keskiviikko 31. elokuuta 2011

ENSIO OLUT JA KESKIKALJAN LAIMENTAJA




Ensio Olut ei lainkaan hämmästyt, kun kuuli uutisista, että ministeri Maria Guzenina (kotkalaisittain Kuseniina) peruspalveluministeriöineen esittää keskikaljan laimentamista. Siis jatkamista vedellä.

Peruspalveluministeri



Ensikuulemalta tuo kuulostaa aivan huippuhyvältä liikeidealta; siinähän saisi vedelle oivat katteet!
Moni ”Arska” ja ”Feija”, sekä ”Sellainen Vieras Tumma Mies Se Oli” on tosin huomannut tämän jo ammoin, kun ovat myyneet vesipulloja vieläkin paremmin kattein kiireisille kulkijoille Koskenkorvana!









Valtiovarainministeri

Valtiovarainministeri hieroo jo työväenluokalle sopivalla Eriloil-käsivoiteella hoidettuja – 60-luvulla valveutuneimmat emännät käyttivät käsiensä hoitoon nännivoide Tummelia – käsiään,
Nännirasva Tummeli
että lisääntyvillä alkoholiverotuloilla, kun kansalaiset sankoin joukoin siirtyvät väkevimpiin Alkosta saataviin juomiin, maksetaan huoletta pois valtion velat; ja vielä jää rahaa lähetettäväksi työpaikallapistäytymispalkkioksi köyhille Etelä-Euroopan poloisille virkamiehille.


Ja mitä vielä, Eesti Vapargin rahaministeri nauraa koko matkan Viron Valtionpankkiin, koska Suomipoika maksaa alkoholiveroeurot mieluummin ostamalla Saaremaa-viinat ja Saku-kaljat Tallinnasta.

Tässä tuo valoisa
vanhus on jo
palannut
Tallinnasta
Suomen Tasavallan
Presidentti ei ilahtunut
kuultuaan uutisen
keskikaljan
laimentamisaikeista






Vaan mitä mieltä suomalainen panimoteollisuus on tuosta? Ei juuri mitään – mitä nyt ne harvat pienpanimot, jotka keskikaljaa panevat, nurisevat – suomalaiset panimothan ovat lähes kaikki ulkomaalaisten panimojättien omistamia. Ja niiden kaljahan ei maistu enää kunnon suomalaiselta kaljalta.
Laimeaa ulkomaan kaljaa

Laimennettua laimeaa 
Lapinkultaa
Amerikan merivoimissahan saa juoda palvelusaikana Budweiseria, koska sen lähemmäksi vettä ei olut voi tulla (It's so fucking close to water).

Kaipa tuo jo pian koskenee Suomen Merivoimiakin –  ja Lapinkultaa.

Ennen siiderin laimentamista Suomen kansa oli iloluontoista ja hymy sekä nauru oli herkässä, mutta, koska laimennusinto ylsi ruokakaupan siidereihinkin ja niistä tehtiin hiilihapotettua omennamehua, monet suomalaiset joutuivat tyytymään tähän happamaan omenamehuun.

Suomalainen mies juotuaan 
hapanta omenamehua
Tyypillinen suomalainen
mies ennen siiderin
laimentamista






Ensio Olut on jo niin peräti vanha, että ehti elää yli 18 vuotta keskikaljatonta aikaa – siis aikaa ennen keskikaljan vapauttamista, vuodenvaihdetta 1968 -1969. 

"Pois, pois huolet, kun
kaljahanat aukes!
Nyt taitaa olla vapaa
tämä maa!"

Keskikalja vapautui siis muutamaa päivää ennen Maria G:n syntymää 12.1.1969. Maria G siis syntyi vapaan keskikaljan maahan, ja nyt tuo tyttö pyrkii laimentamaan sen!




Ensio Oluen
krapulapilsua



Ei niin, että tuosta laimentamisesta olisi Ensio Oluelle juuri haittaa; mitä nyt krapulaan pari, kolme jääkaappikylmää keskaria tulee juotua, mutta vain kahdessa tapauksessa – jos itsellä on, tai joku tarjoaa.

Yleensä Ensio Olut korjaa kankkusensa kerralla ja vahvemmin juomin.





½ L:n B-pilsneripullo


Ennen keskikaljan vapauttamistaimista miehekkäimmät nuoret miehet menivät kyläbaariin, tai kahvilaan, ja vetivät heti ripille päästyään perskännit B-pilsnerillä. Ja sitten oksensivat baarin rappusilla rippipukunsa ryntäille.





Ei tällaisen rippipuvun

vaan tällaisen









Ja kotona rakastava äiti sitten silitti rippilapsen päätä, että tukka lähti.

Rakastava äiti silittää 
rippilapsen päätä
"Särkyyn ota
Hota, sanoo
koko kota!"

Vanhemmat ja kokeneemmat alan miehet tyhjensivät muutaman pussin Hota-pulveria, tai apteekin omaa mitä lie päänsärkypulveria pilsnerin joukkoon. 


Ja tukkaan se kävi, kuin koivistolaiset vaarien päähän!

Ei Ensio Olut tarkoittanut
näitä Koivistolaisia...





vaan näitä, tällaisia
kuluneempia koivistolaisia

Mitä lie amfetamiinia tuon ajan särkypulvereissa oli.











Siis tällainen

70-luvun muovikorkkinen
2 L:n vaarinkaljapullo.
Tuon ajan pulloissa oli
porsliininen patenttikorkki



Mitäs me nöösipojat, me joimme vaan -50 ja -60 -luvut savupirtin hämärässä vaarin kanssa mietoa verotonta mallasjuomaa, vaarinkaljaa.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti