SE PÄÄSIÄISEN TARINA

Toive. Neiti Kevät herää,
menneen talven tonttu
häipyy hiipuen pois

Maallinen kulttuuri on oikeastaan juhlinut kevätjuhlana - ja juhlii yhä - kevätpäiväntasausta, kun taas uskonnollinen kulttuuri juhlii ylösnousemusta.

Todellisuus. Pääsiäinen
2018 - talven tonttu on
yhä voimissaan

Sanooko kuitenkaan kukaan tavallinen, eli kuten uskovaiset sanovat, ”maallistunut” ihminen, että ”juhlitaanpa nyt tätä kevätpäiväntasausta”. No ei, joten kerrotaanpa:

Varhainen kristinusko huomasi käytännölliseksi ottaa omaan käyttöönsä ”pakanoiden” juhla-ajan, juuri tämän kevätpäiväntasauksen, ajankohdan, jota länsimaissa vietetään nyt Pääsiäisenä.

Monissa muinaisissa kulttuureissa on kerrottu tarinaa, jossa kerrotaan pojan (aurinko) kuolemasta ristillä (Etelän risti -tähtikuvio), ja kuinka pojan uudestisyntyminen voittaa pimeyden voimat.

Kristinusko perustuu siis muihin, varhaisempiin jumaluskontoihin, se on totta, vaikka tosiuskovaiset sen kiistävätkin.

Olettamus on, että suusanallinen poika / aurinko -yhteys on vanha, jotain jostain muinaisesta maailmasta. Koska muinaiset eivät puhuneet nykysuomea, vaan muinaisulkomaata, emme aivan tarkkaan tiedä, mitä nuo muinaiset uskoivat. Samoin tiedetään, että kaikki tietävät, että eteläinen risti näkyy vain päiväntasaajan eteläpuolella.

Villipeto

Mutta kristittyjen, jotka pitävät väitettä, että kristinusko on vain joukko kopioita vanhemmista uskonnoista, puppuna, ydinvaatimus on, että kaikkialla muinaisessa maailmassa olisi silloin myös täytynyt ristiinnaulita jumalia, on puppua. Ristiinnaulitseminen oli vain yksi kiduttamalla tappamisen muoto, ja roomalaisten erityissuosiossa sirkushuveissa villipedoille elävältä syöttämisen lisäksi.

Myös rinnakkaisia, kilpailevia ylösnousseita pelastajia oli runsaasti. Varmaa on, että moni uskovainen lukija heittää nyt pilkkakirveellä kirjoittajaa, että onkohan tämä kirjoittaja perehtynyt nyt uskontojen historiaan lainkaan?

Vaan kun on. Uskontojen historia on eri asia kuin kirkkohistoria, jota opetettiin ainakin vielä silloin ainoana totuutena, kun tämä ”Ensio Oluen” kirjoittaja kävi koulua. Uskontojen historia sen sijaan on maailmanhistoriaa. Onko sitten mikään kirjoitettu historia oikeasti totta vai vaan kirjoittajansa harhakuvitelmaa, on sitten taas eri asia.

Mennäänpä nyt kuitenkin tähän Pääsiäiseen.

Ēostre

Suomen sana ”Pääsiäinen” on tullut suomen kieleen slaavilaisten kielten kautta latinan pääsiäisaikaa tarkoittavista sanoista Paschale tempus (vrt. ortodoksinen pääsiäisruoka pasha). Monien Ulkomaiden – mm. englantia puhuvien maiden ”Easter” taas juontaa juurensa eurooppalaiseen muinaiseen kevään Ēostre tai Ostara -jumalattareen.

Kristinusko rinnastuu juhlapäivineen, pääsiäisineen ja muine menoineen läheisesti sitä vanhempiin uskontoihin, kuten mithralaisuuteen - yhteisinä piirteinä on, että mm. kummankin kultin jäsenille suoritetaan kaste ja pyhä ehtoollinen. Mithra eli Mitra oli muinaispersialainen, alkujaan intialainen auringon jumala.

Ensimmäisinä vuosisatoina ajanlaskun alun jälkeen Mithran palvonta levisi Roomaan saaden kannatusta varsinkin sotilaspiireissä ja muuttui samalla salaseuralaisuudeksi.

Mithra

Mithra-jumalasta on varhaisimmat maininnat vuodelta 1380 eaa. olevassa Heettiläisten kuninkaan Suppiluliuma I:n ja Mitannin kuninkaan Mativatsan välisessä rauhansopimuksessa.

Roomalainen mithralaisuus oli mysteeriuskonto, jonka oppeja ei tunneta tarkasti. Sen uskonharjoittajat eivät kirjoittaneet oppejaan pyhiksi kirjoituksiksi, vaan siirsivät tietonsa suullisesti eteenpäin.

Mithra syntyi talvipäivänseisauksen aikaan päivänä, jota me nyt kutsumme Joulupäiväksi, ja hänen seuraajansa juhlivat ”Voittamatonta Aurinkoa” (Sol Invictus) kevätpäiväntasauksen aikaan. Mithra-kultin kuvissa Mithra tappaa härän ja juo sen verta.

Vasta niin myöhään kuin 4. vuosisadalla jaa. tämä Mithrasiin liittyvä aurinkouskonto oli viimeinen suuri ”pakanallinen” kultti, jonka katolinen paavin kirkko joutui voittamaan.

Vatikaanin Pyhän Pietarin kirkon paikalla oli Rooman keisarien aikaan erään toisen uskonnon Kybele-jumalattaren temppeli, jossa kunnioitettiin jumalattaren lisäksi hänen poikaansa Attista. Attis kuoli ja ylösnousi vapahtaen luonnon keväiseen kukintaansa ja ihmiset iloitsemaan elämästä. 

"Täh, eikö kristinuskon keskeisin mysteeri siten olekaan kristillinen idea", kysyvät nyt varmaan useat, jos ei vallan muutamat. No eikun ei, henkiin herääminen ja ylösnousemus, sun muut sellaiset neitseestä syntymisestä lähtien olivat jo 2.000 vuotta sitten ikivanhoja, moneen kertaan kierrätettyjä juttuja!

Kybelen rakastaja Attis syntyi neitsyestä, kuoli ja syntyi uudelleen vuosittain. Tämä kevätjuhla alkoi veripäivänä mustana perjantaina nousten crescendoon kolmen päivän kuluttua sunnuntaina, Auringonpäivänä (lat. Solis) iloiten Attiksen ylösnousemuksesta.

Kybele

Kybele tai Kibele oli muinainen Vähän-Aasian kansojen palvoma suuri äitijumalatar. Hänen palvontansa oli peräisin Fryygiasta. Kybele oli luonnon ja sen elinvoiman, eläinten, kasvillisuuden ja viljelyksen sekä myös yhteiskuntaelämän suojelija. Kybeleä palvottiin myös Kreikassa ja Roomassa, missä hänet tunnettiin nimellä Magna Mater.

Kybelen palvontamenoille olivat ominaisia hurjat ekstaattiset (ei eksoottiset) tanssit.

Freija ja emakko

Attis oli tarinan mukaan paimen, johon Kybele-jumalatar ihastui. Toisen tarinan mukaan hän oli Kybelen poika. Attis kuitenkin rakasti Nana-nymfiä, Kybele vihastui tästä, mikä johti murhenäytelmään. Alkuperäisimmässä traditiossa Attis kuolee verenvuotoon kastroituaan itsensä. Hänen verensä vuotaa kuusen juurelle; kuusi toistaa jokaisena keväänä tämän murhenäytelmän punaisissa kukinnoissaan. Anatoliassa kuusi olikin pyhä puu vielä myöhäiselläkin ajalla. 

Zeukseen liittyvässä tarinassa, jonka mukaan Kybele ei ollut suostuvainen Ylijumalalle, mainittu villisika, karju, jonka Zeus lähetti kostoksi tuhoamaan Fryygian sekä Lyydian kasvit, on sekin Kybele-jumalattareen liitetty eläin, joka esiintyy vielä skandinaavisen Freija-jumalattaren ratsuna ja edustajana -tällä kertaa emakkona.

Sika tai villisika on myös neoliittisen Kaakkois-Euroopan jumalatar-figuurien valikoimassa, mikä yhdistää Kybele/Attis -traditiota myöhäiskivikauteen. Kybele hautasi Attiksen ensin Pessinukseen, mutta käyttikin sitten voimaansa palauttaakseen hänet henkiin.

Robert Wilhelm Ekman
"Lemminkäinen tulisella järvellä".
Pilvissä Ukko, Ylinen Jumala

Myös luonto oli kuollut ja nääntynyt Attiksen kuollessa, ja ylösnousemus elvyttikin kasvillisuuden. Attis kuuluukin samaan maanviljelyskulttuurien kuolevien ja ylösnousevien siittäjä-jumaluuksien jatkumoon, kuin varhaisten sumerien Damu-zid / Tammuz Mesopotamiassa, Adon / Adonis Syyriassa, ja Lemminkäinen / Lempo Suomessa. Luonnon ja viljelykauden lepovaihe - meillä täällä pohjoisessa talvi, Levantissa kuiva kausi - ymmärrettiin siittäjä-jumalan Manalassa oleskelun ajaksi. Kun Attis / Adonis / Tammuz / Lemminkäinen palaa elämään, luonto elpyy ja viljelijän työt alkavat.

Akseli Gallen-Kallela "Lemminkäisen äiti".
Taustalla Tuonen virta, josta Lemmon äiti
on onkinut poikansa osat ja liittänyt ne
yhteen. Yläkantilla surajaa kevään
alkavan airut, Maija mehiläinen

Sika tai metsäsika on myös neoliittisen Kaakkois-Euroopan jumalatar-figuurien valikoimassa, mikä yhdistää Kybele/Attis -traditiota myöhäiskivikauteen.

Kybelen kultin keskus oli Fryygiassa, Vähässä-Aasiassa, missä oli myös koko antiikin maailmassa kunnioitettu Fryygian Kybelen patsas. Tämä patsas oli hopeinen, paitsi että kasvot oli tehty mustasta meteoriitista. Sitä, siis sitä patsasta, ei meteoriittia, säilytettiin Pessinuksessa Galatiassa.

Kybelen papit, galloi, olivat kastraatteja. Keväisissä juhlissa innokkaimmat kannattajatkin intoutuivat joskus kastroimaan itsensä. Näissä juhlissa esitettiin nopeaa musiikkia ja tanssittiin hyvin villisti.

Palatinus-kukkula

Roomalaiset tunsivat ja arvostivat Fryygian Kybelen korkealle. Heille Hän oli Mater Deum Magna, ”Suuri Jumalten Äiti”, jota pyydettiin apuun Hannibalin ollessa Rooman porteilla. Sibyllan ennustuksen mukaan Karthagon armeija ei poistu Italiasta, ellei Suurta Äitiä tuoda Roomaan. Diplomaattisten kontaktien ja vetoomusten avulla Kybelen kuuluisa patsas tuotiinkin Roomaan Palatinus-kukkulalle vuonna 191 eaa. – siis sille, jolla naarassusi imetti Rooman alkuasukkaita, Romulusta ja Remusta, ja jolla mäellä Romulus sittemmin tappoi veljensä Remuksen - mikä rohkaisi roomalaisia toivottomalta näyttäneessä sotatilanteessa. Rooman kansalaisilta kuitenkin kiellettiin itsensä kastroiminen. Kybelen patsas jäi Palatinukselle rakennettuun temppeliin.

Uhrilammas

Kuolevien ja ylösnousevien jumalien sarjaan täytyy lisätä vielä yksi: Jeesus. Kuten äitinsä Kybelen viha aiheuttaa Attiksen kuoleman, Jeesus kuolee ristillä – ei tällä kertaa äitinsä, vaan isänsä Jehovan tahdosta ja osana tämän jumalallista suunnitelmaa. Epiteetit ”Hyvä Paimen” (myös Krishna) ja myös ”uhrilammas” johtavat ajatuksen Attikseen.

”Veren puhtaaksipesevä voima” esiintyy myös Kybelen ja Attiksen Taurobolium-rituaalissa. Uhrattaessa härkää sen veren annettiin valua kuopassa tai kaivossa alastomina seisovien uskovaisten päälle, jolloin näiden uskottiin ”syntyvän uudelleen”. Tarkoituksen sopi myös lammas, jos härkää ei ollut miloin saatavilla, joten uhraajat puhdistuivat ihan yhtä hyvin lampaan lapsen, karitsan kuin nautaeläimen, häränkin verellä.

Tähän loppuun vielä varmistettu uutinen tuonpuoleisesta: Itsestään Isästä Jumalasta on tulossa ateisti!

Taivaassa kiertää huhu on, että Jumala Kaikkivaltias on kyseenalaistanut itsensä olemassaolon ja kaiken, mikä hänen ympärilleen on kuudessa vuosituhannessa rakentunut.

Taivahan enkeli

Useat Taivahan enkelit ovat vahvistaneet nähneensä Hänet vaeltelemassa Taivaan Ilossa pilvien keskellä uskonsa kadottaneena ja hämmentyneenä.

Ensio Olut kysyi tässä äskettäin WhatsApp-pikaviestipalvelun välityksellä Jumalalta, olisiko Tämä halukas jakamaan joitakin näkemyksiään kanssamme. Hän suostui - tosin pitkin hampain.

”Uskovaiset ajattelevat, että hallitsen jokapäiväisen elämän jokaista osa-aluetta, mutta se ei ole totta: olen tosin luonut maailmankaikkeuden ja sen ohella teidät ihmiset ja antanut teidän sitten pärjätä omillanne. Mutta pari uskonnon peruslakia olen asettanut, ettei kukaan menisi vallan hulluksi yrittäessään ymmärtää, miten maailmankaikkeus toimii.

Ensimmäinen laki oli, että Maapallo on kuusi tuhatta vuotta sitten luotu litteä lättänä ja maailmankaikkeuden keskipiste. No aikansa siihen uskottiin, mutta sitten nämä helkkarin - kuten tänä MeToo -aikana täytyy Itse Jumalankin sanoa - tiedemiesoletetut menivät ja todistivat, että näin ei ole.

Stephen Hawking

Ja sitten tuli tämä pirulainen, tämä Stephen Hawking - Lempo soikoon, en paremmin sano - ja totesi, että kaikkeuden syntyminen ei ole vaatinut Jumalan vaikutusta, vaan on syntynyt luonnonlakien mukaisesti ihan tuosta vaan ja itsestään. Teoksessaan Ajan lyhyt historia: Alkuräjähdyksestä mustiin aukkoihin hän selittää sen niin kansantajuisesti, että jopa minäkin sen ymmärsin, kun luin sen miehen äskettäin kuoltua ihan vaan mielenkiinnosta, että missä mättää, kun häntä ei tänne tämänpuoleiseen ole kuulunut. Ja nyt edes meikkä ei sitten oikeastaan enää usko itseensä.”