Älkääkä peljätkö, kyllä Ensio Olut esiintuo taas tulevana pikkujouluaikana uusia ihmeellisyyksiä ja paljastuksia!
Ja tähän ihan alkuun vallan karu totuus joulutontuista!
No, täyttyyhän tähänkin vähän vitsintynkää, kun näin pikkujoulujen alla on muuten niin tylsää ja kuivaa:
Pikku-Ensio Olut oli 50-luvulla Kotkan alakansakoulun tokaluokalla uskontotunnilla. Uskonnonopettaja kappalainen Korpinen kertoi Jeesus Nasaretilaisesta:
- Minäpä kerron teille, lapset, nyt erään tarinan Jeesus Nasaretilaisen elämästä:

Te, pikkuiset
piltit, kirkassilmät silkohapset, olette tietysti koko pienen ikänne halunneet
tietää, mitä ne joulutontut ihan aikuistenoikeasti tekevät muun ajan vuotta,
kun ei ole Joulu.
Eikä kukaan
ole vaivautunut sitä teille kertomaan.
Siihen
kertomattomuuteen on syy: kukaan aikuinen ei ole tiennyt / halunnut tietää,
mitä tontut tekevät Joulujen välillä.
No, Ensio
Olut avaa tuon tietämättömyyden verhon, tuon Joulujen väliajan vakosamettisen esiripun:
joulutontut naamioituvat muuksi ajaksi kaupunkien ja kuntien työväeksi! Tontut tunnistaa oheisen tontun päällä olevan kaltaisesta keltaisesta hehkutakista / hehkuliivistä.
Varsinkin ne hehkutakkiset / -liiviset, joiden näet käyttävän valkoista kypärää, ovat sitten aivan varmasti tonttuja!
Jos näet tontun, älä ole tuhma hänen nähtensä. Ole aina - ihan vaikka vaan varmuuden vuoksi - aina kiltti, sillä tonttu saattaa nähdä sinut, vaikka sinä et tonttua näkisikään!

![]() |
Tässä se eräs tonttu vaan hiipii hiljaa varpahillaan! |
Tontut eivät hevillä suostu kuvattaviksi; Ensio Olut
sai kuitenkin muutama vuosi sitten eräänä syyspäivänä – tarkemmin sanottuna 14. lokakuuta
vuonna 2009 – valokuvattua erään tontun ihan muina miehinä hiipimässä hiljaa
varpahillaan Kotkassa Kotolahden kivisellä täyttötyömaalla kohti asuttuja
seutuja.
Tuo tonttu oli vuorenvarmasti matkalla kohti asuttuja seutuja urkkimaan, kurkkimaan ja vakoilemaan teitä pieniä pilttejä, että olittekos lapsukaiset tuona syksynä kilttejä.

Jos Jouluna
2009 saitte sitten vallan ihan vääriä lahjoja, niin ettepä olleetkaan olleet
kilttejä!
Sitten tähän lopuksi pieni
alkukevennys:
No, täyttyyhän tähänkin vähän vitsintynkää, kun näin pikkujoulujen alla on muuten niin tylsää ja kuivaa:
Pikku-Ensio Olut oli 50-luvulla Kotkan alakansakoulun tokaluokalla uskontotunnilla. Uskonnonopettaja kappalainen Korpinen kertoi Jeesus Nasaretilaisesta:
![]() |
Kiljuva jalopeura |
- Minäpä kerron teille, lapset, nyt erään tarinan Jeesus Nasaretilaisen elämästä:
"Jeesus Nasaretilainen kuljeskeli opetuslapsineen Getsemanen puutarhassa. Opetuslapset huomasivat öljypuiden vajoissa kiljuvan jalopeuran, ja opetuslapset peljästyivät kovin."
- Mitäpä te pikkuiset piltit luulette, että mitä Jeesus Nasaretilainen sanoi lohdunsanoiksi niin kovin peljästyneille opetuslapilleen? No, Pikku-Ensio Olut näyttää tietävän, kun niin kovin viittaa.
- No, tietty, jos se jalopeura ei liikunnu yhtikäs mihiskään, kilju vaan, niin se J. Nasaretilainen sanoi niille oppilapsilleen varmaan: "Älkää peljätkö, se on täytetty!"

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti