keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

KOTKAAN MAAILMAN ENSIMMÄINEN VEDENALAINEN VIERASVENEPARKKI


Torstai 1.4.2021

Paikallisuutisia

Sapokan tulevan vierasveneparkkiluolan
sisääpurhetimisväylän edustan
ruoppaus käynnissä
Tänään ensimmäisenä päivänä kuluvaa kuuta on aloitettettu tyypilisten ja turhien kaiken maailman valituskierrosten välttämiseksi varoittamatta ja täyden hiljaisuuden vallitessa salaa tehtävät, vuoden kestävät äänettömät vedenalaiset louhinta- ja rakennustyöt vierasvenepaikkojen lisäämiseksi Sapokanlahden alle. 

Tasan kahden vuoden kuluttua 1.4. 2023 avataan Sapokkaan maailman ensimmäinen kaksikerroksinen vedenalainen veneparkkiluola, kertoo Kotkan venesatamista vastaava mittausteknikko Risto Inkeroinen Kotkan kaupungin mittaus- ja kiinteistöoimen vastuualueelta.



Kotkan Maretarium
Veneparkkiuolan sisäänpurjehtimisväylän suuaukko tulee entisen Shellin huoltoaseman kohdalle; jo suoritettu kivien poisruoppaaminen oli tämän työn esivalmistelua. Luolan poistumistiet, hissit ja portaat tulevat Maretariumin edustalle. Vesihiisi hihkuu jo innoissaan, koska se pääsee kahden vuoden päästä lauantaina 1.4.2023 luolan avajaistilaisuudessa vihdoinkin sihisemään hississä!

Tornatorintie 3




Kotkan kaupunki ja Kymen Sanomat julistavat nimikilpailun tämän luolan nimeämiseksi; nimiehdotuksia otetaan vastaan tänään louhintatyön aloituspäivänä Kymen Sanomien toimituksessa os. Tornatorintie 3, tai sähköpostitse osoitteeseen toimitus@kymensanomat.fi




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti