ENSIO OLUT PYYDYSTÄÄ

Papukaijapihdit

 Eräänä varhaisena maanantaisena kevätaamuna vapunalusviikolla Ensio Olut käveli  pihallaan papukaijapihdit kädessään. Ensio Oluen naapuri Olli Vaara oli myös ulkona, näki Ensio Oluen ja kysyi:

-      Moi Ensio Olut, mihin Sinä heti näin aamusta papukaijapihtien kanssa?

-      No kun Anu, se sinunkin tuttu Metsolasta Kottaraisentieltä soitti, että heidän papukaijansa karkasi; aion pyydystää sen, Ensio Olut vastasi.

-      Hölmö, eihän nyt kukaan täysjärkinen yritä pyydystää papukaijaa papukaijapihdeillä, Olli Vaara sanoi huvittuneena.

Papukaija

Iltapäivällä Ensio Olut kuitenkin palasi Olli Vaaran suureksi hämmästykseksi kyliltä papukaija kainalossaan.

Toisena aamuna Ensio Olut käveli taas pihalla; nyt hänellä oli kädessään rulla karhunlankaa. Olli Vaara huomasi tämän ja taas ihmettelemään:

Karulankarulla

-      Mihin Sinä, Ensio Olut, taas näin aikaisin karhunlankarullan kanssa?

-      Luin Kymen Sanomista, että karhu on liikkunut tuolla Karhulassa Otsolan omakotialueella. Meinasin käydä ja pyydystää sen sieltä pois ihmisiä pelottelemasta.

-      No nyt sä vasta vallan hulluja puhut, Ensio Olut, eihän nyt karhunlangalla sentään voi karhuja pyydystää!

Karhu

Ennen puolta päivää Ensio Olut tietenkin palasi Olli Vaaran vielä edellistäkin suuremmaksi hämmästykseksi taluttaen karhua karhunlangassa.




Kolmantena päivänä kohta aamusta naapuri Olli Vaara ihmetteli, kun Ensio Olut kyseli häneltä, onko hänellä antaa lainaksi ilmastointiteippiä eli jeesusteippiä ja mihin Ensio Olut sitä nyt heti näin varhain aamusta tarvitsee.

Käsistä
karannut
Jeesus

-    Katsos, Kotka-Kymin seurakuntayhtymältä on Kotkan "Vatikaanin" pihalta karannut Jeesus vuosittaisen ulkoiluttamisen yhteydessä käsistä, eikä ne ole saaneet sitä sitten kiinni. Seurakuntayhtymän suntio soitti mulle, että josko minä yrittäisin...

Olli Vaara kaivoi jeesusteippirullan autonsa peräkontissa ja ojentaessaan sitä Ensio Oluelle epäili, etteihän nyt jeesusteipillä sentään poisjuossutta Jeesusta kiinni oteta.

Jeesusteipillä
kiinniotettu Jeesus.
Aurinkolasit on
Pojalla päässä, 
jotta ei edes P.
Pietari miestä
tunnistaisi

Kotvan kuluttua Ensio Olut tuli kaupungilta kotipihaansa tiukasti ilmastointiteipillä paketoitu Jeesus olkapäällään - oli kuulemma yhyttänyt Jeesuksen Sapokasta Ravintola Tulikukon edestä odottamassa ravintolan aukeamista - soitti seurakuntayhtymälle ja papisto saapuikin tuotapikaa suntion kera noutamaan Jeesuksen takaisin "Vatikaaniin" Kotka-Kymin seurakuntayhtymän hoteisiin.

Pimpparauta

Vappuaaton aamuna Ensio Olut kulki Olli Vaaran portaan ohi triangeli kädessään. Olli Vaara huikkasi:
 

-      Hei Ensio Olut, mikäs kumma Sinulla nyt on mukanasi?

-      Etkö nyt tätä tunnista, no pimpparautahan tämä. Katsos kun...

Jolloin Olli Vaara:

-      Hei Ensio Olut, odota, älä kerro, minä otan vain takkini ja tulen mukaan; tuon tempun minä haluan jo omin silmin nähdä!

ENSIO OLUT JA AJAT ENTISET

Karl August

Ensio Oluen muisti yltää yllättävän kauas ammoisiin aikoihin, kauas nykyisten puoluejohtajien syntymien tuolle puolen, jopa aikaan ennen vuoden 1956 yleislakoa, puhumattakaan aikaan ennen kuin Urho Kaleva Kekkonen tuli valituksi Tasavallan Ylimmäksi Kaljuksi – tosin valitsijamiesten keskinäisellä kähminnällä - ja joutui ajelemaan pois loputkin hiuksensa. Toiseksi tullut Karl August Fagerholm valittiin sittemmin Oy Alkoholiliike Ab:n pääjohtajaksi.. Sen puoleen, Fagerholmilla oli tuohon kuulapäävirkaan liikaa tukkaa, vakka oli ensimmäiseltä ammatiltaan parturi.

Politiikasta ei tuon enempää.

Noina ammottavina aikoina, kun muu Suomi oli saanut juuri asutettua neuvostovallan alle menehtyneiltä alueita puoli miljoonaa asukasta, vähän kaikesta oli puute. Niinpä jopa pirteissä pienoisissakin täytyi pitää sikoja, lehmiä, lampaita sekä muuta pienkarjaa. Urossika, eli karju, jos kuoli, siitä keitettiin kohta saippuaa. Emäsioista saatiin läskiä leivälle ja suomalaisten suosikkiruokaan, läskisoosiin. Pitsaa ei onneksi ollut keksitty. Puhumattakaan pitsataksista. Jos olisi, sitä olisi kutsuttu ”pitsapirssiksi” tai ”pitsavuokra-autoksi”.

Loukutusta

Lampailta kaadettiin sirpillä karvat, karvat koottiin kupoihin kuivumaan. Sitten karvoista loukutettiin, eli lihdattiin, enimmät karstat sekä päistäreet pois, näin syntyi paljon porua, mutta vähän villoja.. Ehtoinen emäntä polkaisi sitten tuosta vaan käyntiin Kehruu-Jennyn ja ompeli lapsille pässin pökkimiä villahousuja talven viimaa vastaan.

Villahousut

Lampaiden loppuosista kätevä kansanmusiikkiin mieltynyt isäntä askarteli iltapuhteina lampaanviuluja. Sillä isäntä sitten soitteli Lampaanpolskaa ja muu perhe sekä palkolliset sitä piirissä hyppeli.

Lehmät harrastettuaan sukupuoliyhteyttä oikean sonnin, aidon urosnaudan, ei siis minkään ravattisonnin, kanssa antoivat sitten poijttuaaan - muulloin ne olivatkin yleensä ummessa - muutaman tilkan maitoa, josta separoitiin ja kirnuttiin sitten kermaa sekä kurria, jota nykyisin nimitetään kevytmaidoksi.

Mutta kun emäntä poiki, saatiin kaikki juustomaitoa!

Kansa oli läpeensä rehellistä. Tapeltiin, kun tapeltiin, reilusti; maassa olevaa ei potkittu! Eräskin Asikkalan mies, kun oli uiton mukana päätynyt Kotkaan, oli jo kohta joutunut Katariinan torilla mukaan humalaisten joukkotappeluun. Poliisi oli viimein saanut tappelun lopetettua ja pukarit putkaan. Seuraavana päivänä kuulusteluissa Asikkalan mies kertoi rehellisesti, kun poliisi oli kysynyt, oliko hänkin käyttänyt tappelussa asetta, koska tappelupaikalta oli monenlaisia sellaisia löytynyt. Ja yksi viikate: ”Kaikilla muilla oli aseet, mulla oli vaan se viikate”. Tästä löytynee asiakirja Kotkan poliisin arkistosta.

Puhe oli mitä suurimmassa määrin ihan vanhanaikaista, kun sanojen loppukiekaisuja ei käytetty, ja ”iso, isompi, isoin” oli lasten kieltä. Silloin sanottiin: ”suuri, suurempi, suurin”.

Fiskarsin Kymppi

Tekniikka kehittyi kehittymistään ja keksintöjäkin keksittiin. Aseista – miekoista ja sen sellaisista - joita ei ollut sotien jälkeen kätketty, ja niistä, jotka kätkemisestä huolimatta löydettiin, taottiin auroja. Kuuluisin keksintö on hevosvetoinen aura Fiskarsin Kymppi, ja vanhat puiset kyntövälineet jousivat kotiseutumuseoihin. Auralla ei siis aurattu peltoa, kuten kaupunkilaiset yhä olettavat, vaan pelto siihen armoisaan aikaan kynnettiin.

Lauantai-iltaisin kuunneltiin, kun oljet oli patjoihin vaihdettu, vaatimattoman öljytuikun valossa, koska sähköjä ei olut, putkiradiosta Lauantain Toivottuja Levyjä, jossa hengellisten laulujen jälkeen lauloi muutaman viimeisen kappaleen ajan vanhaa kartanon kehräävää rukkia ja mummon vanhaa kaappikelloa Suomen ensimmäinen underground yhtye Metrotytöt.

Justeeri

Kipparikvartetti lauloi: ”Jos metsään haluat mennä nyt”. Justeeri menikin ja alkoi sitten taas maanantaina laulaa metsässä, ja trioksi kutistunut lauluyhtye joutui keikkailemaan arjet ilman Kauko Käyhköä.

Kauko Käyhkö

Amerikan-maalla tehtiin noina aikoina elokuva: ”Teksasin justeerimurhaaja”, joka ei saanut, vaikka filmin tuottaja oli asettanut siihen suuret odotukset, suurtakaan sukseeta.

Moottorisaha keksittiin sitten paljon myöhemmin.

Juuri talaisella, ja juuri tällä Fordson Major
-mallilla Ensio Olut opetteli konevoiman salat!

Kun sitten vielä insinöörit keksivät Fordson Major -traktorin, joka laitettiin käyntiin bensiinillä, ja käännettiin takaisin bensalle sammutettaessa, mutta varsinainen ajoaine oli moottoripetroli.

"Ensio Oluen" kirjoittajan isä, Paavo,
kyntää piikkipyöräisellä "Ryssän
Vortsonnilla" Itä-Karjalaista
peltoa jatkosodan aikaan
                           Kuva Paavo Nurmen kuvakokoelmat

Ja niin kaikki muuttui; konevoima korvasi hevosen!

Mikään ei ole niin viisas kuin ihminen!

Paitsi insinööri!

                                                                                                            

TAPAHTUIPA ENSIO OLUEN SISKOLLE MATKALLA LONTOOSTA ROOMAAN

Eeva Olut

Ensio Oluen sisko, Eeva Olut oli paukahtanut roomalaiskatoliseen uskoon, ja jopa ryhtynyt, kuten oppi-isänsä, Perussuomalaisten alkuperäinen puheenjohtaja oli neuvonut, roomalaiskatoliseksi nunnaksi. Eeva Olut odotteli Lontoon Heathrow’n lentokentällä ulkomaanlentojen puolella lentoa Roomaan. Hän huomasi salin nurkassa sellaisen vaa’an, joka ilmoittaa yhdellä kaksikymmensenttisellä tai kahdella kymmenen sentin kolikolla painon lisäksi, kuka olet, mitä olet tehnyt ja antaa vieläpä ennustuksen tulevasta.

Sisar Eeva meni vaa’an luo ja piloillaan työnsi kaksikymmensenttisen raha-aukkoon ja nousi vaa’alle. Vaaka antoi lapun, jossa luki:

-      Painat 58 kg, olet nunna ja olet matkalla Roomaan. 

Sisar Eeva meni istumaan, mutta hänelle juolahti mieleen, että jospa vaaka, vaikka näyttää oikean painon, antaakin kaikille saman ennustuksen, meni ja nousi uudelleen vaa’alle. Vaaka sylkäisi lapun, jossa luki:

-      Painat 58 kg, olet nunna ja olet matkalla Roomaan. Kohta soitat viulua.

-      Enhän minä koskaan ole soittanut viulua, miten minä nyt osaisin. Eihän minulla  edes ole viulua. Sisar Eeva ajatteli huvittuneena. 

Silloin paikalle tuli matkustavainen, joka pyysi Sisar Eevaa vahtimaan matkatavaroitaan, kun hän kävisi vessas­sa. Matkatavaroiden päällä olevaa arvokasta, vanhaa viulua matkustaja pyysi Sisar Eevaa pitämään sylissään, ettei kukaan veisi sitä. Sisar Eeva otti viulun ja kohta hän huomaamattaan näppäili viulun kieliä.

-      No hitto. Vaakahan tiesi, Sisar Eeva havahtui, ihmetteli ja meni jälleen vaa’alle. Vaaka antoi lapun, jossa luki:

-      Painat 58 kg, olet nunna, ja olet matkalla Roomaan. Olet äsken soittanut viulua. Kohta pieraiset, että sali raikuu.

-      Minä en koskaan julkisesti ole edes suhuna päästänyt, Sisar Eeva punasteli. Vaan kuinka ollakaan, päivemmällä syöty papusoppa oli ehtinyt edetä suolistossa riittävän pitkälle. Sisar Eevalta pääsi raikuva pieru.

-      Ei kone tuota voinut tuota tietää, sen täytyy olla sattumaa..., Sisar Eeva pähkäili, mutta päätti kokeilla vielä kerran. Vaa’an lapussa luki nyt:

Heathrow’n lentoaseman
tulevaisuutta ennustava
henkilövaaka

-      Painat 58 kg, olet nunna ja olet matkalla Roomaan. Soitit äsken viulua. Olet juuri pieraissut äänekkäästi. Sinä tulet pian jakamaan pillua aivan liian halvalla aika monelle miehelle.

-      Ha haa, minä olen nunna, minua ei koskaan ole nussittu, eikä tulla nussimaan; ei vaikka mitä maksettaisiin ja vielä rahasta, Sisar Eeva nau­reskeli. Silloin nousi kova ukonilma ja lentoaseman odotus-salin valot sammuivat. Sähkökatkon aikana tuli odotushalliin italialainen jalkapallojoukkue ja siinä pimeydessä jokainen mies toteutti fantasiansa ja nussi vuorollaan nunnaa ja työnsi kiitokseksi vitosen Sisar Eevan kaula-aukkoon.

-      No, kaikki on toteutunut, mitä vaaka on ennustanut, mutta minun täytyy kokeilla vielä kerran, ei se voi olla täysin erehtymätön, nunna pähkäili, työnsi vapisevin käsin viimeisen kaksi kymmensenttistään vaa’an raha-auk­koon ja nousi vaa’alle. Vaaka ilmoitti seuraavaa:

-      Painat 58 kg, olet nunna, olit matkalla Roomaan. Olet soittanut viulua, olet taannoin pieraissut äänekkäästi ja olet äsken juuri jakanut erittäin halvalla per­settäsi aika monelle jannulle... Ja kaiken päälle, olet kaiken tuon huoraamisesi takia myöhästynyt Rooman lennolta.

Toivoo Ensio Olut

ENSIO OLUT PALAA NUORUUDENMAISEMIINSA

Ensio Olut oli kohta täyttämässä 100 vuotta; niinpä hän matkusti junalla Kotkaan ja jatkoi juna-asemalta taksin kyydissä ensimmäisen kerran seitsemäänkymmeneen vuoteen katselemaan vanhaa kotikaupunkiaan. Tuttuja seutuja katsellessaan hän kertoili taksikuskille:

 Kotkan eräänä yönä
purettu Kauppahalli.

-      Tuossakin on tuo tori yhä paikoillaan. Vaan Kauppahallia ei ole. Kun minä olin 25:den, minä olin nupukiveämässä tätä toria mukulakivien päälle. Täällä Kotkassa vakka kiveät torin, niin sanooko kukaan Sinua kivimieheksi, siksi mieheksi, joka kivesi torin? Eivätpä kotkalaiset sanoneet torinkiveäjäksi, eivätpä sanoneet!

Haukkavuoren
näkötorni

Ajoivat Haukkavuorelle; vesitornia, nykyistä näkötornia katsellessaan Ensio Olut jupisi:

-      Kun olin vähän sitten vanhempana rappaamassa tätä vesitornia, sanoiko kotkalaisista kukaan minua tornin rappaajaksi? Eipä tuntenut kukaan minua vesitornin rappaajana. Kukaan ei sanonut, että tuossa menee se Ensio Olut, se oiva vesitornin rappaaja!

Ahtausta vai lossausta

Siitä Kantasatamaan sitten. Ensio Olut katseli pitkään merelle ja ryhtyi taas puhumaan:

-      Kun olin kolmenkymmenen, ahtasin ja lossasin satoja laivoja täällä Kantasatamassa, mutta sanoiko kukaan, että siinäpä kävelee tuo oiva mies, tuo ahtaaja Ensio Olut, joka ahtaa kaukomaille lähtevien laivojen ruumat täyteen ja lossaa satamaan saapuneet rahtialukset reippaasti ja nurisematta? Eipä sanonut, ei yksikään kotkalainen sanonut niin! 

Tytyväinen lammas

Mutta erehdypä sitten, vaikka vaan yhden kerran, panemaan lammasta...!

HYVÄÄ YSTVÄNPÄIVÄÄ!

             HAPPY VALENTINE!

                 kuten amerikkalaiset sanovat.

                     Eli suomeksi; 

       ONNELLINEN VALTO!

Eräs hyvä ystäväni lähetti kuvan lapsenlapsestaan. Kyllä, aivan, lapsenlapsestaan, koska hän viestissä sanoo olevansa tämän pienokaisen isoäiti.                                                       

 Pienokaisen - joka on saanut nimekseen Fanni - kovin karvaisen olemuksen täytyy johtua perintötekijöistä; jos pienokainen olisi esimerkiksi Ensio Oluen näköinen, voisi kyseessä olla ympäristötekijät.

Tämä söpöliimi tässä kuvassa ei valitettavasti ole Fanni, vaan sijaisnäyttelijä, koska ko. viestiin litetty kuva ei ole sellaisessa formaatissa, että sen siittäminen tähän onnistuisi. Sori. Eiku liitäminen, sori, sori, sori!

Ensio Olut, oma kuva

Vaikka Ensio on naamaltaan melko karvainen, kuten kuvasta näemme, ei kuitenkaan aivan näin kavainen kuin ylemmässä kuvasssa!

Kiinnittänet huomion Ension ylevään otsaan sekä oivaltavaan ilmeeseen.

             HYVÄN VALTONPÄIVÄNTOIVOTUKSENI

                 TULEE KUITENKIN AIVAN  KOHTA
                 ENSIO OLUEN SYDÄMEN POHJASTA

                                                        Toivoo Ensio Olut

GOLFIA, ENSIO OLUT!

Ensio Olut ja nuorikkonsa Pimpo-Pirjo olivat häämatkalla Marbellassa Espanjassa. Vihdoin maltettuaan monen vuorokauden jälkeen nousta vuoteesta, pukeutua ja lähteä ulos hotellihuoneesta, he, kun muuta eivät keksineet, päättivät opetella pelaamaan golfia oikein ammattilaisen opastuksella.

Santa Clara golf

Pimpo-Pirjo

 Ensio Olut ja Pimpo-Pirjo menivät paikalliselle Santa Claran golfkentälle ja tapasivat siellä Olli Vaaran, paikallisen suomalaisen kokeneen golfin pelaajan, eli poron - eiku pron. Olli Vaara lupasi opettaa heitä. Ensio Olut kokeili ensiksi ja löi 80 metriä.

-   Ei hullummin vasta-alkajalta, pro Olli Vaara sanoi, - mutta puristat mailaa liikaa. Kuvittele pitäessäsi mailaa käsissäsi, että pitelet nuorikkosi rintaa; oteen mailasta tulee olla hellä, mutta määrätietoinen. Pitele siis mailaa, kuten pitelisit nuorikkosi rintaa.

Ensio Olut tarttui mailaan  Olli Vaaran oppien mukaisesti, määrätietoisesti, mutta hellästi, löi, ja pallo lensi nyt peräti kahteensataan metriin. 

Espanjatar sorja ja golf

Sitten oli Pimpo-Pirjon vuoro yrittää. Pallo lensi vähän alle kymmen metriä.

-     Aika hyvin ensikertalaiselta, Olli Vaara oli ihastelelvinaan, - mutta sen huomaa, että et ole koskaan pidellyt golfmailaa kädessäsi. Ajattelepa, että mailan varsi on tuoreen aviomiehesi kalu, ja pitele mailaa siten, kuten olet tottunut pitelemään Ensio Oluen kalua.

Pimbo-Pirjo otti opista vaarin, tarttui mailaan, kuin se olisi ollut Ensio Oluen kalu, ja löi, mutta pallo lensikin nyt vain pari metriä.

Golfopettaja Olli Vaara korjasi Pimpo-Pirjon lyötiasentoa ja sanoi:

-     Pimpo-Pirjo kuuleppas, lyönnin kannalta olisi ehkä parempi, jos vielä ottaisit mailan pään pois suustasi.

CITYKANI-INVAASIO UHKAA!

Ehta-suomalainen sitykani!
Tällaisista pupusista
Ensio Olut tykkää!

Kotkansaari on nyt ilmeisessä vaarassa; varsikin vaarassa ovat kaupungin puistot. Kanit syövät – kuten ovat Helsingin kaupungissa jo syöneet – kaikki puistojen kukkaistutukset, ja muunkin vihreän. Joten helsinkiläiset cityvihreät rynnäköivät nyt mustalle mullalle syödystä kaupungistaan Kotkaan! Ja citykanit seuraavat tietysti kohta perässä!  



Kaavoittaja on huomannut tämän ja kaavoittaanekin nyt suurella kiireellä kaikki mahdolliset vihreät alueet kerrostalorakentamiselle ennen kuin kanit ehtivät ne syödä suihinsa. 

Varsinkin porkkanat ovat, kuten hyvin tunnettua,  kanien makuun. Kuitenkaan, vaikka sarjakuvissa niin esitetäänkin, kanit eivät syö kasvavasta porkkanasta kuin naatit, maanpäällisen vihreän. Kuitenkin porkkanankasvatus Kotkansaarella tulisi citykanien ruokailutottumusten vuoksi kokonaan kieltää.

Kaupungin puistotkin tulisi tähän pyyteettömään tarkoitukseen kani-invaasion estämiseksi kaavoittaa: Sibelius-puistoon Guggenheimin (lausutaan -haimin, koska lienee saksankieltä. Jos Gugge kuitenkin – oletukseni vastaisesti –  on hollantilainen, lausutaan -heimin) nykytaiteen museo – merimuseo täällä jo on, joten kyllä yksi Guggenheimikin tänne täytyy saada! Kotkassa siitä, kotkalaiset tuntien, tulisi Kakkenheimi.

 

Isopuiston voisi kaavoittaa kaupungin johdolle omakotitonteiksi; onhan Kotkassa aiemminkin näin – Katariinan, silloisen Puistolan, kaupunginosassa – toimittu.

Vanhoja taistolaisia nuorina

 Pohjoispuistoon - Leninpuistoon, joksi sitä sitkeästi yritetään yhä nimittää - kuten Ensio Olut on aiemmin esittänyt, täytyy Leninin patsaan ympärille suunnitella palvelutalo vanhoille taistolaisille ja muille maailman kolhimille änkyröille ehtookodoksi, sekä nuorille PerSuille paikaksi, jossa voisivat EU:ta, euroa ja maahanmuutoa, pakolaisia ym. syvällisesti vastustaa.

Kotkan kaavoitustoimi ottaa uusia rakenusehdotuksia suurella ilolla vastaan.

Ulkomaan citykani, eli hunajapupu

Tämä tässä kuvassa ei ole citykani, vaan sen sukulaislajia, hunajapupu. Ja toi citykani tuolla alempana ihan selvästi kyttää sitä. Porkkana on kanilla vain hämäyksenä. Tiedetäänhän, mitä kanit tekevät silloin, kun eivät syö tai nuku. Siinä touhussa käyvät niin serkut kuin sukulaiset.

Helsinkiläiset urakoitsijat, kun ovat kuulleet, että Kotkassa saa käyttää rakennustyömaan alueena, lupaa kysymättä ja korvauksetta, naapurin - vallankin kaupungin - tonttia niin, että jopa naapuritalon asukkaiden autopaikkojen, joista asukkaat maksavat kaupungin vuokrataloyhtiölle kuukausivuokraa, lämmitystolpat jäävät työmaa-aidan taakse, rynnivät nämä innolla Kotkansaarelle rakentamaan!

.

Pyhtään puolella cityvihreät helsinkiläiset jo parijonossa jonottavat, milloin pääsevät muuttamaan kerostaloasuntoihin Kotkaan. Tappelun nujakoitakin on jonotuspaikoista esiintynyt. Sutelassa Prisman parkkipaikalla on tiettävästi nähty jo etujoukkojen tiedustelijoita. Olivat tiedustelleet kaupan kalatiskillä, olisiko siellä myydä heille savusilakoita. Kaikesta helsinkiläisten vastustelusta huolimatta heille oli myyty savusilakoiden sijaan ihan väkisin savuhaileja.

Piirretty citykani

    Eivätkä pientaloalueetkaan ole Kotkassa olleet turvassa citykaneilta. Tämän saimme kokea, kun Pihkoon - Kaukolan alueen Puhoskujan omakotitontit tulivat myyntiin - Ensio Oluen muistin mukaan - vuonna 2008. Paikallislehdessä uutisoitiin, että tonttien merkintäpäivän aamuna kaupungintalon takaovesta kaupungintalolle soluttautunut citykaniagentti oli päästänyt sisään joukon polvihousumiehiä ennen virka-ajan alkua. Nämä polvihousumiehet olivat sitten kaupungin kaavoitustoimiston oven edessä merkintäjonossa seisomassa ensimmäisinä, kun tonttien merkinnän piti alkaa. 

Datsa

Kotkan kaupungin umpirehellinen virkamieskunta kuitenkin epäili, että näilä miekkosilla ei ollutkaan puhtaita jauhoja pusseissaan, vaan heillä oli aikomuksena rakennuttaa sellaisia datsojaan, kuten heillä tykönään on, koko kujan neitseeliset varret täyteen, kaahasivat polvihousu-ukot ulos ja vaihtoivat tonttien merkinnän ensiksi ehtineiden etulyöntiasemasta arvonnaksi, ja näin idän uhka saatiin taas kerran torjuttua!

Kun idän uhka oli näin saatu ainakin toistaiseksi Kotkasta torjuttua, tulivat polvihousumiehet vielä motitetuksi Summassa - ei siellä Talvisodan taisteluiden Karjalan Kannaksen Summassa - vaan tuossa Haminan puolella. Tämä motti on nimetty Summan Mutikaksi.
                                                                                                          

ENSIO OLUT JA KUOLEMAN JÄLKEINEN ELÄMÄ

Vanhempi kotkalainen aviopari Pimpo-Pirjo ja Ensio Olut sopivat, kumpi heistä heittääkin lusikkansa nurkkaan ensiksi, tämä yrittää ilmoit­taa jälkeenjääneelle, millaista kuoleman jälkeinen elämä on. Ensio Oluen aika täyttyi Vapun alla ennen Pimpo-Pirjoa. Kesäkuun lopulla Juhannuksen tienoilla Pimpo-Pirjo kuuli aamuyöllä heikon aavemmaisen äänen kutsuvan pimeydestä:

Aave eli kummain.
PÖÖÖÖ!

-      Piiimpo-Piiipsaa... Piiimpoo-Piiiipsaaa....

-      Si -si-äkö siellä, E-E-Ensio O-O-Olut va-va-vainaa? Pirjo kysyi arasti.

-      Miiiäää täääällä, edesmeeeennyt mieheeeesi EEEEnsiooo OOOOluuut vaainaaaa, kuuuteeen sooovittiiiin.

-      Millaista siellä on? Pimpo-Pirjo kysyi. Ja Ensio Olut vainaa tuonpuoleisesta kertoi:

-      No, eeeensitöikseni, kuuun herääään aaaamulla, miiiinä raaaakastelen. Siiiitten kasviiiiisaaaamiaisen jälääkeen miiinä taaaas ra­aakaaaastelen lounaaastaukoooon - jollooooin syön maaaauuukasta raaakaraaaviiintoooaaa - aaasti. Lounaaaan jäääälkeeen maaakaileeen vihreeeällä nurmeeella aaauringooossa ja raaakastelen kaaaaksiiin verroooiiin. viiiiherraaaaaviiintoIllaaallisen jääälkeen miiiinä raaakaaaastelen, jaaa vieläää eeenneeen nukkumaaaanmenoa miiiiinä raaakaaastelen. Siiiitten aaaaaamulla saaaama aaaalkaaaa aaalusta.

-      Sinä olet nyt varmaan taivaassa, Ensio Olut vainaa! Mutta onko sinusta, rakas edesmennyt mieheni, tullut vegaani, Pimpo-Pirjo ihmetteli.

-      Noooo eeeen, eeeen iiiihaaan, miiiinä ooooleeen cityyykaaaniinina Heeeelsiiiingiiin EEEriiiaaassaa.

Citykaneja Eirassa

Citykaneja Suuressa Maailmassa