MITÄ TEHDÄ SÄRKÄNNIEMEN DELFIINEILLE

Särkänniemen delfiinit

Päihimme syvälle piintyneen ajatusmallin mukaan delfiinit ovat älykkäimpiä – lähes ihmisen veroisia – nisäkkäitä; oikeita merten älykköjä, jotka ovat jopa pelastaneet ihan vaan hyvää hyvyyttään hukkumaisillaan olevan ihmisen tai pari meren hyisestä syleilystä. Tätä katsantoa on nyt tarkasteltu uraauurtavassa tamperelaisessa delfiinitutkimuksessa, jonka tulokset julkistetaan keväämmällä ensin Tampereen yliopiston informaatiotieteiden yksikön vuosikertomuksessa ja sitten kansainvälisessä englanninkielisessä New Scientist -tiedelehdessä.

Saumasukat

Ensio Olut on – miten sen nyt tässä siveästi sanoisi – vähän kuin ”saumasukan vartta pitkin” päässyt ennakkoon tutustumaan tämän delfiinitutkimuksen tuloksiin.

Siinä ei ole sinällään mitään uutta – vaikka tätä tutkimuksessa kovin korostetaankin – että delfiinien päästämien kimeiden vihellysten ja napsutusten on pitkään oletettu olevan merkkejä erittäin sosiaalisesta ja älyllisesti kehittyneestä eläinlajista. Tutkijat kuitenkin uskovat nyt etteivät delfiinit vain keskustele keskenään - ne lausuvat myös halventavia kommentteja ihmistä.

Yksi delfiinitutkimukseen osallistuneista, syntyperäinen teiskolainen Raija Peräpeili, oli saanut tarpeekseen ja oli ollut syvän närkästyksen vallassa vierailtuaan joku vuosi sitten Särkänniemen ”vesieliöeläintarhassa” - kuten hän delfinaariota nimitti – sisarentyttären, 7-vuotiaan Mervin kanssa. 

”Aikeinamme oli viettää mukava päivä Särkänniemen huvipuistossa. Olen uhrannut useita vuosia elämästäni dekoodatakseni delfiinien puhetta jotta voin tulkita mitä ne oikein milloinkin sanovat. Oikeastaan minua ei haluttanut kääntää delfiinien sanomaa Merville, mutta en voinut vaieta, kun ne käyttäytyvät näin. Hänellä oli oikeus tietää.”

Naurava delfiini

Raija Peräpeili oli yhä liian järkyttynyt vahvistaakseen yksityiskohtia tapahtuneesta, mutta sen hän kertoi Ensio Oluelle, että Delfi-delfiini oli kutsunut hänen veljentytärtään pillikintuksi ja rääpäleeksi ja oli väittänyt, että tytön mekon kauluksessa ollut suklaajäätelötahra oli apinan kellesten jättämä jälki, kun tyttö muka oli ottanut apinalta suihin. 

Delfiini oli tehnyt myös joitakin melko loukkaavia huomautuksia tytön Tampereen pohjoispuolen murteesta ja esittänyt asiattomia arvioita tytön tulevasta ammatinvalinnasta. Muut delfiinit olivat nauraneet ihan kippurassa Delfin räävittömyyksille kuin paremmillekin sutkautuksille.

"Delfiinit ovat joukko yksiä vitun paskiaisia! Minä vihaan niitä”, oli edellisenä syksynä koulunsa aloittanut Mervi Peräpeili sanonut topakasti tädilleen. On syytä olettaa, ettei perhe muistele hyvällä nyt jo toimintansa lopettanutta Tampereen delfinaariota. Särkänniemen tiedoittaja Aino Alakalju vahvisti, että Tampereen poliisi oli palauttanut bumerangina Raija Peräpeilin poliisille esittämän vaatimuksen laittaa delfiinit pois päiviltä, kuin rabiesta levittävät koirat. 

”Vihaisten, tai vesikauhua levittävien koirien lopettamisen salliva laki ei tiettävästi koske rääväsuisia delfiineitä”, Särkänniemen tiedoittaja Aino Alakalju oli kirjoittanut vastineessaan poliisille Raija Peräpeilin esittämään vaatimukseen.

Eläintensuojelija
Jenna Jakopää

"Jo tällainen esityskin delfiinien lopettamisesta on skandaali”, uhosi eläinaktivisti Jonna Jakopää. ”Ihmisten tulee muistaa, että tämä on planeetta ei ole yksin meidän; myös delfiineillä on oikeus asua täällä. Vuosia me Animaliassa olemme kampanjoineet kalaverkkojen tekemiseksi enemmän delfiiniystävällisiksi suurentamalla verkkojen silmäkokoa niin, että delfiinit mahtuvat uimaan verkkojen läpi sotkeutumatta niihin”, eläinaktivisti Jonna Jakopää lisäsi vaatien kalastajia kiinnittämään huomiota siihen, kuinka delfiinit saattavat ihan vaan ihmisten välinpitämättömyyden vuoksi sotkeutua verkkoihin. 

”Jos ihmiset eivät tilaisi enää tonnikalapitsaa, niin tonnikaloja ei enää kannattaisi pyydystää ajoverkoin; tonnikalapitsa – kuten huomaamme – on ollut monen delfiinin surma”, Jonna Jakopää vielä julisti.

Tampereen ELY-keskuksen johtava kalatalouskonsulentti, iktyonomi Teppo Takapärinä epäilee, että delfiineillä on vallan synnynnäinen taipumus jäädä kiinni kalaverkkoihin. ”Joidenkin teoreetikoiden mielestä ei ole mikään sattuma, että delfiinit jäävät kiinni verkkoihin; ne suorastaan vallan haluavat jäädä niihin kiinni, jotta ne näin voivat vahingoittaa keskiverto Kalle Kalamiehen laillista ammatinharjoittamista.”

 Tiedoittaja
Aino Alakalju,
tuo miljoonien
vuosien 
evoluution helmi!

Keskustelun edetessä kävi selväksi, että Särkänniemen tiedoittaja Aino Alakalju tunsi - vaikkakin hieman vastahakoista – ihailua delfiineitä kohtaan. 

”Kaikki ei ole tietenkään aivan kunnossa, kun nämä kauniit olennot huutelevat hävyttömiä nähdessään nuoren tytön kävelevän ohi ja arvioivat sitten myös ihmisen taustaa ja tulevaa yhteiskunnallista asemaa. No, se on liian pelottavaa, kai.”

Tämä tamperelainen delfiinitutkimus paljasti, että delfiinien käyttäytyminen ei rajoitu luonnonvaraisiin yksilöihin. ”Hävyttömien herjojen heittely näyttää olevan delfiineille luontainen kyky; ei ole väliä, ovatko delfiinit syntyneet meressä tai vankeudessa. Delfiinit vain suorapuheisia ja täynnä itseään”, Särkänniemen tiedoittaja Aino Alakalju totesi vielä.

Päätelmät eivät lopu tähän. Edesmennyt englantilainen antropologi William Deceased esitti 1950-luvulla tutkimustensa pohjalta teorian, että delfiineillä on ollut välillinen vaikutus ihmisen evoluutioon.

"Gorillan, simpanssin ja nykyihmisten yhteiset esi-isät olivat kerran nelinkontin kulkevia rantojen asukkeja, mutta delfiinien sarkastinen luonne ja suoranainen vittuilu ajoi kädelliset sisämaahan, ja silloin kädellisten kehitys ja monimuotoisuus sai todella alkunsa. Se oli lähtölaukaus esi-ihmisen nousemiseksi kahdelle jalalle”, hän sanoo vuonna 1954 National Geograpihc -lehden toukokuun numerossa julkaistussa artikkelissaan "Human Evolution from the Beach to His Two Feet". 

William Deceased kuoli vuonna 1957. Koska hänen teoriaansa hurraa-uskovaisten valtaapitävien antropologian tohtoreiden ja dosenttien taholta pilkattiin "tuiki vaaralliseksi ja perin tyhmäksi", niin nämä valtaapitävät yliopistotahot leikkasivat kovalla kädellä William Deceasedin tutkimustyön rahoitusta ja lopulta mies kuoli nälkään.

Ihmisen evoluutio.

Kuva William Deceasedin

vuonna 1954 julkaistusta

artikkelista

Ryhmä antropologi William Deceasedin entisen työnantajan Bristolin yliopiston opiskelijoita otti -60-luvulla ohjakset käsiinsä. "Rantaevoluutioteorian tutkimusta on jatkettava järkevässä valossa. Miksi nämä meren rannalla eläneet olennot keksivät luopua rannikosta, hetken mielijohteestako? Ei, taitava, luokkatietoinen delfiinijoukko syrjäytti ne ja ajoi pois”, sanoi 21- vuotias antropologian opiskelija Adam Bedford jo vuonna 1962.

Joidenkin kulttuurien
evästä

”Meidät keski-ikäiset heterot lihansyöjämiehet halutaan tässä taas asettaa joko-tai -tilanteeseen. Tiedämme, että Suomen ihmiset tuntevat vastenmielisyyttä kissoja ja koiria syöviä kulttuureita kohtaan, ja syystäkin. Sitten on niitä, jotka sanovat, että siat ovat liian älykkäitä, eikä meidän pitäisi syödä niitä kunnioittaaksemme niiden älyä”, sanoo 67- vuotias tamperelainen entinen Tapolan makkaratehdastyöntekijä Eino Eturiippa. ”Mutta entä jos jotkut eläimet ovat omasta mielestään meitä älykkäämpiä ja sen myötä täysiä paskiaisia? Tarvitsemme perinpohjaisia tutkimuksia, joilla selvittää, mitä mieltä muut eläimet todella meistä ovat.”

Tamperelaisten evästä

Särkänniemen delfiineistä entinen makkaratehdastyöntekijä Eino Eturiippa esittää mielipiteenään, että lihoiksi vaan mokomat räävittömät paskiaiset; kyllä kai delfiinin liha nyt ainakin Tapolan Tulikeppi-makkaraan käy siinä missä sikakin.

”Ja syödäänhän sitä Suomessa hevosiakin - ainakin meetvurstissa ja Perniön Lihan hevosmakkaroina!”

"Ennen mirrit lyötiin
multaan,
nyt ne pannaan
Suvikultaan"

"Niin, ja lisättiinhän Paasivaaran Suvikulta sekä Majesteetti -margariineihinkin minun hamassa nuoruudessani kissanrasvaa - ja hyvin se margariini suomalaisille maistui", muisti entinen Tapolan makkaratehtaan makkaratehdastyöntekijä Eino Eturiippa lopuksi.