ENSIO OLUEN VENEMÄINEN KESÄRUNO

                             

SEITSEMÄN VIISASTA MIESTÄ KOTKANSAARELLA

Meriläisvene

Seitsämän viisasta miestä, pätevää ja hienoa, tyhmiks’ ei luullut heitä kukaan,

tahtoi oivan pillun laatia, ja laittaa siihen kukin tietons’, taitons’ mukaan.

Vaan mistä malli, tieto, taito; pillun ehdan ois ken nähnyt näillä main?

Kun hiileen puhallettiin yhteen: se tehdään, tai sellaista ei oo lain!

Ehta?

Ensimmäinen, kirvesmies ol’ Pirkka, taisi niksin, tiesi mielen

kera piilukirveen, sarvipäisen vasaran ja taltankielen,

tuo rakentaja aitan, ladon, monen hirsitalon,

kaatoi koivun, teki reiän kylkeen halon!

Halkopino

Toinen, lihamestari ol’ Oiva, vakaa, yksin luottanut ei Niksi-Pirkkaan,

mietti pitkään, aivotyön teki kovan, sitt’ sai oivalluksen kirkkaan,

hän hioi suun leikkaavaksi veitsen, sai terään parhaan kiillon,

kohotti veitsen, piirsi ylös, alas, reiän päälle lisäs viillon!

Veitsi

Mies kolmas, metsästäjä Matti, lyhyt, paksu, karvapehko naaman peitti,

ampui metsästä ketun, nylki käsin pelkin, joutolihat maahan heitti. 

Tää Matti, mies oli vahva, ruoja, niin vahvoja on vain aniharvat,

nahasta ketun ympärille reiän, viillon, siitä laittoi sille karvat!

Kettu - ei vinossa

Neljäs mies, Viljo, vaatturi ol’ reiluin, mutt’ ulkonäkö rosvon, tai varkaan,

kätköistänsä sametin kaivoi, ei huonoa, ei, vaan parhaan kankaan,

kun mies tuo ol’ rehellisin, teoitans’ puhtain ja mitä suorin,

sametin monin taiten taitteli, ja teki siitä sille vuorin!

Sametti

Vaan viides ol’ kalastaja Kalle, uurrenaama, jo vanha kyllin, ja tuttu meren,

savustaja siian, turskan maksan; ties herkun, kun leipääns’ lisäs veren.

Ol’ puhurin, viiman, kylmän tuntenut hän tuulen, sekä myrskyn rajun,

sillin pyysi, perkas, viel’ suolas, antoi siitä sille sen vienon hajun!

Verileipä

Sai vuoron mies kuudes, Antti, suuri kooltaan, pyöreä, harras, ammatiltaan pappi,

saarnamies ol’ kova, jos katui, synnit hän anteeks’ antoi, hän kylällä ol’ iso tappi,

vaan kaavultansa, naamaltansa, kuin perisynti, tai paholainen, piru, musta,

melko pitkän hän tovin mietti, sitten lausui: ”Tuon läpi voisi vaikka kusta!”

Kusi

Tuli seitsemäs, tuo asfalttimies Ensio Olut, ol’ ruma, rampa, likainen ja köyhä,

vaan tää mies älykäs, rikkiviisas varmaan oli hänkin, ei puhe ollut löyhä!

Ajateltu pitkään, varsin tarkkaan; sana tuo on nykysisin jo kaiklle tuttu:

                        ”Ei oo ehta, mä jo sitä nain, ja nimen annoin,  ja se on  KARVAHATTU!”                  

Karvahattu

                                                                                                                       Ensio Olut