tiistai 22. helmikuuta 2022

ONKO VENÄJÄ EDES LAILLINEN VALTIO?

 

Katson aiheelliseksi julkaista herra Putinin eilisen puheen jälkeen uudelleen tämän vuonna 2015 kirjoittamani artikkelin:



Tänäinen Aamulehti uutisoi seuraavaa:


VENÄJÄN SYYTTÄJÄ TARKASTELEE BALTIAN "ITSENÄISTYMISEN LAILLISUUTTA"
ULKOMAAT | 1.7.2015 | 06:47 | PÄIVITETTY 06:5618
STT, AFP



Venäjän valtakunnansyyttäjä tutkii Baltian maiden Neuvostoliitosta itsenäistymisen laillisuutta, syyttäjän kanslia on ilmoittanut.



Miss Viro 2013 Kristina Karjalainen
Yhtenäinen Venäjä -puolueen kaksi kansanedustajaa on vaatinut selvitystä siitä, itsenäistyivätkö Liettua, Latvia ja Viro Venäjästä laillisesti. Kansanedustajien mukaan itsenäisyyden myöntäminen maille oli laiton ja sitä tulisi pitää valtionpetoksena.



Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kommentoi tutkintaa sanomalla, ettei tunne asiaa entuudestaan ja muistuttamalla, että Venäjällä on valtiosopimuksia ja diplomaattisuhteet Baltian maiden kanssa.
Liettuan presidentti on kommentoinut ilmoitusta sanomalla, ettei kenelläkään ole oikeutta uhata Liettuan itsenäisyyttä.



Neuvostoliiton valtakunnanneuvosto tunnusti Liettuan, Latvian ja Viron itsenäisyyden vuonna 1991.

Uutisoinnin kopionti päättyi tähän.




Ensio Olut on puolestaan jo tutkinut, onko Venäjä edes laillinen valtio. Tulos on, että ei.


Miksikä ei, kysyvät varmaan nyt ne muutamat ja harvat, jotka ”Ensio Olutta” lukevat. No, jakkas Ensio Olut selittää.


Ranskalainen 1800-luvun filosofi ja historioitsija Ernest Renan on sanonut: "Unohdus ja jopa historian tahallinen vääristely ovat olennainen tekijä kansakunnan muodostamisessa."


Vldimir Putin viittasi joulukuun 2014 alussa pitämässään linjapuheessa puolustellessaan Venäjän sotavoimien ja kätyreiden salakavalaa, hänen käskystään suorittamaa Krimin valtausta Ukrainalta muinaiseen pakanaruhtinas Vladimiriin (n. 958–1015), ”Vladimir Suureen”, joka kääntyi kristinuskoon Krimin Khersonesoksessa vuonna 988.

Sarjassamme "Hassut hatut"
Vladimir Suuri




Putin puhui mm. seuraavaa:


"Krimin niemimaa on Venäjälle strategisesti tärkeä, koska se on monitahoisen, mutta vakaan Venäjän kansakunnan sekä keskusjohtoisen Venäjän valtion henkinen alkulähde."


"Juuri Krimillä, muinaisessa Khersonesoksen tai Korsunin kaupungissa – kuten entisaikain venäläiset kronikoitsijat sitä kutsuivat – otti kasteen suuriruhtinas Vladimir, ennen kuin hän toi kristinuskon Rusiin."


Putin viittasi puheessaan myös vanhoihin venäläisiin kronikoihin. Niistä tunnetuin on Nestorin kronikka eli Kertomus menneistä ajoista (suom. Marja-Leena Jaakkola, Wsoy, 1994).


Nestorin kronikka kertoo Vladimirin elämästä pitkään ja perusteellisesti, muun muassa sen, että ruhtinaalla oli 800 jalkavaimoa.


"Hän oli lihanhimossaan kyltymätön, ja hän harjoitti haureutta naitujen naisten kanssa ja raiskasi neitsyitä".


Kronikan mukaan tämä Vladimir oli "typerä, vaikka hankkikin itselleen ennen kuolemaansa ikuisen pelastuksen".


Ja tässä kans yks venäläinen
kaaho, ei se Isaaki vaan Vasilji
Tämä meillä täällä lännessä ”Nestorin kronikkana” tunnettu Kiovan Luolaluostarin munkkien kirjoittama kertomus etenee vuosittaisin merkinnöin vuodesta 852 vuoteen 1116; sen hupaisin henkilöhahmo on ”pyhän hullun” eli "Kristuksen tähden houkan" arkkityyppi munkki Isaaki, joka "makasi liikkumatta kyljellään ja paskoi sekä kusi alleen niin, että hänen perseensä vallan kuhisi matoja."


Tässäpä tälle nykyiselle ruhtinaalle ”Vladimir Pienelle” oiva esikuva – mutta Ensio Olut ei nyt välttämättä tarkoita tätä munkki Isaakia.


Mutta mennäänpä nyt tosiasioihin rautakauden lopulle ja keskiajan alkuun. Kronikan mukaan ensimmäiset Venäjänmaan hallitsijat olivat 800-luvulla vaikuttaneita varjageja.


Varjageita on sanottu usein ruotsalaisiksi, mutta näin ei ole; varjagit olivat ”itäisiä viikinkejä”, siis suomalaisia. Sana ”varjagi” on vanhaa suomea ja merkitsee ”varjoisesta eli suojaisasta lahdesta tullut” (vert. Varjansaari Vesijärvessä Vääksyn edustalla). Sana ”viikinki” tulee puolestaan ruotsin sanasta ”vik”, ”lahti.”

Varjansaari Vesijärvessä
Vääksyn edustalla


Myös Nestorin kronikan kirjoitusaikaa aiemmalta ajalta olevat saagat ja suomalaiset Kalevanpoikien tarinat ovat kertoneet, miten suomalaiset aikojen alussa hallitsivat Venäjää.


Ensio Oluttakin viisaammat historiantutkijat ovat saaneet selville, että kun Venäjän valtakuntaa perustettiin, Keski-Ruotsin itärannikko, Ahvenanmaa ja Suomen lounaisrannikko muodostivat ”Svitjodista riippumattoman valtapiirin”. ”Tämä merikuninkaiden valtakunta lähetti sitten varjageja läntisistä osistaan ja kalevanpoikia itäisistä osistaan Venäjän oloja järjestämään. Osoittaahan jo Nestorin kronikan sanamuototokin, että ’ruotsit’ eivät lukeutuneet Svitjodin asukkaisiin, svealaisiin, kuuluviksi”.


Aivan selvästi suomalainen

Suomalaiset - Pohjoismaiden vanhin kulttuurikansa
Rurikin valitseminen Novgorodin hallitsijaksi oli suomalaisten vaalivoitto, kertoo historioitsija Ilmari Virkkala (Suomalaiset - Pohjoismaiden vanhin kulttuurikansa, Suomalainen Paino Osakeyhtiö 1930, 38-40)
ja viimeistelee asian toteamalla, että Nikonalaisen kronikan mukaan pääosa heimoista, jotka kutsuivat varjagit mailleen, olivat suomalaisheimoisia. Niistä vain sloveenit ja kriwitsit olivat slaavilaisheimoja.


Muun muassa paikannimistöön tukeutuen Ilmari Virkkala katsoo, että varjagit olivat kainulaisia eli suomalaisperäisiä. Näin ollen ”Kainulaisen varjago-russin, Rurikin, valitsemista Novgorodin hallitsijaksi on pidettävä suomalaisten heimojen vaalivoittona”. Katariina Suurikin oli tällä kannalla; myöhemmät vallanpitäjät ovat nämä historian vaiheet sitten omaa etuaan tavoitellen ”unohtaneet”.


Kuin kaksi marjaa
Jo nämä muutamat eittämättömät tosiseikat todistavat, että Venäjällä ei ole itsenäisenä valtiona olemiseen minkäänlaista laillista oikeutusta, vaan se on oikeastaan – jos Vladimir Putinin kaltaista historiantulkintaa noudatettaisiin – vain Suomen provinssi ja alusmaa.


Myös tällä Vladimir Putinilla on suomensukuiset sukujuuret Tverin Karjalassa
Turginovin kylässä – että kyllä hääkii ossaa varmast haastaa suun makkiaks – vaikka hän senkin varmaan yrittää mulkata muuksi, koska, kuten Venäjällä sanotaan: ”tulevaisuudesta ei koskaan tiedä, mutta historiaa voi aina vääristellä.”

No niin Volodja, niin sitä pitää,
mekko päälle ja ulos kaapista!
Kuten tarkkasilmäiset lukijat
huomaavat, tätä kuvaa ei ole
fotoshopattu tai mitenkään
muutoinkaan jälkikäsitelty.




Eräs Vladimir Putinin alakouluaikainen luokkakaveri – joka ei vaan halua nimeään julkisuuteen – kertoi tässä taannoin Ensio Oluelle, että kun opettaja oli koulussa kertonut tosiasioita Venäjän varhaishistoriasta – ajasta, jota neuvostovalta ei vielä ollut ehtinyt vääristellä – pikku-Volodja oli noussut seisomaan ja huutanut: ”Plääh, tosiasiat ovat toisarvoisia, ei niillä ole merkitystä, näin se oikeastaan meni...”


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti