SIKASIISTII!

Iltalehden ”Hullu maailma” – palstalla oli seuraava uutinen:

Ameriikan Kiina

”Chinan kaupungissa Yhdysvaltain Mainessa asunut nainen havahtui viime viikon maanantaina järkyttävään huutoon.

Ääni vaikutti tulevan vähän matkan päässä sijaitsevasta talosta, pienen metsikön takaa. Nainen pelkäsi sen kuuluvan perheväkivallan uhrille.

- Soittaja ilmoitti kuulleensa huutoa, kirjasi Mainen osavaltion poliisi ilmoituksen paikallisen Morning Sentinel -lehden mukaan..

Paikalle suuntasi saman tien neljä osavaltion poliisia, jotka jututtivat naapurin. Samassa kävi ilmi, että pelot väkivallanteosta olivat turhia.

- Kodin omistajan mukaan hänen urosporsaansa huusi, koska se oli samassa karsinassa viiden naaraspuolisen porsaan kanssa, selvitti poliisi paikallislehden mukaan raportissaan.

Tästä johtuen virkavalta päätyi toteamaan, ettei kiinteistössä tapahtunut pahoinpitelyä tai muuta häiriötä - "muuta kuin huutava urosporsas".”

Lähteet: AP, Maine Morning Sentinel

KALLE JOKINENkalle.jokinen@ilmedia.fi

Ensio Olut lukee jutun aina sana sanalta jemptilleen niin, kuin se on kirjoitettu. Tässä tapauksessa siis viisi sian tyttölasta kiusasi yhtä sian poikalasta niin ilkeästi, että poliisikin tuli paikalle. Hyi porsastytöt, ei saa sillä lailla kiusata ujoa porsaspoikaa!

Toi sika, kun tossa makaa, on emakko,
emäsika ja noi toukat on nyt niitä porsaita

Helsinkiläiselle toimittaja Kalle Jokiselle – ja muillekin umpitolloille ja termistöä taitamattomille tampioille – ihan vaan tiedoksi, porsas on sian lapsi, eli läskintaimi. Urossika on karju ja naarassika on emakko. Naaraspuoliset porsaat ovat emakkoporsaita. Urosporsaat ovat karjuporsaita, kunnes niiltä viedään pallit; salvetusta poikaporsaasta kasvaa muutamassa kuukaudessa noin satakiloinen lihasika, jonka päästä tehdään sianpääsylttyä – tytinää – ja takakäpälistä joulukinkkuja.   

Tässä jörnitään eli 
tehdään uusia porsaita

Kerronpa sitten, kun kinkuista tuli kerran puhe, tarinan eräästä kaupunkilaispariskunnasta, joka osti joskus -60-luvun puolivälin tienoilla Kymin kunnan Hurukselan kylästä maatilaan, koska ihannoi aitoa alkutuotantoa. Vaimo jatkoi, vaikkakin muutti Kymin Hurukselaan, toimessaan matkailusihteerinä entisessä kotikaupungissaan Kotkassa – jonne ei ollut kovin pitkä matka; sen ajoi traktorilla suuntaansa rapiat päälle puolessa tunnissa – näin vaimon tienestit riittivät pariskunnan elantoon kunnes maatila alkaisi tuottaa ja saataisiin maataloustukiaisia. 

Ulvova Susikoski

Pariskunta osti Kymijoessa ulvovan Susikosken toiselta puolelta anjalalaiselta siankasvattajalta heti ensialkuun viisi nuorta noin yhdeksän kuukauden ikäistä 

Köyhiä pientilallisia.
Antti (vas.) sai tukiaisia 
vain hiukan päälle 250.000 €,
Nalle myös 250.000, lipo alle €;
ei ole mikään ihme, että ressut
joutuvat käymään muissa
töissä, että perheen
leipä saadaan 
riittämään.

emakkoa toivoen teettävänsä niillä porsaita, joista kasvattaa lihasikoja, joista pariskunta sitten saisi kinkkua,  kyljyksiä, grillikylkeä ja pekonia, ym. lihatuotteita kotitarpeiksi ja jopa myyntiin. 

Grillikylkeä. Nam!

Useiden viikkojen kuluttua eräänä tiistaipäivänä aloitteleva sikalayrittäjä huomasi, että yksikään emakko ei ole tullut tiineeksi, eli ei ollut porsimaan päin, ja soitti kännykällään siitä suoraan sikalasta eläinlääkärille, josko tällä olisi antaa neuvoja. Puhelu meni pieneläinklinikalle, josta puhelimeen vastasi nuori naispuolinen ensimmäisen vuoden eläinlääketieteen opiskelija.  

Ärjyvä Huruskoski 
Hurukselan kylässä

Tuleva eläinlääkäri kertoi tuoreelle emakkosikalayrittäjälle, että sikalassa, tai jos ei edes naapurisikalassa ole astutukseen käytettävissä karjua, voidaan nykysikataloudessa käyttää keinosiemennystä; keinosiemennyksen suorittaa ammattihenkilö, koulutuksen tälle alalle saanut keinosiementäjä. 

Marsu, amerikaksi "guinea pig",
joka taas suomeksi on Guinean 
(valtio Länsi-Afrikassa) sika,
vaikkakin on Etelä-Amerikkalainen
jyrsijäeläin (Cavia porcellus).
Tässa tarjoiluehdotus

Aloittelevalla sikafarmarilla ei ollut aavistustakaan, mitä keinosiemennys tarkoittaa, miten koulutettu keinosiementäjä sen siemennyksen tekee ja mitä toimitus mahtoi maksaa. Elukkatohtoriksi opiskeleva nuori nainen löysi keinosiementäjän puhelinnumeron, antoi sen miehelle ja kehotti tätä soittamaan tälle, koska taksat olivat, mitä nyt olivat; keinosiementäjä kertoisi sitten tarkemmin – kisumirrit, hauvelit ja marsut olivat vielä sillä hetkellä paremmin neidon erikoisalaa.

Sikalanomistaja soitti keinosiementäjälle ja tämä kertoi taksan per emakko. Tuleva sianporsittaja totesi taksan kovin korkeaksi.

Emakon siementäminen
tehdään näin!

Keinosiementäjä kertoi tulevansa vallan mielellään näyttämään, miten tuo siemennys tapahtuu, kunhan emakot tulevat kiimaan.

Outo kun alalla oli, uusi sikafarmari kysyi keinosiementäjältä, mistä tietää, milloin emakot ovat tulleet kiimaan. 

Sikamaista suuseksiä

Keinosiementäjä kertoi uudelle sikalayrittäjälle, että emakon kiimaantuloa voi testata houkuttelemalla esiin sen seisomisrefleksi. Jos käytössä olisi karju, tämä menisi hellästi tönimään emakkoa kärsällään; jos emakko on kiimassa, se nousee seisomaan. Hoitajan tehtävänä on matkia karjua tönimällä hellästi emakon kylkiä.

Lisäksi keinosiementäjä kertoi sikafarmarille tämän kysyessä, että emakon kiima kestää yleensä muutaman päivän, parhaassa tapauksessa viikon ja tänä aikana täytyy ehkä siemennys tehdä uudestaan, jos nalli ei heti ensimmäisellä kerralla syty.

No niin, tiineinä ovat,
nyt se on varmaa!

Leikkisästi, kai hieman kurillaan, koska huomasi tulevan porsaankasvattajan tietämättömyyden, keinosiementäjä jatkoi, kun sikalayrittäjä sitä tivasi, että jos emakot alkavat oikein innoissaan rypeä ja suorastaan painia mudassa, niin siitä sikojen omistaja heti tietää, että siemennys on tuottanut tulosta ja emakot ovat tiineinä.

Sikalanomistaja lopetti puhelun ja alkoi laskeskella, että viisi emakkoa kertaa se kovin kallis taksa, ja se vielä ehkä monta kertaa on aivan liikaa ottaen huomioon heidän senhetkisen taloudelliseen tilanteensa. Ajatuksissaan mies potkiskeli karsinassa makaavia emakkoja, ja nämä nousivat miehen hämmästykseksi makuulta.

-         Seisomarefleksi, nyt se tapahtui, se on nyt se seisomarefleksi! Emakot ovat tulleet kiimaan, mies innostui, mutta mitäs nyt?

Mies päätteli, että jos kerran keinosiementäjä pystyy saattamaan emakot tiineiksi, niin kyllä hänkin. Näin pääteltyään mies lastasi emakot traktorin peräkärryyn, ajoi latoon takaniitylle, siemensi ne kaikki tavalla, kuten on itsekseen päätellyt keinosiementäjänkin sen toimituksen tekevän, toi ne takaisin sikalaan ja meni nukkumaan vaimonsa viereen. 

Emakoita lastataan traktorin
peräkärryyn Hurukselassa

Seuraavana aamuna sikalayrittäjä heräsi ja katsoi ulos. Sikalayrittäjä näki että emakot olivat kaikki yhä pystyssä. Mies totesi, että no niin, ensimmäisellä kerralla ei ollut ottanut, lastasi emakot uudelleen traktorin peräkärryyn ja vei ne taas latoon takaniitylle. Ladossa hän teki temput kunkin sian kanssa nyt kahdesti, toi ne takaisin ja meni jälleen vaimonsa viereen nukkumaan. 

Seuraavana aamuna sikafarmari heräsi ja löysi emakot yhä seisoksimassa. ”Vielä tämän kerran”, sikalanomistaja totesi itsekseen ja lastasi emakot jälleen kyytiin vieden ne taas sinne latoon. 

Sikafarmari vietti takaniityn ladossa koko päivän sikoja siementäen, ja palatessaan kotiin hän kaatui repo rankana sänkyyn vaimonsa viereen.

Lauantaiaamuna sikatalousyritäjän vaimo herätteli hänet ravistelemalla häntä olkapäästä ja miehen herättyä sanoi:

 

Putte-possun nimipäivää
eilen vietettiin...

-         Herää isäpossu, siat käyttäytyvät oudosti! 

-          Mitä tarkoitat, mies kysyi innossaan, rypevätkö ne mudassa? 

-          Ei, vaimo sanoi, ne kaikki seisovat traktorin peräkärryssä paitsi yksi, se istuu traktorin pukilla ja tuuttaa torvea!

Outoa? Niinkö sinusta? Mutta tämähän tapahtui Kotkassa, vaikkakin entisen Kymin kunnan alueella Hurukselan kylässä, joten ei siinä ole mitään outoa.

Suloiset Kotkan Naisvoimistelijoiden
neidot lyhköisissä vekkihameissaan 
Kotkan Meripävien 
avajaisparaatissa

Kotkassa ei ole sekään outoa, että kolme sikaa tulee baariin; Kotkassa on vallan yleistä, että siat käyvät baarissa – ainakin Meripäivien aikaan. Tällä kertaa tuli siis vain kolme sikaa, koska ei oltu Meripäivillä. 

Kolme sikaa baaritiskillä

Ensimmäinen sika joi kymmenen kaljaa ja kysyi paikalliselta baarimyyjältä, missä on vessa ja kävi vessassa.

Toinen sika joi viisitoista kaljaa ja kysyi paikalliselta baarimyyjältä, missä on vessa ja kävi vessassa.

Kolmas sika joi kaksikymmentä kaljaa, mutta ei kysynyt, missä on vessa.

Kuka tuhma on pissinyt paikallisen
baarimyyjan housuihin?

   -  -        Eikö siun tarvitse käydä lainkaan vessassa, paikallinen baarimyyjä kysyi kolmannelta sialta.

 -         Ei tarvithse, ei. Khatsospash, miä nimittäin olen se shika, joka kushee kaupungilla porttikongeihin.

🐗

KUKA RAKASTAA TALVEA - IHAN AIKUSTEN OIKEESTI, KEKÄ?

Ei kukaan täysjärkinen, täysivaltainen aikaihminen voi rakastaa talvea, näin on ja piste. Kuka muuta väittää, valehtelee tietoisesti!

Hoitsu

Kyllä Ensio Olut sen vielä ymmärtää, että joku kaaho rakastaa kaiken maailman rätei ja lumpui, mutta että muka vielä talvea, pakkasta ja lunta, sitä Ensio Olut yksinkertaisesti ei vaan ymmärrä!

Ämmämäistä ja homoa vallan on se, kun vielä muille väittää tykkäävänsä lumesta ja pakkasesta, että on se vaan niin ihkua, kun sataa lunta. Itsensä pettämistä vallan on tuo, ei mitään muuta. Ensio Olut ehdottaakin hoitoon hakeutumista näille.

Syystalvi tammikuun alkupuolelle asti oli kelvollista aikaa, kun lämpötila oli plussan puolella eikä ollut lunta. Sitten ensin tuli lähes parinkympin pakkaset, ja nyt sitten kaiken päälle vielä lunta. 

Aamu-tv:n toimittajan pylly

Vituiks meni koko oiva vuodenaika, hyvin alkanut musta talvi.

Alueradiossa aamutoimittajat ja Aamu-tv:n juontajat levittävät tieten tahtoen valhepropagandaa, että ”on se vaan niin hauskaa, ja miten se on hirveän ihanaa, kun saatiin viimein pakkasta ja lunta!”

Vetäkää käteen ja haistakaa karvahattu koko aamutoimittajajoukko! Hyvähän sitä on ”neitien” tupatöissä ihastella lunta ja pakkasta, mutta meille, jotka olemme munia myöten umpihangessa leivän perässä tietyömailla joutuneet parhaiden työvuosiemme talvet juoksemaan, luminen pakkastalvi on - en paremmin sano - ihan suoraan perseestä!

Munat

Jos joskus ei ollut lunta vallan muniin asti, niin työmaa oli petollisella suon hetteiköllä, tai ainakin pohjattomalla liejusavikolla.

Tuohon aikaan Ensio Olut vietti vuosilomansa talvella, kuten muutkin asfalttimiehet tuolloin, ja ainakin tammikuut Teneriffalla Puerto de la Cruzissa.

Neukkulan ohjus Inarinjärven
jäällä vuonna 1985

Ensio Olut muistaa sen, kun tammikuussa 1985 tulipalopakkasessa ”harhautui” Neuvostoliiton harjoitusohjus Inarinjärven jäälle. Puertossa muunmaalaiset kyselivät meiltä suomalaisilta, että mitä se tuollainen peli oikein meinaa. No, me selitimme, että harvoinkos sitä ryssät heittää meitä ohjuksilla ja talvella pakkasta on aina vähintään toista mittaria.

Ensio Olut muistaa tietysti vuoden 1987 pahimman pakkastalven miesmuistiin. Silloinkin Ensio Olut oli tammikuun Teneriffalla Puerto de la Cruzissa.

Sitten kun Ensio Olut sen tammikuun lopun perjantaiaamuna palasi Suomeen, soitti töihin MVR-Hakan työpäällikölle, että mihinkäs päin sitä maanantaina meikkä, sulatteli kuukauden ajan paikallaan seisoneen, umpijäisen autonsa hangesta, että pääsi ajelemaan sillä Vantaalta kotiinsa Vääksyyn, ja ajoi sitten maanantaita vasten yöllä Vääksystä lumimyrskyssä kolmenkymmenen asteen pakkasessa bygsmestarinhommiin rakentamaan vastaavan rakennusmestarin vakanssin suomin valtuutuksin Turku – Naantali moottoriliikennetien runkoa päätypengertämällä ylösnousevin massoin vähimmillään 18 m:n syvyiseen lietesaveen välille Lietsala - Tupavuoren tunnelin päiden aukaisut pengerlouhinnalla.

Poravaunu ja vaunuporari

Kun Ensio Olut Naantalissa sitten noitui kolmenkymmenen asteen pakkasta, eräs vanhempi vaunuporari totesi: ”Älä poika valita; toista se oli talvisotatalvena, kun pakkasta oli viisikymmentä astetta, ja jatkuvasti tuli räntää taivaan täydeltä:”

Kuitenkin, kaikesta huolimatta kesää kohti ollaan menossa. Kesää odotellessa voi lueskella vaikkapa Ensio Oluen venemäistä kesärunoa klikkaamalla linkkiä tuossa alla.

ENSIO OLUT: ENSIO OLUEN VENEMÄINEN KESÄRUNO:                               SEITSEMÄN VIISASTA MIESTÄ KOTKANSAARELLA Meriläisvene Seitsämän viisasta miestä, pätevää ja h...

SOTSHIN VESSAN KASSA

Fb-panna jatkuu, joten en vieläkään saa siellä julki tätäkään vanhaa kirjoitelmaani.

Venäjän johtoportaan valtaistuin
Kremlin valtaistuinsalissa

Venäjällä kerrotaan yhä vielä tarinaa 1950 – 1960 -lukujen vaihteesta. Pietari tunnettiin tuolloin – kuten me vanhempi sukupolvi hyvin muistamme – nimellä Leningrad. Laitankin tuon tarinan tähän heti alkuun.

Leningradin alakansakoulun opettaja pyysi venäjänkielen oppitunnilla oppilapsia keksimään lauseen, tai vaikka ihan kokonaisen virkkeen, jossa voi käyttää sanaa "ehdottomasti".

Pikku-Vladimir viittasi innokkaasti ja sai vastata:

"Opettaja, voiko pierussa olla kokkareita?" 

Opettaja tähän:

"Ei tietenkään, rakas Pikku-Vova. Tuossa sinun lauseessasi ei nyt ollut sitä sanaa "ehdottomasti". Yritäpä uudestaan.”

Pikku-Vladimir tuumasi hetken ja vastasi: "No, jos kerran näin on, sitten minulla on ehdottomasti paskat housuissani…”

Tämä tarina ei arvatenkaan viittaa Vladimir Putinin koulunkäyntiin, vaan kyseessä oli varmaan vallan toinen, joku aivan muu Pikku-Vladimir.

Kun Ensio Olut oli pikkupoika – tuolloin elettiin 1950 –lukua – ei ainakaan maaseudulla tullut kenenkään pikkupojan mieleen paskentaa sisälle sen jälkeen, kun oli opittu pois potalta. Saatettiinpa tuolloin lällätellä jollekin arkajalalle, joka ei vaikkapa uskaltanut kiivetä puuhun, että ”vauva menee potalle, vauva menee potalle, lällän lällän lää.”

 

Nelireikäinen suomalainen

Huussissa käynti ei ollut sellainen yksityisasia, kuin tänä päivänä, koska tuohon aikaan maataloissa oli käytössä nelireikäiset, joissa oli isännän reikä, emännän reikä, palkollisten reikä, jota käyttivät niin piiat, kuin rengit, ja sitten oli pienempi reikä lapsille. Sen pienemmän reiän edessä oli korotus, rappunen, että lapsonen yletti reiälle. Ökytaloissa saattoi olla jopa kahdeksanreikäisiä!

Maakansa

Huussi oli yleensä navetan päädyssä niin, että sonta putosi suoraan navetan lantalaan. Peräpyyhkeet revittiin sanomalehdestä; isäntäväki monesti Kansan Uutisista tai Sosialidemokraatista, palkollisväki Maakansasta ja Maaseudun Tulevaisuudesta.

Nokian silkkipaperi

Omakoti- ja muissa pientaloissa oli taajama-alueillakin vielä pitkään käytössä ulkohuussi, jossa oli ainakin kaksi reikää. Toimituksen jälkeen otettiin seinäkoukusta arkki Nokian silkkipaperia, pehmitettiin sitä rypistelemällä ja hieromalla käsien välissä ja sitten pyyhittiin.

Kaupungeissa oli kerrostalojen pihan perällä monireikäiset erikseen naisille ja miehille, kouluissa vastaavasti tytöille ja pojille. Uteliaimmat pikkupojat kävivät kurkkimassa tyttöjen huussin alta, että millainen se on tytöillä se. Ja saivat opettajalta tukkapöllyä sekä jälki-istuntoa, koska tytöt kantelivat, kun katsoivat reiästä ennen istumistaan ja huomasivat. Nääränäppyjäkin sellaisesta huussin ruuman kautta kurkkimisesta saattoi koulupoika silmäänsä saada.

Näärännäppy

Ensio Oluen ei tarvinnut sitä ulkohuussin alta kurkkia; naapurin pikkutyttö oli sen jo Ensio Oluelle näyttänyt kummankaan ollessa tuskin viittä, sitä vastaan, että Ensio Olut näytti omansa.

Paskahuussien – eli ulkokäymälöiden, kuten niitä hienommissa piireissä kutsuttiin – alustojen tyhjentäminen vaati luonnetta ja olikin näin ammattimiesten työtä. Esimerkiksi Ensio Oluen lapsuuden maisemissa kylän paskahuussien tyhjennyksen hoiteli ja hevospelillä maatalojen pelloille lannoitteeksi ajoi mies, joka tunnettiin erotukseksi muista Eskola –nimisistä, nimellä Paska-Eskola. Lahessa, tuossa Päijät-Hämeen suurkaupungissa, joka sijaitsee - toisin kuin sen isomman Vesijärven rannalla oleva Vääksy - Pikku-Vesijärven rantamaisemissa, tuon toimen hoiteli mies, joka tunnettiin nimellä "Jepulis-Benjamin".

Ensio Oluen äiti yritti meille pojille uskotella, että Paska-Eskolan nimi olisi muka ”Mötö-Eskola”, mutta Ensio Olut ei mennyt halpaan, Paska-Eskola, mikä Paska-Eskola.

Ei saa syödä kuormasta, täytyy syödä
ennen kuormaamista!

Noilta ajoilta ja tuosta ammattikunnasta juontuu sanonta: ”Kuormasta ei sitten syödä!”

Viemäröinti on tätä nykyä jo lähes kaikissa talouksissa – missä kunnallinen, missä imeytyssysteemi, joissain harvoissa sakokaivo, jonka jäteauto käy aika ajoin tyhjentämässä – joten paskahuussinalustan tyhjentäjien ammattikunnan aika on Suomessa historiaa.

Kurkijokisia siivouskomennuskunnan
naisia

Venäjällä perinteinen käymälä on reikä huussin lattiassa. Välirauhan aikaan luovutetuissa karjalaistaloissa venäläiset olivat käyttäneet tuvan lattiassa ollutta kellarin luukkua – missä talossa sellainen oli – tähän tarkoitukseen. Ulkohuussien seinissä oli miehittäjien jäljitä ruskeita viiruja, koska heillä ei ollut ollut pyyhepaperia saatavilla, eikä Pravdalla (suom. "Totuus") sopinut persettä konkreettisesti pyyhkiä, vaikka Venäjällä onkin muuten perinteisesti totuudella kuvainnollisesti sanoen "pyyhitty persettä". Suomalaiset siivouskomennuskunnat – eli lähinnä näiden karjalaiskylien naiset – kävivät siivoamassa parhaansa mukaan näitä jälkiä ennen kylien muun väen paluuta; kaikkea he eivät tietenkään ehtineet siivota, suuri osa työstä jäi palaajien tehtäväksi.

Kovin on tarvinnut Gérard Depardieun

laihtua Venäjällä kyykkypaskahuussissa

käydäkseen!

Tämä lattiareikävessaperinne on jatkunut siellä Vennäinmaalla nyt posliiniaikanakin, vessapaperia on Venäjälläkin nyt riittävästi.

Länsimainen WC-pytylläistumiskulttuuri on joillekin venäläisille ollut yhä sen verran outoa, että joihinkin Kaakkoissuomen tienvarsihuoltoasemien baarien vessoihin on täytynyt laittaa kuvalliset käyttöohjeet.

Vessan käyttöohje venäläisille

Ryssän vessan kassa

Kyykkyvessat ovat yhä Venäjällä viemäritalouksissakin yleisiä kodeista urheilukilpailujen ja muiden yleisötapahtumien kyykkybajamajoihin. Ja bajamajoihin on Venäjällä yleisötapahtumissa tietenkin pääsymaksu ja pääsymaksulla kerääjä. Pääsymaksun hintaan sisältyy yleensä yksi arkki yksinkertaista wc-paperia; pääsymaksun kerääjältä voi usein ostaa myös lisää vessapaperia ihan mitättömään hintaan - jotain pari ruplaa per arkki.

Opastaulu

Sotshin olympialaisten suorituspaikkojen katsomoiden läheisyyteen on kuitenkin tuotu länsimaalaisten käyttöön istuttavia bajamajoja pitkiin riveihin. Näiden seinille lienee myös laitettu opastaulut, jos vaikka joku turisti ei tiedä, miten niissä pitää ja miten taas ei saa toimia.

Sitten tämän historianoppitunnin lopuksi siirrymmekin yllättäen Ensio Oluen ajatuksen voimalla Sotshin kaupunkiin ja olympialaisten aikaan. Terve tuloa mukaan:

Kaunis, erinomaisesti menestynyt kotkalainen liikenainen istuutuu Sotshissa olympialaisten aikaan ulitsa Chaykovskogon varrella sijaitsevan Harat's pubin baaritiskin ääreen ja vinkkaa etusormellaan paikallista tuuheapartaista, pörrötukkaista baarimikkoa tulemaan luokseen. Baarimikko rientää oitis naisen luo.

Vain yksi iäkäs amerikkalainen kisaturistipariskunta, joita eivät kisat juuri tuolla hetkellä kiinnosta, istuu pöydissä, muutoin pubi on tyhjä.

Baarimikko Bjotr

”Tule vielä lähemmäs, kaunis poika, haluan hyväillä upeaa partaasi”, nainen lausuu viehkosti venäjää kymenlaaksoksi murtaen. Paikallinen baarimikko ymmärtää vihjeen ja kurottuu baaritiskin yli tuoden kasvonsa aivan liki naisen hyväiltäviksi.

Nainen hyväilee molemmin käsin baarimikon partaa ja kuiskaa suloisesti miehen korvaan:

”Sinä pupuliini olet varmaan tämä herra Harat, tämän paikan omistaja, tai ainakin ravintolapäällikkö.”

”No en aivan, mutta vähän sinne päin. Minun nimeni on Bjotr. Olen aamuvuorossa ja vapaudun kello 17:00, silloin ravintolapäällikkö tulee vuorostaan töihin”, Bjotr vastaa naisen yhä hyväillessä pehmein käsin miehen partaa työntäen sormensa jo baarimikon tuuheaan hiuspehkoonkin baarimikko Bjotrin uskoessa, että hän tätä menoa tässä voi päästä vallan jopa suutelemaan.

Erinomaisesti menestynyt
kotkalainen liikenainen

”Bjotr-kulta, voisitko soittaa tälle ravintolapäällikölle ja kiirehtiä häntä, minulla on viesti hänelle”, nainen kuiskaa baarimikon korvaan hyväillen oikean käden etusormellaan baarimikon huulia työntäen sitten kaksi sormea miehen imettäväksi tämän suuhun. Bjotr alkaa imeä naisen sormia halukkaasti.

”En usko, että puhelinsoitto auttaisi häntä kiirehtimään tänne”, Bjotr saa sanotuksi huulet yhä tötteröllään, kun on imenyt naisen oikean käden joka ainoan sormen ja käy jo tosi kuumana, ”mutta jos minä vaan mitenkään voin auttaa…”

”Ehkä”, nainen vastaa ja nyt Bjotr saa imettäväkseen naisen vasemman käden sormet hitaasti, yksi kerrallaan. Amerikkalaiset vanhemmat kisaturistipariskunnat katselevat touhua närkästynein ilmein.

Närkästynyt amerikkalainen pariskunta

”Tämä on jo ihan varma nakki”, Bjotr ajattelee innoissaan itsekseen, ”Suomen tyttöä pussaamaan tässä pian pääsee!”

Kun baarimikko imee jo viimein naisen vasemman käden pikkusormea, nainen jatkaa hunajaisella – sellaisella, jonka vain Kymenlaakson satamakaupungin naiset osaavat – mutta kuitenkin niin kuuluvalla äänellä, että vanhemmat amerikkalaiset kisaturistipariskuntakaan ei voi olla kuulematta sitä – rouva on selvästi närkästynyt, mutta herra kohottaa jo lasiaan; tosin he eivät ymmärrä venäjää, joten kumpikin on ulkona jutun varsinaisesta juonesta kuin tamponin naru:

Tässä nyt on se kuuluisa 
Sotshin 
ampumahiitostadionin
kaksipyttyinen miestenvessa,
mutta tämä tarina
ei kertonutkaan
siitä, häh, häh hää!

 ” Bjotr kulta, sinä pörrönallukka, voit varmaan kertoa ravintolapäällikölle, että naisten vessassa hanoista tulee vain kylmää vettä, siellä ei ole vessapaperia eikä käsipyyhkeitä, eikä siellä ole muuten yhtään käsisaippuaakaan.”