Junnu Vainion ”Vanhaan rakuunaan” ja Pate Mustajärvi aloitti: ”Vanha rakuuna kun naisen näkee päässä tärähtää, ja viisari värähtää...”.





Janita oli aluksi hämillään saamastaan huomiosta, mutta niiasi kohta syvään ja sievästi vanhalle rakuunalle huomatessaan, että hän – tai oikeastaan he – olivat tämän huomionosoituksen kohteena. Vanha rakuuna halusi tarjota Janitalle paukut, mutta tyttö kieltäytyi kohteliaasti sanoen, että hän haluaa nauttia nyt saamastaan huomiosta selvin päin. Mikä olikin järkevää jo ravintolankin kannalta, sillä eihän siitä ollut kulunut oikeastaan kuin kotva, kun Kotkan Seurahuoneen kahdessa ravintolassa oli tarjoiltu alaikäiselle, ja käry oli väliaikaisine alkoholinmyyntikieltoineen käynyt.




Transvestiitiksi naamioitunut
lääketieteen kandidaatti
Erkki
Illallisen jälkeen Janita sai erityishuomiota Kymenlaakson keskussairaalassa naistentautien osastolla apulaislääkärinä toimivalta ja gynekologin urasta haaveilevalta viitisen vuotta päälle parikymppiseltä lääketieteen kandi Erkiltä. Tanssiin Janitan pyytänyt Erkki oli naamioitunut urahaavettaan sivuten transvestiitiksi ja kertoi Janitalle, kun oli kuullut tämän sisarten kutsuvan tätä Tuhkimoksi, olevansa hyvä haltiatar, jolla on taikasauva mekon alla. Janita ei epäillyt, etteikö Erkki olisi ollut sen lisäksi, että hän oli lääketieteen kandidaatti, myös hyvä haltijatar - varsinkaan, kun Janita huomasi tuon taikasauvan nousevan ja tunsi sen painuvan tanssilattialla vaativasti vatsaansa vasten. Viisitoistavuotiaana kotkalaistyttönä Janita toki jo tiesi, mikä tuo Erkin ”taikasauva” oikeastaan on.



Sitten, kesken toisen tanssin, Janita tunsi pessaarin paisuvan emättimessään, ja irrottautui Erkin tanssiotteesta kiirehtien mitään sanomatta pois tanssilattialta. Tytön kuukautiset olivat aivan yllättäen alkaneet. Janitan, kuten monen muunkin nuoren naisen kuukautiset olivat epäsäännölliset, mutta runsaat. Janita ei ollut odottanut niiden alkavan vielä moneen päivään, joten hänellä ei ollut edes tamponeita mukanaan.



Kurpitsa
Ja voi, Janita ei ehtinyt ottaa kuin muutaman askeleen, kun kurpitsaksi paisunut pessaari irtosi kohdunnapukasta, plumpsahti jo ulos, kierähti satiinialuspöksyjen vyötärönauhan alta ja läjähti lattiaan. Kasvoiltaan tulipunaiseksi lehahtanut Janita nappasi lähimmästä pöydästä nipun servettejä ja juoksi pysähtymättä ulko-ovelle asti. Ennen astumistaan ulos Janita työnsi servetit pikkuhousuihinsa, ja kuin taijottuna Seurahuoneen oven edessä seisoi vapaa taksi. Taksin kuljettajana sattui vielä olemaan ymmärtäväinen nainen, Pirkko, joka tunsi hyvin Vuokko-Irmelin ja Janitankin, ja suostui heittämään tytön kotiin velaksi.



Kotona Janita siistiytyi, puki yöpuvun ylleen ja muuttui taas teinitytöksi, Tuhkimoksi.

Kotkalainen taksiauto
Kun Vuokko-Irmeli sitten puolenyön jälkeen tuli siivoushommista kotiin, hän keroi Tuhkimolle, että taksikuski Pirkko oli soittanut hänelle ja kertonut Tuhkimon iltaisista seikkailuista ja siitä, että Tuhkimo oli kertonut Pirkolle taksimatkansa aikana tavanneensa illalla ravintolassa myös toisen hyvän haltijattaren. Vuokko-Irmeli halusi vaan tietää, kuka mahtoi olla tuo toinen hyvä haltijatar.



Se oli yks Erkki vaan”, Tuhkimo vastasi.



Tuosta oli kulunut jo useampia vuosia, Erkki oli jo väitellyt vitusta itsensä gynekologian tohtoriksi ja olikin hyvin pidetty gynekologi pitäen mm. yksityisvastaanottoa Kotkan Lääkäriasemalla. Peruskoulun luokanopettajaksi valmistunut Janita oli tilannut ajan gynekologin vastaanotolle Kotkan Lääkäriasemalle, ja kuinka ollakaan, lääkärinä oli juuri Erkki.



Jantan asetuttua hoitopöydälle gynekologi Erkki totesi, ”Onpa Janitalla soma pimppi, kai somin, mitä minä olen koskaan nähnyt; voipi olla, etten tule somempaa näkemäänkään.”



Ei tohtori nyt höpäjä turhia, ihan tavallinen Tuhkimon pimppihän se.”



Silloin Erkki tajusi yhdistää nimet Janita ja Tuhkimo ja sanoi, että hän on juuri se Erkki, se hyvä haltijatar, joka tanssitti juuri tätä tyttöä, tätä Tuhkimoa Kotkan Seurahuoneella ravintola Amarillossa silloin, kun Tuhkimo juoksi pois pessaarin pudottua tanssilattialle.



Se, mitä tuon vastaanoton jälkeen tapahtui, voi olla satua, mutta tuohon asti – noin se ihan oikeasti meni!



Kissa Pirulainen
keikkastuolissa
Ensio Olut on kuullut kerrottavan tarinaa Tuhkimon vanhuudenpäivistä ja että Tuhkimo yli ysikymppisenä leski-ihmisenä viettäisi vanhuusvuosiaan vetoisassa mökissään yksinäisenä keikkastuolissa kiikkuen ja eläen kädestä suuhun seuranaan vain Pirulainen -niminen leikattu lihava kollikissa. Ja sitten muka olisi Tuhkimolle ilmestynyt hyvä haltijatar, joka olisi muka taikonut Tuhkimon nuoreksi taas, köyhyyden rikkauksiksi, kiikkastuolinkin kultaiseksi vallan, Tuhkimon mökin kuninkaanlinnaksi ja Pirulainen -kissan uljaaksi prinssiksi, joka olisi muka sanonut Tuhkimolle, että luulis sua nyt vituttavan, kun annoit eläinlääkärin napsaista multa pallit pois.



Tuohan on silkkaa satua, senhän nyt tajuaa hölmökin. Ainoa paikkansa pitävä juttu on se leikattu lihava kissa, se Pirulainen. Niin, ja keikkastuoli, mutta se ei ole kultaa.

Pirulainen toimii tätänykyä öisin Kotkansaarella kissamaailman konsulttina; se osaa kyllä kertoa, kuinka homma täytyy tehdä, kun se tehdään oikein, mutta ei pysty itse sitä tekemään.