ENSIO OLUEN KIRJALLINEN PUHE MORSIUSPARILLE

Hääpuhe, jonka lähetin männäyönä sähköpostina nuoremmalle ammattiveljelle häiden jälkeen. (Kaikki nimet ja paikkakunnat on muutettu, tai muulla tavoin salattu)

Veli Hyvä, olet nyt astunut - tiedän ma – aviosäädyn auvoisaan helmaan. 
Onneksi olkoon, ja lapslykkyä!

Kalmarin Union Kehätien
valmistumisen
jälkeen

Mutta haluanpa tässä jo lähes kaiken kokeneena kuitenkin kertoa varoittavan kertomuksen ruotsalaisesta - Ruotsinmaalla kun tällainen kahden eri sukupuolta olevan nuoren yhteenmeno on ylen paljon harvinaisenpaa kuin meillä täällä Suomessa - Hjalmar  ”Hjalle” Jönssonista, joka asunee yhä vielä där i Emmabåda, nära till Kalmar stan, vet du, i Servige. Där är det Gotland ön i Östersjön i fallet (Hjalle, Hjalle, Hjalle i fallet; Svenska snapsvisor, tror jag). (Siellä Kalmarissa oli se maailman vanhin huoltoasema, se Kalmarin Union – oli toiminnassa kyllä vielä -60 -luvulla, mutta lopetti kannattamattomana toimintansa kai jo kauan ennen Sinun syntymääsi; vain me vanhemmat miehet muistamme enää kaihoten Kalmarin Unionia; sieltä sai niitä niin herkullisia, kautta Ruotsinmaan kuuluja sämpylöitä, jotka tosin maistuivat meidän finjdävleiden (suom. suomalaispaskiaisten) suussa tosin som en bulle med majonäs ogh skivad Falukorv däremellan, siis pullalta, joissa oli kylmää vipaloitua ruotsalaista lenkkimakkaraa ja majoneesia välissä!) Falukorvista ja pullasta lisää jossain muussa yhteydessä!

Ensio Olut ei voi
näyttää enempää,
koska Kotkan
veistospuistoon
ei mahdu enempää
kivipatsaita

”Hjalle”Jönssonin äiti oli varoittanut poikaansa varoittamasta päästyäänkin, että jos sinä, poikani Hjalmar, näet alastoman naisen ja ajatuksesi siinä samassa puuroutuvat, niin jos et tuossa tuokiossa heti käännä katsettasi muualle ja ala ajatella vallan jotain ihan muuta – esimerkiksi Ensio Oluen kirjoittamia juttuja, niin muutut kivipatsaaksi vallan, poika parka.

No, ”Hjalle” Jönsson tuli naimaikään, ja hän ihastui heti ensimmäiseen vastaantulleeseen tyttöön, kuten monet muutkin ruotsalaiset hänen asemassaan, ja innostui tätä siitä kosimaan. 

Tyttö, oikein maa-aatelissukua etunimeltään Birgitta, suvultaan af Musensgren, bara med kraft och makt av och från Musengrenarna från Munsaloita, siis vanhaa maakuningassukua, lähes suoraan jaa, no kaikkihan tämän tietävät, eihän tämä ole mikään salaisuus, alenevaa polvea, siis sukua Olavi Sylikuninkaalle (Olof Skötkonung, kuninkaana vv. noin 955 – noin 1022 jaa).

 Hitto, taas mätti historiointi päälle, mutta palataampa aikaan ja jatketaan:

Kalmar domkyrcka

”Hjalle” Jönsson vihittiin Kalmarin Tuomiokirkossa Birgittaansa. Smålandin, Kalmarin, Öölannin, Gotlannin, Hallandin, Skånen ja Blekingen maakuntien, sekä Växjön Tuomiorovasti Enevald Pontanus suoritti vihkiseremonian, ja niin olivat ”Hjalle” ja Birgitta yhtä;  ”Hjalle-Birgitta” och ”Birgitta-Hjalle”.

Huomaa:
”Säilytettävä
pystyssä”

Häävastaanotolla oli tietenkin, miten muuten, kaakkois-ruotsalaisia perinneruokia, vallankin hapansilakkaa, nokkahaukea, ja tietenkin palttua; juomaksi oli runsain mitoin tuotu drickua, Gotlannin saarella savumaltaista pantua sikäläistä ”sahtia”. Snapsiakin oli saatavilla, myös Suomessa, Nurmijärvellä Altian Rajamäen tehtaalla valmistettua Skåne Akvaviittia oli tarjolla ulkomaalaisille, lähinnä tanskalaiselle hienommalle väelle (Skåne, lat. Scania, kuului Tanskalle aina vuoteen 1658, jolloin siitä vasta Roskilden rauhassa tuli osa Ruotsia). 

Rupusakille tarjottiin tiukempana näissä pidoissa tikkuvinaa, ehtaa Pöytäviinaa, Pöykkyä.

Taas asiaan!

Koitti hääyö. Birgitta riisuuntui, kuten nuorikoilla on hääyön iltana monesti tapana. Ja silloin se tapahtui, kivettyminen alkoi! ”Hjalle” yritti soittaa äidilleen, mutta tämä oli juonut liikaa Skåne Akvaviittiä, oli ehtinyt ”Hjallen” appiukon kanssa häätalon vintille salavuoteuteen, sulkenut kännykkänsä, eikä näin ollen tietenkään vastannut!

”Hjalle” muisti äitinä ohjeen: ”Hjalmar, lue hartaalla ajatuksella Ensio Olutta, kons kivetys iskee, niin kyllä se menee ohi!”

”Hjalle” avasi tietokoneen ja googlasi sieltä Ensio Oluen, mutta se ei sinällään auttanut.

Aamulla  ”Hjalle” sai vihdoin äitiinsä kännykkäyhteyden, ja kertoi tälle:

”Kära Mamma, oikeassa olit, minä en kääntänyt heti katsettani muualle, kun nuorikkoni Birgitta riisui itsensä ilkialastomaksi, ja ajatukseni puuroutuivat! Tunsin, kuinka minä aloin muuttua vallan ihan kivipatsaaksi; se kivettyminen alkoi jalkojen välistä.”

”Vaikka minä ryhdyin lukemaan kuinka hartaudella Ensio Olutta, kivettyminen ei poistunut, mutta ei se onneksi edennyt edemmäksikään.”

     ”Vasta sitten, kun huomasin kääntää Ensio Oluen eesti keelde, aloin lukea sitä niin, niin sitten jo helpotti! Hain oikein Birgitankin lukemaan Ensio Olutta, ta miudu on Elekter Õlu eesti keeles; eihän sitä jostain syystä alkanutkaan naurattamaan.”

”Vaata, siin on minu hobune!”

”Minua kyllä naurattaa; varsinkin, kun hevonen on viroksi ”hobune”. Ajatteles äiti vaan – ihan varmaan sinuakin alkaa tämä hillittömästi naurattaa – kun John Wayne kysyy viroksi buukatussa lännenleffassa: ”Kus on siis minu hobune!”

Taisi tämä juttu päästä hieman rönsyilemään, mutta näin käy elävässä elämässäkin. Ulkomaan kieltäkin pääsi tulemaan joukkoon, mutta haitanneeko tuo.

Kuitenkin:

Onnea, onnea, onnea vaan, punainen nenä ja, ja näin eteenpäin, Veli Hyvä, pyri tähän; voit tehdä ihka oman nuorisokuoron esittämään tällaista "musiikkia": 

 

Kyllä minä, vaka, vanha Ensio Olut, tiedän, mikä on hauskaa, mutta sitä tehdessään ei yleensä naurata; tai ei ainakaan saa vallan nauraa hekottaa.

 No, tässä olis tällaisia, jos sitä tehdessään ei muuten ala naurattaa:

Tässä puolestaan on  lopuksi oikeaa musiikkia meille oikeille aikuisille:

Toivoo Ensio Olut.

Hengessä mukana on myös Olli Vaara.