tiistai 10. joulukuuta 2013

AMERIKAN JOULUPUKKI SANTA CLAUS, RUTIKÖYHÄ PIRUPARKA



"Ensio Oluen" kirjoittaja 
kirjoittamassa
"Ensio Olutta"
Amerikan joulupukki Nicholas Claus – tunnetaan kotikonnuillaan paremmin lempinimellään Santa, joten myös me käytämme jatkossa Nicholas Clausista tässä tuota kutsumanimeä – oli pelaillut pörssissä koko 2000-luvun – hyvin huonolla menestyksellä – ensin hän oli sijoittanut pikavoittojen toivossa kiinteistöihin ja niiden rakentamiseen kymmeniä, jopa satoja miljardeja dollareita toinen toisensa jälkeen.

Asuntojen hinnat olivat nousseet – ja asuntolainakorot siinä mukana sitä mukaa – kun Santa työnsi löysää rahaa rakennus- ja kiinteistömarkkinoille.

Ketuillehan se meni. Kun asuntokupla sitten vuonna 2006  puhkesi, Santalle jäi käsiin satojatuhansia myymättömiä asuntoja ja keskeneräisiä rakennuksia.

Santan ruostunut Fordsonni
 Tuon kuprun jälkeen Santa sijoitti maanviljelykseen, mutta kuivuus vei sekä maissi- että vehnäsadon; Santalle jäi käsiin vain erään sadon menetykseen kyrpiintyneen jyväjemmarin ruostunut traktori.

Santalla oli vielä pääomaa, niinpä hän innostui vipurahastosijoituksiin, jotka olivat tuolloin in ja pop.

Hedge- eli vipurahastot ovat rahastoja, jotka sijoittavat varsinaisten omaisuuserien kuten esimerkiksi osakkeiden, maan tai kullan sijaan johdannaisiin.

 Johdannaisilla tarkoitetaan välineitä tai sopimuksia, jolla osapuolet sitoutuvat käymään joskus tulevaisuudessa kauppaa pelkästä kohteena olevan omaisuuserän arvonmuutoksesta ilman että itse omaisuutta täytyy kummankaan omistaa.

 Tällaisissa sopimuksissa ostetaan esimerkiksi oikeus ostaa tai myydä jokin osake tiettyyn hintaan tiettynä päivänä.

Santa sijoittikin varansa siis pääosin kultajohdannaisia ja palkkasi  ikätoverinsa Yhdysvaltain keskuspankki Fedin entisen pääjohtajan ikälopun Alan Greenspanin neuvonantajakseen.
Alan Greenspan


Alan Greenspanin ja Santan pitkän tähtäimen näkemys kullan hinnan nousuun perustui keskuspankkien huikeaan lainanannon ja rahoituksen lisäämiseen vuoden 2008 jälkeen.

Miehet arvioivat, että kun pankit laittavat kriisien rahoittamiseksi valtavasti rahaa markkinoille, keskuspankkien taseet paisuvat. Se on varmaa, kuin kiinanpommi!
 
Kiinanpommi

Kun usko rahan oikeaan arvoon alkaa horjua, inflaatio eli rahan arvon väheneminen kiihtyy. Tällöin paperirahan houkuttelevuus vähenee ja kullan arvo nousee kohisten, miehet päättelivät.

Ja taas meni ketuille; mm. kullan hinta romahti ja vipurahastot menettivä arvonsa.

Kun kaikki Santan aiemmat pomminvarmat sijoituskohteet, kuten Lehman Brothers, WorldCom, Inc., Enron Corp., Conseco, Inc, Texaco, Inc., Financial Corp. of America, Global Crossing Ltd., UAL Corp., Adelphia Communications Corp., Pacific Gas and Electric Co. ja  MCorp olivat menneet konkurssiin, oli Santan rahapussi pohjiaan myöten tyhjä, eli parilla sanalla, herra Nicholas Claus oli loppukesästä vuonna 2013 persaukinen jätkä – ei yhtään rahaa, 
Kun se Chewbacca on niin hiton ruma,
niin tässä on sen sijaan samasta
elkouvasta prinsessa Leia
ja pankki oli vienyt kaikki porot ja ajelivat kaiken päälle vielä parran ja myivät sen peruukkitehtaalle Halloween Chewbacca naamareiden raaka-aineeksi. Viimein veivät Santalta housutkin jalasta.

Santan asuisija – Santa’s sompio – oli rakennettu pohjoisnavan merijäälle. Jää oli ilmaston lämpenemisen seurauksena kesänmittaan sulanut Santan sompion alta, sompio oli meren pohjassa ja näin ollen arvoton. Santa oli nyt siis koditon, työtön ja syrjäytynyt. Monet tontutkin – ainakin ne, jotka eivät hallinneet muuta kädentaitoa, kuin lahjojen paketoinnin – olivat nyt työttömyyskortistossa.

Iskä jouluostoksilla WalMart-tavaratalossa
On luojan lykky, että Amerikoissa tavaratalot aloittavat joulusesonkinsa jo hyvin varhain syksyllä, ja tätä kautta Santakin sai henkilöstövuokrausfirman kautta pätkätöitä maanlaajuisen WalMart-tavarataloketjun tavaratalosantana. ”Talon” puolesta Santa sai käyttöönsä työpuvun, pipon ja irtoparran. Puku oli kovin löysä nälissään laihtuneen Santan yllä, eikä irtopartakaan tahtonut pysyä Santan riutuneella naamalla.

Amerikan pukki
ottaa 
reippasti häppää
”Kyllä Santa siitä taas kohta ennalleen paaristuu. Aina Walmart ja Coca Cola Company nyt yhden Santan paaristavat; onhan meillä Santan kanssa takavuosilta paljon yhteistä”, kuten Coca-Cola Companyn hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan vakanssilta eläkkeelle jäänyt herra Douglas N. Daft ja Wal-Mart Stores, Inc. pääjohtaja, toimitusjohtaja sekä  toimeenpanevan komitean hallituksen puheenjohtaja herra  Michael T. Duke aivan kuin ydestä suusta sanoivat.

Tonttutytö ja hanuri
Santa näpelöi
tonttutyön
hanuria
Vaan musiikki, eritoten joulumusiikki, ja haitarilla soitettu, se on Santalla kuin verissä. Ja kun tonttutyttö siinä vieressä hanurilla joulusäveliä veteli, Santa pyysi, että saisiko hän myös hieman sitä haitaria näpelöidä.

Seuraavan päivän New York Daily News jo revitti etusivullaan kissan kokoisin kirjaimin: ”Santa tarttui tonttutytön hanuriin!”  

Kuvakin oli jutussa, mutta ei oikeasta tapahumasta.

Valitettavasti Santan hanurinsoittotaito rajoittuu yhteen kappaleeseen, nimittäin siihen ”Kulkuset, kulkuset, ne kilvan,,, jne.” ja siitäkin se osaa vain sen ”eiku”-version.

Punkkari on nylkenyt
Santa Clausin!
Joulu painoi jo päälle, kun Amerikan taaproiden vahempien yhdistyksen (Association of American Toddlers’ Parents AATP) sihteerin Enoch Beerin poika Pikku-Enoch Beer havahtui huomaamaan kadulla muovipussissa pukin pukua kantavan harjaspään ja siitä tuli pojalle tietysti hätä, että kuka se nyt lahjat jakaa, kun punkkari on nylkenyt Santan!

Tuostapa Enoch Beer tokeni muistamaan serkkunsa Ensio Oluen Suomesta ja heti soittamaan, josko tällä olisi tietoa, että jos vaikka se Korvatunturin Joulupukki ehtisi hätiin.

”No jo vain on tietoa Joulupukista, meillä on täällä jo kolmatta viikkoa sukuloimassa kaukainen sukulaistyttö Anni Ahkioluöhkkä Savukoskelta, ihan siitä Korvatunturin naapurista, kyllä tyttö Joulupukin tuntee, hyvin tunteekin, on näetsen Joulumuorin siskon tyttärentyttären jo ties kuinka monennessa polvessa tyttären tytär.”

”Jos se Anni siitä Joulupukista, kun poika tuossa…” Enoch Beer väliin.
 
Mököttää, kun mökötyttää

"Jakkas minä kysyn siltä. Puhelias ja ahkera tyttö tuo Anni, ja aamuvirkku; joka aamu se herää ennen muita, ja aina sillä on ollut kahvi valmiina. Paitsi tänäaamuna, nyt se vaan makaa sohvalla ja mököttää eikä puhu meille mitään.”

”Jos minä hälle puhuisin, jos hän minulle tässä puhelimessa”, Enoch Beer taas.

”Tules Anni puhelimeen, serkkupoika Amerikasta kyselee Joulupukista.”

”Mikäs tytöllä, kun mökötyttää?” Enoch Beer kysyi puhelimessa Anni Ahkioluöhkkältä, kun tyttö tuli puhelimeen. 
Joulukaltio

”Näillä lantalaisilla oli täällä eilen pikkujoulut ja vieraita. Minä kun sitten aamulla heräsin ja aioin kahvivettä kaltiosta – niin kuin isoäiti jo Savukoskella opetti, että paras kahvi tulee, kun veden hakee kaltiosta eikä ota kraanasta – minä huomasin, että joku perskeles on paskonut kaltioon.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti