sunnuntai 25. tammikuuta 2015

KOLMOSSIVUN TYTTÖ


Stephanie Rahn


Lukutaitoinen – ainakin kuvienkatselutaitoinen  maailma ikään kuin kohahti, kun englantilaisessa The Sun -päivälehdessä 17. marraskuuta 1970 julkaistiin sivulla kolme kaikkien aikojen ensimmäisen kolmossivun tytön, saksalaisen alushoususillaan tuohon aikaan vallan mielellään esiintyneen glamourmallin Stephanie Rahnin tissikuva. Stephanien jälkeen on The Sunin kolmannella sivulla poseerannut kaiken kansan iloksi tissit paljaana jo kohta 10.000 typyä.




Kaikkien aikojen ihka 
ensimmäinen Playboy
Tällaista soft core -pornografiaa eli ns. pehmopornoa pidettiin täällä Suomessa vielä kuusikymmenluvullakin – ja kaiken maailman tiukkanutturaisten kukkahattutätien ja -setien , sun muiden omasta mielestään muita korkeampien siveystuomareiden mielestä yhä vielä tänäänkin – sukupuolisiveellisyyttä loukkaavana, vaikka esimerkiksi Playboy -lehden ensinumeron – joskaan ei vielä vallan kannessa, mutta muilla lehden sivuilla monessa kuvassa – oli jo vuonna 1953 keikistänyt Norma Jeane Mortenson, paremmin tunnettu peitenimellä Marilyn Monroe, ilkialastomana.

Kolmossivullakin Marilyn Playboy numero 1:ssä tissit paljaana oli, ja oli ilman pikkupöksyjäkin vallan, siltikään kukaan ei ostanut Playboyn kautta aikain ensimmäistä numeroa Marilynin tautta, vaan lehdessä olleiden erittäin mielenkiintoisten artikkelien takia.


Samantha Fox
Iltalehti ja Kauppaehti alkoivat Brittien esimerkin mukaisesti myös julkaista 3-sivullaan aistikkaita kuvia vähäpukeisista tytöistä kahdeksankymmenluvulla; näistä tunnetuin ainakin täällä meillä oli isotissinen Samantha Fox. Sittemmin Iltalehti siirsi tyttökuvat lehden loppusivuille ja nimesi ne ”Iltatytöiksi”.


Pin-uppi
Kolmossivun tytöt ovat ilmiönä sukua aiempien vuosikymmenten pin-up -tytöille, mutta seksuaalisesti ne ovat pin-uppeja rohkeampia. Nämä nuorten miesten ylvästä taistelutahtoa yhä tänäänkin iloisesti silkkisissä pikkuhousuissaan, saumasukissaan ja sukkanauhoissaan kohentavat pin-upat olivat taka-aikoina amerikkalaisten taitavien kuvataiteilijoiden, kuten Gil Elvgren, taidokkaasti taiteilemia taideteoksia; -50-luvun Jallu-lehdessä tissikuvat olivat tosin huonojen ja halpojen taiteilijoiden huonosti piirtämiä ja piirroshenkilöille oli Jallussa melkein aina – ainakin Ensio Olut muistaa näin – piirretty kaiken päälle kuin ihan vaan ilkeyksissään ja meidän silloisten pikkupoikien – nykyisin kai sanottaisiin ”esiteinien” – kiusaksi tissiliivit tissien päälle.

On maailman ihme ja kumma, että kukaan yleensäkään on koskaan ostanut Jallu-lehteä; eihän Jallussa ole ollut edes mielenkiintoisia artikkeleita, ei koskaan! Ensio Olut on lukenut kaikkien Jallujen kaikki artikkelit ja voi valalla vannoa, etteivät ne todellakaan ole mielenkiintoisia!


The Sunin etusivu
22. tammikuuta 2015
Tänä vuonna 2015 nyt tammikuussa englantilaisten topless-kuvien julkaisua vastustaneen vetoomuksen yli 217.000 allekirjoittajaa ehti iloita muutaman päivän ajan, kun Britannian ostetuin iltapäivälehti näytti taipuneen paineen alla. Torstaina 22. tammikuuta Britannian ostetuin iltapäivälehti The Sun veti kuitenkin maton kampanjoijien alta ja alkoi taas julkaista tissikuvia otsikoiden: ”THEY’RE baaaack! And they are bigger and bustier than ever.” Eli: ”He ovat palaaaanneet! Ja he ovat suurempia ja isotissisempiä kuin koskaan!”

    - Viitaten viimeaikaiseen uutisointiin kaikissa muissa tiedotusvälineissä, haluamme tehdä selväksi, että tämä on kolmossivu ja tässä on kuva Bournemouthista kotoisin olevasta 22-vuotiaasta Nicolesta. Haluamme pyytää anteeksi kaikkien niiden journalistien puolesta, jotka ovat kuluttaneet kaksi viime päivää meistä puhumiseen ja kirjoittamiseen, The Sun ilakoi.

Partiolippukunta
"Kotkan Laivatytöt"
Nakutytön poistamiseksi tuon Britannian ostetuimman iltapäivälehden sivulta on kampanjoitu vuosikymmeniä, mutta lehti on pitänyt tiukasti kiinni myyntivaltistaan. Viimeisimpänä vastustajana The Sunin kolmossivua vastaan nousi vuonna 2012 perustettu No More Page 3 -kampanja. Kampanja on yhdistänyt vastustajat laajalla rintamalla aina partiotytöistä ay-johtajiin.


1980-luvulla The Sun yritti lepytellä naisten esineellistämistä vastustavien mieliä julkaisemalla sivulla seitsemän seiskasivun paljasrintaisia poikakuvia. Yritys oli heti alkuunsa tuhoon tuomittu.


Jutta Iltalehden
keskiaukeamalla
Ja onhan Iltalehtikin täällä Suomessa yrittänyt lepytellä Iltatyttöä ja naisten esineellistämistä vastustavia lukijoitaan julkaisemalla milloin Iltapoika-kuvia ja jopa keskiaukeamallaan Sos.Dem.-puolueen vastavalitun, nyt entisen puheenjohtajan Jutta Urpilaisen verkkosukkahousukuvan. Kumpikaan ei sytyttänyt ainakaan Ensio Olutta – paitsi Jutta. No, Ensi Oluthan syttyy aina, kun vaan hameen helma missä heilahtaa.


Jihadistien
kolmossivun
tyttö n:o 5
The Sun on yrittänyt järjestää lukijoilleen myös lukijoiden itsensä valitsemien virtuaalisten jalkapallojoukkueiden välisiä pelaamiskilpailuja, joiden voittajille luvattiin palkinnoiksi vapaavalintainen 3-sivun tyttö. Tosin vaan illallisseuraksi, mutta kuitenkin.



Vaan kuka sen olisi kieltänyt, jos vaikka 3-sivun tyttö olisi antanut hyvän ruoan päälle voittajan vaikka ”lotota”! Britannian mainoskieltoviranomainen kuitenkin kielsi koko kilpailun järjestämisen.


Lotto-tyttö
vyö kireällä



Niin, nuoremmille siitä ”lottoamisesta”. Ammoisella -70-luvulla Oy Veikkaus Ab markkinoi silloista uutuuspeliään Lottoa minihameisella Lotto-tytöllä, Hilkka Kotamäellä, jolla roikkui Lottovyö alun perin niin alhaalla, eli juuri sen strategisen paikan päällä, että me pojankollit aloimme tietenkin kutsua sitä paikkaa ”lotoksi” ja sitä myötä myös siellä tapahtuvaa aktiivitoimintaa ”lottoamiseksi”. Niinpä Lotto-tyttö sitten kiristi vyönsä ylemmäs.


Tuostapa mieleen, että tuohon aikaan Ensio Olutkin yritti muutaman kerran päästä ”lottoamaan” tarjoamalla neidolle illallista. Eritoten kristallinkirkkaana, kuin kylmänviileänhuurteinen ruokaryyppy, piirtyy mieleen Ensio Oluen ja Plondi-Riitan ensitapaaminen.
Heinolan Hovi palaa
tässä vallan poroksi


Oli kesä 1970-luvun alkupuolella ja tapahtumapaikkana oli – ei Jacksonville Down – vaan sittemmin vuonna 1978 tuusannuuskaksi räjähtäneen ja vallan poroksi palaneen Hotelli Heinolan Hovin ravintola.


Supliikkimiehenä Ensio Olut tilasi tytölle ja itselleen, kummallekin silloin niin muotiruokaa olleet lankkupihvit normaalein ruokajuomin. Plondi-Riitta kuitenkin esteli tilaamasta hänelle normaaleita ruokajuomia kertoen, että hänellä menee tuo alkoholi aina suoraan reisiin.

Plondi-Riitta
reidet yhdessä




    - Miten niin, turpoavatko ne, Ensio Olut hämmästeli.


    - Ei, vaan kun ne eivät sitten meinaa millään pysyä yhdessä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti