maanantai 21. syyskuuta 2015

KANSANEDUSTAJA ASTUI YLÖS TAIVAISIIN





Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen
ja halkaisusirkkelin terä
Viitasaarelainen kansanedustaja Teuvo Hakkarainen astui kohta aamulla perjantaina 18. kuluvaa kuuta ja kuluvaa vuotta 2015 Eduskunnan kahvilasta suoraan ylös Taivaisiin.



Sattumalta paikalla silminnäkijänä ollut eduskuntalobbari Leo "Lerppu" Etu-Vetelä kertoi tapauksesta kaikille kysyjille, muun muassa Ensio Oluelle puhelinteitse seuraavaa:



Herran enkeli
Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen oli tänä aamuna tasan kello 09:47 juuri aikeissa istua puolen litran vissyvesipullo, jossa pilli, oikeassa kädessään, ja vasemmassaan hänen omalle eduskuntaryhmälleen osoitettu lakialoiteluonnos PerSujen persupöytään, kun Eduskuntatalon katon läpi laskeutui lentoaan pehmeästi pyrstöllään ohjaillen huikaisevan kirkas, jumalaisen kaunis Taivaan enkeli. Kahvilassa istuneet kansanedustajat sekä me lobbarit peljästyimme säikäikähtäin tätä enkeliä sitten niin vallan kauhiasti, niin vallan kauhiasti, että kansanedustaja Teuvo Hakkarainen pudotti peljähdyksen voimasta vissyvesipullon, sekä lakialoitteen luonnoksen kädestään Eduskunnan kahvilan lattialle, horjahti, ja tarrasi – estääkseen kai kaatumisensa – automaattisen sirkkelisahurivaistonsa ohjaamana kaksin käsin kiinni enkelin pyrstöön”.



Enkelin pyrstö - syntisen musta pikkumusta yllä
poutapilven valkoiset stringit alla
Tähän väliin tällainen Ensio Oluen ilmailutekninen selvennys tuosta enkelin pyrstöstä; lähes kaikilla vähänkin suuremmilla lentäväisillä, kuten lentokoneilla, linnuilla, lepakoilla, ja sen sellaisilla on lennon ohjailemiseksi aina jonkinlainen pyrstö. Täten on mitä suurimmassa määrin uskottavaa, että koska enkelit lentää liihoittelevat, enkeleillä täytyy myös olla pyrstö.



Joko tämä herranenkeli taas puolestaan peljästyi vallan kauhiasti säikähtäin sitä, kun kansanedustaja Teuvo Hakkarainen tarrasi hänen pyrstöönsä, ja kohosi siksi Eduskuntatalon katon läpi takaisin yläilmoihin kansanedustaja Teuvo Hakkarainen yhä kiinni pyrstössään, tai sitten tämä Taivahan enkeli oli tullut noutamaan juuri kansanedustaja Teuvo Hakkaraista ylös Taivaisiin. Varma tosiasia kuitenkin on, että tämä jumalainen enkeli poistui Eduskunnan kahvilasta kansanedustaja Teuvo Hakkarainen yhä pyrstössään Eduskuntatalon katon läpi, ja häipyi näkyvistämme kuin Perussuomalaisten kannatus hallitusvastuussa”, eduskuntalobbari Leo "Lerppu" Etu-Vetelä jatkoi ilman välikysymystä.

Mamumutiainen

Ensio Olut on nyt saanut käsiinsä kopion tuosta kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen kädestään pudottamasta lakialoitteen luonnoksesta. Tuo lakialoiteluonnoksen kopio löytyi erään helsinkiläisen taksin takapenkin jalkatilasta. Tuossa lakialoitteen luonnoksessa on muiden vähäarvoisempien asioiden lisäksi hahmoteltu eräänlaisten kokooma- ja keskitysleirien verkoston perustamista ”mamuille ja muille mutiaisille” – tätä sanamuotoa tässä lakialoiteluonnoksessa on käytetty – eri puolille Suomea paitsi Viitasaarelle. ”Paitsi Viitasaarelle” oli lisätty tekstiin käsin suurin keppikirjaimin ja vahvasti alleviivattu.



Sampo Terho
Ulkoministeri Timo Soini oli kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen taivaisiinastumisaikaan Valtioneuvoston istunnossa Smolnassa ja ulkona Eduskuntatalosta, eikä ollut siis omin silmin tapausta näkemässä, mutta Perussuomalaisten ryhmäpuheenjohtaja Sampo Terho oli paikalla ja näki, mutta oli yhä ulkoministeri Timo Soinin tullessa sisälle pimeänä kuin öykän tölli, ja ulkona tapahtuneesta kuin tamponin naru, eikä osannut vastata ulkoministeri Timo Soinin kyselyyn juuta ei jaata. Niinpä ulkoministeri Timo Soini päätti ohittaa virkatien, ja ottaa yhteyden suoraan Kaikkivaltiaaseen, ja kysyä Hältä Itseltään, josko kansanedustaja Teuvo Hakkarainen olisi astunut Taivaan porteista sisään.



Kaikkivaltias
Kyllä se sinun kansanedustajasi Teuvo Hakkarainen tuossa äsken tänne Iäisyyteen kutsumatta vallan ikään kuin tupsahti – ei siis sanan täydessä merkityksessä astunut, vaan ikään kuin perskärpäsenä tänne lennähti pitäen kaksin kourin kiinni reitiltään eksyneen enkelipolon pyrstöstä – eikä muuten ole otettaan vieläkään hellittänyt. Teuvo Hakkarainen kyllä palautetaan lentopostissa sinne maan päälle, jakkas saadaan se irti sen enkelin pyrstöstä. Mutta asiasta toiseen, miten sinä, harras katolilainen ja paavillisempi kuin paavi itse, et virkatietä paavin kautta, kuten tapa on, minuun näin vähäpätöisen asian tautta yhteyttä ottanut? Paavihan on minun edustajani siellä maan päällä.”



Fransu
No voi hyvä Jumala, kun se paavin perkele meni pettämään porukat ja otti sinne Vatikaanin poikamiesboksiinsa niitä Syyrian pakolaisia kokonaisen perheen; me muut katolilaiset emme sellaista olisi kuunaan suvainneet. Ja kun se ei edes kysynyt meiltä, niin en minä enää sen kautta halunnut; minä kun en siitä paavista ja sen paavillista metkuista enää perusta, kun siihen pirun Fransuun ei enää voi edes tuollaisissa pikkuasioissa luottaa. Mutta voisiko sen Teuvo Hakkaraisen pitää siellä Taivaassa, kun se nyt siellä kerran on, vaikka sillä onkin melkoinen syntitaakka? Mutta täällä maan päällä se vaan lisää syntiä tekisi, että josko ne jo tehdyt synnit vaan sille anteeksi, ja pitäisitte sen siellä? Kai se syntien anteeksiantolupaus on vielä voimassa?”



Viimeinen ehtoollinen
Helposti ne muut synnit, ne moottoripyöräjengin kanssa kännissä hillumiset, ja ne sellaiset puheet homojen, lesbojen ja somalien laittamisesta Ahvenanmaalle keskenään asumaan, sekä muut senkaltaiset lapselliset höpinät, ne Teuvo Hakkarainen helposti anteeksi saa, ja vaikka heti – kun lusikalla on järkeä annettu, ei kauhalla sitä voi vaatia – mutta se vuonna 1986 tehty Suomussalmen kirkon ehtoollishopeiden törkeä varastaminen, haaskaus, ja kulkuneuvon juopuneelle luovuttaminen, ne on niitä sellaisia helmasyntejä, niiden syntien anteeksiantoajankohta ei ole vielä, joten kyllä se Teuvo Hakkarainen vaan täältä takaisin sinne maan päälle heti kohta tulee; on toinen käsi jo näköjään saatukin irti, ja arkkienkeli Mikael vääntää jo Hakkaraisen toisen käden etusormea, että kyllä se siitä.”



Ettekö edes tätä vaalikautta voisi sitä siellä Taivaassa pitää, eihän se enää seuraavissa vaaleissa kuitenkaan läpi pääse?”



Ei voi, eipä ei. Hittolainen, nyt se juippi yrittää tuolla astua enkeleitä, ja on tyrkyttämässä enkeleille jopa rahaa!”

Propaganda



No jos kerran ei, niin sitten ei. Sellaista minä vielä, jos sopii – ihan vaan uteliaisuuttani vielä kyselisin, kun tämä yhteys on kerrankin suora – niin miten on, Sinä hyvä Jumala, Sinä kun kaiken näet ja tiedät, niin miten siellä toisessa, siellä muslimien taivaassa, siellä Paratiisissa niitä muslimipropagandan mukaisia neitseitä seitsemänkymmentäkaksi jokaiselle marttyyrille oikein riittää? Vai riittääkö niitä yleensäkään? Onko tuo juttu täyttä puppua vallan vaan?”



Julma todellisuus


Helposti riittää; siellä on vaan ne ihan kaikille iankaikkisesti samat seitsemänkymmentäkaksi neitsyttä, ja neitseinä pysyvät, kun niille marttyyreille pallit kyllä jätetään paikoilleen, mutta joka äijältä juurivat jo portilla  Paratiisin portsarit sen jortikan juurta myöten pois."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti