ENSIO OLUT JA WOIMA-SONNI

Keskeneräiseksi jäänyt Woima-sonni
Haminan Tervasaaressa

"Patu" Patanen ja
s/s Hyöky

Miina Äkkijyrkän (alun perin Riitta Loiva) ”Woima-sonni”, tai niin kuin Hyöky–laivan omistaja Jorma ”Patu” Patanen sanoo, ”sahapukkisonni”, on seissyt keskentekoisena, tarkemmin sanottuna, sonnin muotoon ladottuna lautakasana Haminan Tervasaaressa vuodesta 2008. Nyt sille on tullut lahtimääräys, eli se lyödään lihoik… eiku siis laudoiksi, jollei sitten vallan pilkkeiksi mene. Paitsi ehkä sen jalat. 

Woima-sonnin jalat näyttävät olevan kuusipuuta, joten ne eivät voi olla painekyllästettyjä. Painekyllästety puu on käsiteltävä ongelmajätteenä ja toimitettava Anjalankosken kaatopaikalle.

Jos ne kuitenkin ovat, kuten olettaa saattaa – Ensio Olut ei tosin ole käynyt paikalla, on nähnyt vain kuvia – käsitelty kreosootilla, eli kivihiilitervan tisleellä, nekin on toimitettava Anjalankosken kaatopaikan erityiskeräilyyn, koska kreosoottiöljyllä käsitellyn puutavaran käyttöä on rajoitettu komission asetuksen (EY) N:o 552/2009 REACH-asetuksen liitteen XVII muutoksella. Muutoksen mukaan kreosootilla kyllästetty puutavara on tarkoitettu vain ammattikäyttöön, ei yksityiseen kulutukseen.

Tamänkin sillan katavat rakenteet
saattavat olla kreosootilla
kyllästettyä puuta

Kreosootilla kyllästettyä puuta saa käyttää vain pysyvästi maaperään koskettavissa avojohtorakennelmissa (sähkö- ym. pylväät) ja ratapölkkyinä sekä silloissa tai muissa vastaavissa kantavissa ulkorakenteissa.

Kreosoottiöljyn käyttö muun puutavaran (esim. aitatolpat) kyllästämiseen ei enää ole sallittua.

Nautaeläinpatsasrakentaminen voitaneen tulkita ”ammattikäytöksi”.

Tervanpoltto.
Tervaa tehdään siis polttamalla näin avoimesti,
viinaa puolestaan keittämällä
salaa korpikuusen alla.

Jos Woima-sonni olisi valmistunut ja tervattu aika ajoin aidolla kuhmolaisella hautatervalla – senkin jalon taidon, siis tervanpolton, taitajia on yhä, ja tulee toivonmukaan myös olemaan, maassamme – olisi tuo haminalaisen nautakarjankasvatuksen muistomerkki seisonut Tervasaaressa aina hamaan, sukupolvien ajan, silloin tällöin aina keväisin kumeasti mylväisten, kun sen puisiin sieraimiin olisi kantautunut meren yli Kotkan Sunilan sellutehtaalta sellunkeiton rehevän kiimainen tuoksu.

Sunilan sellutehdas Kotkassa

   Tuo sellun sulotuoksu, jos mikä, saa ”Roslagin mahongilla”, eli hautatervan, vernissan ja puutärpätin sekoituksella sisäpuolelta ja ulkoa kuparinruskeaksi käsitellyn, urospuolisen lautatavaranautaeläinpatsaan hormonit hyrräämään!

Myös keittomaali, punamulta – Italian punainen, jos Ensio Olut olisi sävyä valitsemassa – olisi ollut oiva aine Woima-sonnin pintakäsittelyyn.

Vääksyn Mylly; sieltä saa ostaa
mm. Suomen  parhaita
kauraryynejä!

Tästä sitten löytyy, jos joskus hillitön himo iskee keittomaalin valmistukseen, Museoviraston hyväksymä, Vääksyn Mylly Oy:n ruisjauhoihin keitetyn punamullan valmistus- ja maalausohje sekä keittomaalien historiaa:

https://www.museovirasto.fi/uploads/Arkisto-ja-kokoelmapalvelut/Julkaisut/korjauskortti-12.pdf

Tuolta esimerkiksi voi tilata tekoainekset:

https://kauppa.kyminpalokarki.fi/category/61/maavarit

Ja vielä Perinnemestarin ohje:

http://www.perinnemestari.fi/index.php?id=65&id2=83&id3=103

Punamulta kestää isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle, joten Woima-sonnia ei olisi tarvinnut olla joka vuosi maalaamassa; varjon puolella olisi käsittelyväli ollut noin parisenkymmentä vuotta, ehkä pitempikin; paahteisella kyljellä viitisen vuotta – jos joku koivu, lehmus, tai vaahtera kun olisi laitettu siihen auringon puolelle varjoksi, niin pitempi.

"Pää on kuin Haminan kaupunki"

Woima-sonni olisi voitu härittää – eli napata siltä pallit pois – ja laittaa lauta roikkumaan köydellä sen sarviin silmien eteen; näin olisi saatu muistomerkki Haminan kuntapäättäjille, jotka kulkevat kuin lautapäät härjät mölisten ikeellä yhteen kytkettyinä, turparenkaasta talutettuna sinne, minne niitä viedään näkemättä itse, minne ovat menossa. (vert. Aleksis Kivi, Seitsemän veljestä: ”Te lautapäät härjät, te mylvivät sonninmullikat…”)

Sitten se kaikkein kauhein, mikä olisi voinut tapahtua, Ensio Olutta vallan hyytää jo ajatellessa:

Jos Kotkan kaupunki olisi hankkinut 14.000 eurolla sen Miina Äkkijyrkän autonpeltilehmän – sen nimeksi oli kai tullut Vilma – josta Ensio Olut kirjoitti tässä blogissa 4. syyskuuta 2010, niin kaiken muun vaivan lisäksi olisi vielä tullut joka kevättalvinen riesa ja rahankulu, kun autonpeltilehmä Vilmaa olisi täytynyt rahdata lavetilla Haminaan Woima-sonnille, koska seminologi, eli keinosiementäjä – kansanomaisesti kravattisonni – tuskin olisi suostunut naurunalaiseksi joutumisen pelosta autonpeltilehmää sahapukkisonnin sahanpurulla keinosiementämään.

Tämä autonpeltilehmä on näemmä sairastunut
poikimahalvaukseen pylläytettyään Kotkan
Vuorelankulman hyvinhoidetulle
nurmikolle mopoauton.

    Ja mitä näiden Miina Äkkijyrkän taideluomusten kiihkeän rakkaudenhetken hedelmänä olisi syntynyt? 

Puoliksi höyläämättömistä, tai puolipuhtaista laudoista, puoliksi ruosteisesta autonpellistä rakentuneita mopoautoja?

ENSIO OLUEN KIRJALLINEN PUHE MORSIUSPARILLE

Hääpuhe, jonka lähetin männäyönä sähköpostina nuoremmalle ammattiveljelle häiden jälkeen. (Kaikki nimet ja paikkakunnat on muutettu, tai muulla tavoin salattu)

Veli Hyvä, olet nyt astunut - tiedän ma – aviosäädyn auvoisaan helmaan. 
Onneksi olkoon, ja lapslykkyä!

Kalmarin Union Kehätien
valmistumisen
jälkeen

Mutta haluanpa tässä jo lähes kaiken kokeneena kuitenkin kertoa varoittavan kertomuksen ruotsalaisesta - Ruotsinmaalla kun tällainen kahden eri sukupuolta olevan nuoren yhteenmeno on ylen paljon harvinaisenpaa kuin meillä täällä Suomessa - Hjalmar  ”Hjalle” Jönssonista, joka asunee yhä vielä där i Emmabåda, nära till Kalmar stan, vet du, i Servige. Där är det Gotland ön i Östersjön i fallet (Hjalle, Hjalle, Hjalle i fallet; Svenska snapsvisor, tror jag). (Siellä Kalmarissa oli se maailman vanhin huoltoasema, se Kalmarin Union – oli toiminnassa kyllä vielä -60 -luvulla, mutta lopetti kannattamattomana toimintansa kai jo kauan ennen Sinun syntymääsi; vain me vanhemmat miehet muistamme enää kaihoten Kalmarin Unionia; sieltä sai niitä niin herkullisia, kautta Ruotsinmaan kuuluja sämpylöitä, jotka tosin maistuivat meidän finjdävleiden (suom. suomalaispaskiaisten) suussa tosin som en bulle med majonäs ogh skivad Falukorv däremellan, siis pullalta, joissa oli kylmää vipaloitua ruotsalaista lenkkimakkaraa ja majoneesia välissä!) Falukorvista ja pullasta lisää jossain muussa yhteydessä!

Ensio Olut ei voi
näyttää enempää,
koska Kotkan
veistospuistoon
ei mahdu enempää
kivipatsaita

”Hjalle”Jönssonin äiti oli varoittanut poikaansa varoittamasta päästyäänkin, että jos sinä, poikani Hjalmar, näet alastoman naisen ja ajatuksesi siinä samassa puuroutuvat, niin jos et tuossa tuokiossa heti käännä katsettasi muualle ja ala ajatella vallan jotain ihan muuta – esimerkiksi Ensio Oluen kirjoittamia juttuja, niin muutut kivipatsaaksi vallan, poika parka.

No, ”Hjalle” Jönsson tuli naimaikään, ja hän ihastui heti ensimmäiseen vastaantulleeseen tyttöön, kuten monet muutkin ruotsalaiset hänen asemassaan, ja innostui tätä siitä kosimaan. 

Tyttö, oikein maa-aatelissukua etunimeltään Birgitta, suvultaan af Musensgren, bara med kraft och makt av och från Musengrenarna från Munsaloita, siis vanhaa maakuningassukua, lähes suoraan jaa, no kaikkihan tämän tietävät, eihän tämä ole mikään salaisuus, alenevaa polvea, siis sukua Olavi Sylikuninkaalle (Olof Skötkonung, kuninkaana vv. noin 955 – noin 1022 jaa).

 Hitto, taas mätti historiointi päälle, mutta palataampa aikaan ja jatketaan:

Kalmar domkyrcka

”Hjalle” Jönsson vihittiin Kalmarin Tuomiokirkossa Birgittaansa. Smålandin, Kalmarin, Öölannin, Gotlannin, Hallandin, Skånen ja Blekingen maakuntien, sekä Växjön Tuomiorovasti Enevald Pontanus suoritti vihkiseremonian, ja niin olivat ”Hjalle” ja Birgitta yhtä;  ”Hjalle-Birgitta” och ”Birgitta-Hjalle”.

Huomaa:
”Säilytettävä
pystyssä”

Häävastaanotolla oli tietenkin, miten muuten, kaakkois-ruotsalaisia perinneruokia, vallankin hapansilakkaa, nokkahaukea, ja tietenkin palttua; juomaksi oli runsain mitoin tuotu drickua, Gotlannin saarella savumaltaista pantua sikäläistä ”sahtia”. Snapsiakin oli saatavilla, myös Suomessa, Nurmijärvellä Altian Rajamäen tehtaalla valmistettua Skåne Akvaviittia oli tarjolla ulkomaalaisille, lähinnä tanskalaiselle hienommalle väelle (Skåne, lat. Scania, kuului Tanskalle aina vuoteen 1658, jolloin siitä vasta Roskilden rauhassa tuli osa Ruotsia). 

Rupusakille tarjottiin tiukempana näissä pidoissa tikkuvinaa, ehtaa Pöytäviinaa, Pöykkyä.

Taas asiaan!

Koitti hääyö. Birgitta riisuuntui, kuten nuorikoilla on hääyön iltana monesti tapana. Ja silloin se tapahtui, kivettyminen alkoi! ”Hjalle” yritti soittaa äidilleen, mutta tämä oli juonut liikaa Skåne Akvaviittiä, oli ehtinyt ”Hjallen” appiukon kanssa häätalon vintille salavuoteuteen, sulkenut kännykkänsä, eikä näin ollen tietenkään vastannut!

”Hjalle” muisti äitinä ohjeen: ”Hjalmar, lue hartaalla ajatuksella Ensio Olutta, kons kivetys iskee, niin kyllä se menee ohi!”

”Hjalle” avasi tietokoneen ja googlasi sieltä Ensio Oluen, mutta se ei sinällään auttanut.

Aamulla  ”Hjalle” sai vihdoin äitiinsä kännykkäyhteyden, ja kertoi tälle:

”Kära Mamma, oikeassa olit, minä en kääntänyt heti katsettani muualle, kun nuorikkoni Birgitta riisui itsensä ilkialastomaksi, ja ajatukseni puuroutuivat! Tunsin, kuinka minä aloin muuttua vallan ihan kivipatsaaksi; se kivettyminen alkoi jalkojen välistä.”

”Vaikka minä ryhdyin lukemaan kuinka hartaudella Ensio Olutta, kivettyminen ei poistunut, mutta ei se onneksi edennyt edemmäksikään.”

     ”Vasta sitten, kun huomasin kääntää Ensio Oluen eesti keelde, aloin lukea sitä niin, niin sitten jo helpotti! Hain oikein Birgitankin lukemaan Ensio Olutta, ta miudu on Elekter Õlu eesti keeles; eihän sitä jostain syystä alkanutkaan naurattamaan.”

”Vaata, siin on minu hobune!”

”Minua kyllä naurattaa; varsinkin, kun hevonen on viroksi ”hobune”. Ajatteles äiti vaan – ihan varmaan sinuakin alkaa tämä hillittömästi naurattaa – kun John Wayne kysyy viroksi buukatussa lännenleffassa: ”Kus on siis minu hobune!”

Taisi tämä juttu päästä hieman rönsyilemään, mutta näin käy elävässä elämässäkin. Ulkomaan kieltäkin pääsi tulemaan joukkoon, mutta haitanneeko tuo.

Kuitenkin:

Onnea, onnea, onnea vaan, punainen nenä ja, ja näin eteenpäin, Veli Hyvä, pyri tähän; voit tehdä ihka oman nuorisokuoron esittämään tällaista "musiikkia": 

 

Kyllä minä, vaka, vanha Ensio Olut, tiedän, mikä on hauskaa, mutta sitä tehdessään ei yleensä naurata; tai ei ainakaan saa vallan nauraa hekottaa.

 No, tässä olis tällaisia, jos sitä tehdessään ei muuten ala naurattaa:

Tässä puolestaan on  lopuksi oikeaa musiikkia meille oikeille aikuisille:

Toivoo Ensio Olut.

Hengessä mukana on myös Olli Vaara.

KOHTI ALKAVAA KESÄÄ RIENTÄÄ ENSIO OLUEN AATOS

Iltasanomat uutisoi 9.5.2012 seuraavan huonolla suomenkielellä kirjoitetun ilouutisen (suora lainaus):

Julkaistu: 09.05.2012 16:06

”Japanilasille markkinoille lanseerattiin rintaliivit, jotka pitävät käyttäjän läkähtymättä kesähelteillä.”

Kuva kyseisestä IS:n artikkelista

”Keskiviikkona Japanissa lanseerattujen Super cool bra -rintaliivien mainostetaan tuntuvan samalta, kuin olisi ilman liivejä lainkaan. Valmistaja lupaa pitää pienten akvaarion näköisten kuppien avulla naiset viileinä tänä kesänä. Käyttäjä voi yrittää kuvitella tuulen säestyksen ihollaan.”

(Lue koko artikkeli napauttamalla hiiren vasemmalla näppylällä sinistä ”naiset” -sanaa, ja siirry ohjeen mukaan IS:n linkkiin.

Toivottavasti samaan kohtaan ei tule sitä tällaiseen kylmän viileään asiatekstiin täysin sopimatonta ja siihen kuulumatonta sen perkeleen iPhonen roskamainoksen alleviivausta, jota en ole pyytänyt ja se tulee minulle yllätyksenä!)

Aivan selvää sukupuolierottelua – taas!

No naisethan ovat suhtautuneet viileästi Ensio Olueeseen jo pitkään; jos ei aina, ettei siinä mitään ihmettelemistä.

Ensio Olut ihmettelee vaan, miksi ei – ainakin suomalaisille markkinoille – lanseerata vastaavaa, miehille suunniteltua tuotetta, esimerkiksi tuotenimellä: Super cool beer breastpacks, eli suomeksi: Superviileät olutrintareput!

Kaljalippahattu

   Tokihan on ollut jo lähes kautta aikain saatavilla lippahattuja, joissa on kaljatölkkitelineet ja juomaletku, mutta sellaisissa ei olut kauan nautinnollisen viileänä pysy, vaan auringon helteinen hehku juoman pian pilalle lämmittää!

Kaiken päälle tällainen viritys on epävakaa, ja jalo juoma voi mennä haaskuun. Siksi ja sen tähden oluen mukanakuljettamiseen tarvitaan ekonomisempaa, ergonomisempaa sekä modernimpaa tekniikkaa: Olutrintareput!

Kunnolliset, tukevat DD-koon
rintareput

Olutrintareppujen sopiva sisätilavuus olisi uskoakseni kuppikokoa DD, jolloin kumpaankin reppuun mahtuisi reilusti ainakin 1,5 L, eli kolme 0,5 L:n kaljatölkillistä. Tällöin mukana kulkisi kätevästi 6–pakkaus esimerkiksi kotimaista Olvin Tuplapukkia (alk. 8,5 % til).

Nuorisolle suunnattujen olutrintareppujen kuppikoko saisi kuitenkin olla A, tai enintään B.

Olutrintareppujen toimita perustuisi niiden toppauksena olevaan, tässä tapauksessa ympäristöä matalamman lämpötilan, kansankielellä ”kylmän” – me tiedemiehet, vallankin me fyysikot, puhumme kuitenkin vain, milloin korkeammasta, milloin matalammasta lämmöstä – säilyttävään geeliin. Rintareput vaan pariksi tunniksi pakastimeen ja sitten kuusi tölkillistä valmiiksi jääkaappikylmää huurteista sisään, reput ylle, paita päälle, ja voilá, mies on valmis rintareput iloisesti puolelta toiselle keikkuen kesäiselle kartsalle!

3-tieventtiili

Kalja ei juurikaan vaahtoa pakastetun olutrintarepun säiliöihin ”nännien” kohdalla olevien, avattavien ja tiivisti suljettavien korkkien kautta kätevästi kaadettaessa. Oluen juonti puolestaan tapahtuu rintasäiliöiden pohjissa olevien letkujen ja näiden jatkona suuhun tulevan letkun – letkujen liitoskohdassa täytyy olla kolmitieventtiili tahattoman oluen ulosvalumisen estämiseksi – kautta.

Skolioosi

Samaisella kolmitieventtiilillä, jonka paras asennuspaikka lienee rintasäiliöiden – rintojen – välissä, voi säädellä, että kummastakin säilöstä tulee juotua tasapuolisesti suunnilleen yhtä paljon, ja näin säilyy tasapaino, eikä kulku vastentahtoisesti kaarru täydemmän rintasäiliön suunnalle, saati oluenjuojalle aiheudu skolioosia.

Rintarepusta olut nousee kätevästi suuhun, kun rintareppua puristaa ja avaa letkun venttiiliä; täydestä säiliöstä olut valuu kuin itsestään näin, mutta rintasäiliön vajaantuessa siihen täytyy pumpata lisää painetta – tämä käy helposti esimerkiksi housun sivutaskussa pidettävällä pallopumpulla, samanlaisella, kuin käytetään vanhemmissa verenpainemittareissa.

Pumpattava ilma ei tietenkään saa päästä kosketuksiin repun rintasäiliössä olevan oluen kanssa – tämähän väljäännyttäisi oluen vallan pilalle – vaan säiliössä tulee olla kaksoisrakenne, jonka väliin lisäpaine pumpataan.

Viimeisetkin kaljatipat saa suuhunsa nautittavaksi puristamalla tissiä – käytän tässä termiä ”tissi”, koska termi ”olutrintarepun säiliö” on liian pitkä kirjoitettavaksi – puristaa, ja samalla pumppaa takussa olevaa pumppua.

Näin pumpaten olut ei tisseissä hölsky, ja tissit pysyvät koko päivän pörheän terhakoina, eikä ohikulkija saa tietää, kuinka paljon olutta on tullut juotua.

Alan mies H-koon olutritasäiliöt
täynnä kylmää Olvin Tuplapukkia
valmiina lähtöön kesäpäivän
rientoihin Kotkan kirkkopuiston
lehmusten varjoisaan
katveeseen

Olutrintareppu täytyy tietenkin eristää kehon lämmöstä, jotta kalja pysyisi kylmänä, eikä oluenjuoja saisi paleltumavammoja – saattaisipa siinä varomattomalle vallan hypotermia salakavalasti iskeä – ja tämä lämmöneristyskerros lisättynä lämpötilansäilytysgeelin tilavuuteen tuottanee tuloksen, että täysinäisten olutrintareppujen kuppikoko olisi noin H.

"Mitähän säätä sitä laitettaisi
huomiseksi?"

Mikä olisikaan ylevämpi ja kanssaihmisen mieltä korottavampi näky, kuin rinnat kylmästä oluesta pörhöllään helteistä kesäpäivää ennustaneen – esimerkiksi meteorologi Anne Borgströmin – laatiman telkkarin iltauutisten säätiedotuksen jälkeisenä aamuna Kirkkopuiston lehmusten viileän varjoisaan siimekseen reippaasti rientävät alan miehet!

  

Kalkkislaista Pihamaan sahtia

Tai – otetaanpa esimerkiksi sahtipitäjä Asikkalan Kalkkisten kylä – juurevat isännät ja talojen aikamiespojat täyttäisivät Superviileät Olutrintareppunnsa sahdilla (alk. yli 10 % til.), ja kokoontuisivat kauniina kesälauantai-iltana  teit isäin astumaa saunan jälkeen viileän mallasjuoman täyttämin, hyllyvin riemurinnoin Vierulan talon Hepomäelle – sinne missä aikoinaan olleesta ihan oikeasta hyppyrimäestä olivat hypänneet ainakin mm. Esko Riihelän isä, Vierulan isäntä Patrik, sekä Uuden kartanon isäntä, "Legioona-Koskisena" tunnettu Olavi – pohtimaan vuoden tuloa ja pelaamaan siinä ohessa hieman korttipeliä – marjapussia, raminaa, ehkä myös paskahousua (paskahousuksi jäisi tietenkin se, jolla olisi Superviileissään keskenkäynyttä sahtia), kuten  vielä 1950 - 1960 -luvulla - siis ennen keskikaljan vapauttamista - Kalkkisten kylän miehillä oli sahtilekkereineen tapana (lekkerinä palveli yleensä Rintalan Ellin ja Topin, tai Unkilan Niilon kaupasta alunperin ostettu 2 L:n vaarinkaljapullo) – saattoipa jollain humummalla, postiauton kyydissä Lahden Hämeenkadun viinakaupassa käyneellä, olla pullo Pöytäviinaakin mukana, mutta nyt sahti – esimerkiksi Kalkkisissa vierretty Pihamaan sahti – soljuisi Superviileistä Olutrintarepuista saunapuhtaiden vakaiden isäntämiesten huulille miellyttävän huurteisena.

► 5:01► 5:01

                                          Anne säät ja ilmat säätää! Kyllä Anne on sitten ihana!

Anne Borgström fun club:
https://plaza.fi/keskustelu/aihe/anne-borgstrom-fan-club/

KEVÄT SAA, VAAN ENSIO OLUT EI

Rakennusinsinööri Ensio Olut on toipunut vapunvietosta ikämiesten maailmanennätysvauhtia – jo alle viikossa vallan!

Sapokan venesatama, Kotka

Jokaisella ”oikealla” – niin olen kuullut ihan radiossa sanottavan – kotkalaisella on jossain venerannassa venepaikka, vene, jahti, tai jossain ainakin jonkinlainen purkki, jota pääsee näin keväällä pesemään, raaputtamaan, myrkkymaalaamaan, laittamaan ja huoltamaan muutenkin.

Myös Ensio Oluella on oma purkki, oikein rautapeltinen purkki onkin! Väriltään Ensio Oluen purkki on rattoisan puna-kelta–raitainen. Ensio Olut osti sen uutena joulun alla vuonna 2006.

Kuvassa oleva purkki ei
ole Ensio Oluen purkki,
vaan jonkun humoristin!

Purkkiaan Ensio Olut säilytti ensimmäisen talven sisätiloissa tasaisen viileässä. Keväällä, kun se oli jo tyhjä, Ensio Olut teki siihen vanhasta, kuparisesta, paksusta puhelinlangasta – sellaisesta, jollainen aikoinaan talvipakkasessa kiristyessään lauloi – sangan, ja ensimmäisen kesän purkki palveli ämpärinä; toisena kesänä se oli sitten kukkaruukkuna, jona se on toiminut siitä alkaen.

 Ensio Oluen purkin nimi on luullakseni ”Felix Mälikkälän kurkkua 8,2 /4,5 Kg ”, koska sen ruosteisessa kyljessä lukee niin. Tuo purkki ei toki ole Ensio Oluen ensimmäinen purkki; monien aiempien purkkien kyljessä luki "Mälikkälän Herkkukurkkua" ilman tuota ulkomaan "Felixiä".

"Hoh-hoijaa, nukuttipa hyvin!
Taidanpa lähteä tästä Ensio Oluen
ulkorappusille kunnon
aamupaskalle!"

Jokakeväiseen koiranpaskakeskusteluun Ensio Olut ei ota kantaa, eikä pohjaa, koska koirat eivät ole käyneet paskomassa Ensio Oluen auton katolle, eivätkä konepellille. Eivätkä ulkorappusille, tai auki olleen ikkunan ikkunalaudalle, mutta pulut, lokit, sun muut paskonärhet ovat!

Siispä – ihan vaan vihjeeksi lehtien tekstaripalstoille kirjoittajille – kaikille Kotkan kaupungin alueella, tai yli lenteleville tirpoille, taveille – ja mitä muita niitä nyt on – ai niin, varekseja ja räkäkättejä - tulee vaatia vaipat!

Meri- ja muuttolinnuille pakolliset vaipanlaittopaikat ainakin Sapokkaan, Mansikkalahteen sekä Kantasatamaan!

Korkeakoskella Kotka Energian hyötyvoimalan edustalla tulee pitää siirtolavaa, jonne linnut voivat sitten tiputtaa käytetyt vaipat.

Nätti peppu kireissä
farmarihousuissa

Tässä välissä oli käytävä täydentämässä Kapteeninkadun R-kioskilla piipputupakkavarantoa kahdella topalla Clania, ja kevät ikään kuin aivan läikähti Ensio Oluen vanhassa, harmaakarvaisessa rinnassa, kun Ensio Olut näki palatessaan autolleen Keskuskatua kävelleen nuoren naisen nätin pepun kireissä farmarihousuissa. Oli sillä pepulla – eiku tytöllä – joku sälli mukanaan, kai.

Aivan tuli siinä keväinen nuoruus mieleen, jolloin tytöt olivat nättejä, ja kretonki oli halpaa!

Retonki kretonkimekossa

Ja mieleen tuli myös Vesivehmaan Jenkkapirtin – sen -60 –luvun lopulla puretun, vinolattiaisen ”vanhan Jenkan”, jossa retongit seisoivat kretonkimekoissaan kevätkylmästä hytisten tyrkyllä tanssilattian ympärillä selkä tanssilattiaan päin, ja pojat kierisivät valikoivannäköisinä ulkoseinän viertä kehää hakien katseellaan juuri sitä tiettyä retonkia, jolle sitten tarjota punaista limonaatia – jokavappuiset avajaiset.

Tänä globalisaation aikana kretonki lienee kovinkin kallista, kun tyttöjen hameet ovat käyneet niin kovin niukoiksi. Ensio Olut on sellaisia nähnyt ruotsalaisten postimyyntivaatefirmojen telkkarimainoksissa.

Toivottavasti sellaisia lyhköisiä hameita alkaa näkyä tänä keväänä myös Kotkan kaupungin kaduilla ja maankuuluissa, monin palkituissa, kaupunginpuutarhuri, puutarhaneuvos Heikki Laaksosen suunnittelemissa ja johdolla - Hernetkosken Tarjaa, "Väiski"-Ari Väisästä, tai Linnakon Mattia, Vaakanaisen Hannua ja muitakaan Kotkan kaupungin teknisen toimialan puistotoimen nykyisiä ja jo eläköityneitä uurastajia unohtamatta - rakennetuissa puistoissa; jos ei muuten, niin Ensio Oluen vanhojen silmien iloksi!

Ventatkaas, kunhan kesä saa, niin Ensio Olutkin kyllä sitten varmaan...


Ensio Olut voi poikkeuksellisesti jättää Pohjoispuistossa jököttävän Lenin-rintakuvan rienaamisen alkavaksi kesäksi muille, jos tämä minimuoti valtaisi myös tämän puiston.

Ei sentään vallan
näin lyhyt ole
kevätkään!

Huomaa punainen postilaatikko
taustalla. Sinne voi laittaa rahaa.
Mieluummin setelirahaa, satasia
ja sellaisia, tiedättehän?

Sillä kevät ompi lyhyt, kuin pissiksen hame vain, siks’ ilo meillä pitää olla ain (mukaelma vanhasta, mm. Tapio Rautalapion laulamasta rallista), mikä onkin kätevää – ainakin pissaliisojen kannalta – sillä lyhyt helma ei juuri kastu porttikäytävään, tahikka – miksi ei – Leninin patsaan juurelle kesäiltana kyykistyessä.








Katso tästä linkistä Neiti Kevään tupatiloissa tanssima kevättanssi.
Ensio Olut ei ymmärrä tämän laulun
japanialaisista sanoista niin
pätkääkään, mutta katselee
vallan sujuvasti!

ENSIO OLUEN VAPPU

Suomalaisten perinteiden mukaisesti Vappuna sataa tietenkin taas räntää!

Ainakin, jos on uskominen -80 –luvun legendaarista tv-meteorologia Martti ”Räntä” Mäkelää. http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/martti_makela_kertoo_pyhainpaivan_saan_34340.html#media=34345

Jos kuitenkin tapahtuu jostain täysin käsittämättömistä syistä niin, että tuo vuoden 1981 Pyhäinpäivän sääennustus ei tänä Walpurina pidäkään paikkaansa, esiteinien, kansan kasuavaisen, tulee rientää riemurinnoin keväisiin vappuleikkeihin!

Pekka Pouta kuitenkin ennustaa tässä Vapun 2012 säätä, joka soveltuu varmasti Vappuun kuin Vappuun:

Vappuna, jos ei siis sadakaan räntää – mitä Ensio Olut ei ihan tällä syömällä usko – on viimeistään aika riisua huopatossut, jotka, kuten varsin hyvin tiedetään, iskevät sulalla maalla kipinää.

Ja, koska kevät on kuivattanut maaston, kipinää iskevät huopaset rutikuivassa maastossa ei ole yhteensopiva yhdistelmä. Vähemmästäkin sitä on maastopaloja syttynyt!

Siis raappahousut vinnille ja tennarit jalkaan!

Ulkona voi heti keväällä leikkiä monia leikkejä, joista talvella on jäänyt paitsi.

Myös hula-hula-vanteen
pyöritys on
esiteinitytöille
sopiva leikki

Esiteinitytöt voivat piirtää kepillä hiekkaan ruudukon ja ryhtyä hyppäämään ruutua; myös hyppynaru on esiteinitytöille sopiva leikki.

Esiteinipojat, jotka ovat leikeissään raisumpia, voivat rakentaa pölkystä ja vahvasta lankusta hyppylaudan, tai ryhtyä lyömään pilppua. Myös kyykänheitto on hauska, esiteinipojille sopiva kevätleikki, mutta kurranlyöntiä on kiva pelata vasta kesemmällä, koska näin keväällä tiet ovat niin kuraiset, ettei kurra niillä vielä kovin pitkälle pyöri.

Vappu ei ole mikään Vappu ilman vappuhuiskaa! Kuinka hauskaa onkaan kirmata kartanolla muiden esiteinien kera uudet, vaarin markkinoilta ostamat, monenkirjavat markkinapallot

Markkinapallo

 sekä vappuhuiskat pienissä kätösissä isovaarin avoimelle ikkunalle nostaman rammarin soittaessa Reijo Frankin laulamaa ”Veli, siskoa”. http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/reijo_frank_veli_sisko_21906.html#media=21907

Jo varsinaiseen teini-ikään (15, vaan ei 18 v.) ehtineet ei-täysi-ikäiset ovat kirmanneet, kun isot pojat (<18 v.) ovat ystävällisesti käyneet ostamassa heille muovikassilliset keskiketterää, ketterästi kalliolle ja kukkulalle laulaen siellä suloäänin Kaj Chydeniuksen uudelleensäveltämää Suomalaista kansanlaulua ”Kalliolle, kukkulalle” (san. trad.).

Eikä aikaakaan, kun ensimmäiset iloiset, mutta vienot immenkalvon poksahdukset kiirivät kalliorinteillä kasvavien katajapensaiden häveliäästä huomasta.

Täysi-ikäiset (< 21 v.) ylioppilaspojat yrittävät jo parhaan taitonsa mukaan jallittaa Veikko Lavin tapaan Korholan komian talon tyttäriä. (Ei alle 18 v.) 

Koska Korholan tyttäret on näköjään sensuroitu poijes, niin tässä siistimpiä Vepan lauluja:

Ensio Olut, sen sijaan, on iältään jo yli 60, mutta vielä alle 90, siis suunnilleen teini-ikäinen – taas – ja on siirtynyt sitä myötä takaisin keskikaljakantaan eikä kusella käydessään laulele enää tuhmia lauluja, vaan vihelteleepä mieluummin näitä: 

http://www.youtube.com/watch?v=1cDs0o4eja0&feature=related


sekä (ja nyt kaikki alle 18 v sormet korviin) 

Kunpi onpi parenpi, sänky, vaiko seslonki? Olen kokeillut kunpaaki, kyllä lattia on parenpi. 

http://www.youtube.com/watch?v=Nl_Sf3hxHPQ&feature=endscreen ja http://www.youtube.com/watch?


 Nyt voi ottaa taas sormet pois korvista:

Tähän vielä Ensio Oluen huomatus: Siis, älkääten laulako tuhmia lauluja, laulakaatten näitä: "Renki se paiskaisi piian intiimialueelle kourallisen täitä".

ENSIO OLUT: PELIKASINO KOTKAAN NYT TAI HETI JA OITIS!

Seuraavanlainen uutinen oli YLE:n Etelä-Karjalan uutisissa:

Etelä-Karjala 24.4.2012 klo 12:03 | päivitetty 24.4.2012 klo 12:12

RAY päättää kesään mennessä toisen kasinon perustamisesta Suomeen

Uuden kasinon sijaintipaikaksi kaavaillaan Itä- tai Kaakkois-Suomea ja se palvelisi erityisesti venäläisasiakkaita.

Ensio Olut haarukoitsi tuon uutisen esiin näppärää ”Ensio Olut” –hakukonetta käyttäen Kymenlaakson radion nettisivujen kautta, ja innostui oitis: Tässäpä on nyt Kotkalle oikea 1.000 ruplan (= n. 25,728 € kirjoituspäivän kurssiin - nyt 20.1.2016 18,212 € - en sen tarkemmin sano!) paikka!

(Sinunkin kannattaa kokeilla ”Ensio Olut” –hakukonetta; ei tarvitse poistua Ensio Oluen blogista, sen kun näpsyttelee hakusanan esimerkiksi –  sanotaan nyt vaikka ”hevonen” – ja hupsista heijaa, jo paljastuu tieto, että eihän se mikään sorkkaeläin se hevonen, vaan kavioeläinhän se!)

Tässä ihan vaan malliksi eräs casino.
Tuo torniaihe on juuri nyt
kuuminta hottia, joten
Palotorninvuorelle vaan
se Palovartiotorni!

Ei kun kunnantalolta tuo maanmainio visionääri vallan, kunnanjohtaja Henry Lindelöf nyt ottamaan heti yhteys Raha-automaattiyhdistyksen johtajaan Sinikka Mönkäreeseen, ja tarjoamaan Kotkaa oitis Suomen toisen Kasinon sijaintikotikunnaksi!

Villeenin patsas Kotkan
Pohjoispuistossa.
Kuvassa takana
olevaa mäntyä
ei enää ole.

Venäläisiä suurpelureita ei liene mitenkään vaikeaa houkutella Kotkaan; onhan täällä meillä heille tarjota tuo vallan erityinen nähtävyys: V.I. Leninin patsas, jonka Tallinnan kaupunki ihan vaan hyväntahtoisuuttaan, silloin, kun Viro ei sattuneesta syystä ollut Eesti Vabariik, on tänne ystävyyskaupungilleen lahjoittanut!

   Sellaista nähtävyyttä ei esimerkiksi Monacossa, jonne Venäjän superrikkaat nyt kiirehtivät rupliaan pelikoneisiin sun muihin rouletteihin tuhlaamaan, olekaan!

Kotkassa oli aiemmin pitkin maailmaa tunnettu pelipaikka: Kotkan Punainen Talo. Erona RAY:n Casinoon oli, että Punaisessa Talossa pelin tarjoajina, eli, kuten hienommin sanotaan, croupieres, toimivat venäläiset, ja enemmistö pelaajista oli suomalaisia.

Nyt olisi toisin päin!

Punainen Talo, Kotka

Pelikin oli eri, Punaisessa Talossa pelinä oli tämä perikansallinen kolopallo, pimpolo, jota pelataan kaksihaaraisella kentällä yhdellä mailalla ja kahdella pallolla.

Toisin kuin golfissa, jota myös sitäkin kansanomaisesti ”kolopalloksi” kutsutaan, pimpolossa pelaajalla on tarkoituksena saada, ei palloja, vaan se maila koloon, ja pallot siihen reunalle sitten.

Kasinohankkeen rahoitus hoituu, kun lisätään jokaisen kauppapuodin eteiseen vielä pari RAY:n hedelmäpeliä meidän eläkeläisten pelattaviksi; jokusen sellaisen voi laittaa myös kaupungintalon ala-aulaan. Ja muutaman flipperin joka kerrokseen.

Merikeskus Vellamo

Mihin tämä ”Kotkan Krant Kasino” – tai se kasinorakennus – sijoitetaan, ei tuottane ongelmaa. Tietysti Kantasatamaan Merikeskus Vellamon kupeeseen; sen liepeillehän on jo suunniteltu rakennettavan ikään kuin kasinotoimintaa ennakoiden noppataloja, ja Härniemen laiturikin korjattaneen uusrikkaiden luksusveneistään nousta Kotkansaarelle maihin suoraan Kantasatamaan! 

Vähän köyhemmille – kuninkaallisille ja sellaisille – voi rakentaa venelaiturit Hovinsaaren puolelle. 

Keisareille on ollut jo kauan, tsaarinvallan ajoita Keisarinsatama, Norssalmen sillan takana, että kaikki keisarit rantautukoot siellä.

Kymissä on meillä jopa lentokenttä öky-yksityiskoneiden – Learjet 45, vai mitä ne nyt tätä nykyä on – laskeutua; kiitoradan päähän vaan käytöstä poistettu trooliverkko varmemmaksi vakuudeksi pysäyttämään, jos lentsikan lasku meinaa joskus mennä pitkäksi! Eiköhän Sjögreneiltä sellainen jouda.

Torikauppaa Kotkan Keskuskadun
lehmuskuja

Helikoptereille olisi tilaa laskeutua torille, kun torimyynti siirrettäisi taas Keskuskadun lehmuskujalle!

Tyttö syö possoa pussista 
Kotkan torilla

Kyllä possokauppa olisi keskitettävä kuitenkin Kantasatamaan.