SEITSEMÄN VIISASTA MIESTÄ KOTKANSAARELLA
Seitsämän viisasta miestä, pätevää ja hienoa, tyhmiks’ ei luullut heitä kukaan,
tahtoi oivan pillun laatia, ja laittaa siihen kukin tietons’, taitons’ mukaan.
Vaan mistä malli, tieto, taito; pillun ehdan ois ken nähnyt näillä main?
Ensimmäinen, kirvesmies ol’ Pirkka, taisi niksin, tiesi mielen
kera piilukirveen, sarvipäisen vasaran ja taltankielen,
tuo rakentaja aitan, ladon, monen hirsitalon,
Toinen, lihamestari ol’ Oiva, vakaa, yksin luottanut ei Niksi-Pirkkaan,
mietti pitkään, aivotyön teki kovan, sitt’ sai oivalluksen kirkkaan,
hän hioi suun leikkaavaksi veitsen, sai terään parhaan kiillon,
Mies kolmas, metsästäjä Matti, lyhyt, paksu, karvapehko naaman peitti,
ampui metsästä ketun, nylki käsin pelkin, joutolihat maahan heitti.
Tää Matti, mies oli vahva, ruoja, niin vahvoja on vain aniharvat,
Neljäs mies, Viljo, vaatturi ol’ reiluin, mutt’ ulkonäkö rosvon, tai varkaan,
kätköistänsä sametin kaivoi, ei huonoa, ei, vaan parhaan kankaan,
kun mies tuo ol’ rehellisin, teoitans’ puhtain ja mitä suorin,
Vaan viides ol’ kalastaja Kalle, uurrenaama, jo vanha kyllin, ja tuttu meren,
savustaja siian, turskan maksan; ties herkun, kun leipääns’ lisäs veren.
Ol’ puhurin, viiman, kylmän tuntenut hän tuulen, sekä myrskyn rajun,
Sai vuoron mies kuudes, Antti, suuri kooltaan, pyöreä, harras, ammatiltaan pappi,
saarnamies ol’ kova, jos katui, synnit hän anteeks’ antoi, hän kylällä ol’ iso tappi,
vaan kaavultansa, naamaltansa, kuin perisynti, tai paholainen, piru, musta,
Tuli seitsemäs, tuo asfalttimies Ensio Olut, ol’ ruma, rampa, likainen ja köyhä,
vaan tää mies älykäs, rikkiviisas varmaan oli hänkin, ei puhe ollut löyhä!
Ajateltu pitkään, varsin tarkkaan; sana tuo on nykysisin jo kaiklle tuttu:
”Ei oo ehta, mä jo sitä nain, ja nimen annoin, ja se on KARVAHATTU!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti