RAATIKKOON, RAATIKKOON!

Kyöpelinvuori, ei Karhulan,
vaan Sortavalan Helilässä 
Venäjän yhä miehittämässä
Laatokan Karjalassa

":,: Raatikkoon, raatikkoon vanhatpiiat viiään:,;, 
tuonne, tuonne Kyöpelinvuoren taa, ettei niitä, ettei niitä nuoret miehet saa!"

Raatikko tarkoittaa vanhastaan suomenkielessä kivikkoa, suota, mitä tahansa kaatopaikkaa, jonne on viety roskat ja muut ylijäämät. Kyöpeli sen sijaan on kummitus ja mörkö. Vanhassa, vuoden 1776 raamatunkäännöksessäkin sanotaan: ”Ja kuin opetuslapset näkivät hänen merellä käyvän, peljästyivät he, ja sanoivat: kyöpeli se on; ja huusivat pelvon tähden.” (Matteuksen Evankeliumi 14:26). Kyöpelinvuori on siis Kummitusvuori, Mörkövuori.

Vuoteen 1975 asti – jolloin vanhanpojan / -piian vero poistettiin Suomen verolaista – yli 24 vuotiaat naimattomat naiset vietiin raa’asti kivikkoon, suolle tai kaatopaikalle Kyöpelinvuoren, Mörkövuoren taakse. piiloon nuorilta miehiltä. Miten brutaalia ja julmaa!

Onneksi kuitenkin, vaikka elämme tätä kertakäyttökulttuurin aikaa, on eripuolille maatamme perustettu kierrätyskeskuksia, joihin voi viedä lähes kaiken kierrätyskelpoisen – niin vähän käytetyn, kuin aivan käyttämättömänkin – etteivät mene kivikoilla ja soilla haaskuun, ja niistä nuoret, miks’ei vallan vanhemmatkin – miehet saattavat tehdä arvokkaita löytöjä! Näitä kierrätyskeskuksia voisi kutsua vaikkapa ”ravintolan baaritiskeiksi”. 

Kierrätyskeskus

Ensio Olutkin kävi nuorempana eri puolilla Suomea näissä ”ravintoloiden baaritiskeillä” ja teki niistä arvokkaita, edullisia ”yhden illan” löytöjä. Koska alati reissussa ollut tervaturisti ei voinut pitää turhanpäiväiseksi ja ylen kalliiksi per käyttökerta katsomaansa yksinomaan vain kotipaikkakunnalla viihtyvää – kuten tavataan sanoa – ”vakiheiliä”, nämä kierrätyskeskukset tulivat tuiki tarpeeseen.

Tämä näin esikirjoituksena, koska Pääsiäisenä – perinteisesti Lankalauantaina - perimätiedon mukaan noidat, Ensio Olut ei nyt tällä tarkoita – älkää luulkokaan – yli 24 vuotiaita naishenkilöitä, jotka eivät elä vakituisessa parisuhteessa, vaan niitä taruhenkilöitä, jotka tarinoiden mukaan kokoontuvat Pääsiäisenä Kyöpelinvuorelle luudilla lentäen pitojaan pitämään.

Tämä luudallalentämismyytti ei kuitenkaan ole aivan tuulesta temmattu tarina; sillä on – uskokaa vaan – totuuspohjaa!

Keskiaikainen noita

Keskiajalla ”noidat” käyttivät noituusmenoissaan hallusinogeenisistä kasveista – esim. hullunkaalista tai psilosybliinisienistä – tehtyjä tahnoja, joita he sivelivät luudanvarteen, heittivät hameet korviin – naisten alushousut olivat syntiä vielä pitkään 1800-luvulle – päältään, nousivat luudanvarrelle ja nauttivat huumevoiteet sisäisesti ulkosynnyttimien limakalvojen kautta, sillä se sitä kautta huume imeytyi paremmin – vähän kuin suppona – kuin suun kautta otettuna. Keskiaikaissa piirroksissa luudilla ”lentävät noidat” kuvataankin usein alastomina.

Hallusinogeenit aiheuttivat lentämisen tunteen. (vert. Ensio Olut 18. marraskuuta 2012 ”Ettäkö porot mukamas lentävät?”). Älkää nyt herran tähden kuitenkaan kokeilko näitä konsteja; ei niillä oikeasti lentoon pääse.

 

Keskiaikaan noidat käyttivät
jo sukkanauhaliivejä ja
saumasukkia!

Alus-, tai tätänykyä sukkahousujen riisumisesta, tai edes luudanvarrella ilman alushousuja istumisesta ei kuitenkaan – 24 vuotta täyttäneet ”vanhatpiiat” huom! – ole minkään moista haittaa; paremminkin vaan hyötyä. Toivoo Ensio Olut ja koko ”Sukkanauhat takaisin” –yhdistys!

 Tämä oli lyhyt oppimäärä Kyöpelistä, Raatikosta ja ”noidista”. Nyt Pääsiäiseen.

Monet suomalaiset Pääsiäistaiat on liitetty vanhastaan karjatalouteen ja kateuteen; naapurin lehmän nännien silpomisen uskottiin edesauttavan oman karjan onnea, jne. Tänäpäivänä tiedetään, että toisen karjan tai muun omaisuuden tahallinen vahingoittaminen ei tuo itselle onnea, vaan sakko-, pahimmillaan vankeustuomion.

Onnea omalle karjalle – vahinkoa toiselle tuottamattomia – taikoja sen sijaan niitäkin tehtiin. Näitä on muun muassa se, että karjaa laskettaessa Pääsiäisenä ulos ometasta emäntä seisoo kahareisin navetan oven kamanan yllä ja lehmät siitä sitten ali pihalle; tietää hyvää vasikkalykkyä ja maidon herumisvuotta. Lieneekö tapa vielä kuinkakin yleinen, mene tiedä. Tämän päivän suurnavetoiden emänniltä tuo vaatinee kestävyyttä, sekä vahvoja reisilihaksia!

 

Naimaikäinen lypsäjätär Pääsiäisenä

Uudempia Pääsiäistaikakeinoja, niitäkin karjataloudessa on. Esimerkkinä mainittakoon maaseudulla yhä laajalti käytetty, mutta vähemmän – ainakin kaupungeissa – tunnettu taikakeino, karjataloustilan naimaikäinen tytär Pääsiäisaikaan lypsyllä ainoataan kumisaappaissa. Jo vain naapuritilojen ja -kartanoiden aikamiespojat rientävät sankoin joukoin navetoihin apupojiksi!

Maalaistalon naimaikäinen tytär ja
vanha David Browni

Kesemmällä, viimeistään heinänteonaikaan nousevat vihdoin laiskimmatkin peräkammarinpojat pois sopperoistaan, kun kuulevat, että naapurikylässä neitokaiset traktoreita ajavat ilman rihman kiertämää! Varma tyttärille naimaonnea tuova Pääsiäistaika on tämä!

Pääsiäiseen kuuluu monissa maissa moninaita Pääsiäisperinteitä. Ruotsinmaalla pikkutytöt kiertävät kerjuulla sukulaisissa ja tuttavissa mummoiksi pukeutuneina kahvipannuineen.

 

Ruåtsalaiset Pääsiäisnoidat,
Påskkärringar,eivät kerjätessään
pelottele ketään noin pienillä risuilla

Suomessa pikkutytöt ja ahneimmat pikkupojat kiertävät naama hiilellä ja punamullalla liattuna, mummoiksi pukeutuneina kerjuulla täysin oudoilla ovilla. Jos ei namuja ja suklaamunia ala ovensa varomattomasti avanneelta tippua, uhkaavat nämä riiviöt tätä heille täysin tuntematonta pajupiiskoilla lyödä ja alkavat noitua:

” Virpoi, varpoi, tuoreeks terveeks tulevaks vuueks. Isännäl iso vassa, emännäl perä leviä. Poijalle virma hevoinen, tyttärelle sulhainen punakka. Vissat siulle, palkka miulle. Miulle muna kanasestais, maitotilkka lehmäseistäis, vähä voita vakkaseistais, kopeekkainen kukkaroistais Vissa siulle, palkka miulle. Ja herra viel hyväst hallitkoon!”

Jos näiden karmeiden uhkausten jälkeen tämä täysin viaton noidunnan uhri on vielä jotenkuten tolkuissaan, mutta ei saa moneen yöhön unta, on hänen loitsuista vapautumisekkeen vedettävä kunnon perskännit.

 

Näin reipasta toimintaa Tšekinmaalla, 

Tšekinmaalla ei lapsia laiteta asialle, eikä siellä kerjätä, saati uhata ja loitsita lihaviksi vennonvieraita, vaan siellä kylän naimaikäiset pojat Pääsiäisen tienoilla aivan luvan jälkeen saavat piiskata saman kylän naimaikäisiä tyttöjä torilla myytävillä pajunoksista punotuilla piiskoilla pyllylle.

ja näin märkää Unkarissa.

Unkarissa sitten taas eivät pojat piiskaa tyttöjä, vaan heittävät Pääsiäisenä ämpäreillä kylmää vettä tyttöjen päälle.

Sitten lyhyt katsaus itse Pääsiäisen, tai paremmin sen eläimistön historiaan:

 

Eastre, Oestre, Ostara

Pääsiäinen, englanninkielellä "Easter", perustuu pakanallisen saksilaisen jumalattaren nimeen ”Eastre” (tai Oestre tai Ostara), joka oli kevään alkamisen jumalatar. ”Eastre” oli tietenkin kevään ja hedelmällisyyden jumalatar, joka lopetti talven ja teki päivästä yötä pidemmän ja herätti intohimon, "uuden elämän". 

Tähän ”Eastre”-kulttiin kuuluvat myös "Pääsiäispuput", jänikset ja kaniinit, lastenkielellä ”puput”. ”Puput” liittyvät tähän kevään jumalattareen, koska ne olivat hänen pyhiä eläimiään näiden eläinten tunnetusti nopean lisääntymisen vuoksi. 

Ishtar

Pääsiäismunat ja "Pääsiäispuput" olivat molemmat esillä ”Ostara”-, tai "Eastre"-festivaaleissa, joka oli alun perin assyrialaisen sekä babylonialaisen Ishtar-jumalattaren kunniaksi nykyisen Pääsiäisen aikaan järjestetty juhla. 

Assyrialaiset ja babylonialaiset palvoivat ”Pääsiäistipuja”, kananpoikasia, uuden elämän edustajina. Koska kana on linnuksi ”huono”, kun se ei osaa lentää, ”Ishtar-Eastre” loihti siitä nopeasti metsästäjiltä karkuun juoksevan valkoisen ”pupun” ja antoi sille nimen ”Lepus”, ”Munien kantaja”.  

Hypridi pääsiäisputi

”Pääsiäispupu” onkin ainoa nisäkäs, hypridi, joka osaa munia, ja vieläpä värikkäitä munia.

Ensimmäinen dokumentoitu ”Pääsiäispupuhavainto” Euroopassa on tehty 1500-luvulla Saksassa. Sittemmin on löydetty ”Pääsiäispupun” munia eripuolilta maailmaa, mutta niiden haudonnassa ”Pääsiäispupun” poikasiksi on aina surkeasti epäonnistuttu.

Powwow

Kaikkialla ei tätä ”Ishtar-Eastre”-kultin tarinaa tunneta – tai jos tunnetaankin, sitä ei juhlita. 



Kevään saapumista kyllä juhlitaan kaikissa niissä maissa, joissa on vuodenajat. Kiinalaiset esimerkiksi juhlivat kevättä aivan liian aikaisin, noin puolessa välissä helmikuuta. Amerikan alkuperäisasukkaat, tuttavallisemmin intiaanit, sen sijaan viettävät aivan meidän Pääsiäisemme aikaan uuden istutuskauden alkamisen powwow-juhlia, joissa ei ”pupuja” tunneta. Inkkarit eivät olekaan mitään jänishousuja!

Niin, ja sitten on Jaappani! Yleisesti luullaan, että Kirsikankukkajuhla on se ainoa japanialainen kevätjuhla, jota vietetään siveästi kimonoissa perhepiknikein puistonpenkeillä istuskellen kukkivien kirsikkapuiden siimeksessä.

Kanayama

Muna kuuluu myös Jaappanin
Pääsiäisentienooseen, eli
Kirsikankukkajuhlaan

Mutta ei, Japaniassa ”muna” on huhtikuun puolessa välissä paljon konkreettisempi käsite, kuin täällä tekosiveässä lännessä. Munaa juhlitaan ja sitä kannetaan kaikkialla ja kaikissa Japanin kaupungeissa kaduilla ympäriinsä. Kanayama, ja tytöt tykkää!

Sitten lopuksi kotimaista tunnelmamusiikkia pääsiäislampaan syöntiin: