perjantai 24. syyskuuta 2010

TUULIMYLLY, ENERGIAAKO?


Yleisesti tiedettyähän on, että tuuli syntyy siitä, kun puut heiluvat. Ja tuulestahan saa tehtyä sähköä tuulipotkurigeneraattorilla. Ei kun ydinvoima siitä vaan pois ja tuulivoima tilalle!

Vaan miten käy? No tietysti, Ensio Olut on tämän laskenut:
Jo käytössä olevien ydinreaktoreiden ja rakenteilla olevan Olkiluoto 3:n teho on yhteensä. 4.296 MW. Suomella on merenrantaviivaa n. 1.100 km, tästä seuraa, että 1 MW:n tuulimyllyjä täytyisi laittaa 265 m:n välein Suomenlahden ja Pohjanlahden rannoille Virolahdelta Kemiin. Kaupunkien keskustat mukaan lukien; Kotkansaartakaan ja Karhulaa unohtamatta.

Uuden perusvoiman tarpeen vuoteen mennessä 2020 arvellaan olevan n. 4.000 MW, jolloin energian kokonaistuotanto olisi pyöreästi n. 8.000 MW, eli 1 MW:n tuulipotkureita täytyisi laittaa 138 m:n välein, tai 4 MW:n tuulipotkureita – vaikka suurimmat toistaiseksi asennetut ovat 3 MW:n suuruisia - koko merenrannikolle vähän reilun puolen kilometrin välein. 


Koska kolmannes tulipotkurigeneraattoreista kumminkin seisoo hyvissäkin tuuliolosuhteissa, niin tuulipotkureita olisikin laitettava osapuilleen noin 350 m:n välein. Että kävisipä siinä jo sen tavallinen siipien suihke, ja olisi muuttolinnuilla tähtäämistä, että mistäpä välistä sitä pääsisi ehjin nahoin Suomeen pesimään, sekä sitten taas pois, kun jokaisen myllyn pyörimissäde on tuollaiset sata metriä!

Havainnekuva muutolintusilppureista Kotkan edustalla.

20:n muuttolintusilppurin suunniteltu sijoittelu


Entäs sitten, kun talvipakkasilla ei tuulekaan? 


Ensio Olutpa tietää siihenkin konstin: Käytetään tuulisäätöenergiaa!

Siis, kun valtakunnanverkossa on milloin liikaa sähköä, niin käännetään sähkönsuunnankääntökatkaisimesta sähköä menemään tuulipotkurigeneraattoreihin päin, jolloin potkureiden pyörimissuunta vaihtuu ja ne työntävät ilmaa etupuolelleen ikään kuin varastoon, josta se voisi sitten pakkasilla tuulla takaisin, kun valtakunnanverkossa olisi sähköstä taas vaje ja vallan huutava puute!

Akrobat, kuten muinaiset antiikin kreikkalaiset filosofit tapasivat niin usein sanoa, Ensio Olut on harkinnut hommata kämppänsä nurkalle 315 kVA:n muuntajan; sillä virralla pyörii jo suurempikin huusholli! Eikä siihen muuntajaan saa sitten toimittaa muuta kuin 100 %:sta puhdasta ydinenergiaa!

Jos joku naapuri ei ole muuten tarpeeksi vihreä, niin sittenpä on! Kateudesta!

                                                                                                            

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti