tiistai 29. marraskuuta 2011

ENSIO OLUEN PIKKUJOULUSATU


Kotkan Jouluvalot


    Huumori sikseen, palataampa taas tositapahtumien ikävään seuraan.

   Yleistesi tiedettyähän on, että pikkujouluaika, tuo, ah niin suloisia ja kultaisia muistoja nostattava aika, alkaa marraskuussa viimeistään silloin, kun jouluhimmelit ilmestyvät puistotoimiston toimesta Kotkansaaren puihin. 

Silloin lopetetaan kaikenlainen ikävä karppaaminen, ja aloitetaan iloinen ryyppääminen.


Entiseen aikaan, kieltolain aikaisessa Suomessa, valmistautuminen pikkujoulujen viettoon aloitettiin jo varhain syksyllä. 

Pikkujoulujen huoltovene
Merkittävä osuus tähän valmistautumiseen oli Viron veljeskansalla, sekä Pyhtään Heinlahdessa Kiiskin veneveistämöllä valmistetuilla, 19  sylinteristen Junkers – lentokonemoottoreiden työntäminä tyhjänä jopa 32 solmun (mitä nyt vähän yli 60 km/h) vauhdilla, täydessä lastissakin reilua kahtakymmentä solmua kulkeneilla plaanaavilla pirtuveneillä; näin ei merimatkan aikana väkijuomaan ehtinyt tarttua ikävää peltikanisterin makua. (Kuriositeettina mainittakoon, että laulaja Dannyn esi-isän, Algot Niskan veneiden huippunopeus oli vaivaiset 16 solmua.)



Varpunen
Lahna
Maihin päästyä väkijuoma yleensä annosteltiin pienempiin, sisäpuolelta tinattuihin (vert. olipa sälli jo aika tinassa) astioihin, kuten varpunen, lahna, ja pienimpänä jakeluastiana kekku (vert. olla kekkulissa, eli nauttinut yhden kekulillisen). 
Kekku

Parrunpätkiä pinossa
Näin tuo jalo juoma saanut ikävää läkkipellin makua, vaan sen raikas aromi ja pukè säilyivät.

Väkijuoman sai jaeltua pienkuluttajille  ja kirvesmiehille vallankin  kätevästi myös parrunpätkissä.
Pikkujouluihin valmistautuminen oli 80-luvulla
vakavaa puuhaa. 
Tässä Kotkan kaupungin johto 
miettii, riittäneekö jo tuo määrä silloisen 
satamatoimiston (nyk. HaminaKotka Satama Oy)
pikkujoulujen viettoon


Vielä iloisella 80-luvulla, kun kieltolaki oli jo kumottu, pikkujouluissa  vaikka niihin valmistautuminen olikin ylen vakavaa puuhaa  aina sattui ja tapahtui. 






Tonttu-ukkojen joukko varpahillaan
Tonttuakkojen
sirpakka
joukko
Tonttujoukot – eivät vain tonttu-ukot, vaan myös sirpakat tonttuakat – ja tietty ”mä-kanssa-haluun-olla-joulupukit” (ulkomaaksi: "Jag-Wannabe-en-av-så-där-Julbockarna-också") saapuivat kotikoloistansa varpahillaan, kun joulujuomaa tarjosi kunnon väki, kunnon väkijuomaa.







Kotimatkalla käyvät askeleet 
reippahasti

Ja palasivat sitten kotikoloihinsa pikkujouluista  alle sillan, alle sillan, kun väkijuomat oli nautittu. Reippahasti kontaten käypi askeleet. 


   Matka saattoi joskus vähän venähtää, kun lepokin otti joskus oman aikansa.



80-luvulla oli myös pikkujoulutypy joskus lattialla

Pikkujoululjen tonttueikit olivat 80-luvulla kova sana; ensin leikiteltiin kuusen alla, kuusen alla, kunnes juotiin Koskenkorvaa lattialla, lattialla.



Seuraavaksi muutama juhlija yhä ylös yritti, ja kompastui omaan sananäppäryytensä, ja kuusi kaatui. Sitten selvemmät sammuttivat elävien kynttilöiden – ne kun tuovat sitä aitoa joulutunnelmaa niin – sytyttämän kuusen.


Tonttu-ukot rientävät pukkihyppyä 
hyppien yli toistensa...
Myöhemmin illalla olivat vuorossa piirilekkien jälkeen tonttujen parileikit. Parileikkiin rientäessään tonttu-ukot saattoivat hyppiä jopa toistensa yli hihkuen: ”Minä, minä ensin!”
parileikkejä leikkimään






Epäsovinnainen parileikki


Joskus myös epäsovinnaisemmat parit innostuivat leikkimään parileikkejä. 

   No, pikkujouluissa melkein kaikki oli sallittua.




Laatoittamaton saniteettitila

Kokenut pikkujoulujen järjestäjä järjesti juhlat paikassa, jonka saniteettitilat olivat laatoitusta vailla. 


Lattian laatoitus
Juhlaruoan valinnalla saattoi valita, minkä väristä laattaa sen tilan lattialle sitten heitettiin; ronskimmat laatoittivat seinätkin – jopa olkapään korkeudelle.


Rosolli oli tuolloin suosittu pikkujouluruoka, koska se tuotti iloisen joulunväristä laattaa.

Pihan laatoittaminen
Monesti myös pihalaatoitus saatiin näin joulukuntoon.




Korvatunturin Pikkujoulupukki
Oikea Korvatunturin Pikkujoulupukkikin kävi tietysti pikkujoulujuhlissa, ja olikin tämä usein juhlien kohokohta.
Käsite "seksuaalinen häirintä" oli tuohon muinaiseen, nykykatsomuksen mukaan vallan ammottavaan aikaan, vain Naisasialiike Unionin märkä uni.




Pikkujoulupukki käy kontillaan
Monesti oli käynyt, että Pikkujoulupukki kaikessa kiireessä oli hukannut lahjasäkin edellisistä pikkujouluista toiseen rientäessään vallan tykkänään, ja oli sitten joutunut haalimaan matkan varrelta pikkujoulun viettäjille jaettavaa jos jonkinlaisista paikoista.




Antimista nauttinut Pikkujoulupukki

Lahjojen jaon jälkeen Pikkujoulupukki sai nauttia talon antimista.





Ulkoistettu Pikkujoulupukki





Sinivuokkojen siivousfirma




Pikkujoulupukki ei sitten yleensä lähtenytkään pois pippaloista ennen, kuin hänet ulkoistenttiin sinivuokkojen siivousfirmalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti