torstai 7. joulukuuta 2017

ENSIN PRESIDENTIKSI, MITÄ SITTEN?





Tarinan kantimiksi tähän alkuun joitakin uutisotsikoita:



JULKAISTU 05.12.2017 12:45

Paavo Väyrynen teki sen – kasaan 20 000 kannattajakorttia ja neljättä kertaa presidenttiehdokkaaksi

MTV UUTISET-STT



IL Lauantai 2.12.2017 klo 19.57
Muki

Suomi Ensin -ryhmittymän oma ehdokas Ilja Janitskin kertoi sosiaalisessa mediassa viime viikolla luopuvansa presidenttiehdokkuuteen vaadittavien kannatuskorttien keräämisestä.

Maahanmuuttokriittinen Suomi Ensin -ryhmittymä kerää kannatuskortteja Paavo Väyrysen saamiseksi presidenttiehdokkaaksi.



- Se on heidän henkilökohtainen valintansa, että keräävät kortteja. Kyllä tämä tieto varmasti paikkansa pitää, Paavo presidentiksi kampanjapäällikkö Seppo Hauta-aho vahvistaa.
Mitä Vittua
Suomi Ensin -ryhmittymä on kerännyt Väyrysen kannatuskortteja ainakin lauantaina Itäkeskuksessa Helsingissä.



Tiedoksi niille, jotka eivät tiedä, kuka tuo Ilja Janitskin on, kerrottakoon, että hän on eräässä ulkomaassa, Espanjassa, Suomen maahanmuuttovastaisten ihmisten ainoana tosiuutisia kertovana uutislähteenä pitämä, ja jonka sanomaan kirjaimellisesti, kuten se kirjoitettu on - aivan kuin sen puolueen, jonka
Rusoposkinen poika


puheenjohtajana on se rusoposkinen poika, presidenttiehdokas Raamatun kertomuksiin - MV (Mitä Vittua) -valeuutisleheteä julkaissut, erinäisistä muistakin rikoksista epäilty henkilö. Tulitteko tuosta selonteosta nyt yhtään hullua hurskaammiksi.



https://www.mtv.fi/uutisetkertoi aamulla 5.12.2017 myös, että käräjäoikeuden päätöksellä lakkautettu natsismia ja rotuerottelua kannattava, maahanmuuttokriittinen Pohjoismainen vastarintaliike on kutsunut avukseen tänne Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä juhlistamaan mm. venäläisiä uusnatseja.



Pelottavia alpakoita
Uutisissa kerrottiin myös, että Töölöntorilla järjestettyä useiden äärioikeiston äärijärjestöjen järjestämää rauhanomaista 612, vai 216-mielenosoitusta olipyrkinyt häiritsemään ja epäjärjestystä lietsomaan joukko pelottavia alpakoita ja pupuja ja - mikä kauheinta – kaiken tämän päälle vielä lasten jumppa-discokin. Poliisi onneksi mellakkavarustein avulla onnistui estämään lasten, alpakoiden ja pupujen pääsyn Töölöntorille.



Nuo olivat muista uutislähteistä saatuja, ja sitä kautta ehkäpä hieman epäluotettavia tietoja. Mutta Ensio Oluellapa on ”suoraan hevosen suusta”, eli itseltään Paavo Väyryseltä saatua tietoa, joten palataanpa siihen Paavo Väyrysen tulevaan presidentteyteen!
Väyrysen jalasmökki

Kemijärveläinen, ainakin takavuosien Ansa ja Oiva -tv-sarjasta tuttu kulttuuri-, tv- ja teatteripersoona Kari Väänänen kertoili tässä taannoin Ensio Oluelle tarinan vuodelta 1975, ajalta, jolloin Paavo Väyrynen oli kirjoilla jalasmökissä Kemijärvellä.

Seuraavassa Ansa ja Oiva - pätkässä esiintyvät tosin vain Kari Väänäsestä kädet, mutta esiintyvätpä perin ansiokkaasti:




Sokos hotelli ja ravintola
Rukan Kuksa
Meillä täällä Kemijärvellä oli ja toimi tuohon aikaan Sika ja Palvaus Leevi Luusua -niminen sikala- ja palvausalan yritys. Yrityksen omistaja -toimitusjohtaja Leevi Luusua oli tehnyt isohkot joulunaluskaupat Koillismaan Osuuskaupan kanssa Kuusamossa – 1.200 palvikinkkua, liikkiötä, á väh. 8,5 kg, saanut käsirahana käteen 5.000 mk sileinä, painotuoreina ”Urkkeina” eli kymmenen 500 mk:n seteliä, ja kaupan ruhjakaisia oli sitten vietetty tavan mukaan ravintola Rukan Kuksassa.



Emakko ja pahnue
Aamuunhan siinä oli mennyt ja hotelliyön jälkeen Leevi Luusua oli rientänyt taksilla kohta aamuseitsemäksi kotiinsa Kemijärvelle. Leevi sitten ensitöikseen, ennen kuin edes tuvan puolelle oli ehtinyt vaatteiden vaihtoon, limonaadipuku vielä yllään piipahti – sikamies kun henkeen ja vereen kun oli - siitä sikalaan katsomaan juuri paria päivää aiemmin porsinutta emakkoa ja sen pahnuetta. Koska huomasi emakon kiljuvan nälissään, hän päätti antaa emakolle porsineelle emakolle sopivaa sianruokaa, apetta, eli viljasta ja maitoherasta valmistettua valmisrehua jatkettuna silloin vielä sallitulla ravintoloiden jäteruoalla.



"Urkki"
Leevi Luusua oli taksikyytiä maksaessaan ottanut koko setelinipun, jossa oli enää jäljellä yhdeksän ”Urkkia” ja pienempiä seteleitä muutama, lompsastaan, ja taksin maksettuaan hänelle jäi vain viisisatasten lisäksi yksi kympin seteli ja kolikoita. Leevi työsi setelit paidan rintataskuun ajatellen laittaa viisisataset sitten siitä kätevästi sisälle ehdittyään makuukamarin piirongin laatikkoon. Nyt, kuinka ollakaan, Leevin kaataessa ensimmäistä ämpärillistä apetta siankaukaloon koko tuo yhdeksän painotuoreen ja liukkaan ”Urkin” nippu ja nipun sisällä ollut ”Juho Kusti” luiskahtivat Leevin paidan rintataskusta sianruoan joukkoon. Ennen kuin Leevi, joka toki huomasi oitis tuon tapahtuneen, ehti käsineen hätiin, nälkäinen sika oli jo ehtinyt hotkaista rahat.



Leevi Luusua suori siitä hätääntyneenä pirttiin soittamaan eläinlääkärille, että onko mitään muuta keinoa kuin lahdata emakko rahojen takaisin saamiseksi.
"Ruumiin
pesuvettä"



Elä sie Leevi hyvä nyt emakkoa nyt lahthaamaa tuon takia ruphia, mie lähethän taksin tuomhaan kiiruusti pari litraa ”ruumiin pesuvettä”, A12t Dilutusta – se on niin lievästi denathuroitua 80%:sta pirtua, että kyllä se sialle kelphaa - ja sie kun lanttaat pirtun noin puoliksi lämpimällä vedellä, juothat ensin sille sialle yhden pullollisen sitä taskulämmintä lantattua pirtua, ja sitte potkhaset sitä kohta naphakasti kylkhen, niin jo vain se yskhäsöö ne siun setelis ulos. Jos eivät kaikki rahat tule kerralla ulos, niin annat emakolle kunnon ryyphin toisesta pullosta ja potkhaset taas, niin kyllä se ne kaikki sieltä lopuksi ulos yskhäsöö.”



Poronpaisti
Taksi toi pikapikaa eläinlääkärin lupaamat kaksi litran pulloa sitä denaturoitua pirtua, ja samalla taksikyydillä tuli isänsä Eemelin tilaamaa palvattua poronpaistia noutamaan Martti Miettusen II hallituksen silloinen nuori opetusministeri Paavo Väyrynen. Paavo maksoi taksin, ja näin ei rahansa sian mahaan hävittänyt Leevi Luusua ei jäänyt kyydistä taksikuskille velkaa.



Leevi Luusua nappasi pirtupullot ehtimättä edes juuri vilkaista taksin takapenkillä istuvaa Paavo Väyrystä – sanoipa vain, että, kas Paavo - kiirehti sisään sikalaan, korkkasi ensimmäisen pirtupullon ja alkoi kaataa pirtua vastustelevan emakon kurkkuun.



Urkki, Kale ja
nuori Väyry
Paavo Väyrynen ehti sikalan ovelle juuri ja juuri nähdäkseen, kuinka Leevi Luusua juotti väkipakolla emakolle pulloa tyhjäksi, odotti hetken, ja potkaisi sitten sikaa kylkeen. Sika yskäisi ja kas, ysköksen mukana tuli muutama viisisatanen. Leevi Luusua laski setelit, ja koska niitä oli vain kolme, korkkasi toisen pirtupullon, kaatoi siitä sian kurkkuun kunnon ryypyn, potkaisi taas sikaa, ja sika yskäisi ulos nyt kaksi viissatasta. Kolmannen, hieman reilumman ryypyn jälkeen kaikki yhdeksän ”Urkkia” olivat isännän hyppysissä vain pesua vailla.



Koska pirtua oli vielä pullossa jäljellä, Leevi Luusua tuumi ääneen, että vaihtorahat tänne myös, kaatoi pirtun lopun sian kurkkuun, potkaisi ja sika yskäisi vielä kymmenmarkkasen. Paavo Väyrynen oli katsellut toimitusta silmät ymmyrkäisinä ja kysyi Leevi Luusuan jo huuhdellessa rahoja sian vesiautomaatissa, että mitä tuo oli. Leevi Luusua sanoi ihan vaan piruuttaan, että tällä keinoin sai sikataloudenkin joten kuten kannattamaan.



Helsinkiin palattuaan Paavo Väyrynen soitti Tuusulaan tutulle siankasvattajalle, joka aina oli valitellut sikatalouden huonoa kannattavuutta, että hänpä tietää nyt keinon, kuinka sikojen kasvattaja saa parempaa katetta työstään – ja vieläpä nopeasti. Lupasipa tulla näyttämään sen konstin jo seuraavalla viikolla.
Kossupulloja
museossa



Paavo Väyrynen osti useamman pullon Kossua edulliseen ministerihintaan ja riensi heti maanantaina tuusulalaisen sikalanomistajan pakeille, kertoi isännälle sen, minkä oli Kemijärvellä sikalassa nähnyt, ja yksissä tuumin miehet siitä sikalaan testaamaan äskettäin porsineella emakolla tuota käänteentekevää menetelmää.



Kokeneena siankäsitelijä isäntä alkoi pakkojuottaa emakolle taskulämmintä Koskenkorvaa ja Paavo hoiti potkimispuolen, koska oli nähnyt, millä tyylillä ja mihin kohtaan Leevi Luusua oli emakkoaan potkinut.
Keski-Uusimaa



Seuraavan päivän Keski-Uusimaa -lehdessä oli keskiaukeamalla kahden palstan uutinen, joka oli otsikoitu: ”OPETUSMINISTERI POTKI HENGILTÄ UMPIHUMALAISEN EMAKON”, ja haastateltuna opetusministeri oli todennut lehdelle: 
"Juho Kusti"
”Olisi sen jo pitänyt sillä viinamäärällä kokemukseni mukaan yskäistä ulos, jos ei nyt vallan kokonaista ”Urkkia”, niin edes muutaman ”Juho Kustin.”



Sitten siihen mahdolliseen presidentteyteen.
Paavo Väyrynen presidenttinä



Paavo Väyrynen ilmoitti presidenttiehdokkuutensa julkistamistilaisuudessa, että kun hänet nyt vihdoin valitaan Tasavallan presidentiksi, ja oltuaan  sitten presidentin virassa ne kaksi perustuslain sallimaa kautta, niin hänpä tulee pyrkimään - tai oikeastaan hänet kutsutaan - vielä korkeampaan virkaan.



Ja mikähän tuo vielä korkeampi virka mahtaa olla, Suomen kuningas, YK:n pääsihteeri ehkä”, joku paikalla ollut tiedusti. Ja Paavo Väyrynen kertoi, että hänestä tulee presidenttiyden jälkeen Hyvä Jumala.
Hyvä Jumala



Kun minä seitsenkymmenluvun lopulla eräässä Keskustapuolueen tupaillassa - jossa tämän maan suurin auktoriteetti presidentti Kekkonenkin sillä kertaa oli sattumoisin paikalla - synnyinpitäjässäni Kemin maalaiskunnassa alustin keskustelua, niin puheeni loppupuolella kerroin tulevista suunnitelmistani politiikan saralla. Kerroin, että ensialkuun minut valitaan Keskustapuolueen kaikkien aikojen nuorimmaksi puheenjohtajaksi, sitten ulkoasiain ministeriksi ja ehkä muutaman kerran pääministeriksikin. Sitten kun olen ollut ne perustuslain sallimat kaksi kautta presidenttinä, niin minä, ihan vaan retorisena kysymyksenä sanoin, että mikä olisi sen jälkeen minulle kyllin korkea eläkevirka vanhuusvuosikseni, niin presidentti Kekkonen sanoi silloin: ”Hyvä Jumala”. Ja kun Kekkonen sen sanoi, hänen sanaansa minä olen aina uskonut, ja se sana on aina pitänyt!”




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti