SUKLAATI JA TERVATURISTIT

Ensio Olut on kuullut, että maailmalla kerrotaan höpöjuttuja jostain ”Lumikista” ja ”seitsemästä kääpiöstä”; tuohan on kokonaan ihan satua, lapsosille kerrottavaa juttua, jota ei varmaan kukaan aikaihminen usko. Näin se ihan aikuisten oikeasti Ensio Oluen muistin mukaan ainakin joiltain osilta meni:

Delta Rhythm Boys
alkuperäiskokoonpanossa

Oli vuosi 1999 ja kesäkuu, ei siis niin - ainakaan Ensio Oluen mielestä - kovinkaan kauan sitten, kun  kuuluisa amerikkalainen lauluyhtye The Delta Rhythm Boys oli taas Suomessa keikkarundilla – ei tietenkään sillä alkuperäisellä kokoonpanolla, eihän eletty enää mustavalkoista aikaa, kuten Ensio Oluen nuoruudessa alkuperäiskokoonpanon keikkailuaikaan 1970-luvun Suomessa. 

Sitten vuoden 2000 helmikuussa syntyi Päijät-Hämeen keskussairaalassa – ei siis missään kaukana seitsemän kukkulan takana – vielä lukioikäiselle tytölle tyttövauva. Tapaus ei ehkä millään tavalla liittynyt, eikä kukaa ole edes niin väittänyt, The Delta Rhythm Boysien Vääksyssä Hotelli Tallukassa yhdeksää kuukautta aiemmin heittämään keikkaan. Tyttövauva oli syntyessään sairaalloinen ja niin ryppyinen rääpäle, ettei hänen uskottu selviävän elämään. Lapsi sai hätäkasteessa nuoren, kovin Fazerin Sinisestä pitävän äidin toivomuksesta sitten nimen ”Suklaati”, koska ensimmäinen nimiehdotus ”Fazerin Sininen” ei hätäkasteen suorittaneen kätilön mielestä ollut kelvollinen nimeksi.

Suklaati toukkana

Muutamassa päivässä Suklaati-tyttö kuitenkin potristui kummasti, ja kun vastasyntyneen ryppyisyys oikeni, saivat kätilöt huomata, että Suklaati oli kuten nimensä, ihan maitosuklaan värinen. Teiniäidin oli kuitenkin luovuttava lapsestaan, koska lapsen isovanhemmatkin olivat haluttomia huolehtimaan ”jonkun neekerin alkuun panemasta mustasta” - kuten he asian ilmaisivat - ”äpärästä”; olihan heillä työttöminä jo täysi työ huolehtia omasta viisipäisestä lapsikatraastaan. Ja kun värillinen lapsi ei kelvannut adoptioon yhdellekään pariskunnalle, Suklaati sijoitettiin perheryhmäkotiin jonnekin päin Suomea.

Peilikuva

Perheryhmäkodin äiti piti itseään niin kauniina, että kyseli peilikuvaltaan joka aamu, että kuka se onkaan ainakin tämän kylän kaunein. Ja vastasi aina itselleen, ”Minähän se”.

Nokia Lumia 900

Markkinoille tuli älykännyköitä. Perheryhmäkodin äiti osti heti vuonna 2002 itselleen Nokia 7650 -kamerakännykän ja opetteli ottamaan sillä selfieitä. Koska tuossa ei ollut kameraa kuin ainoastaan takapuolella, kuvien osumatarkkuus ei tyydyttänyt häntä, joten hän jatkoi kyselyä peilikuvaltaan. Vuodet vierivät ja äiti hommasi vuonna 2012 kaksikameraisen Nokia Lumia 900 -kännykän ja ryhtyi jakamaan kuviaan sosiaalisessa mediassa. Kovin hänen kuvistaan siellä tykättiin,  häntä siellä jopa kommentoitiin kauniiksi. Ainakin muutama naapurikylän niilo oli kommentoinut.

16-vuotias Suklaati

Sitten vuonna 2016 perheryhmäkodin äiti hankki itselleen heti helmikuussa iPhone 7 -puhelimen ja antoi myöhästyneenä 16-vuotissyntymäpäivälahjana vanhan Nokia Lumiansa Suklaatille. Suklaati laittoi sitä lykkyä sitten huhtikuun lopulla yhden kuvansa Instagramiin myös. Vain yhden, ja vain Instagramiin.

Ujona ja vaatimattomana tyttönä Suklaati ei osannut odottaa sitä tykkäämisten ja kommenttien tulvaa, mikä tuosta seurasi; palvovia kommentteja tulvi ympäri maailman aina Norjasta Naurusaarille ja Ahvenanmaalta Amerikkaan. Muutama tykkäys tuli jopa Pohjois-Koreasta!

Perheryhmäkodin äiti ei ollut tätä tykkäämisten tulvaa vielä huomannut, kun laittoi somesivuille jälleen kerran uuden selfiensä ja jäi katsomaan, kuinka hänen kuvastaan taas tykättäisiin. Mutta ei edes kukaan niistä aiemmista takuuvarmoista tykkääjistä, niistä naapurikylän niiloista, ei peukuttanut perheryhmäkodin äidin kuvaa. Sitten perheryhmäkodin äiti huomasi somessa kasvattinsa Suklaatin kuvan ja tulistui vallan, kun näki, miten Suklaatista oli tykätty. Yli 1.000.000 tykkäystä vain parissa päivässä, eikä se siihen tyrehtynyt.

Perheryhmäkodin äiti
on löytänyt somesta
Suklaatin kuvan

Yhdessä omalta kylältä tulleessa kommentissa luki, että Suklaati on kaunein, ei vain tuon kylän, vaan ehkä koko maan, jossei jopa maailman kaunein tyttö. Tämä oli sentään jo liikaa perheryhmäkodin omahyväiselle äidille; hänhän oli omasta mielestään yhä se kylän kaunein tyttö. Perheryhmäkodin äiti otti Nokia Lumia 900 -kamerakännykän pois Suklaatilta ja heitti sen seinään. Tytölle jäi vain hänen oma, vanha, mutta rakas ja kestävä Nokia 3310 -kännykkänsä.

Naapuripikkukaupungin
hörhöt

Vihastuksissaan perheryhmäkodin äiti kirjoitti yöllä MV (Mitä Vittua) -nettilehden, Magneettimedian ja parin muun maahanmuuttokriittisen valeuutismedian sivuille, että Suklaati on vain suomalaistytöksi naamioitunut mamu ja ehkä jopa muslimikin vallan. 

Eräs oman kylän pikkurikollisista ja muusta yhteiskunnan jätteestä koostuvan, työtä vieroksuvan, väkivaltaisen Soldiers of Odin -”kodinturvajoukon” johtohahmo oli lukenut tämän perheryhmäkodin äidin vuodatuksen ja uskonut sen ilman kritiikkiä, niinpä tämä oman kylän Soldiers of Odin päätti naapuripikkukaupungin hörhöjen kanssa yksissä miehin ja koko joukolla ajaa nuoren Suklaati-tytön keinoja kaihtamatta heti pois kotoaan ja koko kotikylästään.

Muuten saamaton tallukka, vätys ja hissukka perheryhmäkodin isä oli etukäteen varoittanut luettuaan aamun ensitunteina ohikulkiessaan perheryhmäkodin äidin avoimeksi jättämän tietokoneen näytöltä vielä silloin lähettämättä olleen viestiluonnoksen Suklaatia tulevasta vaarasta. Suklaati ei jäänyt odottamaan näiden hörhöjen iskua, vaan pakkasi vähän omaisuutensa selkäreppuun ja pakeni ehtimättä edes aamupuuroa syömään noin kilometrin verran metsän läpi läheiselle entiselle kanta- nykyiselle valtatielle. Kun nämä ”kodinturvaajat” polttopulloineen saapuivat perheryhmäkodin pihamaalle, perheryhmäkodin äiti riensi heitä vastaan kertoen ja kädellään suuntaa viitaten, että Suklaati oli paennut tuon metsän läpi tuosta. No, urheat soturit siitä tytön perään, mutta eivät tavoittaneet Suklaatia, 

Myrskyn kaataman männyn juurakko

eksyvätpähän metsäretkellään niin täysin, että poliisin ja puolustusvoimien yhteisvoimin mobilisoima etsintä- ja pelastusryhmä löysi viimeisen klanipään pelosta täysin sekapäisenä, "äiti auttaa" sopertelevana, sikiöasentoon myrskyn kaataman männyn juurakon suojaan käpertyneenä vasta etsinnän neljäntenä päivänä.

Suklaati sen sijaan riensi puolessa tunnissa suorinta reittiä metsän läpi valtatielle ryhtyen rohkeasti liftaamaan, koska ainakaan polttopulloiskussa kuoloa pahempaa ei liftikyydistä seuraisi. Nälkäkin jo kouri kovalla kourallaan tytön tyhjää masua.

Sinisenmusta Opel Ascona 2.0 i

Muutama yhdistelmä ja kuorma-auto – rahtarit eivät tätänykyä juurikaan saa ottaa liftareita kyytiin – ja muukin auto sujahti ohi, mutta sitten – olisiko se ollut viides tai ehkä kuudes henkilöauto – hehkuliivi kuskinistuimen selkänojalla penkin takana roikkuen autoa kuljettavan vanhemman harmaapartaisen miehen sinsisenmustan, lähes musta porrasperäinen Opel Ascona 2.0 i pysähtyi ja Suklaati sai kyydin.

Mies heitti valkoisen kypäränsä apumiehen paikalta auton takapenkille ja kehotti tyttöä nostamaan reppunsa myös sinne. Kuljettajan kysyessä tytön matkan määränpäätä tyttö vastasi, ihan minne vaan, mutta kuitenkin pois sieltä, mistä hän oli tulossa. Sitten Suklaati kertoi kuljettajalle tarinansa ja kuljettaja, kumma kyllä, laittoi radion hiljaiselle ja malttoi kuunnella tytön kertomusta ajaessaan.

Liikenteenohjaaja.
Kuva kiltin työmaapäällikön 
arkistosta v:lta 1983

Tultiin suoranpätkälle autojonon päähän, kas, siellä oli suoran toisessa päässä liikenteenohjaus ja autoja tuli letkassa vastaan. Kuljettaja soitti pari pikaista puhelua; ensimmäiseen näytti vastaavan liikenteenohjaaja, kuljettaja nosti autonsa katolle keltaisen vilkun, liikenteenohjaaja näytti puhuvan taas puhelimeensa, vastaantulevien autojen tulo loppui ja kuljettaja ohitti odottavien autojen jonon. 

Ohitettavien osoittaessa mieltään autontorvien toitotuksella Suklaati ihmetteli, miksi he saavat ohittaa jonon kun muut eivät saa. Kuljettaja vastasi osin ulkomaaksi, että ”Katsos tyttö, kun minä olen tämän työmaan kiltti työmaapäällikkö, that's why. Nuo tuolla”, kiltti työmaapäällikkö sanoi osoittaen eteenpäin, ”tosin sanovat - ja ovat aina sanoneet, jo vuosikymmenet ovat sanoneet – minua näillä asfalttityömailla keskenään vaan Ukoksi. Koska ne luulevat – ovat aina luulleet - etten minä sitä tiedä, niin sano sinäkin minua ihan vaan vaikka pirruuksissas Ukoksi. Voit sinä sanoa minua kiltiksi työmaapäälliköksikin, ihan kummin vaan haluat. Oikeaa nimeä minulla ei kai enää olekaan muuten kuin ainoastaan virallisissa yhteyksissä.”

Levityspää paidattomaan aikaan
1980-luvulla Kuusankosken
Venäläistöyryllä.
Asfaltinlevitin Blaw Knox 90,
Elgin perä, eli palkki, eli liitta.
Kuva kiltin työmaapäällikön 
arkistosta v:lta 1983

Kiltti työmaapäällikkö pysähtyi levityspään kohdalle, haki autonsa peräkontista paketin metrimakkaraa - hampparinkäyrää, kuten hän sitä vanhasta muistista nimitti - laittoi makkaran paistopussiin ja otti peräpaksista vielä hehkuliivin, antoi hehkuliivin Suklaatille ja käski Suklaatin laittaa se päälleen kun nousee autosta, nappasi takapenkiltä valkoisen kypärän päähänsä ,veti oman hehkuliivinsä päälleen, varoitti tyttöä kuumasta asfaltista ja käveli makkarapaketin kanssa vielä päällystämättömän kaistan poikki itse päällystettävälle kaistalle kuumalle massalle.

Hetken päästä kiltti työmaapäällikkö palasi autolleen kantaen varovasti kahdella sormella kuumaa, pitkistä paistopussia, otti autostaan sanomalehden ja muovipullon mustakorkkista Kotisinappia, levitti lehden konepellille, avasi paistopussin ja sanoi Suklaatille, että murjaseppas, tyttö, tuosta pikimiesten ja -naistenkin – tervaturistien, kuten reissuhommia tekevät asfalttityöntekijät itseään tapaavat kutsua – perinneruokaa, röppömakkaraa ja laita siitä sinappia päälle, niin nälkä, jos ei muuta, niin ainakin siirtyy.

Kiltti työmaapäällikkö istumassa
edellisen Asconansa konepellillä
1980-luvulla koneasema-alueella
Alivieskassa

”Ja lisää on tuolla tien luiskassa asfalttimassassa paistumassa, jos tämä ei riitä”, kiltti työmaapäällikkö sanoi ja söi itsekin.

”Ja entäs sitten”, kiltti työmaapäällikkö kysyi Suklaatilta, ”mihinkäs nyt, kun sinulla ei ole oikeastaan mihin mennä? Minä ehdotan, kun tuon Hammin, siis tuon etujyrän jungakuski on nainen, Hilja - emme me enää, kuten huomaat, kaikki tänä päivänä miehiä ole, vaikka pikimiehistä puhutaankin - että olisit yön yli huomiseen hänen parakissaan koneasemalla, niin saat aikaa miettiä; pääset hänen kanssaan saunaan ja pesulle, jos vaan sinulle käy? Minä jo äsken puhuin hänen kanssaan, eikä hänellä ole mitään sitä vastaan. Saunan jälkeen mennään sitten syömään; minä tarjoan”.

Pikimiesten parakkileiri
Vihtijärvellä -80-luvulla.
Kiltin työmaapäällikön
asuntovaunu oikealla,
keltainen on sauna ja
VPK on tuomassa
saunalle vettä

Ei, kiltti työmaapäällikkö ei - kuten joku voisi luulla - vienyt itseään viisikymmentä vuotta nuorempaa Suklaatia asuntovaunuunsa ja ryhtynyt "kehdon ryöstäjäksi", kuten vain paria vuotta kilttiä työmaapäälikköä vanhempi laulutaiteilija Ilkka "Danny" Lipsanen ryhtyessään nuoreen tangokuningattareen, ei. 


Seuraavana päivänä Suklaati oli mietittyään ja keskusteltuaan illalla Hiljan parakissa Hiljan kanssa, että hän ei voi eikä halua mennä takaisin perheryhmäkotiin, vaan hän voisi muuttaa asumaan Hiljan perheeseen - ja koulukin tulisi käytyä Hiljan saman ikäisen tyttären kanssa. Tähän järjestelyyn tarvittaisi vain sosiaaliviranomaisen suostumus.

Hamm-täryjyrä

Paikallisen sosiaalisen toimen viranhaltija esitti Suklaatin nähtyään, että asia kuuluu varmaankin maahanmuuttoviranomaisten hoidettavaksi, mutta uskoi viimein, että Suklaati on Suomessa suomalaiselle naiselle syntynyt Suomen kansalainen. Suklaati pääsi lähtemään jo perjantaina Hiljan mukana uuteen kotiin. Muut seikat varmentuivat sittemmin.

Kun Suklaati sai tietää, että kiltillä työmaapäälliköllä ei ollut omia lapsia, saati sitten lapsenlapsia, hän lupautui mielellään ryhtyvänsä kiltin työmaapäällikön lapsenlapseksi, koska hänellä ei puolestaan ole isovanhempia. Suklaati-tyttö lupasi nimittää kilttiä työmaapäällikköä jatkossa ”Ukoksi”.

Eihän perheryhmäkodin
äiti nyt vallan susiruma 
ollut, pois se meistä, 
ei sinne päinkään!

Tuota perjantaita seuraavan viikon alussa illansuussa perheryhmäkodin äiti, saatuaan viikonloppuna selville ja luultuaan, että Suklaati olisi vielä koneasemalla, saapui räyhäämään kiltille työmaapäällikölle. Kävi kuitenkin niin, että kuultuaan Suklaatin olevan jo muuttanut uuteen kotiin, hän ihan omasta tahdostaan joutui ainakin kolmen tervaturistin yhden yön morsiameksi. Eihän nyt vallan susirumakaan ollut, vaikk'ei ollutkaan maassa kaunehin.

Kiltti työmaapäällikkö jäi vuoden 2016 urakointikauden jälkeen eläkkeelle, mutta ”Ukko” sai Suklaatilta ystävänpäiväkortin ja varmaankin saa isänpäiväkortinkin ainakin seuraavana vuonna.

Perheryhmäkodin äiti synnytti vuodenvaihteen tienoilla potran pienen ”tervaturistin”. Perheryhmäkodin isä puolestaan ihmettelee varmaan vieläkin, mistä ihmeestä noita aina tulee. Täytyisiköhän jonkun kertoa jo hänelle, miten niitä lapsia oikein tehdään? Ei kai.

Ja sen pituinen se.

Onko tämä satua, vaiko totista tottako vallan, mene häntä ja tiedä.