maanantai 15. huhtikuuta 2013

POLIISIN VANHA TUTTU



"Noiks nyt on ne tissit, joista isot pojat on puhunu?!!"
Tässä taannottain Vladimir Vladimirovich huomasi, että ainakin yhdellä naisella on etupuolella tissit ja siitä todella suuresti hämmästyi! Isot pojat olivat kyllä sellaisia kehuneet joskus nähneensä, mutta Vladimir oli pitänyt niitä vaan sellaisina ”Isojen poikien höpön-höpö -juttuina”, jollaisia äiti oli poikaansa niin vakaasti ja usein kieltänyt uskomasta.

Ensio Olut on tehnyt salaa omia erittäin salaisia urkintoja, jotka ulottuvat aina Vladimir Putinin lapsuuteen asti vallan.
 
Vladimir Vladimirovchin
ensimmäinen
kolmipyöräinen
Yön sudet lapsina,
Vova kuvassa
oikealla
Vladimir Vladimirovich innostui jo hyvin nuorena – lähes pienokaisena kolmipyöräisistä ajopeleistä. Jossain vaiheessa hänellä tosin oli kaksipyöräinen puinen potkupyörä, jolla hän oli hangout-jäsenenä apupyöräjengissä. Nyt Vova on jälleen palannut kolmipyöräiseen, jolla hän hengailee kahdella pyörällä pystyssä pysyvien moottoripyöräkerhossa.
Vova Putin ja uusin kolmipyörä
Ensio Oluen saamien tietojen mukaan tietojen mukaan Putinin hangout-jäsenasiaa asiaa käsiteltiin Keskusrikospoliisissa jo noin viikkoa – ettei jopa vuosia – ennen nimen syöttämistä rekisteriin, koska presidentti Vladimir Putinin yhteydet rikollisiksi luokiteltujen pyöräjengien jäseniin ovat olleet Suomen järjestäytynyttä rikollisuutta tutkivien poliisien tiedossa jo useita vuosia.

Ensio Oluen saamien tietojen mukaan Keskusrikospoliisissa järjestettiin kolmisen viikkoa sitten jr-kokous (järjestäytynyt rikollisuus). Läsnä oli kyseiseen rikollisuuteen perehtyneitä poliiseja ja muita viranomaisia. Kokouksessa oli tarkoituksena päivittää eri viranomaiset tämän hetken rikostilanteeseen, tapahtuneisiin jengimuutoksiin ja odotettavissa oleviin tapahtumiin.

Vladimir Putin Aleksanterin kanssa
jalkapallomatsissa
Kokouksessa käsiteltiin myös kansainvälisiä kytköksiä. Yhtenä asiana listalla olivat presidentti Putinin yhteydet järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Venäjän presidentti Vladimir Putin päätyi Suomen Keskusrikospoliisin salaiseen rekisteriin julkisuudessa olleiden tietojen mukaan yhteyksistään venäläiseen Night Wolves –moottoripyöräjengiin.

Putin on kuvattu Night Wolvesien (ven. Ночные Волки, suom. Yön sudet) kanssa niin pyörän selässä kuin jalkapallo-ottelussakin.

5.000 jäsenistä ”Yön sudet” -moottoripyöräjengiä johtaa Aleksandr Zaldostanov, 49, joka on työskennellyt aiemmin hammaslääkärinä, mistä johtuu hänen ”Kirurgi” -lempinimensä.

”Kirurgi” on ylistänyt Putinia julkisuudessa. Viime heinäkuussa Putin antoi Ukrainan valtionjohdon odottaa sen aikaa, kun hän tapasi ”Kirurgia”.
Susihauleja

Tervehenkisinä isänmaan ystävinä julkisuudessa esiintyvän moottoripyöräkerhon julkisuuskuva sai pahan särön yhteenotossa, joka tapahtui viime lokakuussa Zelenogradissa lähellä Moskovaa.
 ”Yön sudet” tapasivat siellä toisen, ”Kolme tietä” -nimisen moottoripyöräjengin jäseniä näiden päämajassa. Tapaaminen muuttui väkivaltaiseksi ja tiettävästi yksi ”Yön susista” sai surmansa ”Kolmen tien” jäsenen metsästyskiväärillä, tai vaihtoehtoisesti 7,5 mm:n niin kutsutuilla ”susihauleilla” ampumasta laukauksesta. Jengien näkemykset tapahtumien kulusta poikkeavat toisistaan.

Jos Ensio Oluelta kysytään, niin ehdottomasti
tämä, jos tämä kyseessä on nyt tuo 
kyseinen 
poliisimies, on kyllä poliisinainen, eikä 
peitetehtävissä toimiva poliisimies!
Mutta kun ei kysytä...
No niin, nythän tuo selvisi; kyseessä ei olekaan
transvestiitti poliisimies, vaan tämähän on
KRP:n sihteeri! Miten toi nyt noin hämäs?
Poliisin ylijohto on antanut ymmärtää, että edellä mainitusta Putin-merkinnästä epäiltäisiin vain kahta henkilöä, eli tiedon järjestelmään syöttänyttä ja tälle "tekniselle syöttäjälle" toimeksiannon tehnyttä poliisimiestä / -naista (Poliisin ylijohto ei tutkinnan tässä vaiheessa halua kohdistaa epäilyjään millään tavalla ko. poliisin sukupuoleen, tai puketumiseen). 





Monta päähänpistoa
Jr-kokouksen sisältö kuitenkin viittaa siihen, että asiaa oli pohdittu etukäteen. Kyse ei siis ollut hetkellisestä tai yksittäsestä päähänpistosta.






Sitten ihan toisenlaiseen asiaan, tämä on suora lainaus Ilta-Sanomista 11.4.2013 – mitäpä tätä kirjoittamaan uudelleen, hyvää artikkelia:

”Iranilainen tiede- ja liikemies väittää kehittäneensä aikakoneen, jolla voidaan ennustaa kenen tahansa tulevaisuus vuosiksi eteenpäin.
Maan ”Strategisten keksintöjen keskuksessa” työskentelevän Ali Razeghin mukaan Aryayek-aikakone toimii monimutkaisilla algoritmeilla, jotka ennustavat henkilön tulevaisuuden 5-8 vuoden päähän 98 prosentin tarkkuudella. Laite tekee ennustuksessa kosketuksen perusteella.

Kun kerran iranilaiset eivät halua
projektin tässä vaiheessa julkaista
aikakoneen piirustuksia, niin - koska
Ensio Olut insinöörinä niin tykkää
piirustuksista - tässä on Leonardo
DaVinskin ikiliikkujan piirustus.
Toimiikohan tuo?
Keksijän mukaan myös Iranin valtio voisi käyttää laitetta esimerkiksi ennustamaan sodan todennäköisyyttä, valuutan arvojen vaihtelua tai öljyn hintaa.

10 vuotta laitteen parissa puuhannut Razeghi kertoo Fars-uutistoimiston mukaan, että sukulaiset ja ystävät ovat arvostelleet keksintöä ”Jumalan leikkimisestä”.

– Tämä projekti ei ole uskonnonvastainen. Amerikkalaiset ovat käyttäneet miljoonia yrittäessään keksiä tätä, mutta minä olen jo saavuttanut saman murto-osalla hinnasta, Razeghi selitti.

Mies aikoo kaupata laitteita myöhemmin myös muille valtioille ja yksityishenkilöille, mutta pitää sen toistaiseksi salaisuutena.

– Emme julkaise prototyyppiä tässä vaiheessa, koska kiinalaiset varastaisivat idean ja tekisivät niitä miljoonia yhdessä yössä, mies jatkoi Telegraphin mukaan.”





Ja sitten tästä kolmanteen:

 
Kim Jong Un
Ensio Oluen saamien tietojen mukaan Pohjois-Korean päämies, Pohjois-Korean armeijan neljän tähden kenraali, marsalkka ja Kansallisen puolustuskomission varapuheenjohtaja, Loistava toveri, Suuri seuraaja ja Kansan armeijan sekä puolueen kiistaton johtaja - ja kaiken tämän päälle päätteeksi vielä Maailman seksikkäin mies Kim Jong Un on keksinyt ihan tuosta vaan eräänä iltapuhteenaan vaiheisen, koska eihän sitä koskaan tiedä, milloin klingonit ulkoavaruudesta maailman demokraattisimman valtion kimppuun hyökkäävät.
 
Vaiheinen
Kuten tiedettyä vallan hyvin on, klingoneihin ei pysty mikään muu; ainoastaan vaiheinen pystyy! 

Klingoni
Loistava toveri, Suuri seuraaja ja Kansan armeijan sekä puolueen kiistaton johtaja Kim Jong Un on laatinut ovelan sotasuunnitelman myös klingoneita vastaan; siinä on nuoli, joka osoittaa suoraan ulkoavaruuteen!



Koulupoika rientää tässä kouluruokailuun 
huppu päässä ja omat pitsat eväskorissa.
M’täh, eikö tämä ole mikään ”koulupoika”? 
Ai, jaa se ”koulupoika” on kossi, 
jolla on persukset polvissa? 
Ja tämäkö on sitten Punahilkka?
No, Ensio Olut on sen verta vanha 
läskisoosia syövä heteroäijä, ettei oikein 
viitsi enää seurata noita 
nuorisomuodin 
vaihteluita. 
Mutta kyllä tätä - jos tämä on sitten se 
Punahikka - on kevyempi katsella, 
kuin jotain lökäpöksyä 
pojankoltiaista.















Lopuksi kotimaan päivänpolttavimpaan uutiseen:

Opettajat kieltävät yhä koulupoikia ruokailemasta kouluruokaloissa huppu silmillä, vaikka kouluissa ei tarjoillakaan ihan jok’ikinen päivä koululasten ainoina kelvollisina ihmisruokina pitämiänsä pitsaa tai Happy Meal –lastenaterioita ja Coca Colaa, vaikka niissä on mukana lelu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti