ELÄMÄ ON KUIN MIGREENI

Kirjoitan nyt elämästäni vertauksin. Mihinpä vertaisinkaan elämääni muuhun kuin klassiseen migreeniin.

Ei niin, että elämäni olisi tähän ikään päästyä ollut vastenmielistä kuin migreeni – ei sinne päinkään, enemmältikin päinvastoin. Minun elämäni on vaan käyttäytynyt migreenikohtauksieni kaltaisesti. Aloitanpa tarinan murrosiästä.

Migreenin ensioire, osa
naamasta puuttuu

Minun migreenini heräsi varhain, jo tuskin murrosikäisenä teinipoikana. Kerran eräänä lauantaina saunasta tultua en yllättäen nähnyt kenenkään kasvoja kokonaan, en vaan yksinkertaisesti nähnyt naamoja vaikka kuinka yritin ja kohta huomasin, että näkökenttääni keskelle oli ilmaantunut ihmisten naamojen kohdalle sumeanharmaa läikkä. Oletin viisaasti, että se johtui varmaan vaan kovasta löylynotosta, hikeä on vaan valunut silmään ja tuo menisi pian silmää hieromalla ohi.

Migreenin sahalaitakuvio,
eli aura keskellä näkö-
kenttää

Migreenin aura leviää

Sitten samaan syssyyn ilmaantui klassiselle migreenille tunnusomainen – enhän minä sitä tosin tuolloin tiennyt – oire, ensin keskelle näkökenttää, sitten sen toiseen laitaan levisi sähisevä sahalaitakuvio, joka näkyi, vaikka laitoin sen puoleisen silmän kiinni. No minä luulin, että okei, tämä oli sitten tässä, ihan selvä juttu, nyt minä sitten tulen ihan varmasti sokeaksi – ensin näkökenttä osin sameutui, hieroin silmää ja nyt sitten perään prakaavat jo näköhermot.

Tunsin suurta helpotusta, kun sähinä silmissäni loppui; ehkä minä en olekaan sokeutumassa.

Päästä juurineen irronnut simä

Meni vain muutama minuutti ja toisen silmän takaa alkoi särkeä julmasti, niin julmasti, etten minä ollut osannut aiemmin edes olettaa, että niin kovaa kipua voi kenelläkään olla. Helpotukseni siitä, etten olekaan tulossa sokeaksi vaihtui kauhutuntemukseen, että nyt, jos ei muuta, niin ainakin silmää juuritaan päästä ja sitten varmaan - jos pelkkä silmän irtoaminen ei yksin riitä - pää menee kahtia ja jos ei halkikin vallan!

Viisitoistavuotias kun on jo niin miestä, että kärsin tuskan valittamatta, mutta kun sitten tuli kiire oksentamaan, niin äiti jo huomasi, että taitaa poika olla kipeä. No, minä sitten kerroin, minkälainen oli meno. Äiti tiesi kertoa, että ei siihen kuole, vaikka siltä tuntuu, se on vaan tavallista migreeniä.

”Vaan tavallista migreeniä”, enhän minä ollut edes kuullut koko sanaa ”migreeni”, saati tiennyt sen ”tavallisuudesta”. Sittemmin opin tietämään ja tuntemaan migreenin paremmin kuin hyvin, sillä alkuun migreenikohtaukset toistuivat muutaman kerran lähes viikoittain, mutta harvenivat onneksi sitten.

Harvenivat ja harvenivat joo, mutta lisäoireeksi tuli valon- sekä metelinarkuus migreenikohtauksien aikana, ja koska tuosta ei tuntunut olevan vielä tarpeeksi, niin alle parikymppisenä kaiken muun hyvän päälle pahimmillaan puutui säryn yhteydessä toinen puoli päästä, puolet kielestä ja jonkun kerran jopa sen saman puolen käsikin.

Torajyviä rukiissa

Migreenilääkkeinä käytettiin – ja lääkärit määräsivät- tuolloin -60-luvulla vielä rukiin torajyvistä uutettua ergotamiinia, tuota luonnon omaa - luomua siis - LSD:tä.

Auttoiko tuo lääke, mene tiedä, joskus sellaisen nappasin, kun näköoireet alkoivat. Ei, en päässyt lentoon enkä nähnyt psykedelisia kuvioita, kuten Beatles, mutta pian aikuisikään päästyäni migreenikohtaukset kävivät sitten onneksi harvinaisemmiksi ja lisäoireet poistuivat takaperiosessa järjestyksessä alkaen puutumisista niin, että viimein vain näköhäiriöt ja särky jäivät jäljelle.

Meni erinäisiä vuosia, etten kärsinyt migreenistä lain, mutta sitten kerran eräänä sunnuntai-iltana ajellessani Lahden suunnalta kohti Helsinkiä ilmaantui näkökenttääni tuo harmaansutturainen läiskä ja sahalaitakuvio. No, minä auton siitä tien sivuun levähdyspaikalle parkkiin ja odottamaan näkökentän selkenemistä ajatellen, että kyllä tässä päänsäryn kanssa aina nyt yhteen Helsinkiin ajellaan, kunhan vaan näkee kunnolla eteensä.

Mistäs minä enää voin
tietää, onkos minulla
nyt se migreeni päällä,
vaiko eikökö, kun tältä
tytöltä näkyy myös 
 koko naama?

Mutta ihme ja maailman kumma, päänsärkyä ei tullutkaan! Eikä ole tullut sittemminkään, vaikka on ollut migreeniin liittyviä näköhäiriöitä kuukausittain, parhaimmillaan jopa viikoittain. Nyt on pari kertaa käynyt niin, että sahalaitakuviota ei ole silmiin tullutkaan tuon suttuisen läiskän jälkeen.

Ja jos tuo migreenin alkuoireen harmaansutturainen läiskä näkökentässäkin vielä jää pois, niin mistä vitusta sitä sitten enää tietää, milloin on migreeni päällä?