PIPPELI VAIKO PIMPPI

Kolmivalssijyrä ja
kumipyöräjyrä
eli "kumijussi"

Päivän puheenaihe on seksuaalinen häirintä, mutta ei siitä sen enempää, kuin eräs tapaus Nastolasta -70-luvun lopulta. Ensio Olut oli jo vapulta valmistunut rakennusinsinööriksi, mutta oli vielä viikon, pari perämies-työnjohtajan hommissa asfalttifirma Viarecta Oy:llä. Eräs omien sanojensa mukaan rivitalossa asuva nainen antava kaula-aukkoinen, melko lyhyt hame yllään yllään tuli valittamaan Ensio Oluelle, että kun heidän rivitalonsa tonttiliittymään ei oltu asetettu tietyöstä varoittavaa liikennemerkkiä, ja hän oli ollut ajaa autollaan jyrän alle.

Lyhyt hame ja
antava kaula-
aukko

Herää kysymys, häiritsikö nainen pukeutumisellaan Ensio Olutta. No ei! Mutta naista häiritsi jokin, kun hän tiuskasi kesken valitussaarnansa, ettei hänen silmänsä ole siellä alhaalla, eikä vielä sielläkään, vaan hänen naamassaan.

Nyt ei kuitenkaan ole tarkoitus kirjoittaa seksuaalisesta häirinnästä, vaan vallan muusta.

Mediassa on nyt virinnyt kummallista keskustelua kummallisesta – ainakin Ensio Oluen mielestä kummallisesta – aiheesta, että saako pieniä poikia yhä sanoa pojiksi ja pieniä tyttöjä tytöiksi.

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja kirjailija Jari Sinkkonen kirjoitti Vantaansanomat.fi verkkosivuilla:

Sinkkonen

”Minä en tällaista moninaisuuspuhetta ymmärrä alkuunkaan. Pojalla on munat ja tytöllä pimppi ja sillä selvä.”

”On kokonaan eri asia, miten lapset kasvavat oman, biologisen sukupuolensa puitteissa. Jos tyttö on rasavilli menijä, olkoon. Jos taas poika on herkkä ja taiteellinen, olkoon. Vanhempien pitäisi tuntea lapsensa, että he osaisivat suhtautua heihin oikein.”

”Silloin, kun lapsi on alle kaksivuotias, hän alkaa tutkia, mikä hänestä on tulossa. Jo pieni lapsi näkee saunareissulla, että isällä on pippeli, mutta äidillä ei. Se ajattelu, että lasta ei saisi sanoa tytöksi tai pojaksi, vaan pelkästään “lapseksi”, se on pöhkö”

Ja sekös villitsi Vihreiden ja Vasemmistoliiton homppelit reuhaamaan, että, ”ettäkö mitä tuli sanotuksi? Ei lapsia saa noin jaotella, lasten täytyy itse saada päättää, ovatko he tyttöjä vai poikia, vaiko molempia!”

Samaiset hörhelöt ovat esittäneet, ettei lapsia saisi erotella vaatetuksella pojiksi ja tytöiksi, vaan lastenvaatteiden tulisi olla sukupuolineutraaleja, etteivät tytöt erehtyisi vaatetuksensa perusteella pitämään itseään tyttöinä, eivätkä ainakaan – mikä olisi vallan kauheaa ja tuomittavaa - pojat itseään poikina. 

Lapset sukupuoli-
neutraaleissa
perunasäkeissä

Mutta mikä olisi sellainen täysin sukupuolineutraali lastenvaate? Olisiko edes perunasäkki sellainen?

Tämä täti on
kyllä setä

Aikuisina sitten sedät saavat – se ei Ensio Olutta haittaa – olla tätejä, ja tädit setiä, ihan miten vaan. Ensio Olut kyllä tietää, mistä viimeistään erottaa, kuka on oikea täti, ja kuka taas on täti, joka onkin oikeasti setä. Ensio Olutta ei vaatteilla noin vain hämätäkään!

Luulisi, että noille suomalaisille homppeleille riittäisi, että suomenkielessä ei sanoja personoida maskuliineiksi ja feminiineiksi, kuten monissa ulkomaankielissä – ainakin Saksanmaalla on sanoilla vielä kolmaskin persoona, neutri (lausutaan ”noitri”, koska kirjainyhdistelmä ”eu” ääntyy saksankielessä ”oi”), mutta ei, heidän mielestään ihan pienet pojat, jotka eivät vielä osaa puhuakaan, eivät saisi nähdessään leikkiauton saisi ruveta päristämään huulillaan, eikä tietenkään – kuten Ensio Olut oli pienenä tehnyt – saatuaan käsiinsä nuken, roikottanut sitä tukasta maitohampaissaan ympäriinsä ja murissut kuin koira. Ensio Olut oli siis jo ihan pikkupoikana jonkin verran outo.

Ainakin vielä ammoisina -70-luvun alkuvuosina, jolloin Ensio Olut oli vasta vähän päälle kaksikymmenvuotias insinöörioppilas, ja oli kesätöinään asfalttihommissa perämies-työnjohtajana, ainakin pienet pojat olivat hyvin tarkkoja sukupuoli-identiteetistään. 

Pikitöitä ammoisina aikoina.
Levitin lienee - päätellen
poikittaisesta moottorista
ja vaihdekeppien sijainnista
sekä matalista tuutin siivistä -
joskus 1940- luvulla valmistettu
Barber-Greene 879A 

Kerrotaanpa tässä, kuinka muutamankin kerran, kun  Ensio Olut oli ammoin töissä Lahden Lemminkäisellä, ja päällystyskalusto siirrettiin tuon tuosta aina uuteen kohteeseen, kuin maasta polkaisten ilmestyi koneiden käynnistyessä ja ensimmäistä massakuormaa levittäjän tuuttiin kipattaessa lauma 5 – 8 vuotiaita pikkupoikia vaara-alueelle aivan koneiden ja kuuman asfaltin viereen. Pojannappulat sai siirtymään kauemmaksi, kun sanoi vaan, että mitäs pienet työt. Pikkupojat huusivat takaisin kuorossa: ”Ei me olla mitään tyttöjä, kun me ollaan poikia! Etkö sä hölmö setä tiedä!”. Nassikat loittonivat siitä yleensä sillä kauemmaksi luoden halveksivia katseita Ensio Oluen suuntaan.

Tähän varmaan sopisi Pikku-Pirjon – 12 v. - kirjoittama aiheeseen sopiva runo. Runon nimi on

      Tyllerö

Minä olen pieni tytön tyllerö,
mulla on päällä vekkihame ja pusero.

Tytön tyllerö

Hameen alla mulla on pikkuinen pimpero.

Naapurin poika on Antero,
Anterolla on ihan pieni napero,
ja koira, sen koiran nimi on Tankero.

Meidän pihalla kukki kesällä kullero.
Nyt kulleron paikalla on potero,
sen poteron kaivoi Tankero.

Naapurin pihalla on Tankeron koppero,
ja naapurin sedän auto, se on Nissan Figaro.
Meillä on keittiö, mutta naapurilla on keittokomero.

Mun äidillä on tuuhea tuhero,
ja tuheron takana on piilolokero,
jonne ei löydä naapurin sedän niljakas lonkero.

Naapurin setä onkin sellainen paksu punkero,
jolle on liian ahdas jopa se niiden keittokomero.
Sen sedän käytöskin on kaikin puolin ihan tökerö!