torstai 9. maaliskuuta 2017

TURINABOL


Norjalaista juniorivalmennusta?
Lahen (ei kirjoitusvirhe) 2017 MM-hiihdot on nyt hiihdetty ja sukset pantu nippuun. Seuraava jännittämisen kohde on, kummilta löytyy enemmän dopingkäryjä, kun näiden kisojen kusipulloja otetaan pakastimesta ja kusia tutkitaan seuraavien kahdeksan vuoden aikana, Norjan vaiko Venäjän hiihtäjiltä; tutkimusmetodithan – kuten olemme huomanneet – paranevat vuosi vuodelta, ja nyt ”puhtaiksi” todetut urheilijat eivät oikeasti olekaan niin ”puhtaita”.







Pohjois-Korean johto
riemuitsee kuultuaan
Ruuskasen Antin
keihäshopeasta
ja Iivo Niskasen
kultamitalista
Mitenkäs kävikään Lontoon vuoden 2012 olympialaisten keihäänheiton hopeamitalistille Ukrainan Oleksandr Pjatnytsyanille, häh? Käry kävi, kun neljä vuotta kisojen jälkeen kusi tutkittiin uudestaan ja niinpä Ruuskasen Antista tuli maailman ensimmäinen hiihtomaailmanmestaruuskilpailuissa hopeamitalin saanut keihäänheittäjä. Ukrainan poika oli nääs vetänyt kaksi vuotta molemmin käsin ja pää kahtaalle tutisten Oral-Turinabolia turpaansa ja miehen lihakset olivat kummasti tuosta turvonneet.


Vuonna 1986 naisten kuulantyönnössä EM-kultaa voittanut Heidi Krieger vaihdatutti sukupuolensa vuonna 1997 mieheksi. DDR:n riveissä urheilleen naisen nimi on nykyisin Andreas Krieger. Hän on sanonut, että tohtori Ekkart Arbeit, DDR:n dopingohjelman -70- ja -80-lukujen arkkitehti oli syöttänyt hänelle vuosikaudet Turinabol-pillereitä väittäen niiden olevan vitamiineja ja kivennäisaineita.


Kuitenkin, kuten tiedetään, Turinabol on raskaan sarjan dopingaine ja tiettävästi rohto, jonka kehittämisen kannustimena ei ole koskaan ollut mikään lääketieteellinen syy tai sairaus.


Sitten Marita Koch, nykyään Marita Meier-Koch, on entinen DDR:ää edustanut pikajuoksija ja olympiavoittaja. Koch voitti kultamitalin 400 metrillä ja hopeamitalin 4 × 400 metrin viestijuoksussa Moskovan olympialaisissa vuonna 1980. Koch voitti Euroopan mestaruuden 400 metrillä vuosina 1978, 1982 ja 1986.
Marita Koch


Koch juoksi vuonna 1979 ensimmäisenä naisena 200 metriä alle 22 sekunnin juostuaan ajan 21,71. Viisi vuotta myöhemmin hän sivusi ME-aikaansa. Koch juoksi yleisurheilun pitkäikäisimpiin kuuluvan, yhä voimassa olevan 400 metrin maailmanennätyksen 47,60 maailmancupissa Canberrassa 5.10.1985. Valmentaja Wolfgang Meier mittasi suojatilleen väliajat 10,9 – 11,5 – 11,7 – 13,5. Yleisurheiluhistorioitsija Roberto L. Quercetani onkin pitänyt juoksua yhtenä hienoimmista uroteoista naisten yleisurheilussa. Koch teki maailmanennätyksiä myös sisäradoilla 50 ja 60 metrin matkoilla. DDR:n viestijoukkueissa hän juoksi uudet maailmanennätykset 4 × 100 metrin viestijuoksussa vuosina 1979, 1986 ja 4 × 400 metrin viestijuoksussa vuosina 1980, 1982 ja 1984.


Muiden itäsaksalaisten huippu-urheilijoiden tapaan myös Koch kuului DDR:n systemaattiseen dopingohjelmaan. Hän käytti saksalaisten dopingtutkijoiden mukaan vuosina 1981–1984 tätä Oral-Turinabol-nimistä anabolista steroidia 530 milligrammasta 1460 milligrammaan vuodessa.


Koch lopetti urheilu-uransa vuonna 1987. Nyt jo vihdoin – eihän tuosta ole kulunut kuin oiskoon vasta kolmekymmentä vuotta - kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF on alkanut epäillä, oliko Marita Kochin pussukoissa sittenkään ollut aivan puhtaita jauhoja noita ennätysjuoksuja juostessaan.


Mitä puolestaan taas tulee eteläafrikkalaiseen vuoden 2009 Berliinin MM-kisojen naisten 800 m:n voittajajuoksijaan Caster Semenyaan, jonka testosteronitasot ovat kolminkertaiset normaaleihin naisten testosteronitasoihin verrattuna, niin tähän kohdistuvan sukupuolikohun taustalta on paljastunut, kukas muu, kuin DDR:n dopingtohtori Ekkart Arbeit, eli tämä samainen itäsaksalaisen urheilulääketieteen johtohahmo, jota sukupuoltaan sittemmin vaihtanut DDR-kuulantyöntäjä Heidi Krieger on syyttänyt omista anabolisista steroideista aiheutuneista ongelmistaan.

Jokaisen äidin toivevävy


Etelä-Afrikan urheiluministeri Gert Oosthuizen vaatii maansa yleisurheiluliittoa erottamaan johtajansa Leonard Chuenen. Oosthuizen tuohtui, kun kävi ilmi, että Etelä-Afrikan yleisurheiluliitto ASA oli käyttänyt Caster Semenyan sukupuolitestissä jo ennen Berliinin MM-kilpailuja.


Chuene oli tunnustanut liiton lähettäneen Semenyan sukupuolitestiin Pretoriaan 7. elokuuta Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n pyynnöstä. Testin perusteella ASA:n oma lääkäri ehdotti, että Semenya vedettäisiin pois MM-kisoista, mutta Chuene vastusti ajatusta.


Tohtori Arbeit oli Berliinin MM-kisoissa Etelä-Afrikan joukkueen päävalmentaja. Aikoinaan DDR:n yleisurheilujoukkueen valmentajana toiminut mies väittää kivenkovaan, ettei hän ole ollut tekemisissä urheilusuorituksia parantavien aineiden kanssa sen jälkeen, kun Berliinin muuri vuonna 1989 murtui ja Itä-Saksa lakkasi olemasta. No eipä tietenkään.


Kanadalaisprofessori McLarenin johtama kolmen hengen riippumaton ryhmä julkaisi viime vuonna 95-sivuisen raporttinsa Venäjän valtionjohtoisesta dopingjärjestelmästä.


Maailman antidopingtoimiston Wadan tilaaman raportin sivulla 48 kerrotaan cocktailista, jonka suunnittelija on Venäjän antidopinglaboratorion entinen johtaja Grigori Rodtshenkov. Cocktailissa suurimman huomion saa anabolinen steroidi Oral-Turinabol eli dehydrokloorimetyylitestosteroni.
Keihäänheittäjä Oleksandr Pjatnytsyan.
Näiden kuvien väliin on mahtunut vain
kaksi vuotta ja paljon, paljon
Oral-Turinabolia!


Kyseessä on sama aine, jota Itä-Saksa käytti omassa valtiollisessa dopingohjelmassaan. Oral-Turinabol antaa voimaa ja poistaa ylikuntoa. Jatkuvalla käytöllä on selkeät voimavaikutukset, sillä sen avulla saa helposti 10–20 prosenttia lisää voimaa. Se on kovaa kamaa!


Aiemmilla testimenetelmillä Oral-Turinabol näkyi vain kolmesta viiteen vuorokautta, nyt sille on kehitetty lisäanalyysi eli on löydetty aineenvaihduntatuote, joka näkyy jopa useita kuukausia.


Asiantuntijat uskovat, että myöhemmin tehtävissä uusintatesteissä, esimerkiksi Pekingin olympialaisista, tulee uusia venäläiskäryjä.



Vuonna 2008 järjestetyissä Pekingin olympialaisissa Venäjä saavutti kaikkiaan 73 mitalia. Kisoissa annettujen dopingnäytteiden uusien analyysien perusteella toistaiseksi 14:ää venäläisurheilijaa epäillään kielletyistä menetelmistä. Heistä 11 voitti mitalin.


Dopingia on selitetty monin tavoin, milloin syyllinen on ollut yskänlääke, milloin talonmies. Saksalaisjuoksija Dieter Baumann väitti kärytessään, että joku oli laittanut hänen hammastahnaansa anabolista steroidia, nandrolonia. Saksan yleisurheiluliitto uskoi Baumannin tarinan, mutta kansainvälinen yleisurheiluliitto ei.

Alberto syö himona banaania

Pyöräilyammattilainen Alberto Contadorin selitys vuonna 2010 antamalleen positiiviselle dopingnäytteelle (sisälsi astmalääke klenbuterolia, joka on hevosten astmalääke) oli ruoka. Hän uskoi kielletyn aineen joutuneen elimistöönsä Ranskan ympäriajon ruokailun yhteydessä syömästään banaanista.


Vuonna 2005 amerikkalaispyöräilijä Tyler Hamilton selitti veridopingiaan, että hänen vereensä oli sekoittunut vierasta verta "kadonneesta kaksosestaan". Vieras veri oli imeytynyt Hamiltoniin jo äidin kohdussa.


No niin, ja sitten päästäänkin hevosten astmalääkkeestä ilman aasinsiltaa näihin Norjan astmaatikkoihin.

Astmalääkkeen dopingkäytöstä kesällä sulan maan aikana kärsityn kilpailukiellon saanut Martin Johnsrud Sundby ei ole ainoa lääkitystä käyttänyt hiihtäjä. Norjalaislehden tutkimuksen mukaan jopa 69 prosenttia maan olympiamitalisteista on käyttänyt astmalääkitystä vuoden 1992 jälkeen.
Pohjois-Korean johto repeää
riemuun, kun dopinghiihtjä
Martin 
Johnsrud 
Sundby
jää j-
mutkassa ja Matti 

Heikkinen rientää 50 km:n 
hiihdon pronssille!


ADT:n Timo Seppälä toteaa Ventoline-astmalääkkeen ja sitä sisältävän salbutamol-lääkeaineen olevan hyvin yleisessä käytössä. Paljon käytettynä salbutamolilla on urheilusuoritusta parantavia vaikutuksia.

    - Jos tätä otetaan ylimääräisiä tai jättisuuria annoksia, niin pitkäaikainen käyttö lisää voimaa. Eli se on anabolinen vaikutuksiltaan. Toisaalta se poistaa rasvaa ja avaa tietysti hengitysteitä niin, että on helpompi hengittää, Seppälä kertoo.


Koska Sundby on ottanut astmalääkettä sumutinliuoksena inhalaatiosumutteen sijaan, on kerralla hengitettynä 500 mikrogramman sijasta elimistöön päätynyt 5000 mikrogrammaa.

    - Sundby on sanonut käyttäneensä kolme annosta tätä sumutinliuosta vielä viisi tuntia ennen kilpailua. Niinpä salbutamol-rajat ovat ylittyneet selkeästi.
    Astmahan on Norjassa ihan geeneissä!

    - Hän on siis ottanut lähes 10-kertaisen annoksen pahimmassa tapauksessa. Kun tarkoitus on, että tämä otettaisiin vuorokaudessa useina eri kertoina, aina silloin tällöin, pitkin päivää. Ei niin, että koko annos hotkaistaan kerralla, nauraa Lahden vuoden 2001 MM-kisojen espanjalainen maastohiidon 50 km maailmanmestari Johann Mühlegg.


Ja sitten tämä Norjan sulohuuli Therese Johaug.

"No kun mulla oli pipi tossa!"
Norjalainen naishiihtäjätähti Therese Johaug on jäänyt kiinni dopingista”, kertoi norjalainen uutistoimisto NTB lokakuussa 2016.


NTB:n mukaan Johaug on käyttänyt rasvaa, joka sisältää urheilussa kiellettyä clostebol-ainetta. Ensitietojen mukaan hän olisi käyttänyt rasvaa huuliinsa. NTB:n mukaan Norjan maajoukkueen lääkäri on ottanut vastuun rasvan käyttämisestä.


Sauvamiekkailu


Viitteitä siitä, että Norjan hiihtäjät olisivat näissä Salpurin kisoissa käyttäneet Turinabolia tai jotain muuta dopingia ei ole, ainakaan vielä, mutta Ensio Olut epäilee, että Ruotsin huoltojoukkojen Urban Nilsson saattoi murjaista jotain tuohon suuntaan; minkä muun takia Norjan hiihdon päävalmentaja Roar Hjelmeset olisi hermostunut tälle kesken naisten 30 km:n hiihdon niin, että alkoi huitoa naapurimaan kollegaa sauvallaan.










Latoaukean
valkoviini




Turinabolin saatikka clostebolin kemiallista kaavaa ei Ensio Olut nyt pysty tähän tarinan loppuun laittamaan, koska Ensio Olut on opiskellut enänpi tuota epäorgaanista kemiaa – kalkin reaktioita veden ja hiilidioksidin kanssa. Orgaanisen kemian kaavoista Ensio Olut osaa ulkoa vaikka unissaan vain tuon meille lähes kaikille suomalaisille niin tutun ”Latoaukean valkoviinin” vaikuttavan osan kemiallisen kaavan C2H5OH.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti