tiistai 19. helmikuuta 2013

HEVOSENLIHAJÄÄMÄPIIRAKKA

Ensio Oluen 100 % Ravihevosenlihajäämän
katkeamattoman kylmäkuljetuksen jakeluauto


Onpa nytten koko Euroopassa syntynyt vallan suuri häly, itku ja poru, sekä hammasten kiristys hevosenlihasta.






Hevosen lihaa on Suomessa syöty ja hevosmakkaraa, eli ”hirnakkaa” tehty niin kauan, kun maassa on hevosia ollut; erilaiset meetvurstit ja esimerkiksi Poutun Kannuswursti kuuluvat ”hirnakoihin”, ja hyviä ovat! 

Ainakin Turun hallista ja Helsingissä Hakaniemen hallista sai piikkiöläistä aidosta hevosen lihasta tehtyä hevosmakkaraa. Tiedä, miten nyt?

Britti

Joissakuissa kulttuureissa hevosenlihan syöntiä karsastetaan ja sen syöminen on tabu. Näin on muun muassa useissa englanninkielisissä maissa – varsinkin Britannicassa, koska niin moni britti muistuttaa hevosta; toisaalta onhan heissä monia lampaankin näköisiä, eikä lammas silti ole heille kuitenkaan taburuokaa – eikä romanikulttuurikaan tiettävästi hyväksy hevosenlihajäämän syötiä. 

Usein hevosenlihaa pidetään lehmänlihan halpana korvikkeena, köyhien ruokana.



Lihahevonen
Eräs karjankasvattaja yritti kerran takavuosina tuoda Suomeen ja ryhtyä kasvattamaan slovenialaisia lihahevosia, mutta ”heppatytöt” onnistuivat torppaamaan tämänkin hyvän hankkeen.
Heppatyttö



Juutalaisille, siis puhdasoppisille juutalaisille, ja islamisteille siansyönti on synti ja kauhistus. Hinduille nauta on pyhä eläin, mutta suomalaiset ovat nurkumatta syöneet sikanautaa jauhelihana ja Nötköttiä, eli sikalehmänlihaa (svin- och nötkött) säilykepurkista – eivätkä ole itkeneet yhtään.

Ensio Olut tosin kaiholla muistelee nuoruutensa sitä aitoa ja oikeaa Jalostajan Nötköttiä, jossa oli ihan oikeaa pitkään haudutettua lihaa paloina, lientä hyytelönä ja rasvakerros laidoilla, siis ajalta ennen yhdeksänkymmenluvun yrityskauppojen aikaa;
Unilever
tämän jälkeen kansainväliset elintarvikejätit Unilever ja Nestlé pääsivät pilaamaan maailman kenties ainoan, oikean ja alkuperäisen lihasäilykkeen, Jalostajan purkkilihan, jonka voimin Suomi sotien jälkeen jälleenrakennettiin!
Jälleenrakennusta
Lapissa Nötkötin
suomin voimin

Ensio Oluenkin ensimmäiset liharuokamuistot noin nelivuotiaana liittyvät Jalostajan Nötkötin syöntiin; ja sitten vielä – kun Äiti-Esio Oluen silmä vältti – eiku lusikalla voita perrään ja sitten hiljakseen hyräjämmään Isoisä-Ensio Oluen salaa Pikku-Ensio Oluelle opettamaa laulua:



Tämä ei ole kaksikorvainen 
posliinikeija, vaan
Arabian vanha voiastia, 

eli voipunkka
"Jos mie saisin jouten olla,
jos mie saisin jouten olla,
hei, jos mie saisin jouten olla kesäkauven.

Kesäkauven voita syyvä,
kesäkauven voita syyvä,
hei, kesäkauven voita syyvä, 
sit mie naimaan."



Nyt tuo kerran niin kunniakkaalla Jalostajan nimellä kaupan oleva ja ”sian- ja naudan liha valmisteena” (Kielitoimisto hoi! Kaksi yhdyssanavirhettä yhdessä yhdyssanassa; po. sian- ja naudanlihavalmiste) myytävä mauton mössö on sitä samaa hienoksi jauhettua ”lihaan verrattavia ruhonosia”, so. suomennettuna prosessoitua teurasjätettä, 
Ylikansallista
teurasjätemössöä
Jalostajan logo
jota muuallakin maailmassa myydään lihasäilykkeenä; ja sitten tämä suomalainen Oy Lunden Ab, jonka hallussa Jalostaja-tuotemerkki nykyään on, ei pysty yhtään parempaan. 
Suomalaista nykymössöä

Ovat jopa saattaneet jauhaa niitä luomuja sen mössön joukkoon, mene tiedä.



Pelleruokaa

Kun äiti laittoi -50 -luvulla Nötkötistä meille pilteille pienoisilleen lihasoppaa, tai sitten kastiketta perunoiden päälle, a vot, jos siitä vielä ruoka paranee, niin pilailuksi sun muuksi pelleilyksi menee!

Takaisin harhapoluita hevosiin ja hevosenlihajäämään.

Ensio Olut kovin ihmettelee, miksi niitä hevosenlihajäämää hyljeksitän? Onko hevosenliha niin aliarvostettua, että sitä yritetään myydä lehmänlihana? Hevosenlihajäämäähän voisi vallan hyvin käyttää lihapiirakan täytteenä! Ensio Olut ei tarkoita nyt niitä pullataikinasta leivottuja, joissa on ihan vähän jotain harmaata mössöä sisällä, ja joita silti "lihapiirakkoina" myydään, vaan ihan oikeaa lihapiirakkaa; esim. seuraavan ohjeen mukaista Ensio Oluen hevosenlihajäämäpiirakkaa:
Hevosenlihajäämäpiirakka

1 pkt (500 g) voitaikinaa
400 g hevosenlihajäämää
1 iso sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 dl ohrasuurimoita
1 lihaliemikuutio
1 kananmuna keitettynä
mustapippuria
suolaa
1 dl ihan oikeaa kermaa
1 kananmuna voiteluun

Ja tehdään näin:
Ota voitaikina sulamaan. Ruskista hevosenlihajäämä ja silputut sipulit. Keitä ohrasuurimot lihaliemellä maustetussa vedessä. Keitä muna kovaksi ja silppua pieneksi. Sekoita - tai jätä sekoittamatta - ainekset, mausta ja lisää kerma.
Kauli taikina suorakaiteen muotoon, nosta leivinpaperille uunipellille, levitä täyte - kerroksittain, jos et sekoittanut aineksia - toiselle puolelle taikinaa  mieluiten päällipuolelle  jättäen paljaaksi n. ½ cm reunoilta. Voitele taikinan reunat, käännä toinen puoli kanneksi ja painele haarukalla sauma tiiviiksi. Voitele piirakka munalla ja pistele haarukalla höyryreikiä.
Paista uunissa 200 °C:ssa n. 25 min.
Nam!

Jos milloin hevosenlihajäämää ei ole saatavilla, piirakan täytteeksi käy ihan tavallinen jauheliha, jopa lohi; elintarvikeasetus kieltää kuitenkin käyttämästä tällöin piirakasta nimitystä "hevosenlihajäämäpiirakka".

Sitten vielä yksi tosijuttu:
Isoisä-Ensio Oluen
salamakkarakioski
Kuukausimarkkinoilla Kotkan kauppatorilla sotien jälkeen salamakkarakauppias Isoisä-Ensio Olut myi tiskin alta säännöstelyaikaan jänis-hevos-salamakkaraa. Olipa tullut paikalle nälkäinen kymiläinen, joka, kun oli suureen nälkäänsä ostanut tätä makkaraa – ja sen tietysti erittäin maukkaaksi havainnut – kysynyt Isoisä-Ensio Oluelta:

-         Mikä mahtaa olla tämän jänis-hevos-salamakkaran herkullisuuden salaisuus?

-         Se on yhden suhde yhteen.

-         Mikä ihmeen ”yhden suhde yhteen”?

-         No, se merkitsee, että siinä on lihaa yksi jänis suhteessa yksi hevonen.

Suomen Hippos ry muuten suosittaa niin ravi-, kuin ratsuhevostenkin laittamista vallan lihoiksi vaan, ja Hippoksen sivuilta - http://www.hippos.fi ja kirjoittamalla hakukenttään esim. "hevosen liha" – löytyykin muita mitä mainioimpia hevosenliharuokareseptejä, ettei tarvitse vallan pelkästään Ensio Oluen hevosenlihajäämäpiirakka syödä.

Vielä tähän lopuksi nokkeluuskilpailu, mikä seuraavista ei kuulu joukkoon:

Yksi, kaksi, kolme, neljä, hevosenlihajäämä, kuusi, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän?

No, tietenkään kuusi ei kuulu tähän joukkoon, koska se on puu!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti