TAPAHTUI KOTKAN LYSEOSSA 50-LUVULLA

Kotkan lyseo

Kotkan lyseon ensimmäisellä C-luokalla oli maantiedon tunti; opeteltiin vesireittejä. Asiaa kun oli paljon, oli nuoren opettajattaren aloitettava kirjoittaminen aivan taulun yläreunasta. Opettajattaren ollessa selin luokkaan, alkoi poikajoukosta kuulua hihitystä. Hihittäjä oli etupenkin pikku-Urho.

-      Mitä pikku-Urho hihittää, opettajatar kysyi.

Opettajan alushame näkyy!

-      Minä näin, hi-hi, opettajan alushameen!

-      Hävytön! Mene nurkkaan seisomaa ja seisot nurkassa aina minun tunneillani tällä viikolla!

Opettajatar oli kohta unohtanut äskeisen välikohtauksen ja kurotti taas kirjoittamaan taulun ylälaitaan. Taas luokasta kuului hihitystä. Nyt hihittäjä oli etupenkin pikku-Viljo.

-      Mitä pikku-Viljo hihittää, opettajatar kysyi.

Tuskin pikku-Viljo tällaista
näkymää näki, mutta
1950-luvulla ei olut
kamerapuhelinia
joten meidän on
tyytyminen
tähän

-      Minä näin, hi-hi, sekä opettajan alushameen että sukkanauhat!

-      Hävytön! Mene ulos luokasta seisomaan oven taa, ja seisot siellä luokan oven takana minun tuntieni aikana viikon ajan!

Vihoissaan opettajatar painoi liidulla niin kovasti tauluun, että liitu katkesi ja pätkä putosi lattialle. 

Kun opettajatar kumartui nostamaan liitua, pikku-Ensio Olut löi kirjansa reppuun, löi repun pykälään ja lähti menemään luokan ovea kohti.

Tähänkö näkymään loppui
Pikku-Ensio Oluen
opintie lyseossa?

-      Mihinkäs se pikku-Ensio Olut aikoo nyt kesken tunnin? opettajatar kysyi.

-      Päätellen siitä, mitä miä äsken näin, haaveet tällaisesta kansakoulua korkeammasta  kouluopetuksesta ja ylioppilaslakki tässä Kotkan lyseossa taisi miun osaltani olla sitten tässä.