perjantai 4. lokakuuta 2013

RASISTI



KKK Supermarket
Miksi amerikkalaiset valkoihoiset turistit hihittävät taka aikoina hillittömästi mennessään sisälle suomalaiseen K-ketjun Supermarkettiin? Miksi sitten taas puolestaan afroamerikkaiset turistit menevät nauraen S-markettiin?


Vääksyn Ass-Market
No tietysti, koska ensin mainitun katolla kyltissä seisoi ”KKK Supermarket”, jälkimmäisen nimi ”S-Market” suomeksi lausuttuna sitten taas kuulostaa amerikkalaisen korvissa ”Ass-Market”.


Puolalainen S-Market


Sitten seuraa tämän jutun huumoripläjäys, eli ajankohtaista Suomen Eduskunnasta:






Heil Hitler, meil Kosola!
”Puhemiehelle

Syyskuun 27. päivänä 2013 eduskunnassa vieraanani ollut Seppo Lehto teki natsitervehdyksen istuntosalin yleisölehterillä. Otin tervehdyksestä valokuvan.

Ymmärrän nyt toimineeni väärin. Tuomitsen natsismin enkä hyväksy sitä missään muodossa. Pyydän anteeksi tapahtunutta.

Hyväksyn puhemiehen minulle antaman perustuslain 31 §:n mukaisen huomautuksen. Kunnioitan eduskuntaa instituutiona enkä halua sitä loukata.

Jatkossa otan täyden vastuun eduskunnassa luonani vierailevista henkilöistä ja kerron heille eduskuntakäyttäytymisen säännöt.

3.10.2013
James Hirvisaari
Kansanedustaja”

Vääksyn kanava.
Mutta missä on se
kuulu 
rautateiden 
risteysasema?
Tämä vääksyläinen veturinkuljettaja – Vääksyhän on, kuten vallan hyvin tiedämme, maankuulu, vilkas rautateiden risteysasema, joten siellä on näitä veturimiehiä pilvin pimein – on ilmoittanut lisäksi ei olevansa rasisti, saati äärioikeistolainen. Uskotaan, uskotaan, uskotaanhan se, kun James (Persu-puolueesta erotettu 4.10.2013) ”Potkukelkka” Hirvisaari kerran itse niin sanoo!

Tämä gospel- ja inttiä käymätön C-mies asevelvollinen voidaan vapauttaa palveluksesta terveydellisistä (joko fyysisistä tai psyykkisistä – kukin arvelkoon itse tykönään, kumpi on tässä tapauksessa kyseessä) syistä rauhanajaksi (palveluskelpoisuusluokka C) James Hirvisaari on kastettu supi- perussuomalaisilla nimillä Erkki Kalevi, mutta koska hän rakastaa niin kovin kaikkia ulkomaalaisia ja vallankin eteläisiltä ja itäisiltä mailta tulevia maahanmuuttajia, hän on vaihtanut kotoisen Erkki-etunimensäkin ulkomaalaiseksi Jamekseksi vallan!

Ensio Olut arvelee, että kyseessä tässä tapauksessa taitaa olla latva-C.
 
Sepänsällin spesiaali



Jerry Cotton puolestaan – toisin kuin C-mies James ”Potkukelkka” Hirvisaari – on G-mies, joka ei juuri virsiä veisaa, vaan antaa sen sijaan tarvittaessa sepänsällin spesiaalin viuhua! Tuli tuossa vaan mieleen, kun inttiaikaan tuli noita Jerry Cottoneita KarPr:n prikaatinbussin kyydissä Vekaralta Lahteen, ja päinvastoin, luettua. Jee, jee, Jerry, Jerry!

Sitten vakavampaan, suomalais-ugrilaiseen filologiaan, eli kielitieteeseen.

Nyt Ensio Olut -setä (palveluskelpoisuusluokka A) entisenä vääksyläisenä kertoo, mikä, tai kuka oikein on rasisti.

Aloitetaan sanasta rasi.

 
SA-240, Raskas Sisu, "Rasi"
Rasi – paitsi että se on lyhenne Puolustusvoimien ajoneuvon mallimerkinnästä SA-240, ”Raskas Sisu”, jonka kuljettajaa voidaan loogisesti nimittää rasistiksi (vrt. ”Masi”, SA-150, ”Maasto-Sisu” ja ”Pasi”, XA-180/185, ”Panssari-Sisu”) – tarkoittaa kesä-heinäkuussa parhaassa lehdessä olevaa karsimattomana kuivamaan kaadettua lehtimetsää.
Rasille kaadettua lehtimetsää

Sana rasittaa tarkoittaa alun perin kaskisuomeksi kaataa lehtipuumetsää kuivumaan kaskettavaksi, kunhan rasi on riittävästi kuivunut; tällaisessa rasille kaadetussa rangikossa on sitten rasittavaa kulkea.

Tästä seuraa johdonmukaisesti, että rasisti (vrt. basisti on muusikko, joka soittaa bassoa) on metsuri, joka kaataa puita rasille!


Tämä ei siis ole James Hirvisaari
puhtaissa lakanoissa

Ja näin tuli todistettua, että veturinkuljettaja James ”Potkukelkka” Hirvisaari ei voi olla rasisti; tämä James on vaan yksinkertaisesti typerä.


Sitten se äärioikeistolaisuus.
 
Juha Rihtniemi

Äärikommuistinuoret, eli  taistolaisiset teatteri-, musiikki- ja opiskelijaradikaalit – tai joku näistä – määrittelivät aikoinaan -60-luvun lopulla äärioikeistolaisuuden käyttäen esimerkkihenkilönä Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajaa vv. 1965 – 1971 Juha Rihtniemeä, jolle Urho Kekkonen sanoi, kun Rihtniemi vuonna 1970 esitti porvarillisen vähemmistöhallituksen muodostamista, ”maisteri on helvetin rohkea mies”, että ”ei Juha Rihtniemi nyt niin kovin äärioikeistolainen ole; sen verran oikealla vain, ettei hän ojentaessaan vasemman kätensä juuri ja juuri ylety IKL:ään, tai semminkään NSDAP:hen.”

James ”Potkukelkka” Hirvisaari ja muu nykynuoriso ottakoon selvää vaikkapa Wikipediasta, mikä järjestö IKL oli, jos eivät tiedä. NSDAP – sen verran Ensio Olut voi tässä kuitenkin jo paljastaa – oli liikkeen alkukielellä Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei.

James Potkukelkka
Näin ollen James Hirvisaari ei voi olla äärioikeistolainen, koska hän vuonna 1970 oli ihan Erkkinä Rekolan alakansakoulun kolmannella luokalla Vantaalla vasta, eikä ymmärtänyt politiikasta, saati ulkomaankielestä tuon hömpsäsen pöläystä – no, eipä tuo ymmärrä vieläkään.

Ettei vallan vakavaksi menisi, niin kerrottakoon seuraava ei niin millään tavalla James Hirvisaarta sivuava keskustelu tässä vielä:

Amerikkalainen kenraali William L. Shelton, neuvostoliittolainen amiraali Vladimir Sergeevich Vysotskiyky ja suomalainen kenraali Olli Vaara osuivat kylmänsodan aikaan sattumalta yhtä aikaa -80-luvulla heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Kotkan Meripäiville. No pojat ryhtyivät siitä yhdessä ryyppäämään jo torstaina.

Amerikkalainen ilmavoimien kenraali William L. Shelton kehumaan:

Ameriikan ilmavoimat

Ameriikan
kentraali

       -         Meilläpä sitä on Amerikassa niin paljon ilmavoimissa lentokoneita, että kaikki jos laitettaisiin ilmaan yhtä aikaa, niin yhtään sinistä taivasta ei niiden välistä näkyisi; niin paljon lentokoneita meillä amerikkalaisilla on!



Neukkujen amiraali Vladimir Sergeevich Vysotskiyky ei jäänyt Billiä pahemmaksi, vaan uhosi puolestaan:
Neuvostolaivaston 
ykkösnyrkki
Panssarilaiva Potemkin
Neukkulan
amiraali
   -         Mutta meilläpä Neuvostoliitossa on niin mahtava laivasto, että jos kaikki laivat lähtisivät yht'aikaa merelle, niin eipä veden välkettä niiden välistä näkyisi lain; sellainen mahtava laivasto se meillä Neuvostoliitossa on!




Silloin kenraali Olli Vaara Suomesta otti puheenvuoron:
Jalkkis, kanttikiviä,
eli kanttarellejä sekä
luvallista jakokaappi-
taidetta Kotkan
Sibeliuspuiston
kupeessa
   -         Mutta meilläpä asuu Kotkassa, ihan Kotkansaarella, eräs korpraali Ensio Olut, jolla on niin pitkä kalu, että jos se antaa sen riippua vapaana, sen pää pilkistää ulos sarkahousun puntista ja kävellessä raapiintuu Kotkan katujen nupukivetykseen ja kolhiintuu vallan mustelmille varsinkin jalkkisten kanttarilleihin!

Huuli pyöreänä



Toiset kenraalit vaikenivat ja katsoivat huuli pyöreänä suomalaista kenraali Olli Vaaraa.


   -         No kyllä minä helpotan vähän, amerikkalainen kenraali William L. Shelton katkaisi vihdoin hiljaisuuden.
   -          Minä taisin vähän liioitella, ei meillä sentään niin paljon lentokoneita ole, että niiden välistä ei yhtään taivasta näkyisi, jos ne kaikki nousisivat yhtä aikaa ilmaan. Kyllä silloinkin vähän jostain hieman taivasta pilkistäisi.

   -         Taisin minäkin vähän liioitella, venäläinen amiraali Vladimir Sergeevich Vysotskiyky helpotti.
-         Ei meidänkään laivasto sentään niin mahtava ole, etteikö laivojen väliin vähän vettäkin jäisi, jos ne kaikki lähtisivät samaan aikaan merelle.

-         No kyllä minäkin, kun te muutkin helpotitte, kenraali Olli Vaara Suomesta loihe lausumaan.
Ettei naiskauneus vallan kokonaan 
tässä unohtuisi; sulokkaat Kotkan 
Naisvoimistelijat Keskuskadun 
nupukivetyksellä
Meriparaatissa 
vuonna 2013
  
     -      Ei se meidän korpraali Ensio Olutkaan nyt sentään ihan täällä Kotkansaarella vallan asu, eikä se koskaan käytä edes sarkahousuja; se asuu Kivisalmen sillan takana, Kymin puolella, Hovarilla, ja on siis oikeastaan lähes kymiläinen; oli nyt vaan  tänään torstaina käymässä täällä Kotkansaarella katselemassa  Meripäivien avajaisparaatia.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti