 |
| Nykypäivän koulutyttö -50-luvun vintage-mekossa |
Pojat kantoivat koulukirjat ja penaalin, sekä eväsleivät ja maitopullon selkärepussa, tytöt eivät käyttäneet reppua, heillä oli vastaavat koulutarvikkeet - ja ties mitä muuta - olalla kannettavassa koululaukussa.
 |
| "Omenavarkaanhousut" |
Kouluun tultiin kävellen tai pitempimatkaiset polkupyörällä - kunnan järjestämää koulukyytiä ei ollut. "Miehekkäimmät" koulupojat tulivat isän miestenpyörällä polkien rungon välistä, me muut rääpäleet naistenpyörällä ja poljimme seisaaltaan, koska emme ylettäneet polkemaan satulasta.
Alakansakoulun toisen luokan syksyllä Pikku-Plondi-Riitta– Pikku-Ensio Oluen luokkatoveri muuten – oli heti ensimmäisen koulupäivän jälkeen kotimatkalla innokas esittelemään muille koululaisille kesällä oppimaansa uutta taitoa, käsilläseisontaa seinää vasten. No, kädethän siinä likaantuivat ja Pikku-Plondi-Riitan äiti kotona ihmettelemään, miten tyttö oli koulumatkalla kätensä liannut.
”Minä kerroin koulussa, kun opettaja meiltä kysyi, että olimmeko oppineet kesälomalla jonkin uuden taidon, niin minä kerroin, että olen oppinut seisomaan käsilläni seinää vasten. Pojat kotimatkalla epäilivät, että minä en millään voinut osata seisoa käsilläni, koska minä olen tyttö. Kun minä kerran osaan seisoa käsilläni, minä näytin, että osaan ja heitin käsilläseisontaan Asikalan Osuusliikkeen seinää vasten, niin jopa pojat uskoivat.”
”Voi, voi sinua tyttörukka, etkö ymmärtänyt, että eivät pojat sinun käsilläseisontataitoasi epäilleet, he halusivat vain nähdä sinun pikkuhoususi”, Pikku-Plondi-Riitan äiti kotona voivottelemaan.
 |
| Pikkuhousut |
Seuraavana päivänä Pikku-Plondi-Riitta tuli kotiin kädet taas käsilläseisonnasta likaisina. Äiti ihmettelemään, eikö Pikku-Plondi-Riitta ollut eilisestä äidin puheesta mitään oppinut.
”Voi sinua äiti, tietysti minä opin; tällä kertaahan minä tietenkin otin pikkuhousut poikien huomaamatta pois ja laitoin ne koululaukkuun piiloon ennen kuin kävin seisomaan käsilläni.”
Kuusikymmenluvun puolella Pikku-Ensio Olut kävi sitten jo oppikoulua. Keskikoulun 2.C -luokan oppilapsi – lukukausi alkoi muuten silloin syyskuun ensimmäisenä ja koulua käytiin myös lauantaina – Pikku-Ensio Olut tuli ensimmäisenä syyskuun lauantaina aikaisin, jo puolelta päivin kotiin. Äiti ihmetteli pojan aikaista kotiintuloa, johon Pikku-Ensio Olut, että hän oli ainoana koko luokasta osannut vastata oikein koulun rehtorin esittämään erittäin vaikeaan kysymykseen ja saanut siitä hyvästä lauantai-iltapäivän vapaata koulusta.
 |
| Ensio Oluen ammoinen opinahjo. Vääksyn yhteiskoulun ns. "vanha koulu" ennen 1958 valmistunutta "uutta koulua". Tuosta ulko-ovelta johti Ensio Oluen oppikouluaikaan katettu käytävä "uuteen kouluun" |
”Sepä hienoa poikani, minä ja isäsi olemme oikein ylpeitä, että meillä on noin viisas poika”, Pikku-Ensio Oluen äiti kehui poikaansa. ”Isäkin tulee pian töistä, kerrothan sitten meille kummallekin, miten vaikeaan kysymykseen sinä olet ainoana koko luokasta tiennyt oikean vastauksen”.
”No kerroppas nyt, pieni poikani Pikku-Ensio Olut, minkälaisen ja niin vaikean kysymyksen rehtori oli sinun luokallesi esittänyt, ettei siihen ollut kukaan toinen osannut sanoa oikeaa vastausta?” Pikku-Ensio Oluen isä kysyi Pikku-Ensio Oluelta tultuaan kohta puolen päivän jälkeen töistä, sillä siihen aikaan lauantaisin tavallisen työmiehen työpäivän pituus oli viisi tuntia, seitsemästä kahteentoista.
”Rehtori kysyi, että sinäkös sinä saamarin Pikku-Ensio Olut olet se vihoviimeinen hamppari ja kuriton kanalja, joka heitti minua äsken tuolla koulun käytävällä salaa takaapäin päähän läpimärällä taulusienellä?”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti