NÄIN TEET SAVISORATIEN

Tuhannenkirjavia betonitolppia
E 18-tien rampilla.
Havainnekuva

Koska kaupungeilla / valtiolla ei ole varaa – rahavarat on luultavasti, kuinka sen nyt tässä sievästi sanoisi, ikään kuin syöty ja hukkaan pantu esimerkiksi hölmöihin sen tuhannenriemunkirjaviin betonipilareihin – eikä enää edes siis sitä rahaa päällystettyjen katujen / teiden kunnossapitoon, saati uusien rakentamiseen, on ehkä hyvä muistaa, että vanha konsti parempi, kuin pussillinen muusia. Siis savisorapinta palatkoon jälleen kunniaan!

Näihin satojentuhansien hölmöihin sen tuhannenriemunkirjaviin betonitolppiin vielä mennäksemme, esimerkiksi nuo kaiken osaavat ja mainiot ideanikkarit Ensio Olut sekä taiteilija Olli Vaara ideoistsisvat vallan hetkessä valtatie 7 (E 18):lle Kyminlinnaan ylivertaiset ja ihan suoraan Hyväntuulentien rampille ja sitä pitkin muitta mutkitta, ilman sen kummempia krumeluureja Kotkansaarelle ohjaavat opasteet, jotka tulisivat maksamaan vain murto-osan rippenen noista sen tuhannenriemunkirjavista betonipilareista. Ottakaapa päättäjät ja viranhaltijat yhteyttä, eivät nämä veijarit muuten ala, kun niin vallan vaatimattomia ovat. Ja taas riittäisi rahaa katukunnossapitoon!

Palataanpa savisorateihin:

Nupukiveystä Kotkan Kirkkokadulla

Varsinkin, koska vanhat vähäliikenteiset öljysorat ja SIP:it, että SOP:it (sirotepintaus ja soratien pintaus, bitumiemulsiopintauksia) ovat menneet korjauskelvottomaan kuntoon, ne voidaan entistää savisorapintaisiksi.

Monen vanhemman kaupungin katujen asfalttien alla on nupukiveys, joten antaa sen vaan kulua uudemman päällysteen alta näkyviin ja kaupunkikuva sen kun komistuu!

Ei sentään ihan näin kauas! Ei Ensio Olut
sentään tuohon aikaan vielä edes
ollut syntynyt, tässähän on selvästi 
tyrannosauri Rex hyppäämässä 
narua; ei kai pyörää vielä ollut 
silloin ollut keksitty?

Vaan, kuka osaa enää tehdä savisoratietä, eli saveusta? No, kukapa muu, kuin tietenkin tien- ja vesirakennusinsinööri Ensio Olut, vaikka hän on kai jo ainakin vähän vanhuudenumpihöperö!

Kaikki muut, jotka ovat yhä hengissä ja ovat olleet itse saappaat savessa tekemässä savisorapäällysteitä, ovat luultavasti jo vanhuuttaan höppänöitä – Ensio Olut on ainoastaan umpihöperö. Näillä kahdella kaheliustyypillä on se ero, että höppänä ei enää muista, umpihöperö taas muistaa, ja kaikessa höperyydessään vieläpä kirjoittaa, minkä muistaa.

Jippii, nyt pyörä
on keksitty!

No niin, palataanpa ajassa kauas, kauas taaksepäin, aikaan vain hieman jälkeen pyörän keksimisen, mutta kuitenkin aikaan, jolloin jo teitä tehtiin.

Ensio Olut oli tuolloin TVH:lla tiemestaripiirillä kesäisin kesäpoikana. Ensimmäisenä kesänään Ensio Olut oli vasta 15 v. Ja mitäpä tiemestaripiirillä tuolloin noina ammoisten aikojen aamunsarastuksessa kesäisin tehtiin?




Mitäpä luulette? Tietystikö lakaistiin lakaisukoneella, vai savettiinko savisorateitä? Aivan oikein, tietysti savettiin savisorateitä!

Savisoratie

Saveusta ei missään oppilaitoksessa enää opeteta – liekö koskaan sen kummemmin opetettu. Siis nyt kaikki nimeltä mainitsemattomien kaupunkien nimeltä mainitsemattomat rakennus- kunnossapito- ym. päälliköt, tiehallinnon viran- ja toimenhaltijat, sekä liikenneministeriön virkamiehet, ja ennen kaikkea nimeltä mainitsematon liikenneministeri, seuraa tärkeä tiedoitus: Ensio Olut neuvoo vallan kansantajuisesti, miten savisorapinta tehdään.

Koska ainoa Ensio Oluen käsiin osunut savisoratietä käsittelevä kirjallinen lähde on dipl.insinööri Arvo Lönnroth’in vuonna 1927 julkituotu ”Tiekäsikirja”, Ensio Oluen on tyytyminen omaan tietoonsa sekä kokemukseensa savisorapintaisen tien rakentamisesta ja kunnossapitämisessä. Kyllähän asiasta joitain virkamieskielellä kirjoitettuja tutkielmiakin on tehty, mutta ei niiden pohjalta voi minkäänlaista tietä rakentaa. Ensio Olut selittää homman siis nyt kansantajuisesti!

                                       Tiekäsikirjan sivuja v:delta 1927

Kukkopilli

Savisorapinnan tekoon ei syöksytä suin päin ajatuksella, että menipä tuo sitten syteen, taikka saveen, vaan aivan ensiksi on löydettävä hyvää savea, mieluiten oikein kukkopillisavea.

Kun savenottopaikka on löydetty ja savenottoon lupa maanomistajalta saatu ja saatu myös valtioneuvoston asetus maa-ainesten ottamisesta 926/2005 mukainen lupa, ajetaan savi mataliin kasoihin kuivumaan ja murenemaan ainakin kahden talven yli.

Virveli on rumpu,
jossa ei käytetä
kiveytystä

Saven mureutumista odotellessa on hyvää aikaa kunnostaa teiden runkojen kuivatus, eli perata ja raivata ojat sekä korjata tierummut

Tierumpu.
Huomaa kiveytys rummun
suuluiskalla; näin helppoa
on erottaa tierumpu
virvelistä!

 ja kehottaa maanomistajia korjaamaan tien- tai kadunpitäjän antamien ohjeiden mukaiseen kuntoon tarvitsemansa maa- metsätalous sekä tonttiliittymärummut (Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) 88 §), tai tienpitäjä poistaa ne tienojien perkauksen yhteydessä; näitä tuiki tarpeellisia kunnossapitotöitähän ei tietysti ole tehty, koska on pelätty kalliilla rahalla rakennettujen päällysteiden menemistä rikki, tai peräti jopa tärviölle vallan.

Vanha, kuivaksi jo hapettunut öljysora, sekä SIP:it ja SOP:it täytyy repiä rikki ja sekoittaa tien kulutuskerroksen murskeeseen. Tosin jostain oudosta ja täysin kummallisesta syystä tämä toimenpide ei kuitenkaan ole tiettäväsi ympäristölakien mukaan luvallista, koska lähes kaikki, mitä maasta – tai tässä tapauksessa tiestä – nostetaan, tai muuten käsitellään, muuttuu ongelmajätteeksi. Jopa tietyömailta juurineen poisnostetut puiden kannot ovat – yllätys, yllätys – mitäpä muuta, kuin ongelmajätettä!

Juuriko juuret tekevät
kannosta ongelmajätettä?

Lautasrepijä

Joku viisas tiemestari on ehkä piilottanut johonkin varaston pimeimpään peräsoppeen kaukaisella -60-luvulla käytetyn ja juuri tähän tarkoitukseen kehitetyn tiehöylään liitettävän lautasrepijän; sellaiselle olisi nyt taas käyttöä, mutta onhan niitä muitakin tähän toimeen sopivia repimiä, kynsiteriä sun muita raapimia.

Traktoriraavin

Tässä vaiheessa on hyvä aika tilata varastoon ”kesäsuolaa”, kalsiumkloridia (CaCl₂) tien leveydestä ja liikennemäärästä riippuen 1 – 2,5 tonnia / kunnostettava tiekilometri.

Ensio Olut laittoi tähän 

tämän kuvan exmissi 

Sara Siepistä kun 

mitään aiheeseen 

soveltuvaa kuvaa 

ei löytynyt

Ennen saven levittämistä ja sekoittamista on tiehen muotoiltava riittävä sivukaltevuus, eli sivukaato. Sivukaadon tulee olla yleensä noin 5 %, kaarteissa sivukaato voi olla 7 %, mutt’ei yli; näin kulutuskerroksen materiaali ei valu merkittävässä määrin sisäkaarteen suuntaan.

No niin, nyt päästään itse saveukseen!

Kasoissa kuivunutta savea levitetään ajoradan laitaan kuorma-auton lavalta tarpeen mukaan noin 100 – 500 kg/m. Tänäpäivänä tähän löytynee monenmoisia teknisiä välineitä, mutta niinä muinaisina aikoina, kun Ensio Olut näitä hommia teki, kaksi apumiestä – yleensä ns. ”kesäpoikaa” – löi lapioilla silmämäärin saven auton lavalta, jonka lavan perä oli kavennettu perälautaa sopivasti auki pitävällä vinolla lankutuksella noin kolmasosaan, turvanaan ainoastaan putkesta tehty hiekoitushäkki.

Anekdoottina kerrottakoon, että kerran, kun Ensio Olut oli lavalla lyömässä savea alas, savi ei ollutkaan riittävän kuivaa valuakseen normaalisti.

Ensimmäinen Suomessa valmistettu
Tiekarhu vm. 1925

No, kun savi sitten sillä kertaa ei valunut, auton kuski nosti Velka-Sisun kippiä lisää ja nykäisi hieman, ja savi lähti kerralla yhtenä klönttinä tulemaan. Ensin meni puoli kuormaa perälaudan ali, sitten Ensio Olut, ja sitten toinen puoli kuormaa Ensio Oluen päälle. Onneksi Velka-Sisun perälauta oli puuta, ja siten aika kevyt, Ensio Olut oli silloin melko hoikka poika ja näin Ensio Olut selvisi pelkällä saveentumisella. Tätämyötä Ensio Oluesta tuli sitten loppuiäkseen maanrakentaja.

Lokomo AH 145 perässään
karheenlevitin

Kun savi on levitetty, aletaan tietä kastella ja savea ruvetaan sekoittamaan kulutuskerroksen murskeen sekaan tiehöylin hammasterin sekä karheenlevittimin – eli hiipoin, kuten noita tiehöylän lisävarusteita tavattiin nimittää – varustetuin tiehöylin 6 - 8 cm paksuiseksi savisorakulutuskerrokseksi.

Edwin Linkomies

Nyt noina lähes esihistoriallisina aikoina nämä kaksi ”kesäpoikaa” laittoivat kumisaappaat jalkaan ja muuttuivat, kuin taikaiskusta ”linkomiehiksi”, eli tuttavallisemmin ”Edwineiksi” (vrt. Jatkosodan aikainen pääminiteri Edwin Linkomies), heittivät eväsreput selkäänsä, tai tiehöylän ohjaamoon, tarttuivat rautaharaviin ja lähtivät kulkemaan savettavaa tieosuutta edestakaisin lingoten ylisuuret kivet haravillaan mahdollisimman kauas isäntien pelloille (josta isännät puolestaan heittelivät ne takaisin tielle).

 

Kasteluauto monsuunisuuttimin

Ensin murske höylätään karheeksi ajoradan keskelle, tie kastellaan hyvin ja sitten savi levitetään tiehöylällä kaistalle. Murske karhutaan (vert. Tiekarhu edellä) karheelta saven sekaan, kastellaan lisää ja savi sekä murske sekoitetaan siirtämällä sitä tiehöylien terällä toiseen suuntaan ja hiipalla toiseen. Tätä jatketaan, kunnes materiaali on homogeenistä, eli mennyt tästä edestakaisin höyläämisestä aivan sekaisin. Kahdella tiehöylällä saadaan tien molemmat kaistat samanaikaisesti kuntoon.

Mansikkapellon tyttö

Nämä edellä mainitut ”linkomiehetkin” varmaan pystytään korvaamaan jollain kalliilla teknisellä härpättimellä, eikä näinollen koulupojille enää löydy tätäkään mielekästä kesätyötä, jossa sai pällistellä söpöjä maalaistyttöjä jurttimaalla, sekä tienlaidoilla mansikkamailla peppu pystyssä hääriviä vähäpukeisia mansikanpoimijoita.

Maalaistyttö vuonna 2013

Tulevaisuudessa kai sitten tule enää löytymään tien- ja vesirakennusinsinöörejä (nyk. kai titteli on kai yhdyskuntatekniikkainsinööri AMK, tai joku sellainen), jotka olisivat tehneet itse kaikkia niitä töitä, joihin alaisiaan esimiesasemassa sitten patistavat.

 

Bernard-pumppu

Kolmas ”kesäpoika” oli pumppumiehenä, joka pumppasi Bernad-dieselpumpulla järvestä, joesta tai lammesta vettä tietä kasteleviin kasteluautoihin ja vietti kuumina kesäpäiviä kuormien välit yleensä järvessä, joessa tai lammessa. Tässä hommassa Ensio Olut oli vallan kuha!

Järvenrantatyttö

Ruokatunneilla ja kahvitauoilla koko tienkunnossapitoväki kokoontui yhteen – yleensä vedenottopaikalle – ja vanhemmat miehet alkoivat puhua leveitä. Tällaisista rattoisista tarinahetkistä Ensio Olut on ammentanut monet jutunjuurensa.

Kun savi on vihdoin saatu sekoitetuksi murskeeseen ja tien pinta on yhtä lillinkiä, on kalsiumkloridin, eli "kesäsuolan" kylvämisen aika. Kalsiumkloridi sitoo veden ja liikenne pääsee tiivistystyöhön. Kostea savisora jyrääntyy liikenteen alla tiiviiksi, eikä ala pölytä.

 

Polarasfaltti Oy:n 
kolmivalssijyrä,
eli "junga" ja "kumijussi"
Kouvolan Venäläistöyryllä
vuonna 1983

Kuitenkin, koska kumipyöräjyriä, ”kumijusseja”, seisonee ihan vaan vallan käyttämättöminä asfalttifirmojen varastoissa ja raskaan maanrakennuskaluston vaihtokonekentillä, nämä tulisi ottaa käyttöön savisorateiden tiivistystyössä, ”jungauksessa”, kuten me ammattimiehet tiivistystyötä tapaamme nimittää. 

Mosse ja Ifa

Näin toimien voitaisiin ehkä välttyä siltä saveuksen viimeiseltä työvaiheelta, eli ojiin liukastelleiden Mossejen, Ifojen ja  joskus myös Kuplavolkkareiden nyppimiseltä takaisin tielle; tämä oli viimeinen saveustyön työvaihe ainakin -60-luvulla.

Vasta tämän jälkeen voitiin laittaa vasta savetusta tiestä varoittavat liikennemerkit pystyyn.

Huom!
Yhdyssanavirhe!

Traktorilla vedettävä 
raskas tielana

Keväällä kunnolla savettu tie on halpa huoltaa koko kesän; ei tarvitse muuta, kuin suurien sateiden jälkeen käydä tiehöylällä tai raskaalla lanalla höyläämässä pinta kuoppien pohjia myöten, hieman lisää kesäsuolaa ja tien pinta on taas kunnossa! 

Kun ennen ensimmäistä saveusta perustyöt tierungon kuivatuksineen on tehty kunnolla, seuraavina keväinä nostetataan ojiin valunut kulutuskerroksen maa-aines ja isäntien sinne pelloiltaan viskomat, edellisenä vuonna pelloille lingotut kivet tiehöylällä vain takaisin tielle, lisätään tarvittava määrä savea, kastellaan, sekoitetaan ja lingotaan tieltä kivet taas pelloille.

 

Anglia, jolla ei ole ajettu
savisoratiellä

Oikein sitä kaiholla muistelee, kuinka kesäsuolan puhkiruostuttaman Anglian rättirengas (ristikudos-) inisi ja ikään kuin lauloi riemulaulua tasaisella savisoratiellä!

ENSIO OLUT: CITYKANI-INVAASIO UHKAA!

Ennen Vappua oli Kymarissa seuraava uutinen:

” Talttahampaat iskevät puiston kasveihin”

28.4.2013 8:57

”Jäniksistä ja rusakoista on tullut riesa Kotkan puistoissa.

Tämä pitkäkorva
tässä kuvassa
ei ole rusakko,
eikä urbanisoitunut
jänis, vaan ihka aito
suomalainen sitypupu

Juuri kun istutusten kevätkukinnot alkoivat komeimmillaan, puistojen pitkäkorvat nakersivat kukat liki maata myöten poikki.

Ja tämä tällainen on jänis

Jäniksiä ja rusakoita on tavattu kaupungilla aikaisemminkin, mutta nyt niiden määrä on lisääntynyt merkittävästi. Kotkan saattaakin olla kasvamassa urbanisoitunut jänissukupolvi.”

Tämä puolestaan on rusakko

Ensio Olut kirjoitti tammikuussa 2011 hieman toisenlaisesta jyrsijäuhasta, citykani-invaasiosta; sen voi lukea näpäyttämällä tuota vihreää otsikkoriviä tuossa, jos sattuu kiinnostamaan.



ENSIO OLUT: CITYKANI-INVAASIO UHKAA!