perjantai 21. helmikuuta 2014

RYSSITYT TALVIOLYMPIALAISTEN 2014 AVAJAISET

 


"Terve, minä olen Ville!"
"Привет, я Вилле"
Toteutuiko Venäjällä elokuvissa näyttelevä elokuvanäyttelijä Ville Haapasalon Sotshin talviolympialaisten avajaisten selostamossa huulena heittämä "Onkohan se kaveri vielä hengissä" mitä julmimmin?

Eripuolilla Maailmaa ilmestyvistä lehdistä saimme lukea mm. seuraavanlaista: (soumennus jälleen kerran Ensio Olut)

URHEILU
OLYMPIARENKAIDEN AVAUTUMISEN RYSSINYT HENKILÖ LÖYTYI SOTSHISSA HOTELLIHUONEESTA KUOLLEENA!
8. helmikuuta 2014

Sotsin olympiarenkulat
Venäjän talviolympialaisten eilisiltaisissa avajaisseremonioissa yhden lumikiteen epäonnistuneesta avautumisesta olympiarenkaaksi vastuussa ollut mies on löytynyt tänään kuolleena Sotshissa.

Paikalliset tietolähteet ovat raportoineet, että Boris Avdeyevin ruumis löydettiin varhain tänä aamuna omasta hotellihuoneestaan. Ruumissa oli ruhjeita ja useita puukonhaavoja.

Avdeyev oli se tekninen asiantuntija, joka vastasi eilisiltaisesta kiusalliseen toimintahäiriöön joutuneesta Olympiarengasspektaakkelista, jossa viisi animoitua lumihiutaletta piti muuntua olympiarenkaiksi. Ensimmäiset neljä toimivat, kuten piti, mutta viides lumihiutale ei muuttanut muotoaan.

Vaikka ruumis oli kuin jyrän jäljiltä ja haavat olivat sellaisia, joita tulee vain puukkotappelussa, virkamiehet sanovat, että he eivät toistaiseksi epäile, että kyseessä olisi henkirikos.

"Toki ruumiissa oli puukonhaavoja ja mustelmia ympäri kehoa", myöntää tapauksen johtava tutkija. "Mutta kuka tietää mistä ne haavat ja mustelmat ovat tulleet. Ehkä hän kompastui, suuri ja painava antiikkinen vaatekaappi kaatui hänen päälleen ja se kaatoi hänet suureen puukkokasaan. Juuri nyt pääolettamuksemme on, että kuoleman syynä tapaturma.”

Boris Avdeyev ryssi
olympialaisten
avajaiset
"Onhan se kamalaa, kun tällaisia ​​onnettomuuksia tapahtuu. Mutta toisaalta, ehkä herra Avdeyevin olisi pitänyt ajatella kahdesti ennen kuin menee mokaamaan olympialaisissa. Onnettomuuksia, niitä yksinkertaisesti vain tapahtuu ihmisille, jotka pettävät Äiti-Venäjän."

Kysymykseen, missä on nyt tuo kookas antiikkihuonekalu, entä puukkokasa, paikallinen tutkinnanjohtaja vastaa, että on syytä olettaa Avdeyevin hävittäneen ne poliisitutkinnan vaikeuttamiseksi; mikä jo sinällään on Venäjällä ankarasti tuomittavaa ja isänmaan vastainen teko.

Virallisesta tarinasta poiketen muiden hotelliasiakkaiden on raportoitu kuulleen taistelun ääniä Avdeyevin huoneesta noin klo 3 yöllä paikallista aikaa.

Hannah Teter
Halfpipe
USA
"Kuulin erittäin kovaa ääntä viime yönä", kertoi Yhdysvaltain olympiajoukkueen jäsen, halfpipelumilautailija Hannah Teter, joka asui kaksi kerrosta alempana. "Soitin hotellin vastaanottoon, mutta puhelin ei toiminut.  Niinpä lähdin menemään huonetta kohti, josta ääni kuului ja näin kolme isoa miestä poistumassa huoneesta.”

”Kysyin miehiltä, oliko siellä ongelmia. He käskivät minun mennä takaisin huoneeseeni. Sitten tänä aamuna sain tietää, kaveri siellä sisällä oli kuollut. Hyvin peloissani kerroin poliisille, mitä olin nähnyt, mutta he käskivät minua unohtamaan, mitä olin nähnyt. Myös poliisit olivat hyvin pelottavia.”

On kerrottu, että Vladimir Putin oli selvästi järkyttynyt seremonian epäasianmukaisesta päättymisestä ja hän oli näyttänyt siltä, kuin hän olisi himoinnut verta. Putin oli rynnännyt ulos stadionilta ja lähtenyt helikopterilla ennen kuin media oli ehtinyt esittää hänelle kysymyksiä.

Venäjän kansan kokema valtava pettymys saattoi sillä hetkellä olla liikaa hänen käsiteltäväkseen.

Alexander Zhukov
"Putin rakastaa Venäjää enemmän kuin elämää", sanoi Alexander Zhukov, Venäjän olympiakomitean puheenjohtaja haastateltaessa. "Putin rakastaa myös vastuuta."

”Toisin kuin olympiakylän rakentamisesta vastuussa olleet urakoitsijat, jotka eivät kantaneet vastuutaan, avajaisseremonia oli maailmanlaajuinen tapahtuma, jonka koko maailma sai nähdä, ja Putin oli halunnut järjestää ne niin, että nousisivat kaiken aiemmin nähdyn yläpuolelle.”

"Jos hän katsoo seremonian ilmentävän hänen henkilöään, henkilöä, joka tietää mitä haluaa, niin hän tulee hakemaan oikeutta, ja vain oikeutta", Zhukov sanoi ennen kuin osa hotellin kattoa putosi lattialle hänen viereensä. "Tiedämme, että kun Boris Avdeyev kerran ryssi homman näin tärkeällä, ainutkertaisella hetkellä, hän petti Venäjän sekä eritoten presidenttimme, hän sai vain ansionsa mukaan.”

Hotelli alkoi tuolloin murentua yhä enemmän ja näin haastattelu loppui lyhyeen.


POLITIIKKA
VLADIMIR PUTIN TAPPOI HARMAAKARHUN PALJAIN KÄSIN
8. helmikuuta 2013

Venäjän presidentti Vladimir Putin tiettävästi surmasi tänään harmaakarhun käyttäen vain käsiään yrittäessään pelastaa ryhmän vauvoja ja raskaana olevia naisia tämän julman petoeläimen hyökkäyksiltä.

Putin on mies, johon voi luottaa!
Venäjän valtion televisioverkon Rossiya 1 mukaan sankarillinen tapaus sattui Siperiassa Irkutskin kaupungissa. Putin osallistui Irkutskissa pidettyyn Siperian aluehallintojen kokoukseen.

Kokouksen päätyttyä osallistujat lähtivät hotelliin tai, kuten Putin, suuntasivat limusiineilleen. Jonkun matkan päässä Putin huomasi vauvoja ja odottavia äitejä täynnä olleen bussin juuttuneena tien päälle.

Matkalaiset huusivat apua, koska valtava, saaliinhimoinen karhu yritti päästä moottoririkkoisen bussin matkustajien kimppuun.
 
Saaliinhimoinen harmaakarhu

”Kun havaitsin karhun hyökkäävän, tiesin oitis, mitä piti tehdä", kertoo Putin. "En salli tällaista laittomuutta kotimaassani.”

Paikalla olleiden mukaan Putin yritti ensin puhua järkeä karhulle tarjoten sille viimeisen tilaisuuden poistua vahingoittumattomana paikalta. Karhu ei ottanut puheesta onkeensa, vaan sen hurja hyökkäyslinja jatkui.

Putin otti karhusta painiotteen, eikä mennyt edes 30 sekuntia, kun Putin oli jo saanut karhusta kravattiotteen, oli nostanut karhun ilmaan ja "voimalla tuhannen miehen," oli juntannut sen nurin niskoin maahan ja hypännyt pökertyneen karhun selkään.

Putin oli tarttunut karhua takaapäin sen kuonosta ja vääntänyt sen päätä, kunnes sen niska oli naksahtanut poikki.

Venäjäläinen nysse tulee!
Bussimatkalaisten koettelemus oli vihdoin ohi. Naiset bussissa hurrasivat nähdessään Putinin antavan karhulle lopullisen kuoloniskun. Yksikään bussissa olleista ei ollut loukkaantunut, saatikka kuollut; yksi nainen oli saanut lievän shokin, mutta Putin sai hänet tyynnyteltyä.

"Kun karhu oli neutralisoitu, korjasin linja-auton moottorin ja kuskasin itse bussin kuljettajana naiset ja lapset määränpäähänsä", Putin sanoo. "Jokaisella venäläisellä äidillä on oikeus elää Venäjällä ilman pelkoa!”

Kansallinen lehdistö on ylistänyt Putinia sanoin "sankari" ja "pelastaja".  Venäjän kaupungeissa on syntynyt spontaaneja pro-Putin joukkoliikkeitä, valtakunnallinen radio sekä TV ylistää hänen uusinta tekoaan näytteenä siitä, mitä merkitsee sanonta ”aateluus velvoittaa”.

Putin itse ei pidä tapausta kovin kummoisena, hän onkin sanonut, että hän teki juuri vain sen, mitä kuka tahansa jokamies tekisi siinä tilanteessa.

"Yritän olla herättämättä emotionaalisia tunteita tämän kaltaisilla asioilla", hän sanoo. "Olen johtaja. Ja mitä minuun itseeni tulee, tämä tällainenkin on vain minun työtäni."


Putin on käytännössä johtanut Venäjää joko presidenttinä tai pääministerinä vuodesta 1999. Vaikka häntä yleisesti pidetään lännessä itsevaltiaana, hän kotonaan korostaa lakkaamatta demokratian merkitystä kansalleen.

Sitten Venäjän naapurimaahan.

UUTISET
VILLIT SUDET RAATELIVAT VALKO-VENÄJÄN PRESIDENTIN LÄHES KUOLIAAKSI
19. Helmikuuta 2013

Aleksandr Lukashenka
Valtion tiedotusvälineet kertoivat, että luonnonvaraiset sudet raatelivat Valko-Venäjän presidentin Aleksandr Lukashenkan - joka on (tämä on erittäin salaista tiedustelutietoa, joten älkää vaan missään nimessä keroko tätä kenellekään) muuten alun alkujaan Kuhmon Lukasia, Heikki "Henkka" Lukanen, kutsumanimeltään "Lukas-Henkka", joka hakeutui 70-luvulla Valkovenäjälle töihin Belarus-traktoritehtaalle töihin - lähes kuoliaaksi sunnuntaina epäonnistuneen yrityksen jälkeen, jonka piti esitellä hänen voimaansa ja rohkeuttaan.

Pitkäaikainen Itä-Euroopan valtionpäämies kiidätettiin sairaalaan maan pääkaupungissa Minskissä. Valtiollisten tiedotusvälineiden mukaan hänen tilassa on edelleen vakava.

Silminnäkijät kertoivat, että Lukashenka yritti tappaa kuusi harmaata sutta yksin ja paljain käsin jäljitelläkseen Venäjän presidentti Vladimir Putinia, joka äskettäin surmasi harmaakarhun pelkillä käsillään pelastaakseen ryhmän vauvoja ja raskaana olevia naisia karhun hyökkäyksiltä.

Sudet olivat ehtineet purra Lukashenkaa pahasti monta kertaa ennen kuin hänen aseistetut henkivartijansa puuttuivat asiaan ja pelottivat sudet pois, todistajat sanoivat.

Valko-Venäjän valtion yleisradioyhtiön TV kertoi, että Lukashenka oli "sankarillisesti puolustanut isänmaataan Valko-Venäjää aggressiivisia susia vastaan, turvaten näin ihmisten elämän ja puolustaen suvereenin valtiomme eheyttä.”

"Jumala siunatkoon Valko-Venäjän kansan johtajan voimaa ja rohkeutta", TV päätti uutisraportin.

Lukashenka on ollut Valko-Venäjän, entisen Neuvostoliiton tasavalan, presidenttinä vuodesta 1994. Häntä on usein kuvattu diktaattorina, koska hän hallitsee rautaisella otteella maataan, eikä hän suvaitse toisinajattelijoita.

Huolimatta siitä, että Lukashenka on pyrkinyt pitämään läheiset suhteet Venäjään, alueelliset analyytikot sanovat, että hän on erittäin mustasukkainen Putinin julkiseen kuvaan machojohtajana.

Susien hyökkäys tapahtui kuulemma sunnuntaiaamuna luonnonsuojelualueen ulkopuolella Minskin lähellä, seudulla, jossa Lukashenka isännöi yksityisellä mökillään kymmenkuntaa eurooppalaista diplomaattia ja liikemiestä.

Ryhmä oli kävelyllä metsäpolulla aamiaisen jälkeen, kun se kohtasi kuuden suden lauman syömässä kaatamaansa peuraa.
Susilauman alfapari syömässä maukasta
peuraa, muut nejä lauman jäsentä ovat
siirtyneet jo maistelemaan, miltä
"Lukasen Henkka", eli "Lukas-Henkka"
 kuten nuo aina niin ylen leikkisät
belarussialaiset presidenttiään
usein tuttavallisesti tapaavat
nimittää  mahtaa maistua

Yksi silminnäkijä, joka haluaa pysyä koston pelosta nimettömänä, sanoi, että Lukashenka "vinkkasi henkivartijoitaan menemään etäämmälle, riisui takkinsa, kääri hihansa ja sanoi meille, "Jättäkää nämä minulle. Minä näytän teille, millainen on vahva presidentti in true action."

"Sitten hän kyykistyi ja lähestyä susia, kuin ninja ikään”, samainen silminnäkijä kertoi meille Lukashenkan sanoneen, "tapan nämä paskiaiset käsilläni. Kuka haluaa susipihvejä lounaaksi?"

"Hän huusi susille”, silminnäkijä jatkoi, "Tulkaa tänne, minä tapan teidät! Pelkäättekö te Putinia? Minua teidän pitäisi pelätä, minua, Lukashenkaa!"

”Mutta sudet halusivatkin syödä lounaaksi Lukashenka-pihvejä ja alkoivat raadella Lukashenkaa, verta oli kaikkialla. En ole koskaan kuullut miehen huutavan niin."

Toinen todistaja vahvisti edellisen todistajan kertomuksen ja kertoi, että Lukashenkan neljä aseistettua vartijaa olivat epäröineet puuttua hyökkäyksen pelossa, että he saattaisivat vahingossa ampua Lukashenkan.

Vasta, kun Lukashenka oli huutanut, "Auttakaa minua idiootit!", vartijat astuivat mukaan kuvioon ja pelastivat presidentin. Vartijat laukaisivat aseensa ilmaan ja sudet pakenivat metsään”, todistaja jatkoi.

" Lukashenkalta oli täysin tyhmää lähteä nyt taistelemaan susien kanssa niin. Miksi hän toimi kuin typerys?" todistaja ihmetteli lopuksi.

Lukashenkan tiedottaja sanoi, että todistajien kertomukset susien hyökkäyksestä olivat "sikamaisia valheita, jollaisten kertojat on hoideltava välittömästi", ja vaati saada tietää todistajien nimet.

Valko-Venäjän tarkkailijat sanovat Lukashenkan epäonnistunut esitys on todiste hänen alemmuuskompleksistaan suhteessa Venäjään ja presidentti Vladimir Putiniin.

Koko 19-vuotisen presidenttikautensa ajan Lukashenka on pyrkinyt syventämään suhteitaan Venäjään. Kuitenkin Lukashenkan ja Putinin suhteet ovat viime vuosina vain huonontuneet.


Mitättömien miesten syndrooma,
komea lippulakki
Valko-Venäjän sisäiset lähteet sanovat, että Lukashenka oli raivoissaan saatuaan kuulla Putinin tappaneen harmaakarhun pelkillä käsillään ja oli samalla pelastanut ryhmän vauvoja ja raskaana olevia naisia karhun hyökkäyksiltä aiemmin tässä kuussa.

Malina Varenye, riippumaton valkovenäläinen toimittaja, on sanonut, että Lukashenka on pyrkinyt vahvistamaan omaa machoimagoaan kansan keskuudessa.

Varenye on kertonut, että valtiollisia tiedotusvälineitä on vaadittu digitaalisesti parantelemaan Lukashenkan kuvia ja kuvaamaan hänet tuuheahiuksisempana, pronssi-ihoisena, paksumpi-, tummempiviiksisenä ja fotoshopnaamaan hänelle "suuren pullistuman hänen tiukkojen housujensa punttiin."

Oikea James Bond tyydyttää
Shirley Eatonia

Wikileaks -sivusto paljasti vuonna 2012, että Lukashenka yritti teettää tuona vuonna elokuvasta "Skyfall" valkovenäläisen uudelleenfilmatisoinnin, jossa hän olisi ollut tähti James Bond-tyyppisessä nimiroolissa, "joka tappaa kasapäin valtion vihollisia ja tyydyttää seksuaalisesti melkoisen joukon kauniita naisia​​."

Lopuksi Ensio Olut haluaa kertoa, miten tyypillinen venäläinen itsemurha entisessä Neuvostoliitossa sekä silloisissa itäblokin maissa tehtiin – saatetaan tehdä vieläkin entisissä, nykyisin itsenäisissä Neuvostotasavalloissa – kätevästi ja huomiota herättämättä.
 
Kalashnikov-rynkky
Venäläinen itsemurhakandidaatti hankkii ainakin yhden – mieluummin useampia – Kalashnikov-rynnökkökivääriä ja niihin täydet lippaat 7.62-kaliiperin patruunoita. 
Sotilaiden äidit
Sojuz komitetov soldatskih materej Rossii
Putinille tämän syntymäpäivänä
lahjottama ladattu pistooli
Sitten itsemurhaaja vaan lähtee juoksemaan mutkia ja ampuu samalla yhtä aikaa kaikilla näillä aseilla, jos niitä sattuu nyt olemaan käsillä useampi, sarjatulella itseään selkään. Niin kätevästi se käy, venäläinen itsemurha. Ja henki on varmasti pois! 


On ja pysyy!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti