RUSAKOT HITTOON!

Eilissäpäivänä ainakin Ensio Olut sai lukea YLE:n verkkosivuilta seuraavan uutisen:

Rusakkoja

Häirikkörusakot metsästettävä ennen kevättä

Viljelyksiä vahingoittavat rusakot on metsästettävä ennen kevättä, kehottaa Suomen Riistakeskus. Rusakot ovat aiheuttaneet vahinkoja erityisesti puutarhoissa ja erikoisviljelmillä.

Rusakot eli peltojänikset ovat iskeneet erityisesti puutarhaviljelmillä. Esimerkiksi Jyväskylän Viherlandia on kärsinyt rusakko-invaasiosta. Viherlandia sijaitsee taajama-alueella, joten tuliaseita ei voi käyttää.

• Muutama vuosi sitten Viherlandiassa rusakoita metsästettiin jousiaseella. Toinen paikka, missä ongelmia on ollut on Mustankorkean kaatopaikan pajuviljelmä. Siellä saa jo käyttää ampuma-asetta, sanoo riistapäällikkö Jukka Purhonen Suomen Riistakeskus Keski-Suomesta.

Ensio Olut kotkaantuneena luontoerikoisasiantuntijana - erityisesti pupuihin perehtyneenä - jos kuka, tietää, että rusakot (Lepus europaeus) – eritoten urospuoliset rusakot (Lepus europaeus masculinum) – ovat kaiken kaikkiaan ja vasiten kovin hankalaa sakkia - nehän ovat alunalkujaan tulleet maahanmuuttajina Länsi-Aasian aroilta Suomeen.

Metsäjänistypy

Varsikin keväällä kiima-aikaan. Silloin ne tapellarähinöivät keskenään, ja ne saattavat viedä esimerkiksi metsäjäniksiltä jopa muijat!

 

Näin todella tapahtuu, koska 1) rusakkosällit ovat isompia, kuin metsäjänispojat, 2) ne kuuluvat kumpikin laji jäniseläimiin, 3) ovat keväällä usein tummempia, kuin kuin metsäjäniskollit, jotka eivät ehkä ole vielä ehtineet vaihtaa pois valkoista talviturkkiaan, kun sitä vastoin rusakot ovat brunetteja ympäri vuoden, ja Suomen blondijänistytöt kun tykkäävät jostain kumman syystä etelämaisen tummista pojista, ja sitten vielä 4) rusakkonaaras on koirasta kookkaampi ja saattaa näinollen vetää rusakkokoirasta turpiin, jos ei vaan kiinnosta!

Hunajapupu

Suklaapupu. 
No niin, ja perse
taas hajalla!

Ja jos ei edes metsäjänistypy ole antanut, niin – ikuinen opportunisti kun on – on rusakkopoju tiettävästi yrittänyt iskeä hunajapupujakin vallan! Ja koska hunajapuput eivät sentään millekään peltojänikselle anna, niin viimeisenä konstinaan on rusakko sitten tehnyt temput puolustuskyvyttömälle suklaapupulle. Ja tietäähän tuon, miten siinä sitten on käynyt, eihän sitä suklaapupun perse ole sellaista kestänyt, ja milläs sitten paikkaat suklaapupun pyllyn, et sitten niin millään!

Näistä jänisasioista mieleen, Ensio Oluella oli ennen muuttoaan Kotkaan koira, dobermanni Santtu, täydeltä kennelliiton nimeltään komeasti Dividean Said von Mammerstein. Silloiset naapurit muistavat varmaan Santun, kaikkien kaverin; rosvojen ja ryöväreidenkin kai, jos olisivat uskaltaneet pihaan tulla.

Eihän Santusta mitään kotikoiraa pitänyt tulla, vaan Vääksyn Betoni Oy:n - jonka toimitusjohtajana ym. Ensio Olut tuolloin toimi - betoniaseman toimisto- ja hallivahti. Mutta kun se ressu oli niin lälly, että jos jossakin vähän outo rapsahti, niin se olisi mennyt pöydän alle piiloon, jos olisi uskaltanut.

Santtu

Kotikoirahan Santusta sitten tuli. Ja kaikkiruokainen jätemylly - vähän kuin vuohi - vihannekset menivät, jos ne tulivat isännän lautasen kautta; paitsi tuorekrukku ja tomaatti, ne Santtu jätti. Muovit ja isommat peltipurkit kuitenkin piti muistaa ottaa pois ruokakupista ennen kuin päästi Santun syömään, muuten Santtu olisi kai pistänyt nekin poskeensa, ja vieläpä hyvällä halulla.

Mutta viisas koira se Santtu oli; sille piti oikein antaa vaihtoehtoja, että se sai sitten niistä ihan itse valita. Esimerkiksi, kun sille sanoi, että tule tänne, tai ole sitten siellä, se yleensä oli sitten siellä.

Niin, siihen jänishommaan. Mikään metsästyskoirahan dobberi ei ole, eikä aja elävää riistaa; ei Santtukaan. Kaavoitusinsinööri Jokiahokin, jota Santtu innokkaasti retuutti pitkin pihaa, oli oikeasti vain vanha nahkainen lenkkitossu.

Eläviä siilejä Santtu kyllä kanniskeli suussaan, mutta se piti kai niitä paremminkin palloina, kuin saaliina, ja kieritteli vaan niitä, jos silmä vältti, kuistin luiskaa pitkin alas.


Ai niin, pyydystihän Santtu - ja suurella halulla söi - kuistin pelargonioista ihka eläviä kimalaisia, mutta kimalaiset eivät nyt kai ole mitään suurriistaa, joten niitä ei lasketa, välkkä ne ovatkin eläviä.

Kerran sitten kun se eräänä kesäisenä perjantai-iltana oli taas onnistunut katkaisemaan vaijerihihnansa, joka muuten oli TIR-vaijeria, vaijeria, jolla rekan ja täysperävaununkin pressua paikallaan pitävät kapellit sidotaan kiinni runkoon, tiedättehän, joten ei mitään kovin heppoista narua – tämä on siis se vaijeri, jonka toisessa päässä on varsinaista juoksuvaijeria pitkin juokseva pylpyrä ja toisessa päässä on sitten se koira – ja päässyt käymään omilla teillään.

Pupuna Tupuna

Kun Ensio Olut sitten huomasi koiran karanneen, niin eikös tämä jo tulla reuhua pihaan töpöhäntä innosta vipattaen kuollut kani hampaissaan. Tietenkin Ensio Olut tunnisti kanin kadun toisella puolella asuvan nuorenparin lasten luppakorvaiseksi lemmikiksi Pupuna Tupunaksi. Kekseliäs nimenvalinta muuten, eikö vain?

Ensio Olut otti kuolleen kanin pois koiralta – onneksi Santtu ei ollut osannut tehdä Pupuna Tupunalle muuta, kuin vähän retuuttaa, joten Ensio Olut – laitettuaan Santulle uuden vaijerihihnan, niitä täytyi olla aina muutama varalla, ja nuhdeltuaan koiraa vakavaan sävyyn – päätti pestä ja föönillä kuivata ryvettyneen kuolleen kanin, ja viedä anteeksipyydellen sen takaisin naapurille.

Havaittuaan, että naapurit eivät olleet kotona, Ensio Olut laittoi kanin takaisin pihahäkkiinsä arvellen, että naapurit tullessaan kotiin löytäisivät Pupuna Tupunan kuolleena häkistään, ja olettaisivat jänön kuolleen luonnollisen edesmenon kautta.

Sunnuntai-iltana sitten naapurit palasivat kotiinsa, niin naapurin isäntä kohta Ensio Oluelle ihmettelemään:

Tykkimäki

”Me oltiin Kouvolassa sukuloimassa ja tietysti me käytiin lasten lohduksi Tykkimäen huvipuistossa, kun lapset niin kovin parkuivat Pupuna Tupunan kuolemista. Tuonne talon alapuolelle se haudattiin. Nyt joku sairasta huumoria harrastava vitsiniekka on kaivanut sen ylös, pessyt sen ja laittanut sen sitten takaisin häkkiinsä. Nyt lapset sitten parkuvat taas, ja meidän täytyy kai viedä ne ensi viikonloppuna lohdutukseksi Puuhamaahan!”

Ja tähän vielä eilisiä STT:n uutisia:

Saudiarabialainen uskonoppinut kielsi lumiukot

Lumiakka

SAUDIARABIA, Saudi-Arabian pohjoisosissa on viime päivinä nautittu harvinaisesta huvista, kun alueelle satoi lunta. Paikalliset asukkaat ovat rakentaneet lumesta ukkoja, akkoja ja kameleita.

Hauskanpito herätti kuitenkin uskonoppineen paheksunnan, kirjoittaa Gulf News -lehti. Mohammed Saleh Al Minjed linjasi fatwallaan, että ihmisten ja eläinten kuvien tekeminen on islamin vastaista.

Fatwaa levitettiin laajasti sosiaalisessa mediassa, ja se herätti vilkasta keskustelua. Kannattajat katsoivat, että lumiukkojen rakentelu on länsimaista hapatusta. Toiset ärtyivät kieltolinjasta.

• Meillä on lunta vain muutaman päivän tai tunnin ajan ja aina joku haluaa viedä meiltä kaiken hauskan. Eihän meille jää kuin kahvinjuonti, kirjoitti bloggari Mishaal.

Merkinneekö tuo, että jokaisen jihadistin, islamilaisen fundamentalistin – al-qaidoja, isisksiä ja mitä niitä boko harameja nyt on – tulee maailmanlaajuisesti tappaman ja virtaan heittämän jokainen löytämänsä lumiukko ja -akka.

Nämä eivät varmaankaan ole
neitseitä, eikä näitä ole
neljääkymmentäkään.
Ensio Olut ei kuitenkaan löytänyt
muuta otsakkeeseen
sopivaa kuvaa

Ja jos tällainen fundamentalisti paleltuu kuoliaaksi lumiukkoja etsiessään ja murhatessaan, tai menehtyy jäätyään murhaamansa lumiukon tai vaikkapa aura-auton alle, niin tuleeko hänestä silloin marttyyri, joka pääsee oikopäätä Paratiisiin ja saa siellä urotyöstään palkkioksi neljäkymmentä neitsettä.

Vai oliko niitä peräti kahdeksankymmentä?