SOTSHIN VESSAN KASSA

Fb-panna jatkuu, joten en vieläkään saa siellä julki tätäkään vanhaa kirjoitelmaani.

Venäjän johtoportaan valtaistuin
Kremlin valtaistuinsalissa

Venäjällä kerrotaan yhä vielä tarinaa 1950 – 1960 -lukujen vaihteesta. Pietari tunnettiin tuolloin – kuten me vanhempi sukupolvi hyvin muistamme – nimellä Leningrad. Laitankin tuon tarinan tähän heti alkuun.

Leningradin alakansakoulun opettaja pyysi venäjänkielen oppitunnilla oppilapsia keksimään lauseen, tai vaikka ihan kokonaisen virkkeen, jossa voi käyttää sanaa "ehdottomasti".

Pikku-Vladimir viittasi innokkaasti ja sai vastata:

"Opettaja, voiko pierussa olla kokkareita?" 

Opettaja tähän:

"Ei tietenkään, rakas Pikku-Vova. Tuossa sinun lauseessasi ei nyt ollut sitä sanaa "ehdottomasti". Yritäpä uudestaan.”

Pikku-Vladimir tuumasi hetken ja vastasi: "No, jos kerran näin on, sitten minulla on ehdottomasti paskat housuissani…”

Tämä tarina ei arvatenkaan viittaa Vladimir Putinin koulunkäyntiin, vaan kyseessä oli varmaan vallan toinen, joku aivan muu Pikku-Vladimir.

Kun Ensio Olut oli pikkupoika – tuolloin elettiin 1950 –lukua – ei ainakaan maaseudulla tullut kenenkään pikkupojan mieleen paskentaa sisälle sen jälkeen, kun oli opittu pois potalta. Saatettiinpa tuolloin lällätellä jollekin arkajalalle, joka ei vaikkapa uskaltanut kiivetä puuhun, että ”vauva menee potalle, vauva menee potalle, lällän lällän lää.”

 

Nelireikäinen suomalainen

Huussissa käynti ei ollut sellainen yksityisasia, kuin tänä päivänä, koska tuohon aikaan maataloissa oli käytössä nelireikäiset, joissa oli isännän reikä, emännän reikä, palkollisten reikä, jota käyttivät niin piiat, kuin rengit, ja sitten oli pienempi reikä lapsille. Sen pienemmän reiän edessä oli korotus, rappunen, että lapsonen yletti reiälle. Ökytaloissa saattoi olla jopa kahdeksanreikäisiä!

Maakansa

Huussi oli yleensä navetan päädyssä niin, että sonta putosi suoraan navetan lantalaan. Peräpyyhkeet revittiin sanomalehdestä; isäntäväki monesti Kansan Uutisista tai Sosialidemokraatista, palkollisväki Maakansasta ja Maaseudun Tulevaisuudesta.

Nokian silkkipaperi

Omakoti- ja muissa pientaloissa oli taajama-alueillakin vielä pitkään käytössä ulkohuussi, jossa oli ainakin kaksi reikää. Toimituksen jälkeen otettiin seinäkoukusta arkki Nokian silkkipaperia, pehmitettiin sitä rypistelemällä ja hieromalla käsien välissä ja sitten pyyhittiin.

Kaupungeissa oli kerrostalojen pihan perällä monireikäiset erikseen naisille ja miehille, kouluissa vastaavasti tytöille ja pojille. Uteliaimmat pikkupojat kävivät kurkkimassa tyttöjen huussin alta, että millainen se on tytöillä se. Ja saivat opettajalta tukkapöllyä sekä jälki-istuntoa, koska tytöt kantelivat, kun katsoivat reiästä ennen istumistaan ja huomasivat. Nääränäppyjäkin sellaisesta huussin ruuman kautta kurkkimisesta saattoi koulupoika silmäänsä saada.

Näärännäppy

Ensio Oluen ei tarvinnut sitä ulkohuussin alta kurkkia; naapurin pikkutyttö oli sen jo Ensio Oluelle näyttänyt kummankaan ollessa tuskin viittä, sitä vastaan, että Ensio Olut näytti omansa.

Paskahuussien – eli ulkokäymälöiden, kuten niitä hienommissa piireissä kutsuttiin – alustojen tyhjentäminen vaati luonnetta ja olikin näin ammattimiesten työtä. Esimerkiksi Ensio Oluen lapsuuden maisemissa kylän paskahuussien tyhjennyksen hoiteli ja hevospelillä maatalojen pelloille lannoitteeksi ajoi mies, joka tunnettiin erotukseksi muista Eskola –nimisistä, nimellä Paska-Eskola. Lahessa, tuossa Päijät-Hämeen suurkaupungissa, joka sijaitsee - toisin kuin sen isomman Vesijärven rannalla oleva Vääksy - Pikku-Vesijärven rantamaisemissa, tuon toimen hoiteli mies, joka tunnettiin nimellä "Jepulis-Benjamin".

Ensio Oluen äiti yritti meille pojille uskotella, että Paska-Eskolan nimi olisi muka ”Mötö-Eskola”, mutta Ensio Olut ei mennyt halpaan, Paska-Eskola, mikä Paska-Eskola.

Ei saa syödä kuormasta, täytyy syödä
ennen kuormaamista!

Noilta ajoilta ja tuosta ammattikunnasta juontuu sanonta: ”Kuormasta ei sitten syödä!”

Viemäröinti on tätä nykyä jo lähes kaikissa talouksissa – missä kunnallinen, missä imeytyssysteemi, joissain harvoissa sakokaivo, jonka jäteauto käy aika ajoin tyhjentämässä – joten paskahuussinalustan tyhjentäjien ammattikunnan aika on Suomessa historiaa.

Kurkijokisia siivouskomennuskunnan
naisia

Venäjällä perinteinen käymälä on reikä huussin lattiassa. Välirauhan aikaan luovutetuissa karjalaistaloissa venäläiset olivat käyttäneet tuvan lattiassa ollutta kellarin luukkua – missä talossa sellainen oli – tähän tarkoitukseen. Ulkohuussien seinissä oli miehittäjien jäljitä ruskeita viiruja, koska heillä ei ollut ollut pyyhepaperia saatavilla, eikä Pravdalla (suom. "Totuus") sopinut persettä konkreettisesti pyyhkiä, vaikka Venäjällä onkin muuten perinteisesti totuudella kuvainnollisesti sanoen "pyyhitty persettä". Suomalaiset siivouskomennuskunnat – eli lähinnä näiden karjalaiskylien naiset – kävivät siivoamassa parhaansa mukaan näitä jälkiä ennen kylien muun väen paluuta; kaikkea he eivät tietenkään ehtineet siivota, suuri osa työstä jäi palaajien tehtäväksi.

Kovin on tarvinnut Gérard Depardieun

laihtua Venäjällä kyykkypaskahuussissa

käydäkseen!

Tämä lattiareikävessaperinne on jatkunut siellä Vennäinmaalla nyt posliiniaikanakin, vessapaperia on Venäjälläkin nyt riittävästi.

Länsimainen WC-pytylläistumiskulttuuri on joillekin venäläisille ollut yhä sen verran outoa, että joihinkin Kaakkoissuomen tienvarsihuoltoasemien baarien vessoihin on täytynyt laittaa kuvalliset käyttöohjeet.

Vessan käyttöohje venäläisille

Ryssän vessan kassa

Kyykkyvessat ovat yhä Venäjällä viemäritalouksissakin yleisiä kodeista urheilukilpailujen ja muiden yleisötapahtumien kyykkybajamajoihin. Ja bajamajoihin on Venäjällä yleisötapahtumissa tietenkin pääsymaksu ja pääsymaksulla kerääjä. Pääsymaksun hintaan sisältyy yleensä yksi arkki yksinkertaista wc-paperia; pääsymaksun kerääjältä voi usein ostaa myös lisää vessapaperia ihan mitättömään hintaan - jotain pari ruplaa per arkki.

Opastaulu

Sotshin olympialaisten suorituspaikkojen katsomoiden läheisyyteen on kuitenkin tuotu länsimaalaisten käyttöön istuttavia bajamajoja pitkiin riveihin. Näiden seinille lienee myös laitettu opastaulut, jos vaikka joku turisti ei tiedä, miten niissä pitää ja miten taas ei saa toimia.

Sitten tämän historianoppitunnin lopuksi siirrymmekin yllättäen Ensio Oluen ajatuksen voimalla Sotshin kaupunkiin ja olympialaisten aikaan. Terve tuloa mukaan:

Kaunis, erinomaisesti menestynyt kotkalainen liikenainen istuutuu Sotshissa olympialaisten aikaan ulitsa Chaykovskogon varrella sijaitsevan Harat's pubin baaritiskin ääreen ja vinkkaa etusormellaan paikallista tuuheapartaista, pörrötukkaista baarimikkoa tulemaan luokseen. Baarimikko rientää oitis naisen luo.

Vain yksi iäkäs amerikkalainen kisaturistipariskunta, joita eivät kisat juuri tuolla hetkellä kiinnosta, istuu pöydissä, muutoin pubi on tyhjä.

Baarimikko Bjotr

”Tule vielä lähemmäs, kaunis poika, haluan hyväillä upeaa partaasi”, nainen lausuu viehkosti venäjää kymenlaaksoksi murtaen. Paikallinen baarimikko ymmärtää vihjeen ja kurottuu baaritiskin yli tuoden kasvonsa aivan liki naisen hyväiltäviksi.

Nainen hyväilee molemmin käsin baarimikon partaa ja kuiskaa suloisesti miehen korvaan:

”Sinä pupuliini olet varmaan tämä herra Harat, tämän paikan omistaja, tai ainakin ravintolapäällikkö.”

”No en aivan, mutta vähän sinne päin. Minun nimeni on Bjotr. Olen aamuvuorossa ja vapaudun kello 17:00, silloin ravintolapäällikkö tulee vuorostaan töihin”, Bjotr vastaa naisen yhä hyväillessä pehmein käsin miehen partaa työntäen sormensa jo baarimikon tuuheaan hiuspehkoonkin baarimikko Bjotrin uskoessa, että hän tätä menoa tässä voi päästä vallan jopa suutelemaan.

Erinomaisesti menestynyt
kotkalainen liikenainen

”Bjotr-kulta, voisitko soittaa tälle ravintolapäällikölle ja kiirehtiä häntä, minulla on viesti hänelle”, nainen kuiskaa baarimikon korvaan hyväillen oikean käden etusormellaan baarimikon huulia työntäen sitten kaksi sormea miehen imettäväksi tämän suuhun. Bjotr alkaa imeä naisen sormia halukkaasti.

”En usko, että puhelinsoitto auttaisi häntä kiirehtimään tänne”, Bjotr saa sanotuksi huulet yhä tötteröllään, kun on imenyt naisen oikean käden joka ainoan sormen ja käy jo tosi kuumana, ”mutta jos minä vaan mitenkään voin auttaa…”

”Ehkä”, nainen vastaa ja nyt Bjotr saa imettäväkseen naisen vasemman käden sormet hitaasti, yksi kerrallaan. Amerikkalaiset vanhemmat kisaturistipariskunnat katselevat touhua närkästynein ilmein.

Närkästynyt amerikkalainen pariskunta

”Tämä on jo ihan varma nakki”, Bjotr ajattelee innoissaan itsekseen, ”Suomen tyttöä pussaamaan tässä pian pääsee!”

Kun baarimikko imee jo viimein naisen vasemman käden pikkusormea, nainen jatkaa hunajaisella – sellaisella, jonka vain Kymenlaakson satamakaupungin naiset osaavat – mutta kuitenkin niin kuuluvalla äänellä, että vanhemmat amerikkalaiset kisaturistipariskuntakaan ei voi olla kuulematta sitä – rouva on selvästi närkästynyt, mutta herra kohottaa jo lasiaan; tosin he eivät ymmärrä venäjää, joten kumpikin on ulkona jutun varsinaisesta juonesta kuin tamponin naru:

Tässä nyt on se kuuluisa 
Sotshin 
ampumahiitostadionin
kaksipyttyinen miestenvessa,
mutta tämä tarina
ei kertonutkaan
siitä, häh, häh hää!

 ” Bjotr kulta, sinä pörrönallukka, voit varmaan kertoa ravintolapäällikölle, että naisten vessassa hanoista tulee vain kylmää vettä, siellä ei ole vessapaperia eikä käsipyyhkeitä, eikä siellä ole muuten yhtään käsisaippuaakaan.”