PÄÄSIÄISENÄ JÄNISKIN PEHMENEE

Vihainen "Ensio Olut" -jänis

Pääsäinenkin on amerikkalaistunut, valitettavasti. Lapset laitetaan naamiaispuvuissa kerjäämään karamelleja ja muuta makeaa vallan vieraille veräjille. ”Ensio Olut” –jänis on tästä kovin, kovin vihainen, eikä avaa ovea!

Lasten kaunis äiti noitana
luudalla.
Luuta ripustettu ihan vaan
varmuuden vuoksi
naruilla kattoon

Mutta jos lasten kuvankauniit äidit, kuin pääsiäisnarsissit ikään – sen sijaan, että lähettävät lapsensa noita-akkoina tällaisille ”karkki tai kepponen” –keikoille – ottaisivat luudat alleen ja lentää lehauttaisivat niillä Ensio Oluen rappusille, niin jopa Ensio Oluen ukset oitis aukenisivat!

Äidit, jos Ensio Oluen toiveista huolimatta lähetätte lapsenne Palmusunnuntaina kerjuulle, niin peskää edes mukuloidenne naamat ja opettakaa heille tämä lähes ainoa ja oikea – ja jopa vallan Ensio Oluen hyväksymä virpomaloru:

Virpomavitsa

Mie se virvon viisahasti

taputtelen taitavasti

rikkahaksi rakkahaksi,

ison talon isännäksi,

viien piian pitäjäksi,

neljän lehmän kaitsijaksi!

Isännälle ihravatsa.

emännälle perä leviä,

veikoille hyvät hevoiset,

tyttärille kesällä sulhaisia!

Vitsa siulle, palkka miulle!

Suklaapuput

Hyviin tapoihin kuuluu vielä kysyä, saako virpoa. Älkääkä mukulat odottako, että suklaapupuja, tai muuta palkkaa lohkeaa millä tahansa risulla. Sen puoleen, virpomapalkkaa saa perinteen mukaan tulla perimään vasta Pääsiäispäivänä.

Sitten oikea tositarina eräästä Pääsiäisestä – ihan aikuisten oikea. Ei siis ”esiteinien”, joista Ensio Olut vanhasta tottumuksesta käyttää ainakin tässä yhteydessä yhä termiä ”lapset”:

Siihen aikaan, kun Ensio Olut – oikeastaan tämän kirjoittaja, mutta käytetään kuitenkin tässä yhteydessä erittelemättömistä syistä kirjoittajan pseudonyymiä ”Ensio Olut”, vaikkakin minä -muodossa – asui muuallapäin – ei siis täälläpäin – naapurissa parin talon päässä asui kohtuuhyvin toimeentuleva vanhoillislestadiolainen pariskunta, jolla oli monenpituisia ja -ikäisiä lapsia niin, että niistä ei ainakaan Ensio Olut pystynyt lukua pitämään – jotain viisi, tai kymmenen – tai jotain siltä väliltä. Vaimo oli yhteiskoulun kieltenlehtori ja miehellä oli kirjapaino heidän omakotitalonsa kellarissa. 

Lintulaudan mittapiirustus

Pienemmät lapsista olivat kai päivähoidossa, mutta kylällä puhuttiin, kuinka joku oli nähnyt perheen koulua käyvien lasten käyneen talvella koulun jälkeen nälissään leipää lintulaudoilta.

Pallogrilli

Tuo kyseinen Pääsiäinen oli melko myöhäisenä ajankohtana, tai sitten oli aikainen kevät – kuka niitä nyt enää niin vanhoja keväitä tarkkaan muistamaan – maa oli kuitenkin Palmusunnuntaina paljas ja rajanaapurin äijän kanssa olin kohta aamusta aikeissa pallogrillissä makkaraa grillaamaan, kun kaksi tuon edellisen naapurin vanhinta lasta tuli pihaan koivunoksat – joihin oli laitettu vain pienet suikaleet kreppipaperia – käsissään. Rajanaapuri oli juuri kotoaan sahtia hakemassa.

-         Ostaisitko, setä, näitä tällaisia, vanhempi lapsista, toisella kymmenellä oleva tyttö kysyi minulta näyttäen vitsoja katsellen vasta grilliin laitettuja makkaroita.

-         Ei niitä, lapset hyvät, myydä; niillä virvotaan tuoreeks terveeks tulevaks vuueks, ja toivotaan karkkia palkaksi, sanoin.

Pikku-Lilla nakkikioskilla

      -         Ei me oikeastaan karkkia haluta, me ollaan kaksistaan kotona ja meillä on karsea nälkä. Vanhemmat tulee kotiin vasta iltapäivällä ja jääkaappi on tyhjä, eikä meillä ole yhtään rahaa; me mentäis kylälle nakkikioskille ostamaan jotain syötävää. (Pitserioita ei onneksi vielä Suomen sisämaassa tuohon ammoisaan aikaan ollut).

      -         Jos minä kuitenkin teille makkaravoileipää, niin ei nakkarille tarvitse mennä, sanoin, kuin kysyäkseni ja lähdin voileiväntekoon.

Lasten katse kirkastui ja voileivät upposivat heihin hetkessä. Annoin vielä kummallekin jo kuumenneet makkaranpöröt talouspaperissa käteen. Tyttö kiitti ja niiasi, poika kiitti ja pokkasi – tuo tuollainen oli joillakin hyvin kasvatetuilla lapsilla – jopa monilla nuorillakin – tuolloin vielä tapana – veivät risut roskapönttöön ja lähtivät iloisina hypellen makkarat kätösissään kotiinsa.

Sanoin vielä, ettei minua pidä puhutella sedäksi, vaan ihan pelkästään minun omalla etunimelläni – ei tietenkään ”Ensioksi”, joka ei siis ole minun oikea etunimeni.

Tytöstä kasvoi ylioppilaaksi tultuaan vallan pitkäsäärinen ilo silloin jo keski-ikäistyneen rakennusinsinöörin silmälle namu, silmäkaramelli, joka kulki, vanhempiensa vastustuksesta huolimatta, tai, kuka sen tietää, juuri sen tähden, minihameessa – ja moikkaili iloisesti aina minut nähdessään.

Beyoncékin on silmäkarkki!

Ja tämä tarina on siis tosi.

Vielä tähän loppuun aivan äsken tullut uutissähke:

Duracell-pupu

”Tänään on maailmaa järkyttänyt uutinen Duracell-pupun ennenaikaisesta poismenosta. Duracell-pupu oli menehtyessään vasta kuusi vuotta vanha.

Viranomaiset uskovat, että kuolinaika oli melko tarkasti eilen illalla klo 20.45.

Tämä iloisen vaaleanpunainen pupu oli tunnettu siitä, että hän meni ja meni aina vaan, vaikka muut puput olivat pysähtyneet jo aikoja sitten.

"Pinkin" muistolle

”Pinkki”, kuten ystävät häntä kutsuivat, oli tapahtumahet­kellä pupuystävien ja tyttöystävänsä seurassa.

Kuolinsyyn tutkija sähköjänispatologi Olli Vaara, on antanut medialle ruumiinavauksen jälkeen tiedotteen, että kuolinsyy on seksuaalisesta ylirasituksesta johtuva äkillinen sydänkohtaus. Joku oli asentanut hänelle patterit väärin päin, ja häneltä tuli, tuli, tuli ja yhä vain tuli...

Viranomaiset eivät ole täysin poissulkeneet henkirikoksen mahdollisuutta.”