Suora, sanatarkka lainaus PerSujen (opp.) puheenjohtajan Timo Soinin välikysymyskeskustelun
puheenvuorosta Eduskunnassa 13.6.2012:
Pullalla täytetty pingviini, kun on suukin ihan vehnäsellä! |
”Ministeri Urpilainen on taitava. Jos annamme
rahaa, vaadimme vakuudet, hän väittää. Hyvä. Mutta mitkä vakuudet? Vai täytetty
pingviini?”
Valtionvarainministeri
Jutta Urpilainen (sd, hall.) vastasi tähän:
”Illuusioiden
ja harhakuvitelmien viljelemisen sijaan vastuuta kantava poliittinen liike
pyrkisi erittelemään politiikkansa seurauksia. Tähän perussuomalaiset eivät ole
vielä kertaakaan kyenneet”.
Robbarista ostettu täytetty pingviini |
Selväähän
on, että yhdellekään PerSulle, joka tietenkin kuuluu – kuten hyvin tunnettua on
– vastuuta kantavaan poliittiseen liikkeeseen, ja pyrkii erittelemään
politiikkansa seurauksia, ei tulisi mieleenkään esittää lainanvakuudeksi
täytettyä pingviiniä, jos kuka tahansa voisi sellaisen tarjoustuotteena
esimerkiksi Robbarista ostaa; Lidlistä niitä yleensä, kuten muutakin
tarjoustavaraa, riittää vain enintään kahdelle nopeimmalle, joten Lidlistä
ostetulla täytetyllä pingviinillä on parempi vakuusarvo, kun Robinhoodista
hankitulla.
Ihan
vaan selvyyden vuoksi, pingviinit (Spheniscidae) on pingviinilintujen (Sphenisciformes) lahkon ainoa heimo. Siihen kuuluu luokittelusta
riippuen 17–20 lajia, joista kaikki elävät eteläisellä pallonpuoliskolla.
Pingviinejä ei esiinny ainoastaan kylmässä ilmastossa, Etelämantereella ja Eteläisellä jäämerellä,
vaan myös tropiikissa. Galápagossaarten pingviinit käyvät
ruuanhakumatkoillaan jopa päiväntasaajan pohjoispuolella. (Lähde: Wikibedia, ihan niin kuin minä, siis tämän kirjoittaja, sitä en muuten tietäisi)
Ensio
Olut kuitenkin uskoo, että eteläeurooppalainen täytetty pingviini, jos se on
alkuperältään endeemistä, (Wikisanakirja: endeeminen (biologia), sellainen mikä
tai mitä esiintyy ainoastaan jollakin määritellyllä alueella. No, tämänhän mä tiedän muutenkin!) vain
Välimeren pohjoisrannikolla elävää pingviinirotua, saattaa olla vallan vaikka kuinkakin
arvokas lainanvakuus!
Etelä-Eurooppa. Osoite: Pohjoinen pallonpuolisko |
Tosin
tässä tapauksessa Etelä-Eurooppa ei saisi missään olosuhteissa siirtyä
päiväntasaajan eteläpuolelle, koska siellä eteläisellä pallonpuoliskollahan pingviineitä
on vallan tuhkatiuhassa, ja täytetyn pingviinin vakuusarvo siellä on näin ollen
aika mitätön, joll'ei vallan olematon, koska jokaisella eskimolla on tietysti sellaisia iglun jokaisella
ikkunalaudalla, ja vallan kaksin kappalein.
Jääkarhu popsii silliä |
Seuraavassa
tarinassa kerotaan kuitenkin, että pingviineitä esiintyy Etelä-Euroopassa ihan oikeasti;
joskaan laji ei olekaan mikään jokapaikan tuttavuus, niin ainakin Vatikaanissa
– paikka lienee Simo Soinille varsin tuttu, joten Soinin vertaus lienee saatu
tuon Kirkkovaltion faunasta – niitä esiintyy:
6 pientä kääpiötä - Jörö on muissa puuhissa |
Seitsemän
pientä kääpiötä olivat Vatikaanissa vierailulla Pyhän Istuimen luona. Uteliaalla
oli asiaa; niinpä Utelias kysyi isovarvastaan lattiaa vasten pyöritellen Paavilta:
– Oi Pyhä
Isä, ei muuten, eikä millään, mutta kun me vähän epäillään... Roomassahan on paljon nunnia, mutta onko täällä
Vatikaanissa yhtään nunnaa?
Roomalaiskatolinen nunna |
– No entä,
Pyhä Isä, kerropa, onko täällä Vatikaanissa yhtään mustaa nunnaa, Vilkas
puolestaan jatkoi kyselyä.
– On,
aivan varmaan on täällä Vatikaanissa joku mustakin nunna; emmehän me täällä
Pyhän Istuimen luona nunnia toki rotuerottele, Paavi vastasi huvittuneena.
– Entäs,
Pyhä Isä, onkos täällä Vatikaanissa yhtään mustaa kääpiönunnaa, Jörö jatkoi tivaamista
Paavilta.
– En
usko, poikani, josko on edes koko maailmassa montakaan mustaa kääpiönunnaa.
Jossain päin maailmaa saattaa tietysti olla jokunen, mutta ei täällä Vatikaanissa.
Ei, täällä Vatikaanissa ei ole ensimmäistäkään mustaa kääpiönunnaa, siitä olen
aivan varma, Paavi vastasi.
– No voihan sun kilin kellit, Jörö alkoi noitumaan.
– No voihan sun kilin kellit, Jörö alkoi noitumaan.
Silloin
Lystikäs ja Vilkas räjähtivät nauramaan, ja he, sekä kaikki muut kääpiöt –
Viisas ja Uneliaskin mukaan lukien – osoittamaan pienillä etusormillaan Jöröä ja pilkkaamaan:
Pingviini täyttää toista pingviiniä |
– Läl-läl-läl-lällää,
Jöröpä pani pingviiniä, läl-läl-läl-lällää! Jöröpä pani pingviiniä, läl-läl-läl-lällää!
Ei
siis ole täysin mahdotonta saada Euroopan etelälaidalta miljardilainan
vakuudeksi yhtä täytettyä pingviiniä!
Elefanttilintu. Kuten näkyy, kaikki lihat on vallan tarkkaan syöty poies! |
Ja
tähän loppuun vielä pari vitsiä: Jussi Halla-aho, Teuvo Hakkarainen ja Juho Eerola (siis keitä
ihmeen kummia); mutta kyllä ainakin Ensio Olutta naurattaa kovin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti