keskiviikko 21. marraskuuta 2012

PIKKUJOULUPUKKI ALOITTAA TAPPELUN


Oikea Korvatunturin
Joulupukki?



Koska Oikeaa Korvatunturin Joulupukkia, siis sitä ylipainoista Valkoparta Vanha-Ukkia, iätöntä punanuttuista äijänkäppyrää ei Ensio Oluen tietämän mukaan ole edes olemassa, näin ollen hän ei tietenkään millään ehdi kaikenmaailman pikkujoulupippaloihin, eikä useimmiten edes alakansakoulujen Kuusijuhliin, siksipä niihin saapuu Ensio Oluen käsityksen mukaan aina – usein jopa maksua vastaan – joku muu pukki, joka on vaan pukeutunut Joulupukin vaateiden näköiseen valekaapuun, ja vain näyttää kauempaa katsottuna ihan Oikealta Joulupukilta.  

Valepukki,
eli
Jultomte.

Huomaa
irtoparta!
Mutta tämä joulupukkimainen ulkoasu on vain hämäystä ja pelkkää silmäin lumetta, eli näissä pippaloissa uskoaksemme Oikeana Joulupukkina esiintyy aina valepukki.

Näinä valelääkäreiden, valesairaanhoitajien sekä vale -mitä-kaikkia-niitä-nyt-muita-on – aikoina valepukki sulautuu aivan sujuvasti muiden valehenkilöiden joukkoon.

Irtonaama

Valepukin yleisemmin tunnettuina tunnusmerkkeinä on irtoparta – joskus jopa vallan irtonaama – ja hieman sammaltava, nykynuorison tapaan kieuttu, muka humoristinen räppihuhuilu: ”Hou-hou-hou, onkos täällä kilttejä tyttöjä… eiku, totanoin, kilttejä lapsia, piti kysymäni”, tai jotain vastaavaa.




Valepukkki saapuu
vastaavanlaisella
ajopelillä
Valepukki ei tule pikkujouluna juhlapaikalle suinkaan millään porolla, vaan mopolla, mopoautolla, tai jollain muulla vastaavanlaisella ajopelillä. Kekseliäimmät valepukit saapuvat joulupukki-imagoaan tehostaakseen jopa isovaarinsa sähköpyörätuolilla.


Piparikakku-ukko
Valepukilla on jaettavana aina pelkästään turhanpäisiä valelahjoja, kuten esimerkiksi omenoita, sekä kovettuneella pölysokeritahnalla koristeltuja joulupipariukkoja, ja ainakin pikkujouluissa esimiesten kiitoksia kuluneesta vuodesta – ja tietysti ilman palkankorotuksia. Irtisanomis- sekä lomautusilmoitukset on yleensä jaettu jo aiemmin syksyllä. Jos ei ole, niin ne jaetaan vasta pikkujoulujen jälkeen.

Joulupiparikakkusikoja
Määräaikaisten, joiden määräaika on umpeutunut ennen pikkujoulua, työsuhdetta ei ole uusittu, eikä osa-aikaisia ole kutsuttu koko pikkujouluihin lain; näin valepukin köyhistä valelahjoista riittää useammalle pikkujoulunviettäjälle. Onnekkaimmat saattavat saada omenan ja pipariukon lisäksi valelahjaksi myös joulupiparikakkusian!

Jos joku onneton on erehtynyt tuomaan mukanaan ihan oikean lahjan – ihan vaan esimerkiksi Mirkku-nimiselle puolisolleen, jos jostain kumman syystä, mikä tosin ole onneksi maan tapa, pikkujoulukutsu on ollut ”avec”, mikä on ranskaa, ja tarkoittaa suoraan suomennettuna ”mukaan” – jonka päällä lukee: ” Hyvää Pikkujoulua Rakkaalle Mirkulle toivoo Mara, sen valepukki jakaa, sillä siinä on  melkoisen varmasti Aino-aamutossut tai konevispilä.
Mirkku

Jos taas kutsu ei ole ollut ”avec”, ja Mirkku ei siis siten ole puoliso, vaan työtoveri, lahjapaketissa lukee pelkästään: ”Hyvää Pikkujoulua Mirkulle toivoo ”Ensio Olut” (tässä on syytä käyttää pseudonyymiä, eli salanimeä ”Ensio Olut” tämän uljaan uroksen oikean henkilöllisyyden salaamiseksi)”, sen valepukki varsin jättää jakamatta, koska tietää, että tuossa paketissa ei ainakaan ole Aino-aamutossuja tai konevispilää.

Hehkuviini
Kun valepukki sitten on jakanut valelahjansa, tämä veijari evakuoi muutaman pullon hehkuviiniä, vetää valeparran kaulalleen, tai vaihtoehtoisesti irtonaaman eturaivolle, ja linnoittautuu tuhoamaan hehkuviinejään juhlahuoneen parhaimpaan – tai ainoaan – nojatuoliin ja sammuu.


Sahtitonkka
Hämeessä, ainakin Päijät-Hämeen maakylissä, missä ei suosita, eikä ymmärretä ulkomaanpellejen viininlitkuja lainkaan, vaan sahti on niin häissä kuin hautajaisissa se juhlajuoma – pikkujouluissa koskenkorvalla terästettynä – valepukki jumiutuu sahtitonkkan viereen, ja tempoo sahtia nuppi kahtaalle tutisten kaksin käsin suoraan kauhasta.

Kun ”Ensio Olut” sitten vihdoin huomaa Mirkun ja monen muunkin pikkujoulunviettjän mukanaan tuoman oikean lahjan jääneen vallan jakamatta, valepukin jo olevan herännyt ja poistuneen vaivihkaa takavasemmalle, eli tässä tapauksessa ulkosalle, ”Ensio Olut” ryntää valepukin jäljille.


Pikkujoulupukki alkaa tappelun ja uhoaa:
"Tulkaa päälle vaan, niin täältä
pesee ja vielä linkoaakin!"
Ulkona valepartansa takaisin naamalleen laittanut valepukki on jo pakkaamassa mm. Mirkun lahjaa kulkupelinsä kyytiin, kun ”Ensio Olut” saapuu hätiin ja vaatii valepukkia luovuttamaan kaappaamansa oikeat lahjat niiden oikeille omistajilleen. Kuten arvata saattaa, valepukki – siis tuo pikkujoulupukki – ei vapaaehtoisesti luovu saaliistaan, vaan alkaa tappelun.


Valepukki pakenee raukkamaisesti,
että pipa vaan hulmuaa niskassa


Tappelukseen valmistautumaton ”Ensio Olut” saa pikkujoulupukilta heti turpiinsa, valepukki uhoaa hetken, mutta pakenee sitten raukkamaisesti lasteineen paikalta niin, että pipa vaan hulmuaa niskassa.




Entä mikä on tämän tarinan opetus?


Pylväsporakone
Ei pidä palkata kyliltä pukiksi mitä tahansa hamppia, vaan varmempi valinta on pukea valejoulupukiksi joku eloton laite, kuten esimerkiksi pylväsporakone, kuten oli tehty joku vuosi sitten Kotkan kaupungin katutoimiston ja konekeskuksen yhteisessä pikkujoulussa. Eikä niissä pikkujouluissa tarvinnut tapella; ainakaan pukin kanssa!



Ihan vaan varmuuden vuoksi näin vihjeenä, on ehkä kuitenkin syytä ottaa pylväsporakoneen töpseli ihan vaan varmuuden vuoksi pois seinästä. Eipä tämä pikkujoulupukki silloin ainakaan tappelemaan rupea!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti