RUOTSIN VALUUTTA - SVENSKA PENGAR

Olipa kerran ajat niin ammoisat.

Ja noina ammoisina aikoina niin Ruotsi, kuin moni muukin Pohjois-Euroopan valtakunta käytti valuuttanaan oravannahkoja. Ja sekös vitutti pientä oravaa vieläkin enemmän, kuin se, että talvella on käpy joskus jäässä.

"Fyi fan och fittan, ja taas toi
Svedu-Pelle yrittää vaihtaa 
hirveä kolikoiksi!"

Tulipa sitten aika, jolloin Ruotsin tölmyjenkin siirryttävä vihdoin muun valuutan, hillon, siis rahan, manin (lat. moneta) käyttöön, ettei pientä oravaa ihan niin paljon vituttaisi.

Suomen sana raha tarkoitti alun perin oravannahkaa, joka aikoinaan toimitti vaihdon välineen virkaa. Raha on tarkoittanut nimenomaan kuivunutta eläimen nahkaa.

Latinan moneta, joka on alun perin roomalaisen mytologian ylijumala Jupiterin puolison Juno-jumalattaren lisänimi, on antanut rahan nimen moniin kieliin, esimerkkinä englannin money.

Ylijumala Jupiterin
puoliso Juno.
Vastaa Kreikan
jumaltaruston
Hera (aiemmin Serva)
-jumaltarta

Moneta on johdos latinan verbistä monere (”varoittaa”). Samoin – ei tosin mitenkään tähän aiheeseen liittyen – suomenkielen sana hässäkkä on johdos verbistä hässiä. Se vaan tässä, koska Ensio Olut on muiden toimiensa ohella ugrilaisten kielten filologi (= kielitieteilijä).

Rooman tasavallan ensimmäinen rahapaja sijaitsi Juno Monetan temppelissä, Arxissa, mistä kytkös rahaan on tullut jäädäkseen. Monissa kielissä raha tarkoittaa samaa kuin hopea tai kulta. Ranskan argent tarkoittaa hopeaa. Myös heprean sanan kesepph merkitys on sekä ”hopea” että ”raha”.

Tukki Joella

Teuvo Pakkalan heikkolahjainen henkilöhahmo Pölhö-Kustaa näytelmässä "Tukki Joella" vuodelta 1898, sekä näytelmän pohjalta tehdyssä Roland af Hällströmin vuonna 1951 ohjaamassa elokuvaversiossa Pölhö-Kustaata näytellyt, elokuvan apulaisohjaajana toiminut Lasse Pöysti keräsi "hopioita" tarkoittaen kolikoita yleensä.

Ruotsin markka

 Valtiollinen rahanlyönti alkoi Ruotsissa 990-luvulla ja Suomen tultua osaksi Ruotsia yleistyi rahan käyttö tavallisen kansan keskuudessa. Ruotsin rahayksikkönä oli markka keskiajalta aina vuoteen 1776. Ruotsin markka jakautui johdonmukaisesti - kuten Ruotsissa on aina ollut tapana - tietysti tasan 192:een penninkiin.

Pohjoismaiden ensimmäinen huoltoasema oli vuosina 1397–1523 toiminut Kalmarin Union. Koska autoa, saati bensiiniä ei ollut vielä keksitty, eikä pelkkä vähäisestä matkailijavirrasta kerätty matkamuistojen myynnin tuotto ollut riittävä, saati kaksinen, Kalmarin Union ajautui konkurssiin. Konkurssipesän raunioille nousi kunkuksi Kustaa Vaasa.

Karseen ruma äijä
toi Kustaa Vaasa,
niinpä...

Kustaa Vaasa (syntynyt todennäköisesti 12. toukokuuta 1496 Uplannissa – oli nimeltään alun perin Gustav Eriksson) oli Ruotsin kuningas vuodesta 1523 vuoden 1560 syyskuun 29. päivään, jolloin hän todistettavasti kuoli.

Riikintaaleri on Ruotsissa 1500 – 1800-luvuilla käytössä ollut rahayksikkö. Nimitys riikintaaleri tulee ruotsin sanasta rik, valtakunta ja rahayksikön nimestä taaleri.

tässä kevyempää
katseltavaa:
Bernadotte/Sommerlath 
-sukuinen prinsessa 
Madeleinen 
klaava...

Taalerin juuret Ruotsissa lienevät Taalainmaalla (Dalarna), jossa sijaitsee sittemmin Unescon maailmanperintökohteeksi julistettu historiallinen kuparikaivos. Erityisesti 1600-luvulla kuparin ollessa metallina arvossaan rahoja alettiin lyödä Taalainmaan kupariin eli taalariin. 

 Taalarin jakoyksikkönä oli killinki, joka oli 1/48 taalaria. Arvoltaan 1 taalari oli 4 Ruotsin markkaa, joka oli – kuten johdonmukaista on – tietysti 32 äyriä.

ja - erityisesti Ensio Oluen  
silmää miellyttävä kuvakulma 
- prinsessa Madeleine takaa. 
 Nam, mikä kruunapuoli!

Ensimmäiset taalerit (taalarit) lyötiin Kustaa Vaasan valtakaudella vuonna 1534.

Nimitys riksdaler otettiin käyttöön saksalaisen esikuvan (Reichstaler) mukaisesti vuonna 1604. Alkuperäisten riikintaalerien hopeapitoisuus oli korkea, joten ne eivät kiertäneet, vaan niitä varastoitiin arvometallina. Taalerin tilalle tuli vähemmän hopeaa sisältävä taalerin hopeakolikko (daler silvermynt). Vuodesta 1624 lähtien otettiin hopeavarojen vähenemisen takia käyttöön kuparitaaleri, joka oli vastaavaa hopearahaa painavampi.

8 taalerin
kuparilevyraha,
eli plootu

Ruotsissa hopea oli siis taalerien pääasiallinen rahametalli ennen kuparirahan, kupariplootujen käyttöön ottoa vuonna 1624. Kookkaat kuparilevyrahat, plootut, saattoivat painaa jopa 19,7 kiloa ja keveinkin plootu painoi melkein kilon.

Riikintaaleri
vuodelta 1870

Kruunu (lyhenne kr, kansainvälinen valuuttakoodi SEK) korvasi riikintaalerin (riksdaler) Ruotsin rahana vuonna 1873. Vaihtosuhde oli 1 riikintaaleri / 1 kruunu.

Vuonna 1661 Ruotsi otti ensimmäisenä maana Euroopassa käyttöön paperirahan, koska plootut olivat hankalia kuljettaa ja kuparin hinnan vaihtelut vaikuttivat niiden saatavuuteen. Aiemmin paperirahaa oli käytetty vain Kiinassa.

10 taalerin seteli
vuodelta 1666

Kruunu on puolustanut asemaansa menestyksellisesti aivan näihin päiviin asti; Euroakaan ruotsalalaiset ole valuutakseen hyväksyneet.

Nyt vuonna 2012 on kuitenkin Ruotsin, tuon maailman toiseksi vähiten epäonnistuneen kansan (Suomi on kaikkein vähiten epäonnistuneiden maa) rahamarkkinoille ilmestynyt uusi rahayksikkö: 1 Horkarl (suom. 1 Huoripukki), lyhenne hk, kansainvälinen valuuttakoodi SEH.

 En Sveriges Horkarl från året 2012

Yhden Ruotsin Horkarlin arvo on sama kuin yhden Ruotsin kruunun, eli n. 1/10 €, 10 senttiä.

Ja shen pituinen SEK.

NORJALAINEN LEHDISTÖ SYYNÄ KOTKAN MANSIKKALAHDEN KÄYTTÖKIELTOON?

”Syytä uimakieltoon asetettujen Mansikkalahden rantojen suurelle bakteeripitoisuudelle ei voida varmasti tietää. Maanantaista asti suljettuina olleilta lasten rannalta sekä ulkorannalta löytyi runsaasti Escherichia coli –nimistä bakteeria”, kirjoittaa Kymen Sanomat 12.8.2012.

Einorjalainen jollakin ulkomaan
uimarannalla

"Syytä uimaveden laadun huonontumiseen ei voida varmasti osoittaa. Paikoin runsaat sateet näytteenottoa edeltävällä viikolla ovat voineet huuhtoa eläinten ulosteita rantaveteen", lehti jatkaa. 

Mansikkalahden uimarannan läheisyydessä on havaittu – tai siis Ensio Olut on havainnut – ainakin Kotkan Meripäivien aikaan myös norjalaisia lehtimiehiä.

Norjalaisten lehtimiesten ulosteissa ei säännönmukaisesti esiinny E.coli-bakteeria, mutta norjalaisten lehtimiesten ulosteita löytyi rannalta siinä määrin, että niiden merkitystä ei ulosteidentarkastaja Ensio Oluen mukaan voida yksiselitteisesti jättää huomiotta, koska norjalaisilla lehtimiehillä on tapana paskoa, ei pelkästään uimarannalle, vaan Ensio Oluen kokoon haalimien tietojen mukaan ihan varmasti myös uimaveteen!

Tämä joku norjalainen paikallislehti 
otsikoi: "Neljä viidestä (norjalaisesta?)
on dementikoita"

Eikä tämä vielä mitään! Jossain norjalaisessa Aftenposten -nimisessä paikallislehdessä on ollut paskamainen pilkkakirjoitus suomalaisesta suurjuoksija Lasse Virénistä, että dopingjuoksuja olisi muka juossut! Meidän Lasseko olisi syönyt dopingia?

Hernesoppaa pilkkumissa

Ja hui-hai, sanoo Ensio Olut; Lasse ei mitään dopingia syönyt, vaan ihka aitoa suomalaista Jalostajan hernesoppaa (på norsk: ertesuppe), jonka joukkoon Lassen Päivi-vaimo oli lorauttanut aimo annoksen Valion kuohukermaa. Siitä on todisteena Maikkarin arkistoista ihan varmasti yhä löytyvä - kuten Jukka Virtanen tapasi Levyraadin puheenjohtajana sanoa - kaupallinen tiedoite, jossa Lassen Päivi-vaimo sanoo kaataessaan kermaa hernerokan joukkoon: ”Kerman kera siitä saa kaksinkerroin parempaa!”

”Lasse Virén käytti veridopingia voittaakseen Münchenin 1972 sekä Montrealin 1976 olympialaisten 5.000 ja 10.000 metrin kilpajuoksukilpailut”, kirjoittaa Aftenposten, ja lehti jatkaa, ”Usain Boltin vertailu Suomen olympiasankariin Lasse Viréniin on turhaa, koska Virén käytti veridopingia saavuttaessaan neljä kultamitaliaan.”

Veripalttua

Eivätkö ne siellä Norjalassa osaa erottaa veridopingia (på norsk: blod dopping) veripaltusta (på norsk: blod pudding)? Aivan samoja kirjaimiahan noissa norski-sanoissa on, mutta eri järjestyksessä!

Tässä on kylmä totuus: Lassen Päivi-vaimo teki Lasselle kummallakin kerralla matkaeväiksi Olympialaisiin veripalttua ja laittoi mukaan monta purkkia Myrskylän naapurikunnan Pukkilan Osuusmeijerin kirnupiimää, joita Lasse sitten nautti kisapäivinä kumpaakin kylmänä aamiaiseksi, ja juoksu kulki; Münchenissä kymppitonnilla kaatumisesta huolimatta vallan maailmanennätystahtiin!

Einige Doppelbock

Pukkilan Osuusmeijeri

Kilpajuoksukilpailujen Münchenissä mentyä olisivat Lassen länsi-saksalaiset kilpajuoksuveljet Harald Norpoth ja Klaus-Peter Hildenbrand mielellään tarjonneet Lasselle lokakuussa Oktoberfestillä Hofbräuhausissa Blutwurst und Sauerkraut mit einigen Doppelbok, oder mit ein paar Weissbier, mutta kotona Myrskylässä Lassea odotti lämmin koti ja Päivi-vaimon paistamat veriletut, puolukkasurvos sekä kirnupiimä, joista Lasse seuraavat neljä vuotta suurella mielihalulla nautiskeli - unohtamatta hernesoppaa - ja olikin sitten taas Montrealin Olympialaisissa täydessä iskussa!

Montrealissa maratoninjuoksukilpailujuoksuissa oli kuitenkin ensimmäiseltä juottopaikalta unohtunut pois Lasse Virénin mielijuoma, supisuomalainen Pukkilan Osuusmeijerin kirnupiimä - tarjolla oli vain tavallista kisajärjestäjän pääsponsorin valmistamaa urheilujuomaa - ja näillä - näilläkin - onnettomilla eväillä Lasse tuli viidentenä maratonjuoksun maaliin voitettuaan juuri edellisenä päivänä sekä kymppi- että viidentonnin olympiastadionin juoksuradan ympärijuoksukilpailut alku- ja välierineen.

Virénin Lasse maalissa
Montreaalissa

Moskovan 1980 Olympialaisiin rientäessään Lasse unohti eväsrepun veripalttuineen kotiin porstuan pöydälle, ja Pukkilan Osuusmeijeri oli lopettanut toimintansa, eikä kirnupiimää siis enää sieltä saanut. Lasse ei sitten oikein pärjännyt 10.000 m:llä, vaan jäi taaskin vallan viidenneksi.

Että se Lasse Virénin veridopingista.

Tässä pullossa
ei piile
norjalaisen
huippu-urheilun
salainen ase

Kotkan Mansikkalahden uimavesien saastumisesta on syytetty mm. valkoposkihanhia – noita vallan viattomia luontokappaleita – mutta, kuten edellä käy kiistatta ilmi, norjalainen lehdistö on valmis kirjoittelemaan - kuten tulevina vuosina tulemme huomaamaan - ja tekemään mitä tahansa kakkajuttuja peitelläkseen omien urheilijoidensa dopingsotkuja, ei vain astmapiippujen, vaan rajumpienkin droppien käyttöä urheilusuoritustensa parantamiseen.

Norjalaisia suursmurhveja juuttuneina
rullarappusiin Oslossa Sørlandetin 
suuren sähkökatkon aikana

Lopuksi jymyuutinen Norjasta: ”Suuri sähkökatkos Sørlandetissa; tuhansia oslolaisia juuttunut tuntikausiksi rullaportaisiin!”

NOKIAN ÄLYPUHELINKEHITYSJOHTAJA ENSIO OLUT

Kiireinen Nokian älypuhelinkehitysjohtaja Ensio Olut päätti ottaa kerrankin lomaa. Hän varasi Karibian risteilyn kotkalaisen Kristina Cruises -laivanvarustamon Kristina Katarinalla ja aikoi relata hetken aikaa oikein kunnolla.

MS Kristina Katarina

Kuinka ollakaan, steel pannujen soidessa samban rytkettä laiva eksyi reitiltä ja ajautui Bermudan kolmion alueelle. Kuten arvata saattaa, niin – kuten Bermudan kolmiossa yleensä aina käy – laiva upposi salaperäisesti Ensio Oluen alta, ja ihan vallan hetkessä. 

Aalto heitti Ensio Oluen aution saaren autiolle rannalle, rannalle jossa ei ollut mitään, ei niin yhtään mitään, paitsi tietysti banaaneja ja kookospähkinöitä. Niitähän tällaisilla autioilla saarilla nyt yleensä aina on.

Autio saari ja kookospalmuja. Banaanit 
kasvavat ihan tuossa vasemmalla

Ensio Olut oli tottunut asustelemaan vähintään 4-tähden hotelleissa, joten hänellä ei ollut aavistustakaan mitä hänen pitäisi tehdä. Niinpä seuraavan neljän kuukauden aikana Enso Olut söi banaaneja, joi kookosmaitoa ja kaipasi kaihoisasti merelle tähyillen vanhaa elämäänsä Nokian älypuhelinkehitysjohtajana.

Jumalaisen kaunis nainen
soutuveneessä

Eräänä päivänä, kun Ensio Olut makoili rannalla, hän huomasi silmäkulmastaan merellä liikettä. Siellä oli soutuvene, ja veneessä oli – uskokaa, tai älkää –  kaunis nainen, ihanin ja kaunein nainen minkä Ensio Olut oli koskaan nähnyt. Nainen souti Ensio Oluen luokse rantaan.

Epäuskoisena Ensio Olut kyseli naiselta:

"Kuka sinä olet?" "Mistä sinä tulit?" "Kuinka sinä pääsit tänne?"

"Minä olen Kristina Cruises’in risteilyemäntä Pirjo Hiiva. Soudin toiselta puolella saarta", nainen sanoi, "Ajauduin sinne kun risteilyalus upposi." 

"Ihmeellistä", Ensio Olut sanoi, "en tiennyt, että kukaan muu olisi selviytynyt. Kuinka monta teitä on? Olitte todella onnekkaita kun soutuvene ajautui luoksenne." 

"Olen yksin", Pirjo Hiiva sanoi, "eikä soutuvene ajautunut luokseni." 

Ensio Olut oli hämmentynyt:

"Kuinka sitten sait soutuveneen?". 

   Eucalyptus globulus

"Aivan yksinkertainen juttu." Pirjo Hiiva vastasi, "tein soutuveneen niistä raaka-aineista, joita löysin saaren rannalta; airot sommittelin kumipuun oksista, veneen pohjan kudoin palmun lehvistä, ja kaaripuut on taivutettu eukalyptuspuust." 

"Mu-mu-mutta se on mahdotonta ", Ensio Olut änkytti," sinulla ei ollut työkaluja eikä muuta, kuinka sinä siinä onnistuit? " 

"Eihän se nyt ollut mitään ongelma", Pirjo Hiiva vastasi, " tämän saaren etelälaidalla on hyvin epätavallinen sedimenttikerrostuma. Huomasin, että kun kuumensin sitä rakentamassani sulatusuunissa tiettyyn lämpötilaan, siitä saa erotettua taottavaa pallografiittivalurautaa, eli, kuten kansanomaisemmin sanotaan, patarautaa. Tein siitä työkaluja, joita käytin sitten veneen rakentamiseen... "

"Mutta ei siitä sen enempää ", Pirjo Hiiva jatkoi, "missä sinä asut?" 

Ujosti Ensio Olut tunnusti, että hän oli nukkunut koko ajan rannalla. 

"No, soudetaan sitten minun puolelleni ", Pirjo Hiiva sanoi. 

Bungalow

Muutaman minuutin soutu, ja vene rantautui pieneen laituriin. Kun Ensio Olut katsoi rantaan, hän melkein tippui veneestä. Hänen edessään oli kivetty polku, joka johti upeaan, valkoiseksi maalattuun bungalowiin. 

Kun Pirjo Hiiva kiinnitti venettä laituriin ammattitaitoisesti palmunlehtikuiduista punotulla köydellä, Ensio Olut pystyi vain tuijottamaan mykistyneenä. Kun he saapuivat taloon, Pirjo Hiiva sanoi vaatimattomana:

"Tämä nyt ole paljon mitään, mutta minä kutsun tätä kodiksi. Istu alas ole hyvä. Saisiko olla juotavaa?" 

"Ei, ei kiitos", Ensio Olut vastasi edelleen hämmentyneenä, "en halua enää juoda pisaraakaan kookospähkinän mehua. " 

Piña Colada

"Minulla ei olisikaan tarjota kookospähkinän mehua", Pirjo Hiiva vastasi", "miten olisi, käykö paikallisita luonnonantimista valmistamani Piña Colada?"

Yrittäen peittää yhä hämmästystään, Ensio Olut myöntyi, ja he istuivat sohvalle keskustelemaan. Kun he olivat kertoneet tarinansa, Pirjo Hiiva ilmoitti:

"Minä aion livahtaa vaihtamaan päälleni jotain mukavampaa. Haluaisitko käydä suihkussa ja ajaa partasi; partakone on yläkerran kylpyhuoneen kaapissa."

Kysymättä enää yhtään mitään, Ensio Olut meni kylpyhuoneeseen. Kaapissa oli partahöylä; terän pidin oli tehty simpukankuorista ja terä vulkaanisesta lasista. Varren toinen pää oli hoonattu ontoksi, ja siinä oli kierteet, johon teräosan sai ruuvattua kiinni.

"Tämä mimmi on ihan ihmeellinen", Ensio Olut mutisi, "mitähän seuraavaksi?"

Viikunapuun lehtiä

Kun Ensio Olut palasi olohuoneeseen, Pirjo Hiiva istui sohvalla pukeutuneena ainoastaan strategisesti tiettyihin paikkoihin sijoitettuihin viikunapuun lehtiin – ja tuoksui vienosti gardenialle.

Pirjo Hiiva pyysi Ensio Olutta istumaan viereensä. 

"Kerro minulle", Pirjo Hiiva aloitti vihjailevalla äänensävyllä siirtyen lähemmäksi Ensio Olutta katsoen samalla tätä silmiin, "me olemme olleet täällä hyvin pitkään - ja saatamme joutua olemaan vielä hyvän kotvan. Olen ollut yksinäinen. Jotain varmaan sinäkin haluaisit tehdä juuri nyt, jotain, mitä olet kaivannut kaikkina näinä kuukausina… jotain, mitä et ole voinut tehdä pitkään aikaan?"

"Ta-tarkoitatko, ihan totta…", Ensio Olut vastasi innoissaan, "... että voin tarkistaa minulle tulleet tekstiviestit ja lukea tärkeät sähköpostini täältä?"

ENSIO OLUT JA LONTOON OLYMPIALAISET 2012

Olympiauimarin perusvarustukseen
kuuluu tyköistuva uimapuku

Nyt, kun alan kirjoittaa tätä tarinaa, on elokuun 3. päivä 2012 klo 10:10. Yleisurheilun Olympiakisat, siis ne oikeat Olympiakisat, alkavat tänään, joten edes Ensio Olut ei niistä vielä mitään tiedä. Siispä siirrytään tarkastelemaan niitä muita lajeja ja kuinka niihin on valmentauduttu, ja miten niissä on käynyt / käyvä.

Tarkastellaanpa kuitenkin ensin tämä uintipuoli.

Suurin osa uintilajeista, joissa suomalaisilla siis ennakkoarvailujen mukaan piti olla lähes varmat mitalisaumat, lienee jo suoritettu. Suurimman mielenkiintonsa Ensio Olut suuntasi, kuten ymmärrettävää on, naisten uintimatkoihin; ja erityisesti niihin rintauinteihin.

Ensio Oluen suurimmat toiveet kohdistuivat Suomen naisuimarikaksikkoon Hanna-Maria Seppälään ja Jenna Laukkaseen.

Erittäin lahjakas rintauimari

Koko nelivuotisen olympiadin ajan nämä tytöt (anteeksi ilmaisu ”tytöt”, mutta, koska Ensio Olut on jo hyvän matkaa käynyt seitsemättä vuosikymmentä, kaikki n. nelikymppisetkin nuoret naiset ovat Ensio Oluelle ”tyttöjä” – puhumattakaan näistä n. 28 v ja siitä alle) ovat harjoitelleet harjoittelemasta päästyään antaen kaikkensa rintauintiurheilulle, ja tässä tulos!

Ensio Oluen syyttävä sormi sojottaa nyt Suomen Uimaliittoon ja uinnin valmennusjohtoon; eivätkö naisten rintauimisen lajivalmentajat osanneet ennakoida, että olympiauintikilpailujen tuomaristoon tullaan valitsemaan pelkästään umpisokeita, jotka eivät lainkaan huomaa, että kaikkien ulkomaiden naisrintauimarit käyttävät lajinvastaisesti käsiään!

Tämä ei ole mätä kukko, vaan
kalalukko. Vieläpä herkullinen
sellainen; läskiäkin on
aivan riittävästi!

Vielä on onneksi, kun uinnissa on suomalaisia viety, kuin ”mätää kukkoa” (jos tämä jääkiekkotermi näin uinnin yhteydessä sallitaan), jäljellä neljä varmaa suomalaislajia.

Seuraavat varmat suomalaislajit, joihin kaikkien urheilua seuraavien suomalaisten televisionkatselijoiden ja radionkuuntelijoiden silmät ja korvat nauliinutvat, ovat riihenpuinti ja yksinnainti.

Ulkomaanjoukkuekin on joutunut
mitalisateen alle

Suomalaisista riihistä on harjoituksissa kuulunut varsinainen varstan jutke ja saunoista sellainen litinä, että väliin on pitänyt pikkuisen piereskellä, ettei kuuluis se litinä. Ensio Olut ennustaa, että mitalia näissä lajeissa aivan varmaan tulee satamaan, ja vallan ropisemalla!

Skellefteå Kraft

Ainoa todellinen Suomen kolmoisvoiton uhkaaja yksinnainnissa miesten puolella olisi Ruotsin vuoden 2010 yksinnainnin Ruotsin mestari Svedu-Pelle Runksman, Skellefteå Kraft, mutta, Suomen yksinnaintijoukkueen sekä kaikkien suomalaisten naintiurheilun ystävien onni, hän on Ensio Oluen saamien tietojen mukaan saanut viimehetken tyhjennysharjoituksissa oikeaan ranteeseensa rasitusvamman, eikä näin ollen pärjänne toiskätisenä Suomen saunojen löylyissä karastuneille känsäkourille.

Suomen kokenut, läpeensä tyytyväinen naisjoukkue uhkuu voitonnälkää, jonka tulee tyydyttämään vain kolmoisvoitto yksilösuorituksissa, ja voitto sekä lyhyessä 4x1, että pitkässä 4x4 viestissä. 

   Kunhan vaan ei Suomen naisjoukkueelta putoa viestinvaihdoissa viestisauva sormista, niin viestivoitot ovat kultamitalit kummassakin viestissä varmaakin varmemmat.

Riihenpuinnin harjoittelua Melbounen
vuoden 1956 Olympialaisiin

Riihenpuinnin puintimaratonin, joka on sekajoukkuein suoritettavan riihenpuinnin kuninkuuslaji, ja samalla ainoa riihenpuinnin Olympialaji, alkujutkaus jutkautetaan toisen kisaviikon tiistaiaamuna. Joukkueiden kisavarstat on tarkastettu ja leimattu jo ennen kisojen avajaisia, eivätkä kilpailijat saa niitä käsiinsä, kuin hetkeä ennen lähtöjutkautuksen jutkauttamista.

Viimeiset kaksi Olympialajia, joissa suomalaiset voivat vielä kartuttaa mitalisaalistaan ovat viinan salakeitto ja veden porttikäytäväänheitto.

Aleksanteri ii

Viinan salakeitto on ollut suomalaisten lempilaji aina vuodesta 1866, jolloin Venäjän Keisari, Puolanmaan Tsaari ja Suomen Suurruhtinas Aleksanteri II kielsi viinaa keittämästä, juomapäiviä viettämästä. Se oli meininki Keisarilla, että viinaa ei olis viinurilla, eikä juomaa olisi juomarilla, että leipä riittäis Suomessa vainomiehen huoneessa.

 Ioseb Besarionis dze Jughashvili,
eli nimimerkki "Stalin"

Viinan salakeitto hyväksyttiin Olympialajiksi alun perin Helsingin vuoden 1940 Olympialaisiin, mutta aina niin ystävällinen ja kiltti Stalin-setä hyökkäytti – kuultuaan tästä, koska silloista Neuvostoliiton Viinan Salakeittoliitto ry:tä (Советский секретный сгорания ликер Федерального Ассоциации) ei oltu hyväksytty Olympialiikkeen piiriin, eikä näin ollen oltu kutsuttu koko pippaloihin – suutuspäissään iivanajoukkonsa pieneen, mutta sitkeään Suomeen, valittuun vuoden 1940 Olympiakisaisäntämaahan, ja tuli sitten, kuten hyvin tiedämme, ne ihan toisenlaiset kisat. Pieni Suomi tuli niissä kisoissa hienosti hopealle!

Nuuksion tutkimaton korpimaa

Vuoden 1948 Lontoon Olympialaisissa ei ollut saksalaisten pommitusten jäljiltä jäljellä riittävästi piilopaikkoja viinan salakeittoon, eikä salakeiton perinteisiä suorituspaikkoja oltu ehditty kolmena Toisen Maailmansodan jälkeisenä vuotena jälleenrakentaa riittävästi, joten ensimmäiset viinan salakeiton Olympiakilpailut pystyttiin viemään läpi vasta Helsingin vuoden 1952 Olympialaisten yhteydessä Nuuksion viimeisillä tutkimattomilla korpimailla. Nuuksion korvet nimettiinkin noiden kisojen muistoksi vallan kansallispuistoksi.

Kauhavan
Rumavallemanni

Viinan salakeittokilpailun Suomen edustajat Lontoon vuoden 2012 Olympialaisissa pyrittiin pitämään viime hetkiin asti salassa, mutta joukkueen vastuuvalmentaja, Kauhavan Rumavallesmanni lipsautti pontikkapäissään kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa 28.7., että Suomea edustaa näissä kilpailuissa tunnetun keskisuomalaisen pontikkapitäjä Ullavan urheiluseuran, Ullavan Kisan ja kotkalaisen partiolippukunnan Karhulan Korvenkävijöiden yhteisjoukkue. Jälkimmäiset vastaavat siitä, että ensin mainitut älypäät eivät vallan eksy Lontoon sumuun.

Viimeisenä Olympialajina on veden porttikäytäväänheitto, joka suoritetaan poikkeuksellisesti vasta virallisten päättäjäisjuhlallisuuksien jälkeen. Suomen joukkue on koottu Helsingin Juhlaviikkojen Taiteiden Yön 2011 ansioituneimmista osanottajista.

Tulva Kymenlaaksonkadulla
Kotkan "Vesipäivillä" 
vuonna 2011

Veden porttikäytäväänheiton Suomen joukkueen viimeistelyleiri oli 26. – 29.7.2012 Kotkassa Meripäivillä. Viimeistelyleiri ylitti sille asetetut tavoitteet, vaikkakaan Kotkan kadut eivät tulvineet aivan yhtä runsaasti, kuin vuoden 2011 Meripäivillä.

Tähän kaiken tämä turhanpäiväisen jorinan lopuksi sopii Juha ”Junnu” Vainion legendaarinen vastaus joskus -70-luvulta, kun hän oli kusella Helsingissä porttikäytävässä vastapäätä Finnlevy Oy:n toimitiloja, toisella puolella katua, poliisin esittämään retoriseen kysymykseen (tarkoittaa interrogatiivi- eli kysymysmuotoista lausumaa, joka esitetään keskustelun tehokeinona eli retoriikkana ja johon odotetaan lähinnä samanmielisyyden osoitusta eikä niinkään vastausta): 

Eino Grön

   ”Jahas, ja mikäs mies Te sitten oikein olette?”

”Ai jaa, ai minäkö? No, minä olen toi Eino Grön.”