ETTÄ EIKU HAUSKAA VAPPUA SITTEN VAAN!

Linnunrata ja oman Aurinkokuntamme
sijainti siinä

Tässä muutama kevät sitten, juuri näin Vapun alla kolmisen kymmentä vuotta sitten Linnunradan keskuksessa oleva massiivinen musta aukko ruikkasi kaiken muun toimen ohessa Maapalloa kohti kapean, erittäin tarkkarajaisen, lyhyen, yhden tunnin ja kahdeksan minuuttia, sekä noin 20 sekuntia kestäneen gammapurkauksen; niin tarkkarajaisen, että sen vaikutus osui vain ja ainoastaan eteläisen Suomen alueelle, pääosin ja täydellä tehollaan pääkaupunkiseudulle; esimerkiksi täällä Kotkan seuduilla ja muualla Kymenlaaksossa sen vaikutus oli lievempi.

Galaksin keskellä oleva massiivinen 
musta aukkohan se tässä 
gammasäteitä ruikkii!

Tuo gammasylky, tai -ruikkaus oli tapahtunut itse asiassa jo 28.501 vuotta, 4 kuukautta, 29 päivää ja noin 22 tuntia, 8,3 minuuttia sitten, mutta kun Maapallon etäisyys Linnunradan keskuksessa olevasta massiivisesta mustasta aukosta vaihtelee välillä n. 25.000 valovuotta ja noin 8,3 valominuuttia – n. 28.000 valovuotta ja noin 8,3 valominuuttia (tuo 8,3 min on aika, joka valolta menee, kun se matkaa Auringosta maahan; tästä syystä Maan etäisyydestä Aurinkoon käytetään avaruusetäisyysyksikköä 1 AU = 8,3 valominuuttia, tasan).

Etelä-Suomen kartta

Koska valon nopeus tyhjiössä (=valonnopeus, joka näin yhtyeenkirjoitettuna tarkoittaa fysikaalista vakiota c; vertaa suhteellisuusteoria: E=mc²) on 299 792 458 m/s eli noin 1 079 252 849 km/h, tästä seuraa, että tuo 28.501 vuotta, 4 kuukautta, 29 päivää ja noin 22 tuntia, 8,3 minuuttia aiemmin Linnunradan keskuksessa olevasta massiivisesta mustasta aukosta syöksynyt gammapurkaus osui Maapalloon eteläisen Suomen alueelle juuri 1.5.1993, ja sen vaikutus kesti klo 03:05:08 – klo 04:12:12 välisen ajan.

Simaa ja tippaleipiä

Juuri tuona Vappuna vuonna 1993 Ensio Olut oli etsiytynyt Helsinkiin nauttiakseen siellä hieman simaa ja tippaleipiä.

Tuohon vappuun valmistuessaan Ensio Olut oli hommannut monta pulloa monen merkkisiä pulloja eirlaisia juomia ja korkannut oitis ne kaikki; ja olipa hän maistanut siemausken kohta kustakin!

Ben

 Mielessä oli myös heitellä sivistyneesti ehkä pari rullaa serpentiiniä, Ben Zyscowis...Zyskowiks... oisko Zyzkow... eiku niinku toi, mikä hitto, toi siis Ben Zyskowicz -naama naamalla. Vappuhuiskallakin oli tarkoitus hieman huiskuttaa.

Tippaleipää haukatessaan Ensio Olut – Vanhan Liiton miehiä kun on – aina paljastaa päänsä kunnioittaakseen tippaleivän leipojaa – se kun on vallan niin monimutkaista työtä – mutta laittaa ylioppilaslaakin taas heti takaisin päähänsä aina nauttiessaan simaa.

Alumiinifoliohattu-
perhe

Arvovaltainen
alumiinifoliohattu

Kyseisen Vapun alla – tai oikeastaan jo kevättalvella – oli ollut juttuja lehdissä avaruussäteilystä, sen vaaroista ja siltä suojautumisesta. Alumiinifoliohattuja esiteltiin jopa arvostettujen tiedejulkaisujen artikkeleissa ja kuvissa; alumiinifoliohattujen vakuutettiin estävän avaruussäteilyn vaikutusta tajunnantilan himmenemiseen sekä vähentävän huomattavasti myös muistin pätkimistä. Ensio Olut oli kokenut, että joskus, joinain Vappuina, oli muisti hieman pätkinyt. Nyt syykin oli selvillä, avaruussäteilyä, avaruussäteilyähän se!

Yks Marjatta, nätti 
ylioppilasneitokainen
Ensio Oluen nuoruusajalta
1960-luvun lopun,
1970-luvun alun
vuosilta!

Niinpä Ensio Olut otti arvostettujen tiedejulkaisujen artikkeleiden ohjeista vaarin ja vuorasi kauhtuvan ja kellastuvan ylioppilaslakkinsa kolmin kerroin taitellulla alumiinifoliolla – tinapaperilla, kuten sitä silloin vielä usein kutsuttiin – ja lähti, aivan kuten oli rientänyt paria kymmentä vuotta aiemminkin, erään edellisenä keväänä valmistuneen yhden nätin Marjatta-nimisen ylioppilasneitokaisen kera jo Vapunpäivän aattona Helsingin Vapunrientoihin aavistamatta, että kaukaa avaruudesta oli hyvää vauhtia lähestymässä gammasädeimpulssi.

Sitten Vappuaamuna noin klo 03:06:08, tai sekunnilleen, gammasäde iski eteläiseen Suomeen!

Gammasädeimpulssi läpäisi Ensio Oluen ylioppilaslakin sametin ihan tuosta vain! Ei ensimmäinen tinapaperi, eikä vielä toinenkaan ollut sille este; olivatpa vain hidasteita sen tiellä kohti Ensio Oluen aivokuorta päätyäkseen viimein aivojen sisäosissa sijaitsevaan Ensio Oluen aivojen alkeellisimpiin osiin, liskoaivoon, hippokampukseen eli aivotursoon, joka säätelee muistitoimintoja.


Kolmanteen tinapaperikerrokseen sen gammapulssin matka sitten tyssäsi! Ensio Oluen tajunta ei - kuten joskus aiempina Vappuina oli ihan tavallisen avaruussäteilyn vaikutuksesta käynyt - tällä kertaa nyt himmennyt, vaikka tämä voimallinen  gammaimpulssi iski, eikä muistikaan alkanut pätkiä!

Hetken gammasäde kimpoili sokaisevasti säkenöiden Ensio Oluen ylioppilashatun sisällä kahden alimman alumiinifoliokerroksen välissä, menetti energiansa siihen touhuun ja viimein vienosti sihahtaen sekä ujosti poksahtaen sammui.

Nurmoon häjy suaraam Pohojammaalta Helsingin 
leikkipuistossa vuoden 1993 Vappuaamuna.

Puistotäti on tullut poimimaan hylsyt.
On se vaan niin häjy, tua Nurmoon
häjy, oikeen soon emähäjy!

Kun säkenöinti loppui, Ensio Olut katsahti ympärilleen ja näki, kuinka ihmiset toikkaroivat kaupungilla tajunnan rajamailla; monelta oli gammasäde iskenyt tajunnan poijes vallan, ja nämä rötköttivät, kuka puistonpenkeillä, kuka puistojen talven jäljiltä vielä marroilla nurmikoilla ja istuttamattomien kukkapenkien mullilla. 

"Taas on tulppaaneissa turvallaan
tuo iloinen Andersson.
Niin kuin kaunein kukka kauniin maan,
on iloinen Andersson"

Ja mitäs tuolla oikein tapahtui? Iloinen Andersson kaatui taas tänäkin Vappuna kukkapenkkiin! No niin, ja on taas tulppaaneissa turvallaan tuo iloinen Andersson!

Luonteva istuma-asento

Ihmeellisintä oli, että jotkut Helsingin patsaista oli herännyt eloon. Aleksis Kivi oli vääntäytynyt seisaalleen ja oikoi nyt vuosikymmenten aikana 

Aleksis Kivi
luonnottomassa
istuma-asennossa

luonnottomassa istuma-asennossa jäykistyneitä jäseniään. (Yrittäkääpäs itse istua noin "Aleksis Kivi -asennossa" edes hetki. Mitä? Onnistuuko?)

Tellervo Tapion tytär
Dianapuistossa

Tellervo Tapion tytär oli heittänyt keihäänsä Dianapuiston toiseen päähän. Kipaissut hakemaan sen, ja otti jo ristiaskeleita, kuin Tiina Lilak kymmentä vuotta aiemmin vuonna 1983 Helsingin MM-kisoissa, nakatakseen keppinsä kohta taas kohti Dianapuiston toista päätä.

J. L. Runeberg ja
Suomen laki

J. L. Runeberg oli laskeutunut jalustaltaan ja tavaili nyt ruotsinkielisenä ummikkona suureen ääneen Suomi-neidon pitelemään kivitauluun hakattuja Maamme-laulun suomenkielisiä sanoja. 

Kolme seppää ja Stocka

Aleksanteri II oli kiivennyt pylväänsä päästä ja oli käppäillyt nimikkokatuaan Kolmen sepän juttusille siihen Stockan edustalle; juttua tuntui kielimuurista ja luokkaeroista huolimatta riittävän.

Haavisen Manta

Eino Leino oli hyljännyt ja maahan heittänyt pronssisen viittansa kiviselle jalustan juurelle, mutta itse pronssinen mies oli häipynyt jonnekin. Havis Amandakin oli poissa paikaltaan Kauppatorilta merileijonien reunustaman uima-altaan keskeltä. Ensio Olutta ei enää oikeastaan hämmästyttänyt tämäkään; kaipa näillä kummallakin patsaalla oli ollut tähdellistä asiaa jonnekin.

Leinon Eikka

Kun Ensio Olut palaili Pohjois-Esplanadia Erottajalle päin, Ensio Olut kuuli koristepensaikosta J. L. Runebergin patsaan jalustan takaa ensin naisen hillitöntä hihitystä, helisevää, kuin vaski. Sitten sieltä kuului miehisen pronssin karkealla, mutta kuitenkin jotenkin kumman humalaisen runollisella äänellä:

    -          Pidä Sinä Manta nyt vorollasi tätä perkeleen pulua paikallaan, että minäkin saan paskannettua sen päälle!

Viiden- kuudenmaissa, kun Ensio Olut oli kulkenut sitten puolestaan tällä kertaa Etelä-Esplanadia pitkin, ja vettä satoi vaan, olivat patsaat olleet taas paikoillaan, kuten ennen, ja useat – tai parempi kai sanoa, monet, eivät siis läheskään kaikki Vapunviettäjät olivat jo tulleet jollain lailla tolkkuunsa. Kukaan ei kuitenkaan muistanut aamuyön tapahtumista tuon taivaallista; ainakin Andersson oli yhä turvallaan kukkapenkissä. 

Anttilan keväthuumaus 
https://youtu.be/ezO1T_uKzQk

Ja katsohan kummaa. Anttilakin oli ampaissut jo ylös vuoteeltaan; aurinko oli korkeella, kevättuuli lounaassa. Tuolla hän nyt kuorsas järin yöpaidassaan - ja mitä hittoa, eihän tuo ole edes osunut vuoteeseensa. Ja mikä hiton yöpaita, tuo vaatekertahan on selvästi haalarit; no nii'jn, Anttilahan oli aivan selvästi matkalla työväen Vappumarssille! Anttilan joukkoon sai yhtyä kuka nyt vaan. 

                

Tämä tarina on tosi, Ensio Olut sen itse tämän Vappujutun kirjoittajalle kertoi; eikä Ensio Olut juuri valehtele! Ensio Oluen seinänaapurin Olli Vaaran kertoma vahvisti sen, että Ensio Olut ei ollut pannut omiaan.

Kolminkertainen
ylioppilaslakki

Olli Vaara oli viettänyt kertomansa mukaan Vapun vuonna 1993 Kotkassa ja vuorannut myös tolkun himmenemisen ja muistin menetyksen estämiseksi ylioppilaslakkinsa Ensio Oluen antaman vihjeen mukaisesti kolminkertaisella alumiinifoliolla. Vai oliko hän vuorannut kolme ylioppilashattua yksinkertaisella tinapaperilla ja laittanut nämä hatut sitten päällekkäin päähänsä; olihan tuosta Vapusta jo kymmeniä vuosia, joten muistikuvat saattavat tältä osin olla jo hieman ylivalottuneet.

Kotkan pojat

Juuri tuona Vappuyönä vuonna 1993 kello kolmen ja neljän välillä oli Olli Vaara - tällainen mielikuva tuosta Vapusta on Olli Vaaran päähän jäänyt selvänä, kuin pläkki - kulkenut kaupungintalon kulmilla, kun oli kuullut puhetta kaupungintalon portaiden alapään seutuvilta, ihan selvää kotkalaista jurputusta. Olli Vaara kertoi, kuinka ”Kotkan pojat” -patsaan suurempi patsas oli jupissut itsekseen:

Ruotsinsalmen meritaistelun
kaatuneiden venäläisten
sotilaiden muistomerkki
Kuusisen saaressa

   -         On tää nyt yhtä perkeleen homoa ja ihan runkkua olla ny täysikäne miespatsas Kotkassa!

Maria Purpur
Isopuistossa

   

     -   Sen harvan kerran, kun herää viriilinä henkiin, ei oo ku yks vanhan ämmän kuvatus Isopuistossa ja yks frigidi ryssien muija Kuusisen saaressa. 

Ahtaajat
lankkuvarkaissa

   -         Muut onkin sitten lankkuvarkaita, jätkiä, äijänpäitä, elikoita ja jotain kummallisia kivitolppia ja -palloja, ja yks irtokäsi Koreavuorenkadun laidassa Pohjoispuistossa. 

Vuoden 1952 Helsingin
Olympialaisten nyrkkeilyn
kääpiösarjan kotkalainen
Olympiavoittaja
Pentti Hämäläinen

   
    -        Eikä tässä uskalla ees sen Hämäläisen Penankaan juttusille; se voi suuttua ja mättää viälä turpiin.

     -         Mistä vitusta, iskä hei, miä oon sitte tähän tullu, ku tääl ei oo yhtään halukasta, saati hedelmällistä naispatsasta, pienempi kivihahmo siihen.

    -         Sieltä samasta helvetin tarvekivilouhimosta kai, kun miäkii, muuta en tiiä. Ja nyt poika turpa tukkoon, toi yks saatanan sälli tuolla Kustaankadun jalkkiksella kuulee!

Toivottavat Ensio Olut, Olli Vaara sekä
näiden umpihöperöiden juttujen 
vanhuudenhöperö kirjoittaja

Olli Vaara kertoi vielä toivotelleensa ”Kotkan pojille”, että eiku hauskaa Vappua sitten vaan, ja oikein kädestä pitäen; kertoi sitten jatkaneensa matkaansa Kantasatamaa päin, vaik’ei kuulemma luultavasti yhtään sinnepäinkään menossa silloin edes ollut.

Näin Kotkan vakinaiseen asujaimistoon kuuluvana Ensio Olutkin haluaa kantaa risunsa edesmenneen aatteen ja sen etummaisen lipunkantajan, kotkalaisen Taisto Sinisalon muistojen risukasaan laittamalla tähän sen "...tää on viimeinen Taisto..." -laulun. 

Laulakaamme kaikki mukana:

Hähää, en laittanutkaan tähän mitään

Taistojen tietä koskevaa, vaan tämän 

Maikki Pirilän &"Neitoset"/"Seireenit" 

-tanssiorkesterin.

Näin vuonna 1950 syntyneenä

toivoisin näitä suloisia Neitosia 

Meripäivillekin tänä vuonna esiintymään,

en mitään sellaisia laulua puhuvia räppäreitä

Tuossa vielä Unto Kupiaisen runoilema runo "Teinilaulu", ken sitä mukana laulaa  osaa ja haluaa:

Ps: Se "eräs neitonen, joka syleilyllä tuhat kertaa suuremman onnen toi...", jota ei Unto Kupiainen vallan ihan erikseen nimeltä halunnut mainta, oli siis Marjatta.


Toivoo Ensio Olut

JA ME TULEMME TAAS!

Tämä juttu ei ole omakokemuspohjainen kuin alkuosaltaan. Loppu on sitten ihan täyttä puppua; Ensio Olut ilmoittaa kyllä sitten – älkää peljätkö, ette joudu menemään halpaan – missä tosi loppuu ja mistä puppu alkaa, ettei nyt ihan kaikkea tarvitse uskoa, vaikka kuinka mieli tekisi ja haluaisi.

Ensi Olut kirjoittaa kuitenkin tässä aivan aluksi hieman vertauksin:

Kiljuva jalopeura
Getsemanen
puutarhassa

Ja tapahtui niinä päivinä, että J. Nasarealainen käyskenteli opetuslapsukaisineen Getsemanen puutarhassa; he kohtasivat siellä kiljuvan jalopeuran. Opetuslapsoset peljästyivät suuresti.

Mutta J. Nasarealainen rauhoitteli heitä sanoen, älkää peljätkö, se on täytetty. (Ai, siis olenko mä tän jo kertonu aiemmin? No, ne opetuslapsoset kai menivät sitte kuitenki silittään sitä kiljuvaa jalopeuraa, kun ne ei yhtään enää peljänneet?).

Eiku siis asiaan!

Ensio Olut nuorena ja
aurinhonpaahtamana
afalttimiehenä
ilman paitaa

Kuten tunnettua on, Ensio Olut kulki kukkeimman nuoruutensa kesät –60-luvun lopulta alkaen viimeistään Vapusta aina pitkälle lokakuuhun naisten päiväunelmana, paidattomana, ikiruskeana asfalttimiehenä päässä skottiruutuinen haalistunut lippalakki vasemmalla korvalla kallellaan – selvennyksenä sanottakoon, että pääosin jyräasfaltti, vähemmässä määrin valu- eli pata-asfaltti – ylt’ypäri rakasta Suomenmaatamme.

Jyräasfalttia

Neitokainen

Paidaton, päivettynyt pikimies hurmasi tuolloin kylille tietä päällystämään tullessaan vastustamattomalla charmillaan niin nuoret neitokaiset kuin vakaat perheenemotkin.

Perheenemo
-70-luvulta

Siinä kolmikymppisenä – tai oikeastaan jopa hieman alle – Ensio Olut valmistui sitten tien- ja vesirakennusinsinööriksi, sai työmaapäällikön vakansseja eri asfalttifirmoihin – tietysti aina yhteen kerrallaan – mutta kiertolaiselämä jatkui; nyt vaan paita päällä. Asfalttimiehen charmi siitä tietysti kärsi, mutta vauhti eikun vaan kiihtyi! Yhteensä tienpäällä pikihommissa – tervaturistina – meni hyvän matkaa kolmatta kymmentä vuotta.

Toisin, kuin ehkä yleisesti luullaan, siitä oli romantiikka kaukana; se oli vaan pelkkää hiton raskasta työtä sekä raatamista; jopa joskus 16 tuntia päivässä, mutta nuorena jaksoi.

Asfaltti-
lapio

 Asfaltinlevittimissä ei ollut niinä alkuaikoina mitään zoomeja, eli hydraulisia peränlevityksiä – levittimen perän ,eli liitan, leveys säädettiin jokaisen levityskohteen kaistan perusleveyttä varten pulteilla kiinnitettävillä levityspaloilla, satunnaiset kavennukset tehtiin kavennuslevyllä – eikä ollut muitakaan nykyajan hienouksia; käsin lapiolla pistettiin ja kolalla kolattiin niin lipat kuin levikkeetkin. Siinä olisi tullut pojalle papua hihaan, mutta kun ei käytetty paitaa, niin eipä liioin ollut hihojakaan.

"Siunaus-
kihveli"

Me muiden asfalttifirmojen jäbät käytimme norjalaisia metallivartisia jyvälapioita, ja pilkkasimme Lemminkäisen miehiä, kun ne käyttivät ”siunauskihveliä”, eli sellaista pienempää tasakärkistä puutarhalapiota.

Höyryjyrä

Työvälineinä oli lappukenkää, käsirissaa, lankarullaa, ruputtia, massakirvestä, käsijunttaa, holkkalautaa, kumijussia, sun muuta, mistä tämän päivän pikimiehet eivät mitään tiedä; niillä on levittäjissä nykyään tasausautomatiikat sun tietokoneet – eivätkä jyrätkään enää kulje höyryllä.

Kaikki, mitä edellä kerrottu on, on totta ja todellista elettyä elämää. Nyt sitten alkaa se puppu, eli otsikossa mainittu ”me tulemme taas” –osio, eli tukkilaiselämä!

Kola

Tukeista, saati tukinuitosta, Ensio Olut ei ymmärrä tuon hönkäsen pöläystä. Paitsi tukkikuormista, ja niistäkin vain sen verran, että joihinkin mäntytukkeihin oli punaisella pisteellä merkitty se paikka, mistä ammoin sai sorvaamalla parhaan kolanvarren. (Siis Ensio Oluen ammoisina asfalttimiesaikoina, silloin oli kolanvarret mäntyä ja kolanlavat koivua, joskus raamisahan terää, hii-ohei! Nyt ovat kolanvarret anodisoitua alumiinia ja kolanlavat monesti terästä, hii-ohei, hii-ohei).

Helmat hampaissa

Kun jäät ovat lähteneet virroilta ja puroista, talojen sekä torppien tyttäret ja piiat – usein myös emännät – seisovat niiden rannoilla helmat hampaissa odottamassa, että sieltä kohta ne tukkimiehet taas saapuvat.

Pian alkaakin soida mäen takaa reippaiden ja raittiiden tukkipoikien moniääninen laulu. Ja se soi, ja se soi!

Tukkipoika

Sieltä kohta asteleekin ryhdikkäitä Enso-Gutzeitin tukkipoikia keksit olalla ihan jonossa. Jonon hännillä astuu tuntikirjuri, joka on ketku.

Tapio Rautalapio ja
torpantyttö

Tukkipojat yrittävät pian tökkiä tukkeja kekseillään, kun ketku tuntikirjuri puolestaan pyrkii tökkimään torpantyttöä. Silloin saapuukin Tapio Rautalapio sestoen tukilla ja keskeyttää yhdynnän ihan alkuunsa.

Pekka Puupään muija

Puron rannalle, mitättömän pienen, harmajan töllin pihaan saapuu laukkuryssä Lapatossu ja alkaa riiata mökin omistajaa, Pekka Puupään muijaa, siis tätä Justiina Puupäätä. Pekka Puupään muijalla on elämänsä säästöt, jotka hän aikoo antaa orvolle torpantytyölle vihkiröijyn ostoon, jos joku renkimies joskus huolisi torpantytön vaimokseen, niiin huonosti piilotettuna kammarin ikkunan verholaudan taa, että setelinkulmat sieltä pilkottavat.

Pihamies Pikkarainen
ja Pekka Puupää

Ketku tuntikirjuri käy kompukseen ison Ökytalon ilkeän isännän - joka on muuten oikeasti Pekka Puupään asuinkerrostalon pihamies Pikkarainen - kanssa. Ketku tuntikirjuri varastaa Pekka Puupään muijan rahat ja menee piiloon pontikankeittäjän kellariin, mutta Tapio Rautalapio löytää hänet sieltä, sitten vähän painitaan, ja lopuksi Tapio Rautalapio heittää ketkun tuntikirjurin pontikankeittäjän kammarin klasista läpi.

Lapatossu ja Pekka
Puupään muija
kahveella

Pekka Puupään muija saa rahansa takaisin ja huomaa yllättäen, että kulkukauppias Lapatossu onkin hänen nuoruudenrakastettunsa ja keittää Lapatossulle oikeat pannukahveet – oikeista kahvinpöönistä kahvimyllyllä helmassa jalkojen välissä jauhetuista pannukarkeista kahvinporoista. Antaapa Lapatossulle oikein toppasokurinkin palankin suuhun!

Ison Ökytalon ilkeä isäntä, eli siis pihamies Pikkarainen käy yöllä ihan vaan vittuunnuksissaan ja kännipäissään, kun ketku tuntikirjuri oli mennyt sörssimään hyvät bisnekset menemällä piiloon pontikankeittäjän kellariin, josta Tapio Rautalapio hänet tietysti on ihan heti ja helpolla yhyttänyt, lyömässä kirveellä, jonka terässä on lovi, poikki uittopuomin vittaksen, ja tukit karkaavat omia aikojaan koskeen; tulee tukkisuma. 

Tukkisuma

Tapio Rautalapio rientää kasapanoksen kanssa purkamaan sumaa, sytyttää aikatulilangan ja jää, kuten odotettua on, tietysti jatsarisaappaastaan kiinni tukkien väliin; ja tulilanka eiku palaa vaan.

Vihdoin Tapio Rautalapiolla päässä välähtää ja hän huomaa, että kun heittää jatsarisaappaan jalastaan ja antaa sen mennä jordaniaan, niin ehtii juuri ja juuri jatsarisaapas vain toisessa jalassa, pelkkä jalkarätti toisessa, rannalle, jossa torpantyttö jo retonkin helmat hampaissa hermostuksissaan odottaa, koska pamahtaa.

Oikean jalan
jatsarisaapas

Tukkeja ja säleitä viuhuu vinhasti ja pitkään ilmassa, mutta kehenkään ei osu; torpantytön kesärentonki kastuu roiskeista, torpantyttö kavahtaa kastumistaan, mutta Tapio Rautalapio kaappaa hänet syliinsä ja tyynnyttelee. 

Varmuden vuoksi torpantyttö heittää märän retonkin ja pelkästä innosta kastuneet flanelliset, sukuperintönä kulkenet, moneen kertaan paikatut haarusista kusen keltaisiksi polttamat aluhousutkin päältään kokonaan poijes; näin ei kukaan huomaa, kuinka märkä retonki liimautuu kiinni torpantytön uhkean seksikkäiseen vartaloon. 

Torpantyttö ilman retonkia

Ison Ökytalon ilkeä isäntä pihamies Pikkarainen on aikeissa salakavalasti vilpillä sekä muulla vääryydellä hankkia halvalla Pekka Puupään muijan harmajan töllin koskemattomina humisevine aarmimetsineen, jossa kesän keijut, nuo viattoman suloiset luontokappaleet, ne karkeloi suviyössä, koskioikeuksineen itselleen, mutta Tapio Rautalapiopa lyö Pekka Puupään muijalle torpasta sellaiset rätingit ja niin vinon pinon riihikuivaa hynää lapaseen, että ison Ökytalon ilkeälle isännälle pihamies Pikkaraiselle menee suuhun oma sormi ja kurkkuun sahanpurut, kun ei sen rahat riitä, jukulauta, ja  ison Ökytalon ilkeä isäntä pihamies Pikkarainen saa mahanpurut.

Pino kuivia
€uroja

Torpantyttö ja Tapio Rautalapio rakastuvat, mutta eivät sorru esiaviolliseen suhteeseen.

Kesän keiju, tuo viattoman 

suloinen luotokappale, 

karkeloi suviyössä

Lopuksi käy ilmi, että Tapio Rautalapio on tarkastuskäynnillä oleva Enso-Gutzeitin metsänhoitaja, TVH:n maanmittausinsinööri, Kemijoki Oy voimalaitosyhtiön hallituksen puheenjohtaja, sahanomistajan ottopoika edellisestä avioliitosta ja maanhaankinnasta vastaava puolustusvoimien majuri, sekä siinä samalla sivutoiminen kunnan kaavoitusarkkitehti ja Luontoliiton aarnimetsävastaava.

Kemijoki Oy:n voimalaitospato

Torpantyttö on puolestaan – tämä käy vasta syksymmällä, vasta uiton lähes loppuessa, ilmi – Lapatossun ja Pekka Puupään muijan avioton lehtolapsi; kerran olivat vaan pimeässä vaatteet päällä jörnäseet, ja heti oli liemi palanut pohjaan. 

Tapio Rautalapio kihlaa torpantytön, ja Lapatossu kihlaa Pekka Puupään muijan, kun tämä lupaa ottaa siitä impotentista Pekka Puupäästä eron.

Hilja Maitotyttö

Tyttöressun elmä maalla on niin köyhää,

niin köyhää, ettei ole varaa edes ostaa

nappikaupasta paidannappeja!

Seuraavana lauantaina kihlaparit lähtevät Hilja Maitotytön - Hilja Maitotyttö tuo tukkipoijille uittokämpälle joka päivä monta tonkkaa lypsylämmintä lehmänmaitoa ja kirnupiimää, koska raivoraittiit tukkipojat juovat vain piimää ja maitoa, eivätkä ison Ökytalon isännän pihamies  Pikkaraisen tavoin pilaa nuoruuttaan sillä viinanperkeleellä - hevoskyydillä kirkonkylään, jossa  Tapio Rautalapio teettää rikkiviisaalla kyläsuutarilla itselleen sen toisesta jalasta puuttuvan jatsarisaappaan.

Kun sitten Tapio Rautalapiolla on jatsarisaapas kummassakin jalassa, hän menee torpantytön, joka nyt on siis ihan kierroksessa, kanssa paikallseen ”Kirkokylän Kello Ja Kulta” -nimiseen kellosepänliikkeeseen ja ostaa rojauttaa kihlat. Lapatossu ja Pekka Puupään muija hankkivat kihlansa torilta - juuri silloin onkin yllätteäen kirkonkylän torilla, mitenkäs sattuukaan, jokavuotiset elomarkkinat - helppoheikitä, jolta ostavat myös rantaroleksit. Kukkova kioskilta ostavat , siten syövät sitä suurella halulla.

Marraskuun puolella saapuu korkealla mäellä, mutta samalla aivan samaisen puron rantaviivalla seisovaan isoon Ökytaloon metsänostajia kysymään yösijaa. Ison Ökytalon emäntä vastaa miesten pyyntöön:

Kotka Mills

”Taijatten olla niitä Kusetin miehiä? Täällä oli kesemmällä teikäläisiä; nyt on meillä piika paksuna, kumpikin tytär paksuna, enkä min oo ittestänikään ihan varma. Ei heru yösijaa teille, ei!”

”Eiku, myä ollaan nykyisin Kotka Mills’in miehiä…”

”Jaa, no jos sitten, eihän teistä Kotka Mills’in miehistä ole koskaan ollut naisten kanssa mihinkään.”